Tänään on 18.11.2017 15:51 ja nimipäiviään viettävät: Tenho, Jousia ja Max. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kurpitsa booli


Kotiliesi -

Mitä ikinä kurpitsasta teetkään, pilko se ensin lohkoiksi ja paahda sitten uunissa. Paahdettuna kurpitsan maku muuttuu ihanan makeaksi ja on siten parhaimmillaan. Paahtuneen kurpitsan voi surauttaa soseeksi ja loihtia siitä ihanan keiton, mehevän piirakan tai vaikka syksyisen focaccian. Paahdettu kurpitsasalaatti lainaa makunsa lähi-idästä. Lämmin salaatti kootaan za’atarilla maustetuista kurpitsa- sekä punasipulilohkoista ja tarjotaan ihanan appelsiini-tahinikastikkeen […] The...

Appelsiineja ja hunajaa -

Myrskikurpitsa on aivan ihana kurpitsa, ja  ei ihme että  olen siitä blogivuosien aikana tehnyt monestikin jotain tänne blogiin.  Tällä kertaa tein myskikurpitsaa uunissa, tahinikuorrutteella. Ohje on mukaeltu ohje täkäläisen  vegaaniravintolan kurpitsa-annoksesta,  ja tahinista tulee todella herkullinen kuorrute tälle ruualle.  Annoksen valmistuksessa on pari vaihetta, joten hieman menee aikaa tämän tekemiseen,  mutta herkullinen lopputulos on sen arvoinen. Myskikurpitsaa...

KastehelmiB -

Oletko valmis hassutteluun? Halloween ja pyhäinpäivän aatto lähestyy marraskuun alussa ja harvahampaiset kurpitsaveijarit ilmestyvät puutarhoihin ja portaille. Noidat, pirut ja kummitukset lähtevät liikkeelle. H alloween on lähtöisin jenkeistä ja meillä sen suosio nousee vuosi vuodelta. Koti koristellaan kauhu- ja scifi -teemoin  mustaa, verenpunaista ja tietenkin kurpitsan oranssia. Halloweeniin kuuluu myös karmivat leivonnaiset, koristellut kuppikakut ja hämähäkkileivokset...

Appelsiineja ja hunajaa -

Myrskikurpitsa on aivan ihana kurpitsa, ja  ei ihme että  olen siitä blogivuosien aikana tehnyt monestikin jotain tänne blogiin.  Tällä kertaa tein myskikurpitsaa uunissa, tahinikuorrutteella. Ohje on mukaeltu ohje täkäläisen  vegaaniravintolan kurpitsa-annoksesta,  ja tahinista tulee todella herkullinen kuorrute tälle ruualle.  Annoksen valmistuksessa on pari vaihetta, joten hieman menee aikaa tämän tekemiseen,  mutta herkullinen lopputulos on sen arvoinen. Myskikurpitsaa...

Pippurimylly -

Haa, kurpitsa. Meistä taisi tulla kavereita viikonloppuna :) Jo pitkään on suunnitelmissani ollut tehdä jotain kurpitsasta - vihdoin ja viimein, sillä en ollut koskaan aiemmin kokannut tuosta veikeästä oranssista molluskasta yhtikäs mitään. Kun näin kaupassa juuri sopivan kokoisia, ei liian isoja kurpitsoja, huomasin tilaisuuteni tulleen. Tuntui turvallisimmalta aloittaa kurpitsan kanssa kaveeraus ruoalla, josta harvemmin saa pahaa, eli risotolla. Resepti tähän ruokaan löytyi...

Bella-blogit -

Meidän tämän vuoden halloween koristelut poikkeavat kovasti viime vuodesta. Koristeina komeilee vain pari vaaleaa kurpitsaa ja nämä minikurpitsat ovatkin

Mitä söin tänään -

Halloween-hysteria valtaa myös Suomen joka vuosi pahemmin. Periaatteessa pyrin välttämään kaikenlaisia juhlia, joiden perimmäinen syy tuntuu olevan täyttää ihmisten kodit kerran vuodessa tarittavalla krääsällä ja markkinamiesten taskut rahalla. Ruoka on kuitenkin lähellä sydäntäni ja harvoin sitä tulee kurpitsaan koskettua. Äitini tapaa leipoa amerikkalaistyylistä ja erinomaisen makuista kurpitsapiirakka. En tietenkään muistanut kysyä ohjetta, joten tein sitä mitä...

