Tänään on 19.02.2018 19:51 ja nimipäiviään viettävät: Eija ja Fritjof. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kuljettaa


Hannun blogi -

Alfred Hitchcockin hienoimpiin jännityselokuviin kuuluva Notorious – kohtalon avain (Notorious, 1946) sai alkunsa vuonna 1944, kun Hitchcock ehdotti David Selznickille elokuvaa naisesta, jota koulutetaan Mata Hariksi ja jota Ingrid Bergman sopisi loistavasti esittämään. Hitchcock oli samaan aikaan jo tekemässä yhteistyötä Bergmanin kanssa jännärissä Noiduttu (Spellbound, 1945). Molemmat elokuvat käsikirjoitti sujuvakynäinen Ben Hecht, joka sai lopulta Notoriouksesta parhaan...

Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Toissa päivänä Nature Communications -lehdessä julkaistu tutkimus tarkastelee merenpinnan nousun vaikutuksia Tuvalun saaristoon. Julkaisen tässä tekemäni lyhennelmän kyseisestä tutkimuksesta. Yli 70 prosenttia Tuvalun saarista on vastoin joitakin väitteitä kasvanut entistä suuremmiksi viime vuosikymmeninä, vaikka merenpinta on noussut. Tutkimus antaakin toivoa siitä, ettei merenpinnan nousu tule aiheuttamaan Tuvalun saarten hukkumista ja väestön ympäristöpakolaisuutta ainakaan...

...noir -

Kun ihan perusheppu Willin (Nicolas Cage) vaimo Laura (January Jones) tulee raiskatuksi niin epätoivoinen mies janoaa kostoa jollaiseen viranomaiset eivät pysty, joten kun sairaalassa Willin puheille tulee mystinen Simon (Guy Pearce) joka tarjoaa apua silmä silmästä-oikeuden toteutumiseen joka ei edes maksa mitään muuta kuin suostumuksen tehdä joskus vastapalvelus ei asiaa kauaa tarvitse miettiä. Raiskaaja löydetäänkin kohta kuolleena ja puoli vuotta myöhemmin Simon palaa...

40+ blogit -

“Bloggaaja kuljettaa käsilaukussaan kahta veistä. Onko syytä epäillä hänen mielenterveyttään?” Nimettömänä pysyvä blogikollega kommentoi: “tätä emme tohtineet uskoa tapahtuvaksi. Hän oli yleensä mukava mutta viime aikoina hän vetäytyi omiin oloihinsa. … The post KÄÄK. Blogimaailmaa vavisuttava kammottava paljastus… appeared first on Nelkytplusblogit .

Sutkautuksia -

"Bloggaaja kuljettaa käsilaukussaan kahta veistä. Onko syytä epäillä hänen mielenterveyttään?" Nimettömänä pysyvä blogikollega kommentoi: "tätä emme tohtineet uskoa tapahtuvaksi. Hän oli yleensä mukava mutta viime aikoina hän vetäytyi omiin oloihinsa.  Välillä hän tosin kirjoitteli outoja postauksia linnuista, olisiko siinä johtolanka tapahtuneeseen? Onneksi hän ei ole vahingoittanut ketään. " ...näin pohtii Seiska-lehti kuvitteellisessa lööpissään. Noh unohdetaan...

Oh-show-tah hoi-ne-ne -

PÄiVÄ KÄY Sarastukset virkoavat nyt sellaista hoppua, etteivät aamunkoit aina näytä pysyvän tahdissa, eikä aurinkokaan ilman kuuta. Suurenmoiset huomenen enteet valaisevat itäkoillista, kirjaimellisesti idästä tulee valo, kirkastaa tämän länsimaisen hapatuksen hämärän, kuljettaa viheriöille niituille ne jotka synkissä pimeissä laaksoissaan silmättöminä vaeltavat päämäärättä, sekä kaikki me muutkin. Auvoisan aamun värisinfonioiden puunnossa, niiden alla ja huomassa...

Harmaasusi -

PÄiVÄ KÄY Sarastukset virkoavat nyt sellaista hoppua, etteivät aamunkoit aina näytä pysyvän tahdissa, eikä aurinkokaan ilman kuuta. Suurenmoiset huomenen enteet valaisevat itäkoillista, kirjaimellisesti idästä tulee valo, kirkastaa tämän länsimaisen hapatuksen hämärän, kuljettaa viheriöille niituille ne jotka synkissä pimeissä laaksoissaan silmättöminä vaeltavat päämäärättä, sekä kaikki me muutkin. Auvoisan aamun värisinfonioiden puunnossa, niiden alla ja huomassa...

Into The Wild -

Taustaa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden aikana syntyi ajatus kaamosajan hiihtovaelluksesta Haltin huipulle uuden vuoden aatoksi. Pohdin aluksi mahdollisuutta päästä huipulle itsenäisyyspäivänä, mutta lopulta valkoiset pöytäliinat ja juhlavaatteet houkuttivat enemmän. Suomen itsenäisyyttä kunnioitettiin toisella tavalla hienoissa merkeissä pääkaupungissa. Tajusin suunnitelmaa kypsytellessäni, että en ole hiihtänyt ahkion kanssa koskaan. Perinteistä hiihtomuotoakin olen...

Kukkapilli -

Perjantai 2. helmikuuta, Frankfurt, hotelli Steigenberger Airport kello 11.58 paikallista aikaa Istun tällä hetkellä Frankfurtissa hotelli Steigenbergerissä, vaikka meidän ei pitäisi olla Frankfurtissa ensinkään. Meidän pitäisi olla tällä hetkellä jo melkein Sao Paulossa, mutta kun Suomessa sattui tulemaan eilen pikkuisen lunta. Olen ollut toistaiseksi onnekas ja onnistunut välttämään lumimyräkät ja niistä aiheutuneet viivästykset Helsinki-Vantaalla, mutta tällä kertaa...

...noir -

Meksikolaiset huumekauppiaat ovat korruption sekä väkivallan voimin löytäneet varsin turvallisen väylän kuljettaa laittomia kauppatavaroitaan jenkkilän puolelle, mikä huolettaa viranomaisia varsinkin syystä että samaa keinoa voidaan hyödyntää vaikkapa terrorismiin, siispä reitti on suljettava ja sen käyttäjät pysäytettävä. Samaan aikaan Tijuanassa ikääntynyt kuolemansairas kamalordi Salazar (Andy Garcia) on harkitsemassa eläköitymistä ja nouseva kyky Pelon (Esai...

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Suomalainen tuottaa jätettä keskimäärin lähes 500 kg vuodessa. Siinä on omakotitalon asukkaalle mietittävää miten tämän jätemäärän käsittelisi. Ja mietittävää millainen määrä niitä kauppakasseja tulee raahattua vuoden aikana sisään kotiin, jos ulosvirtaava määräkin on lapsiperheessä parin tonnin luokkaa. Että olisiko sille sisäänvirtaavalle määrälle sitten jotain tehtävissä. Rakennusprojektin aikana kyllä valitettavan vähän, kertyvä jätemäärä on...

Kulttuuri kukoistaa -

Seilin saareen ja sen synkkään historiaan spitaalihoitoloineen ja mielisairaaloineen tutustuimme jo Katja Kallion  Yön kantajan ja Amanda Ahosen myötä. Myös Holmström viittaa Amandaan, mutta tarina ja käsittely ovat omia. Kirjat täydentävät kiinnostavasti toisiaan, kuten  Kirjaluotsi toteaa. Sielujen saari koostuu kolmen naisen tarinasta: mielenterveyden hoitoon passitettujen Kristiinan ja Ellin sekä hoitaja-Sigridin, joista jokainen valottaa tuolloista yhteiskuntaa...

Sydämessä kasvanut -

Löysin Laem Mae Phim nimisen kohteen nettiä selaillessani jo vuosia sitten ja kiinnostuin siitä välittömästi. Huomasin, että kylässä oli vuokralla suomalaisten omistamia hyvätasoisia huviloita ja mietin miltä tuntuisi lomailla sellaisessa. Uima-allasalueet ja tilavat huvilat houkuttelivat, mutta ajattelin kuitenkin hotellin olevan meille parempi vaihtoehto, koska olen arvostanut valmista aamiaista lomalla ja muita hotellin palveluja. Tämä osoittautui täysin vääräksi luuloksi...

Lipstick Love -

Alkukuusta alkaa aina Bette Boxin saapumisen odotus ja ilokseni sain boksin itselleni jo nyt alkuviikosta. Tästä boksista en joutunut maksamaan vaan lunastin tämän pisteillä, joten sen puoleen oon ehkä sisällönkin suhteen väkisinkin vähän armeliaampi, kun mulla ei varsinaisesti mennyt tähän lainkaan rahaa. Bette Box päätti vuoden 2017 todella vahvasti ja vuoden kaksi viimeistä boksia olivat aivan loistavia. Jatkuiko sama linja myös nyt vuoden vaihduttua? Sisältö vaikutti mun...

Antti Alanen: Film Diary -

Matka merelle / Journey to the Sea. Please click on the images to enlarge them. En resa till havet     FI © Katharsis Films 2017. P+D+SC: Jouni Hiltunen.     Cinematography: Jouni Hiltunen – colour – 1:1,85. Additional cinematography: Timo Peltonen, Ville Hiltunen. Microscopic photography: Timo Peltonen, Marjut Räsänen. Underwater photography: Teemu Liakka, Pekka Tuuri, Olli Mustonen, Jouni Hiltunen. Aerial photography: Timo Peltonen, Jouni Hiltunen. Photography on Russian islands...

Hannun blogi -

Ryhdyin viime kesänä lukemaan laajemmin Victor Hubinonin ja Jean-Michel Charlier’n klassista sarjakuvaa Punaparta (Barbe-Rouge), jota Hubinon piirsi vuodesta 1959 vuoteen 1974 . Pilote -lehden sivuilla ensiaskeleensa ottaneesta seikkailusta tuli 18 albumin kokonaisuus. Hubinonin jälkeen Punaparran seikkailut jatkuivat muiden piirtäjien tulkitsemana. Saagan varsinainen moottori oli käsikirjoittaja Charlier, joka jatkoi uskollisesti sarjaa kuolemaansa (1989) asti. Viime kesänä luin...

Karin retki- ja valokuvaussivut -

Matkan alussa kuljimme neljä ja puoli päivää Adventdalenin, Eskerdalenin ja Sassandalenin laaksoissa ennen saapumistamme jäätikön reunalle. Laaksot olivat jokiuomien labyrinttimäisen verkoston muodostamia laajoja tasankoja, joita parhaimmillaan reilun kilometrin korkuiset vuoret reunustivat. Alkupäivien sää oli kirkas ja suhteellisen kylmä, lähes 30 astetta pakkasta. Tyyni sää ja auringonpaiste tekivät olosuhteista kuitenkin varsin miellyttäviä. Laaksojen vuotuinen...




Kulttuuri kukoistaa -

Tuskin pariakymmentä sivua olin lukenut, kun olin varma, että jälleen on kyseessä runoilijan proosakirja. Niin tiivistä ja ilmaisuvoimaista kieli on. Liepeestä löysin vahvistuksen: Sanna Karlström on julkaissut neljä runokokoelmaa. Taas salakuljetetaan runoa proosaan! Eikä minulla oikeastaan ole mitään sitä vastaan. Kirjan päätin lukea jo kuullessani sen nimen, jostain kirjablogista ehkä. Ihan sama mikä tyylilaji, mutta jos nimi on näin mielikuvitusta kiihdyttävä, se on...

Antti Alanen: Film Diary -

Svetlyi put: Lyubov Orlova as the shock worker who can operate 150 machines. Svetlyi put: Lyubov Orlova sings a duet with her former self reflected in a living mirror. Svetlyi put: a Lyubov Orlova photomontage of three stages of her development by MyShared. Svetlyi put: Tanya is now an engineer and a member of the Supreme Soviet, finally ready to meet Lebedev on equal terms, protected by the guiding spirit of Stalin. Svetlyi put: Evgeniy Samoylov and Lyubov Orlova in front of the statue Worker...

Missä neuloimme kerran... -

Joka vuosi varma syksyn merkki on Stephen Westin mysteerihuiviKAListelu. Tänäkin vuonna siihen hullutteluun piti tietenkin lähteä mukaan. Mitä: Speckle and pop / Stephen West Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm Mistä: Canon Handdyes Charles Sock + Lystig Merino Single + Petrichor Yarns Shiny Sock + jämiä, 97 + 52 + 96 + 59 g Ihan alkuun tuli ohjeistus, että huivia varten tarvitsisi penkoa stashista kolme pääväriä, jotka saisi kivasti feidattua keskenään. Eli niiden pitäisi muodostaa...

Oikeus ja kohtuus -

Yksityisten pysäköintivalvontayhtiöiden määräämiä valvontamaksuja (pysäköintisakkoja) ei tarvitse maksaa . Lue ohjeistus täältä miten sinun tulee toimia tilanteessa saatuasi yksityisen pysäköintivalvontayhtiön maksulapun. Ohjeista löytyy myös malliesimerkki valmiille vastaukselle. Seuraavia väitteitä tai samankaltaisia tulkintoja esiintyy valvontayhtiöiden (Parkkipate, ParkNorden, APV, Q-Park jne) vastauksissa autoilijoiden reklamaatiohin: " Korkeimman oikeuden...

Sukututkijan loppuvuosi -

Kodin kuvasto 48-49/1917 Jo perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivän kunniaksi vuoden aikana löytynyttä tai syntynyttä opinnäytettä (ja vähän muutakin tutkimusta) itsenäisyyden ajasta Edeltävästä ajasta aloittaen  Grahn, Arja; Pulkkinen, Lahja; Vallinkoski, Susanna:  Sairaanhoitajan työnkuvan kehittyminen : -historiallinen kirjallisuuskatsaus Sarkio, Maria: Sairaanhoitajaksi kasvattaminen : Sairaanhoitajakoulutus ja siinä käytetyt oppikirjat Suomessa vuoteen 1967 asti Kivinen...

Kulttuuri kukoistaa -

Tristan da Cunha. Yksi maailman eristyneimmistä paikoista, juoruaa Wikipedia, ja kertoo tulivuorisaaren sijainniksi Etelä-Amerikan ja Afrikan mantereiden puolivälin, eteläisellä Atlantilla. Sieltä on tuhansia kilometrejä ihan mihin tahansa! Saari kiehtoi Marianna Kurttoa. Hän sijoitti sinne romaanin, jossa saamme näkymän muutaman sadan asukkaan yhteisöön 1950-luvulla ja hieman sen jälkeen. Vuonna 1961 saaren pääosan muodostava tulivuori purkautui, ja asukkaat evakuoitiin, niin...

Oma koti valkoinen -

Joulupuu on rakennettu ja valosarjakin ripustettu kuusen oksille tunnelmaa tuomaan. Joulupalloja ripustellaan lisää heti kun postipoika kuljettaa nettitilaukseni sisällön kotiovelle, siihen asti fiilistellään vanhojen pallukoiden voimin…

Keyword: Love -

Rakastan yli kaiken tuoksuja, mutta aromaterapia on jäänyt itselleni hieman tuntemattomammaksi ja kaukaisemmaksi asiaksi. Oikeastaan vasta aikoinaan luonnonkosmetiikkaan tutustuminen ja monissa  tuotteissa oleva aromaterapeuttinen tuoksumaailma saivat minut kiinnostumaan asiasta.  Aromaterapiahan on eteeristen kasviöljyjen -ja uutteiden käyttöä sairauksien hoitoon sekä terveyden tukemiseen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Eteerisissä öljyissä on tunnetusti parantavaa voimaa ja niin...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava »