Tänään on 22.11.2017 20:27 ja nimipäiviään viettävät: Silja, Selja ja Cecilia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ladattava hybridi


Jussi Niinistö -

Eduskunta käsitteli 23.5.2017 aluevalvontalakia. Tällä hetkellä voimassa oleva aluevalvontalaki on laadittu aikana, jolloin lähtökohtana oli, että Suomen alueellista koskemattomuutta loukkaisivat vieraat valtiot ja sotilasjoukot, jotka kantaisivat vieraan valtion asevoimien sotilastunnuksia. Turvallisuustilanne on kuitenkin viime vuosina muuttunut merkittävästi, valitettavasti huonompaan suuntaan. Aluevalvontalaissamme on ns. hybridin mentävä aukko. Tämä aukko on syytä tukkia...

Bwana joen kynästä -

Tuore tutkimus viittaa siihen, että kuusi eri karhulajia muodostaa yhden ja saman lajin. Joel Kontinen Eläintieteilijät ovat jo jonkin aikaa tienneet, että harmaakarhu (Ursus arctos horribilis) ja jääkarhu (Ursus maritimus) voivat risteytyä keskenään ja saada elinvoimaisia jälkeläisiä. Anglosaksisissa tiedejulkaisuissa näitä hybridejä kutsutaan nimellä grolars (grizzly + polar).

Biokaasuauto.fi -

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tuoreiden tilastojen mukaan Suomessa oli vuoden 2013 lopussa liikenteessä yhteensä 1016 kaasutoimista henkilöautoa. Kaasutoimisten henkilöautojen yleisimmät merkit (ja kappalemäärät) olivat Volkswagen 401, Volvo 287, Opel 80, Mercedes Benz 72, Nissan 26, Fiat 22 ja Toyota 17 autoa. Toisin sanoen kaksi kaasutoimista henkilöautoa kolmesta oli joko Volkswagenin tai Volvon valmistamia. Tilanne on ollut […]

Äiti törsää... ja perhe iloitsee -

Lähisukulaisen sairastuttua tutustuin äänikirjoihin. Hän ei enää kyennyt lukemaan, ei nähnyt, joten innokkaan lukijan maailmaan tulivat cd-levylliset kirjat. Niitähän saa nykyisin jo vaikka mistä kaupoista, mutta valikoimat tuppaavat olemaan vähän rajallisia. Uusimmat suomalaiset suosikit ja käännöslistojen kärkiteokset toki löytyvät, mutta tietenkään en löytänyt juuri sitä kirjaa ääniversiona, jota halusin. Vadelmavenepakolainen kutkutti minun nauruhermojani ja olisin...

Musiikkia, teknologiaa ja musiikkiteknolgiaa -

Verkossa on lukuisia ilmaisia äänitehosteita jakavia verkkosivustoja. Blogissa on aiemmin esitelty muun muossa käyttäjien itsensä tuottamaa audiosisältöä jakava  Freesound , jossa myös  YLE  julkaisee äänitehostearkistojaan vapaasti kaikkien käytettäväksi. Googlen omistama YouTube tarjoaa myös ilmaisen kokoelman äänitehosteita sisällöntuottajien käyttöön. Palvelussa on tarjolla sekä musiikkia, että äänitehosteita. Tiedostojen yhteydessä ilmoitetaan...