Idealista -

Kurpitsa-kvinoasalaatti Quinoa eli kvinoa on ravinteikas kasvi, joka sopii moneen ruokaan. Kokeile vaikka kuskusin tyylistä salaattia, jossa kvinoa saa seuralaisekseen kurpitsaa, vuohenjuustoa ja siemeniä. Katso resepti: Kurpitsa-kvinoasalaatti   Kurpitsansiementahna Jos […] The post Kurpitsa on monipuolinen syysherkku – katso herkullisimmat reseptit appeared first on Idealista .

Tsajut -

Jyrsijää muistuttava Halloween kurpitsa on sympaattinen koriste.

Sillä sipuli -

kaupallinen yhteistyö ARLA Tässä ruuassa on rutkasti syksyä paitsi maussa myös väreissä. Kurpitsaa muhitetaan sipulin kanssa uunissa niin että molemmat pehmenevät herkullisiksi. Makua terävöitetään salvialla, chilillä ja punaviinietikalla. Tuttuun ruokaan lisättiin nyt pannulla paistettua tuorejuustoa,jonka pinta rapsakoitui kivasti sisuksen jäädessä edelleen pehmeäksi.  Teemme Arlalle kerran kuussa postauksen johonkin heidän tuotteeseensa liittyen. Lokakuun toiveena oli...

Pieniä iloja -

Kevään tulon huomaa siitä, että ikkunalautamme muuttuu minikasvihuoneeksi. Tänä vuonna taisi jälleen mopo lähteä hieman lapasesta. Laitoimme itämään minttua, neljää eri basilikaa, salviaa, rakuunaa, meiramia, rucolaa, timjamia, kirsikkatomaattia, lehtipersiljaa ja kahta eri kesäkurpitsaa, vihreää ja viime kesän suosikkia keltaista Sunburst-lajiketta. Mies halusi varmistaa, että loppukesästä voisi tehdä omat pestot omista yrteistä ja muutenkin ajattelimme tänä...

Tälle rannalle -

Lauha syksy senkun jatkuu. Miinus-asteita ei Hailuodon mittareissa ole vielä tänä syksynä nähty. Silti vähän pelottaa, jospa lähellä ovat jo pakkasyöt. Pientä puuhaa tuntui olevan vielä ennen maan jäätymistä. Keväällä oli kurpitsan taimia, vähän myöhäsiä kylvöksiä. "Onneksi" kesä lämpeni hitaasti, että taimet ehtivät kasvaa. Kurpitsat viihtyivät hyvin kohopenkissa, kesäkurpitsat syötiin pieninä ja maukkaina. Jonkun verran pistettiin hillopataan marjojen ja...

Polkkapossu_ -

1 myskikurpitsa oliiviöljyä 1 keltasipuli 3 valkosipulinkynttä 1 chilipalko inkivääriä 8-10 dl kasvislientä puolikas koskenlaskija suolaa mustapippuria myskikurpitsansiemeniä savupaprikaa suolaa maustamatonta jugurttia juustokuminaa neilikkaa persiljaa Halkaise kurpitsa pitkittäin neljään osaan. Poista siemenet ja niistä rämmäleet, huuhdo siivililässä ja kuivaa talouspaperin päällä. Kaada yhden kurpitsan siemenkoteloon hieman oliiviöljyä, dippaile sutia koteloon ja sudi...

Prinsessakeittiö -

Kurpitsapiirakan makuinen tuorejuustojäätelö maistuu ihanasti joululta. Jäätelön valmistamiseen ei vaadita kuin pari hassua raaka-ainetta, pakkasen kestävä kulho ja haarukka. En omista jäätelökonetta, joten uskallan luvata, että haarukan voimin tulee aivan yli hyvää itse tehtyä jäätelöä. Kehitin kurpitsa-tuorejuustojäätelön Blogiringin ja Crème Bonjourin yhteistyöhön. Arvoin pitkästi jäätelön ja tuorejuustodipin välillä ja päädyin lopulta molempiin, koska more...

Vyyhdin viemää -

Syksyistä lauantaiaamua! Syksyn JCS-lehden tilasin vuodenaikasamplerin syysosion vuoksi, mutta sen pistelyllä ei ole kovin kiire, koska en saa sitä seinälle kuitenkaan ennen talviaiheen ilmestymistä. Tuosta ko. lehdestä löytyy kyllä minulle aina jotain muutakin kivaa pisteltävää, kuten nyt tämä kurpitsa:     Sain tuon eilen illalla valmiiksi ja kehykset kävin ostamassa paikallisesta"verstaasta", jossa on puolella hintaa kehyksiä joka lähtöön. Tämän laitan ulko-oven...

Noidan keittokirja -

Chicagolainen kuuma koira: unikonsiemensämpylä, "Vienna"-merkkinen makkara, tomaattia, sipulia, tillikurkun neljännes ja pieniä vihreitä chilipippureita, pikkelsiä, keltaista sinappia ja hiukan sellerisuolaa. I New Yorkissa kuuma koira tarjoillaan joko sipulikastikkeen tai hapankaalin kera. Usein koirat tarjoillaan pavuttoman chilin ja kaalisalaatin (coleslaw) tai juustoraasteen kera, ja lisäksi saa sinappia ja raakaa sipulisilppua, jos haluaa.   Hapankaalin ohje Coleslawn ohje (vaikka...

Kotiliesi -

Booli on maukas juoma, jonka voi toteuttaa halutessaan myös alkoholittomana. Booli on helppo ratkaisu niin pienissä kuin suurissakin juhlissa, sillä näin vältyt hankkimasta pullokaupalla erilaisia juomia. Arvioi määrä vierasluvun mukaan Boolin kokoaminen kannattaa suunnitella valmiiksi, jotta juoman sekoittaminen onnistuu juhlien aikana helposti. Mittaa, kuinka paljon aineksia boolimaljaan mahtuu, ja asettele sitten yhden maljan ainesosat yhteen. […] The post Booli kruunaa juhlan –...

Täyttä elämää -

Viimeisen viikon aikana on tullut niin paljon vastaan erilaisia kurpitsakeittoja,  että pakkohan se oli itsekin kokeilla. Ensimmäistä kertaa koskaan. Ostin kaupasta myskikurpitsan  ja googlaamalla selvisi, että paahtamalla sen maku tulee enemmän esiin. Itse paahdoin kurpitsan niin, että leikkasin sen pituussuunnassa neljään osaan, laitoin palat pellille ja paahdoin 200 asteessa puolisen tuntia. Leikkaaminen paloiksi onnistui paahtamisen jälkeen paljon helpommin kuin raakana...

Siskot kokkaa -

Katselin pää kallellaan televisiota kun Jamie selitti miten hän on aina ymmärtänyt raejuuston väärin. Että oikeasti se on melkein kuin minimozzarellaa kermaisessa liemessä. Vaikka mä sinänsä tykkään ihan raejuustosta, sillä on minusta kyllä varsin omanlaisensa tekstuuri ja vaatii mielikuvitusta että se vertautuu mozzarellaan... Tai ainakin siihen juustoon mitä mä haluan ymmärtää mozzarellalla. Mutta Jamien raejuusto oli paremman näköistä kuin meillä niin usein nähty...




Appelsiineja ja hunajaa -

Tein hurjan hyvää tahnaa taateleista , omenasta ja pähkinöistä. Tahna  maistuu ihanan toffeiselta.    Se ei  ole ehkä ihan kuvauksellisin tahna   , mutta on todella herkullinen. Tahnaan ei tullut monta ainesta; tästä kuvasta puuttuu vielä yksi aines , eli kookosöljy Pilko omena pieneksi (voi jättää kuorimatta).  Pilko myös taatelit pieneksi.   Sekoita kaikki ainekset , kookosöljyä lukuunottamatta ,  monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella , karkeahkoksi tahnaksi...

Appelsiineja ja hunajaa -

Tein hurjan hyvää tahnaa taateleista , omenasta ja pähkinöistä. Tahna  maistuu ihanan toffeiselta.    Se ei  ole ehkä ihan kuvauksellisin tahna   , mutta on todella herkullinen. Tahnaan ei tullut monta ainesta; tästä kuvasta puuttuu vielä yksi aines , eli kookosöljy Pilko omena pieneksi (voi jättää kuorimatta).  Pilko myös taatelit pieneksi.   Sekoita kaikki ainekset , kookosöljyä lukuunottamatta ,  monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella , karkeahkoksi tahnaksi...

Polkkapossu_ -

Syksy kantaa taskuissaan kultaa enemmän kuin muut vuodenajat yhteensä. Väriloistoa ja keltapunaisen lämpimiä sävyjä. Niistä on myös myskikurpitsa-aika tehty. Olen väsännyt myskikurpitsasta vähän vaikka mitä. Se onkin ihan mahtavan monikäyttöinen ja joka paikkaan taipuva kasvi. Ja kaunis väriltään. Olen tehnyt keittoa, piirakkaa, pastaa, gratiinia, leipää, risottoa, spelttihelmisalaattia ja currya. Näin äkkiä mietittynä.  Jos kiinnostuit, tässä ohje taivaalliseen...

Stoori -

Tänään alkaa blogini Halloween-viikko, joka kestää aina 5.11 saakka. Julkaisen joka päivä artikkelin ja luvassa on mm. Halloween-aiheista askartelua, kurpitsan kaiverrusta, kokkaamista ja yleisiä vinkkejä Halloween-tunnelman luomiseen. Suomessa Halloweenia juhlitaan virallisesti lauantaina 4.11, mutta juhlintaa oli myös viime viikonloppuna. Minua on kiehtonut pienestä asti noidat, möröt sekä kummitukset ja siksi varmaan pidänkin Halloweenia kiehtovana juhlana. Harmi, että...

Ruokablogi.fi -

Myskikurpitsa on ainesosa joka on kiehtonut minua jo kauan, mutta syystä tai tai toisesta en siihen ole törmännyt. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana tuntuu siltä että jokaisesta kaupasta niitä löytyy. Olen muutamia reseptejä kokeillut ja todennut että kurpitsa soveltuu erinoimaisen hyvin sosekeittoon ja lisukkeeksi pyreenä. Tämä tähtianiksella maustettu keitto maistui sekä allekirjoittaneelle että kriitikolle, eli vaimolle. Uskallan siis ohjeen jakaa eteenpäin. Keitto on melko...

Liemessä - helppoja ja kevyitä ruokaohjeita -

Böö! Sain villin idean. Mitä jos Halloweenina keskityttäisiin muovikrääsän sijaan kurpitsaisiin herkkuihin ja  tunnelmointiin kynttilänvalossa? Maistettuani näitä kurpitsapannukakkuja, kannatetaan. Virittäydy siis Halloweenin tunnelmaan vinolla pinolla mausteisia kurpitsapannukakkuja ja kupposella kuumaa höyryävää siideriä. Kuulit oikein, kuumaa siideriä. Tämän syksyn Happy Joe Winter Apple kausisiiderin voi nauttia glögin tapaan myös lämmitettynä! Muualla maailmalla...

Smoothiempaa Menoa -

Heiputi hei herkkusuut :) Pyöräilin vaaleanpunaisella kiiturillani kaupan ohi, huomasin että joku kantoi kädessään kurpitsaa kaupasta. Kurvasin samantien katsomaan olisiko siellä sellaista pientä vietävää jonka saisin pyörän kyytiin ja olihan siellä. Jostakin syystä minua viehättää kaikki erilaiset kasvit ja juurekset ne ovat hurjan kauniita ja niistä saa mitä parhaimpia ruokia loihdittua. Kuvaan paljon raaka-aineita omaksi ilokseni. Näen monesti illalla kun menen nukkumaan...

Täyttä elämää -

Piti kyllä jo eilen, virallisena Halloween-päivänä laittaa nämä kuvat mutta ehti valo niin vähiin, etten saanutkaan kunnon kuvia. En ole vielä ihan oppinut kellojen kääntämisen jälkeen siihen, että  jos töiden jälkeen aikoo kameraa käyttää, saa olla aika nopea! Maanantai-iltana kaiverrettiin kahden nuorimman kanssa ensimmäinen kurpitsa ikinä.  Vähän oli heikonlainen tuo kurpitsavalikoima kaupassa mutta ehkä nuo syylät ja  muut kauneusvirheet kurpitsan pinnalla...

Oppitori -

Tämä lista on alekkaisena täällä , josta sen voi sijoittaa arpojaan. Täällä on kymmenen kertaa laajempi Kotuksen sanaluettelo.Laitoin sanojen väliin pilkut, jotta listasta voisi arpoa tällä . Suurin piirtein sama kuin Kielitoimiston sanakirja, jonka sanat myös ovat talletettuna monessakin muodossa . aakkonen, aakkoset, aallokko, aalto, aamu, aamuisin, aamupala, aamuyö, aapinen, aari, aaria, aasi, aasia, aate, aateli, aateluus, aatos, aatto, aava, aavikko, aavistaa, aavistus...

Äijäruokaa -

Kurpitsakausi on äijäruokalassa herkkukausi, puhutaan sitten friteeratuista kesäkurpitsankukista tai piirakasta. Tämän syksyn kokkaussuunnitelmiin kuului myskikurpitsakeitto. Reseptiä googlaillessani päädyin Tinskun keittiö n paahdettuun myskikurpitsakeittoon . Reseptiä muokkasin sen verran, että vaihdoin kookossokerin tummaan ruokokidesokeriin. Tarvitset noin 1 kg myskikurpitsa 2 keltasipulia 8 dl kana- tai kasvislientä 200 g maustamatonta tuorejuustoa 1 punainen chili...




« Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava »