Tänään on 15.12.2017 19:45 ja nimipäiviään viettävät: Heimo ja Sverker. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kielen venymät


Hikatusta - hikkaj -

  16.7. -77 (la) ap. aitta Olen koko viikon innokkaasti lukenut Filosofian historiaa , johon ensi kerran tutustuin jo lukioaikoina - noin 16-v. Tässä välissä ollut parit ihastukset, minkä aikana ei totisesti filosofioita kaipaile! Pölyn haihduttua on aika jälleen kääntää päänsä, järkensä ja tunteensa kiltisti, nöyränä, kohti filosofien ajatuksia, kun oma kaivo on kuiva. Filosofeja lukiessa on aina syytä muistaa, että suurin osa ajattelijoista oli vanhojapoikia tai...

Jannen verkkoloki -

Pitkien bloggaustaukojen jälkeen on hupaisaa katsella, millaisia merkintöjä sitä on vuosien varrella jäänyt julkaisemattomiksi luonnoksiksi. Alla oleva merkintä on kirjoitettu huhtikuussa 2011, enkä nyt sitä lukiessani pysty käsittämään, miksen julkaissut sitä silloin. Ehkä se päättyy vähän ennen aikaisesti, ikään kuin olisin ollut pääsemässä johonkin asiaan, mutta ajatus on katkennut silloin, enkä sitä enää voi tavoittaa. Julkaistaan se nyt kuitenkin. ...

Aamulehti Blogit -

Kielestä ollaan taas huolissaan. Elinkeinoelämä ja yliopistoeliitti ovat tosin huolissaan äidinkielestä vain koska se on heille kaupan este. Sanat ovat hengen…

Oppitori -

Otsikon sanasta tulee surullinen olo. Se viittaa vähemmistönä oloon ja sortoon. Emigranteilla muuttuu kieli jo toisessa sukupolvessa. Kieli on vaihtunut Ruotsin suomalaisillakin, vaikka vastaan on pyristelty ja kuviteltu, että suomalaisista olisi voinut tulla meidän ruotsinkielisiämme vastaava vähemmistö. Venäjällä valtakieli on syrjäyttänyt vähemmistökieliä. Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa viron kieli oli korvautumassa venäjällä, nyt on päinvastaisia...

quo vadis -

Kielenhuolto on yksi intohimoistani. Ei siksi, että voisin väittää kirjoittavani virheetöntä tai edes hyvää suomea, vaan siksi, että sanojen oikeinkirjoituksesta on niin kiva väitellä! Yksi tyypillisistä kiistakapuloista on se, että kuuluuko verkkojen verkko kirjoittaa Internet vai internet . Helsingin Sanomat suosii jälkimmäistä tapaa. Maan suurinta sanomalehteä tai Googlea parempana erotuomarina pidän tällaisissa asioissa lahjomatonta Kielitoimistoa . Kielitoimiston UKK...

Wirallinen maailmankaikkeuden kirjeenvaihtaja -

Sanoja tapaan. Virkkeitä seurailen. Leikin merkityksillä. Vaalin perinteitä. Tartun ideaan, suureen tarinaan. Vartun keskellä, kieltä ja ristiriitoja. Suussa suuria ja pieniä. Asioita kerrottavaksi. Maailmalle julistettavaksi. Maustetta, kikkailuja. Arvon merkityksiä. Kiertelen maalia. Ja joskus kai, voisi räjäyttää potin.

Poimintoja -

mikä on tämä savoa muistuttava kieli joka roikkuu suustani Näin kirjoittaa Kari Hotakainen runossa Klonk klonk. Kieli on Hotakaisen työväline, ja hän hallitsee sen. Suomen kielestä syntyy hänen käsittelynsä jälkeen omaperäistä kaunokirjallisuutta. Hotakainen on löytänyt ilmaisun arjelle, joka on täynnä reikiä hulvattomuuden punkea sisään. Sen kun hoksaa, moni asia lakkaa rasittamasta. Hotakainen ei kuitenkaan ole tämän jutun pääaihe. Suomen kielestä piti kirjoittamani...

OppiJippO -

Törmäsin ihan vastikään hyvin mielenkiintoiseen eläkkeellä olevan englannin ja ruotsin opettaja Anita Nehrenheimin Italia-aiheiseen blogiin, mistä löytyy paljon käyttökelpoisia vinkkejä myös muiden kielten kuin italian opiskeluun. Uuden kielen opiskelun suhteen kannattaa lukea tämä kattava postaus! Erittäin hyvää asiaa selkokielellä esitettynä. Tämän sunnuntain suosikkini! Muihin sunnuntaisuosikkeihin pääset tästä linkistä. Tagged: kieltenopiskelu, opiskelu...

Bwana joen kynästä -

Tämä kertoo uskottavammin kielten alkuperästä kuin darvinistiset uskomukset. Kuva: Pieter Brueghel vanhempi: Baabelin torni (1563), public domain. Joel Kontinen Vauva pystyy erottamaan, puhuuko joku lähistöllä englantia vai japania, jo kuukautta ennen syntymäänsä, tuore NeuroReportissa julkaistu tutkimus ehdottaa. Tutkijat ovat jo pitkään arvelleet, että ihmisellä kielen kehitys alkaa hyvin