Tänään on 21.11.2017 04:35 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kyllä elinluovutukselle


PainoKyttä -

Eilen teki mieli makeaa, lähes koko päivän. Illan päätteeksi vaistonvaraisesti pistelin menemään kaksi vohvelikeksiä seurauksena, että pisteet on -1. Paljoa se ei ole, sillä voinen lohduttautua. Onneksi olin eilen illan töissä, ja työntohinassa unohdin, että teki mitään erityisesti mieli. Töiden jälkeen kyllä sorruin noihin kahteen vohvelikeksiin... Aamu alkoi hyvin, ja oli kiva huomata, että paino oli laksenut 2oo grammalla. Eteenpäin siis tämäkin :) Aamupalaksi...

SaRon.vuodatus -

Nyt tuntuu olevan liikkeellä kaikenlaisten flunssien ja mahatautien lisäksi sellainen virus, joka vie inspiraation korttiaskartelusta:( Mitä tuossa on muiltakin kuullut, saman "viruksen" kanssa painii muitakin kuin minä. Jotenkin on ihan puuduksissa. Nytkin olisi yksi kortti kokoamista vaille valmis, niin ei... ei vaan saa itsestään irti tehdä korttia loppuun. 3D-kortteja väkersin eilen ja tänäänkin, mutta suurinosa on sarjassamme "kuva on ollut valmiina kauan aikaa jo, nyt on ihan...

Viimeinen ajatus -

Nyt etsin netistä hyviä mielipiteitä ja katselen sivusilmällä jalkapalloa. Argentiina teki maalin, Crespo laittoi pallon sisään. Argentiinalainen luonne nähdään tavallisesti räiskyvänä ja leimahtavana, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa italialainen luonne. Crespon juhlinta tukee tätä hypoteesia, samoin sekä Argentiinan johtoportaan juhlinta että myös Maradonan tuulettelut katsomossa. On hyvä, etten ole argentiinalainen, koska en pidä liiallisesta iloisuudesta. En pidä...

Cava 2.0 -

Olen pitänyt itseäni jotenkin superihmisenä liittyen sellaiseen aiheeseen, kuin viisaudenhampaat. Ne tulivat minulle ajoissa, ilman kipuja. Ne menivät täydellisesti purentaan ja mahtuivat suuhun hyvin. Hammaslääkärit ovat sanoneet kerta toisensa jälkeen, että ne saavat olla, jos eivät ala vaivaamaan. Mutta voi pojat, kyllähän ne alkavat, lähes jokaisella, ennemmin tai myöhemmin. Minun aikani on nyt. Perjantaina lähtiessäni laivalle tunsin ajoittaista vihlontaa alahampaissani...

Sohvaperunan Seikkailut -

Tulimme juuri Mandin kanssa ulkoa, ja kodin nurkalla odotti Mandin arkkivihollinen, kissa. Silloin kun asuimme Kalliontiellä Nivalassa, Mandin ykkösharrastusta oli naapurin läskien kissojen ajaminen pois pihalta. Ja sen jälkeenkin on nämä otukset otettu räyhäten vastaan. Olen kuitenkin junassa esimerkiksi huomannut, että kissat itsessään eivät aiheuta koirassa reaktiota. Jos ne vain naukuvat korissaan tai kiipeilevät omistajan niskassa, niin Mandi vain tuijottaa ja haukottelee...

Oppitori -

Iltalehti kysyi lukijoilta noloista kokemuksista suorasanaisten lasten kanssa. Ja niitähän löytyi. Lasten suusta-linkit Annetaan lukijoiden kertoa muun muassa tällaisista hetkistä. Ja auta armias, jos lapsi näkee ihmisen, joka on hänen mielestään jotenkin tavallisuudesta poikkeava.Vaaratilanteita näyttää syntyvän erityisesti silloin, kun ollaan tilanteessa, jossa odotetaan tiettyä arvokkuutta. Hautajaiset ovat mitä mainioin tapahtuma tähän tarkoitukseen. Vessatiedustelija...

Mielenkiintoisten Asioiden Kokoelma -

Tai niin ainakin voisi päätellä tästä 60 Minuuttia ohjelman jutusta, joka kertoo suomalaisista jotka ovat mustavalkoisia värifilmilläkin ja harrastavat vapaa-aikoinaan tangoa ja itsemurhia. No, juttu on vuodelta -93, eletään vielä lamaa ja maisemat ovat kuin pahimmastakin itäblokin slummista, mutta silti. Ei tämä oikein kansallista itsetuntoa nosta. No, related-videoiden alta löytyi myös MTV3:n 45 minuuttia ohjelman juttu Conan O'brianin Suomenvierailusta, ja se oli niin...

Karvan verran ajatuksia -

Savu on hieman hälventynyt tältä suunnalta ja välirauha sovittu, ainakin toistaiseksi. Vedetään yhteistä köyttä, koetetaan saada aikaiseksi kahdenkeskistä aikaa ja keskusteluita, josko se auttaisi. Onhan tuo kesäreissukin tulossa jo viikon päästä, päivä Tukholmassa -risteily vain miehen kanssa kahdestaan. Toivon sydämestäni, että reissu onnistuu. Lapset menee hoitoon mummolaan, jossa eivät olekaan olleet yökylässä, ööh, ikinä kolmestaan? Hyvin heillä silti sujuu, olen...

Aamulehti Blogit -

http://yle.fi/uutiset/3-9341544 Soini Väyrysen kanssa tasoissa. Kyllä kansa tietää.

Project Mama -

Snadi viritteli eräänä aamuna keskustelua parisuhteesta. Hän oli kuullut, että tyttöjen on mahdollista mennä myös tyttöjen kanssa naimisiin ja halusi tietää, pitikö tämä mullistava tieto todella paikkansa. Kun totesin, että kyllä se on mahdollista, hän riemastui. - Loistavaa! Siinä tapauksessa aion mennä (ystävättären nimi) kanssa naimisiin! Kun yritin vähän toppuutella, että näissä

Naurutalon peilit -

Jes, ihanaa... Perjantain punnitus, 13. päivä, näyttikin, että paino on pudonnut. nyt siis paino 58,5 kg. Jes. Mutta se vaati parin päivän syömättömyyden. Ja nyt kun näläntunne on hävinnyt kokonaan, niin ei edes tee niin mieli syödä. Ja tänään jaksoin siltikin, huonoista syömisistä riippumatta, kävellä tunnin kävelylenkin koiran kanssa. Mukavaa, että tämä edes joskus näyttää onnistuvan, tai että edes jokin onnistuu edes joskus. Nyt on pakko, pakko ja pakko pitää...

Make something out of nothing -

..tämän blogin on aika tulla tiensä päähän. Aloitan jossain muualla, ihan uusin tuulin ja ajatuksin. Ensimmäinen blogi käsitteli tiettyä aikaa elämästä, tämä toinen taas jotain aivan muuta. Mutta taas kerran, kaikki on taas toisella tavalla. Asiat ovat muuttuneet. Miekin uskon muuttuneeni. Uusi elämä odottaa, kaukana Oulusta. Turku ei nyt kummiskaan vienyt voittoa, suunta vielä aavistuksen etelämpään. Paikkaan, jossa en koskaan ole itseäni nähnyt. Uusi alku. Pieni...

matonen -

Esikoisella on menossa vaihe, jolloin koskaan ei ole kivaa. Siis jos erehtyy kysymään että oliko sulla kivaa puistossa/pyöräretkellä/junan leikkivaunussa, niin ei ollut yhtään kivaa, ihan oli kurjaa. Ihan kuin meillä asuisi jokin pieni mielensäpahoittaja. Tänään meillä oli kurjaa ensin leipomonmyymälän kahvilassa, erityisen kurjat munkkikahvit ja vauvalle kurja sämpylä. Namihiiri sai kurjan kermataskun. Sitten oli kurjaa ruoripuistossa  (Lähiseudun puistot kulkevat...

matonen -

Esikoisella on menossa vaihe, jolloin koskaan ei ole kivaa. Siis jos erehtyy kysymään että oliko sulla kivaa puistossa/pyöräretkellä/junan leikkivaunussa, niin ei ollut yhtään kivaa, ihan oli kurjaa. Ihan kuin meillä asuisi jokin pieni mielensäpahoittaja. Tänään meillä oli kurjaa ensin leipomonmyymälän kahvilassa, erityisen kurjat munkkikahvit ja vauvalle kurja sämpylä. Namihiiri sai kurjan kermataskun. Sitten oli kurjaa ruoripuistossa  (Lähiseudun puistot kulkevat...

Aamulehti Blogit -

Kielipuolueessa ollaan katkeroitu ihan tosissaan, Vaasa ei saanut laajaa päivystystä ja ilkeät persunuoret pilkkaavat avoimesti: – On surullista, että puoluej…

Aamulehti Blogit -

Kielipuolueessa ollaan katkeroitu ihan tosissaan, Vaasa ei saanut laajaa päivystystä ja ilkeät persunuoret pilkkaavat avoimesti: – On surullista, että puoluej…

Maijun blogi -

Kyllä se tuntuu pitkältä tämä talvi kun lumet tulivat jo marraskuun puolella ja vieläkin täällä on lunta. Viimevuonna tähän aikaan oli jo tulpaanit täydessä kukassa. No onneksi lumen määrä ei ole estänyt meidä pientä projektia mökillä sillä sisällä on siellä voinnut puuhailla. Kun patterit on päällä niin lämpöä kyllä riittää. Maalailtu on ja kohta päästään rakentamaan parvea. Se antaa lisää nukkumapaikkoja ja aina ei tarvitse olla petiä auki laittamassa...




Rutturäätälin väsäyksiä -

virkata nimittäin näinkin.  Koukku pysyy kädessä, niin kauan ku peukku heiluu. No nythän on vähän kevyempi toppelo sormessa, niin on helpottunut jonkin verran  touhut.     Laitan tähän vielä tämmösen kuitupaperista väsätyn taulun.. joka on vielä ilman kehyksiäkin.  Oikeastaan ollut jo kauan tuolla hyllyllä.  

Aamulehti Blogit -

Jälleen on käsillä aika, jolloin Suomeen saapuu sadoin tuhansin maahanmuuttajia ja nämä tulijat toivotan sydämmestäni tervetulleeksi. Itse olen näille tulijo…

Ofelia Outolintu -

Pitkään aikaan en ole paljoa muuta ns. televisiosta katsellut kuin Game of Thronesin uudet jaksot. Nyt on tullut kuitenkin nettipalveluista jotain katsottua, jopa suorana katsoin ensimmäisen jakson Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmaa. Se sopii minulle kuin nenä päähän, sillä olen koko elämäni ajan ollut huolissani milloin mistäkin. Melkein luulen, että ohjelmaformaatin keksijät ovat vakoilleet minua ja saaneet sillä tavoin idean ohjelmaansa. Lisäksi ihmettelen, ettei minua ole...

Tämän kylän homopoika -

Luojan kiitos tämä intiaanikesä tuli kuitenkin! Olen niitä ihmisiä, jotka eivät halua eivätkä edes osaa päästää kesästä irti. Vielä lokakuun lähestyessäkin olen vähän silleen, että elokuun alkuahan tässä edetään. Loppukesä livahtaa käsistä niin kierosti. Aurinkoiset ja lämpimät syyspäivät antavat ihan poikkeuksellista piristystä. Syksy ja talvi, pimeys ja kylmyys ja yleinen synkkyys käyvät

Kuski Kaakosta -

Mistä täältä saa viinaa? (Pimeitä pulloja) Mistä täältä löytyy huoria? Mistä täältä saa kamaa tms.? En tiedä, en tiedä, enkä edelleenkään tiedä. Mutta eipä kelvannut. Olisi pitänyt tietää. Ja kyllä kuskit Helsingissä tietävät... Sanoin että hänen kannattaa varmaankin mennä sinne Helsinkiin ja pysyä siellä. Sitäpaitsi. Muistelen lain olevan niin että minä en saa kertoa mahdollista tietoani mistä laittomuuksia ehkä löytyy. Olihan näitä takavuosina...

runopoika -

Olen jo pidempään meuhkannut vanhojen "oikeiden" Simpsonien (ts. 1990-luvun puolessa välissä alunperin esitetyt) paremmuudesta verrattuna nykyisiin, n:nnen kauden väännöksiin. Pysyn kyllä edelleen tässä kannassa, vaikka myönnän myös, että nostalgialla on tässä varmasti hyvin suuri osa. Silti vaikuttaa siltä, että sarjan yleinen huumori on jollain tavalla muuttunut "tyhmemmäksi" ja karummaksi. Tästä syystä olikin mukava yllätys, että eilen nähty Simpsons movie oli...

Aasiakas.net -

Joskus sitä ei vaan tajua, miten ihmiset (lue: asiakkaat) voi olla niin tyhmiä. Sitä kun on ensin avannut paketteja hiki hatussa tyypille, että tämä saisi sovittaa asuja ja sitten kun sieltä — ihme! — löytyy vielä semmonen, jonka hän tahtoo ostaa, niin tiskillä lohkeaa paras: ”Pistähän hyvät alennukset kun asu on kerta ollut sovitettavana”. Siis, […] The post Kyllähän tästä nyt alennusta saa? appeared first on Aasiakas.net .

ullan väkerrykset -

 Pari-kolme vuotta sitten ostin eräästä kirpparityylisestä kaupasta nahkaisen rahin, kun se oli ihana! Kovaan ja rakastavaan käyttöön se onkin meillä päässyt, sen lisäksi et siinä on tosi hyvä lepuuttaa jalkoja, siinä on myös oikein mukava istua. Voisin kuvailla rahia enemmänkin, mutta taidan näyttää kuvan, niin näätte omin silmin. Rahi on ollut piirun verran väärän värinen, ja minun onkin ollut monesti tarkoitus tehdä tuolle virkkaamalla päällinen. Toteutus on vaan...




« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »