Tänään on 19.11.2017 21:56 ja nimipäiviään viettävät: Liisa, Elisa, Eliisa, Eliisi, Elisabet, Elise, Lisa, Lisen, Lisbet ja Bettina. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle luonnon kukkia


Titin blogi -

Tällaisia aiheita siis tänään, kukissa ja puutarhassa pysytään, mutta nyt lisänä myös ihana pieni ystäväni Emilia sekä vieras puutarhassa. Kuvia siis meidän pihalta. Pionit ovat jo oikeastaan kukkineet, -sade hakkasi ne ikävän näköisiksi. Kerään niitä joka kesä sisälle maljakkoon sekä Taivaspojan ja isäni haudoille. Tälle joustinpatjan jousille en vielä ole paikkaa keksinyt.       Jasmiini kukkii parhaillaan. Yhtenä aamuna kävin kuvaamassa pihalla ja vasta kuvia...

Sydän helmeilee -

Helmetin (http://helmetti.oikosulku.net/foorumi/) haasteeseen vastaan seuraavalla korulla. Kesäyön suurin taika on kukat, jotka kukkivat yölläkin (myös erään muun haasteeseen osallistujan sanoja lainateakseni. Siksipä siis kukkia.

Titin blogi -

Olen laittanut hiukan syysasetelmia yms. Syksyiset pihatyöt ovat kesken, kasvihuoneissa kun on vielä tomaatteja. Toivottavasti viikonlppuna jaksan ja ilmojen puolesta pystyn niitä hommia tekemään. Jos en viikonloppuna, niin sitten joku muu päivä. Väsymystä ja masennusta on taas ollut enemmän kuin olisi suotavaa. Elämä on vähän potkinut... Ja minulla todettiin borrelioosi. En ole mitään punkkia tänä kesänä huomannut, mutta lääkärin mukaan on mahdollista että on pudonnut...

Niittykellukka -

Paju, puu, piennar, peura, pihlaja Pajut kukkivat. Olisin poiminut pääsiäiseksi pajunoksia, mutta parhaat kissat ovat aina hankalassa paikassa ojan takana. Alhaalla rannassa olisi pajuja, mutta sinne en ole vielä ehtinyt. Pajunsukuisista puista minulle rakkain on halava. Iloitsen myös hederaidasta, joka on ilmestynyt pihalleni. Sekin on alkanut muodostaa kissoja. Pajut ovat erinomaisia hyönteiskasveja. Paju on nimeltään myös blogikaverini, jonka luulin jo kadottaneeni. Löysin hänet...

Viherjuuria -

Esikoiskirjailijuus on saavuttanut viimeisen etappinsa. Eilen juhlittiin vihdoin esikoisteoksen kirjanjulkkareita. Oikeastaan olin nimennyt tilaisuuden kirjajuhliksi, koska tuntui hassulta juhlia julkkareita, kun kirjakin on ollut jo toista kuukautta markkinoilla ja sitä on esitelty kirjamessuillakin. Miten vain, kyllä ensimmäinen kirja on joka tapauksessa juhlansa ansainnut. Kuinka moni on saanut kotiseurakunnaltaan lahjaksi skumppatarjoilun?  Minä olen. Jo keväällä oli sovittu, että...

Maisan käsityöt -

Kolmisen viikkoa sitten ostin pari suloisen pyöreää laventelia. Nyt ne ovat kasvaneet täysin pois muodostaan. Kesällä sitten istutan ne ulos. Jouluna sain sypressin joka on vieläkin hengissä, kasvanutkin se on noin 10 cm. Jouluruusukin on alkanut tekemään uusia lehtiä, tämäkin pääsee kesällä ulos. Orkidea avasi ensimmäisen nuppunsa! Sain sen viisi vuotta sitten synttärilahjaksi ja joka vuosi se on jaksanut ilahduttaa kukkimalla.  

40+ blogit -

Kultainennoutaja Mikki ja heinäkuista kukintaa puutarhassa

Appelsiinipuun alla -

Sitrukset kukkivat nyt Viime viikolla ihailin lähialueen vehreyttä ja kukkia,mutta jo tällä viikolla alkoi luonto selvästikin jo kuivahtaa:ei ole satanut enään ,ja päiväsaikaan on ollut lämmintä. Puut tosin jatkavat kukkimistaan;puistossa kukkii nyt korallipuu. Mutta kodin lähellä on selviä kuivumisen merkkejä. Villikasvien aika alkaa olla loppuvaiheessa. Tämä on aina sellaista luopumista kun tietää että ne kukkivat uudestaan vasta ensi vuoden puolella. Luonto värjää...

Blogini on linnani -

Serkulle laitoin synttärikortin, mukaan pienempiä Tawashi-kukkasia. Mandarin Petit lankana, paitsi musta kukka on Novitan Kotiväkeä. Ja laitoin lisäksi suklaahuulirasvankin, niistä postasin joskus aiemmin. Pojat saivat pallot. Mandarin Petit, 2mm puikot. Mandariini taitaa olla yks eniten käytetyistä langoista tällä hetkellä, siitä tulee kivoja tiskirättejä ja leluja ja kukkasia ja... Ja voih, tekis niin mieli neuloa, mulla on varmaan viisi työtä kesken tällä hetkellä. Mutkun...

40+ blogit -

Tein kukkapenkille kevätparannuksen. Kaikki rikkaruohot sai kyytiä sekä kuolleet lehdet ja lisäsin uutta multaa ja ravinteita hiukan.

Mummon kammarissa -

Pionit alkavat kukkia. Jostain syystä on vaan kovin pieniä kukat ja varret matalia. Voiskohan olla, kun syksyllä siirsin?  Omenapuussa on kukkia kovasti. Hyvä sato tulee, jos vaan pölyttäjät lentäis. Tänäänkin on niin kova tuuli, että ei kyllä kukaan lentele. Mikä lie Iiris.  Unikot ovat niin hehkuvan punaisia, että mikään ei vedä niille vertaa. Koristeomenapuussakin on kukat, mutta ovat niin saman värisiä lehtien kanssa, että tuskin erottuvat.  Meil on puhtaat ikkunat!

arleenan sanomat -

 Siniset helmililjat ovat kevään kukkijoita  Eukalyptus, vanha nimitys kuumepuu  Juoru punertaa uusin versoin.  Enkelinsiipi ikkunalla kasvaa nyt vaakasuoraan. Ruusuja ja freesioita MakroTex / PieniLintu haaste = kukka

Vain tahroja paperilla -

Tässä muutama päivä sitten tuli hirveä maalaamisenhinku ja oli pakko päästyä toteuttamaan itseäni. Ja pitipä myös erääseen lahjaankin saada vähän lisää tavaraa, joten taiteilu sopi hyvin siihenkin sitten. Malliksi pääsivät työpöydän taustakuvana olevat omenapuun kukista oleva lähikuva jonka olin joskus aikaisempina kesinä kuvannut (siis silloin vielä kun asuin siellä). Hahmottelin kuvan erittäin nopeasti, kun ei jotenkin ollut nyt fiilistä tehdä mitenkään...

Hei me mennään naimisiin! -

Nälkä kasvaa syödessä...   Ja jottei mene ihan pelkäksi haaveiluksi niin tässä meiän pöytäkukka (veden kanssa ja ilman..) ja kokeilu rannekukka... sekä pieni väläytys omasta kimpusta.. tai sen suunnitelmasta.. ;) *shh*        

Luontoblogi -

Kanadanpiisku Golden Baby Palma de Oro Pasuunakukka Angel´s Trumpet Trompetero Tein vaimoni kanssa eilen 19.8. mielenkiintoisen tutkimusret- ken Turun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan. Kiersimme alueen ulkopuutarhan kokonaan, mutta kasvihuoneet jäivät kiertämättä vielä ajan puutteen vuoksi. Tutustuimme ennen retkeämme puutarhan hyville nettisivuille. Kahviosta saa pikkurahalla opaskartan alueesta. Kartta kannattaa ostaa, koska se on hieno apuväline kuljettaessa laajalla, n. 20...

Kalliit hedelmat -

Jotenkin kuvittelin, etten enää kirjoittaisi tätä blogia. Mutta tänään huomasin Helsingin keskustassa, että ostoskeskus Kämp Gallerian oven yläpuolelle oli kiinnitetty muovinen, kukkiva kirsikanoksa. Ihan kuin japanilaisissa ostoskeskuksissa keväisin. Japanissa inhosin muovioksia (keväisin kirsikoita, syksyisin vaahteroita), nyt nostalgia sai minut astumaan ovesta sisään ja kiertelemään liikkeitä päämäärättömästi (en ostanut mitään). Olen pyrkinyt selvittämään...

Korttipaja SannaS -

altenew:n kukkia korteissa, joissa taustat on itsetehtyjä brushoilla ja alin kortti gelli platella...stanssattuja juttuja, lankaa, teippiä, puolihelmiä lisänä... iloista viikonloppua!! =)

Sinisen oven takana -

Sain kuin sainkin vihdoin kuviani laitettua, kun kaksi hidastempoista on liikkeellä kone ja minä niin eihän sitä voisikaan nopeammin edetä:) Tässä eräänä kauniina päivänä katselin kuinka kaikki näyttää niin rehevältä ja kun lähdin tarkemmin katselemaan, niin huomasin että lähes 30 kirsikkapuun taimia oli siellä sun täällä. Olen joskus aikoinaan laittanut maahan puusta pudonneita siemeniä kokeilu mielessä, mutta en siis todellakaan näin useita. Toiset olivat jo metrin...

silmukkaketjua -

On taas ollut hieman ongelmia laitteiden kanssa - tällä kertaa kameran. Milloinkahan sitä oppii kunnolla nämä uudet jutut? No, jotain kuvia sain otettua. Rakupolttoinen kukkaruukkuhan se siinä on ulkoilemassa ja tutustumassa viimeisiin tulppaaninkukkiin. Hyvin näyttää maastoutuvan tuonne kukkapenkin laitamille. Jonnekin sinne sen olinpaikka tulee kesäksi, kunhan saan kesäkukkaistutukset paikoilleen. Eipä noilla kovin kiire ole vielä ollut, koska on vielä ollut yöllä kylmää...

Villin pihan tarinoita -

Puutarhailu ei tahdo sujua, kuin pienissä erissä. Jotenkin tavaton kosteus ja syksyn tulo lannistavat. Leikkasin taas ylipitkää nurmikkoa ja katselin samalla varjopuutarhan aluetta. Sinne kuljetaan nurmikkopolkua perenna-alueiden välistä, luumupuun alta, kuunliljojen ja taponlehtien reunustamien varjopenkkien väliin. Varjopuutarha on kaikkina puutarhakauden ajankohtina kaunis. Kuunliljojen kasvustot ovat niin reheviä, että varjopuutarhassa ei tule edes vuohenputkiahdistusta. Koirakin...




Titin blogi -

Miten voi aika kulua niin nopeasti. Kuvia olen kyllä ottanut mutten vain jaksanut blogia päivittää. Olen ollut taas väsynyt, -ja vaikka tiedän että kun vain tekee ja menee niin se auttaa mielialaan. Mutta kun se aloittaminen - on sitten kyse koti- tai pihatöistä, ulkoilusta, mistä tahansa- on vaikeaa! Kuuluu "taudin kuvaan" ja tiedän sen, mutta se vain joskus harmittaa tosi kovin! Tervetuloa siis (taas kerran) meille, -piipahdetaan ensin pihalla. Olette varmaan kyllästymiseen asti...

Puutarhailmiöitä -

Keltainen on kevään väri - ja meidän pihassa kesänkin. Tulppaanit hehkuvat keltaisen eri sävyissä, mukulaleinikit täplittävät nurmikkoa ja sen reunoja. Kellertävä on myös vaahteravanhuksemme, kun se on täynnä kukkia. Pari viikkoa sitten kuljeskelimme Tallinnassa Kadriorgin puistossa. Siellä keltaisen ystävällä oli mitä katsella: keltavuokot ja mukulaleinikit kukkivat kilpaa suloisessa sekamelskassa. Tänä vuonna ison tulppaanipenkin värimaailma on tavallista keltaisempi...

Hallatar -

Ostin ystävänpäivänä itselleni kaupasta hieman  tulppaaneja piristämään mieltä ja tuomaan  huoneisiin jo kevään tunnelmaa.  Nämä olivat Pirkka-tulppaaneja,    ja niitä erityisesti myyjätär kaupassa minulle  suositteli kun pysähdyin kukkien viereen.  Jo heti paketit kotona avattuani havaitsin tulppaaneissa  aika keltaiset päällislehdet joten poistin ne.  Onneksi niihin jäi vielä sisemmät lehdet  vihreydeksi. Tai ainakin lehtien riekaleita... Jo seuraavana...

Sinisen oven takana -

Sain kuin sainkin vihdoin kuviani laitettua, kun kaksi hidastempoista on liikkeellä kone ja minä niin eihän sitä voisikaan nopeammin edetä:) Tässä eräänä kauniina päivänä katselin kuinka kaikki näyttää niin rehevältä ja kun lähdin tarkemmin katselemaan, niin huomasin että lähes 30 kirsikkapuun taimia oli siellä sun täällä. Olen joskus aikoinaan laittanut maahan puusta pudonneita siemeniä kokeilu mielessä, mutta en siis todellakaan näin useita. Toiset olivat jo metrin...

Rita -

Kehäkukkia viime vuoden kukkien siemenistä. Tulin aika myöhään kylväneeksi ja siispä ne kukkivatkin pitkään. Taas kerätään siemenet talteen ja kehäkukkien kehävaikutus jatkukoon.   Violetti väriminttukin aloitti kukinnan tavallista myöhempään tänä vuonna. Sateen jäljiltä kosteaa kuvassa. Ihastuin vaaleanpunaisen laukun hillittyyn väriin ja tyylikkääseen ilmeeseen kun näin sen kirpparilla. Maksoin mukisematta 9 euroa. Aika kallis kirppishinnaksi.  Ei sivutaskuja, ei...

Sokeripala -

Oi,  Lihiksen näyttämöversio.  Ooh. Tässä on Keskisuomalaisen Maija-Liisa Westmanin arvio näytelmästä . Olen aika lailla samoilla linjoilla hänen kanssaan. Ohjaaja ja näyttelijät olivat tosi hyviä. adAstran produktio on ihan pieni ja pienellä budjetilla tehty. Lavasteita ei ole oikeastaan yhtään, mutta äänet ja musiikki ovat niin oivaltavia, että ne luovat kokonaisia maisemia katsojan mieleen. Mietin tietysti katsoessani kaiken aikaa oliko näytelmäversio saman tapainen...

Hukkapuikko -

  Pari viikkoa sitten kirjoitin pitkän päivityksen, joka katosi taivaan tuuliin tai bitti-avaruuksiin metsästäessäni kuvaa juttuun liitettäväksi. Vahingosta viisastuneena kirjoitan tällä kertaa jutun ensin talteen ja siirrän vasta sitten vuodatukseeni. Tammikuun vietin enimmäkseen kotona. Kävin kyllä lukuisia kertoja eri ihmisten pakeilla kahdessakin eri työvoimatoimistossa. Näiden käyntien anti oli se, että päädyin työelämävalmennukseen. Käytännössä se tarkoittaa...

Yksinkertaista elämää -

Kaveri bongasi netistä kuvan jossa oli kukkia crocseissa. Ja siitä se idea sitten lähti :) Kengät oli tarjouksessa 3 paria kympillä joten halvaksi tuli kukkapurkit: Kuvat otettu heti istutuksen jälkeen, nyt näyttävät paljon paremmilta, ja maakin on jo vihreä.. Muuten en ole pahemmin pihahommia tehnyt kotona, eilen ostin kaksi kukkaa pataan mutta muuten aion laittaa vähemmän kukkia kuin yleensä. Luumupuu kukkii tällä hetkellä tosi kauniisti, ja kirsikkapuussakin on ekaa kertaa...

Onni on oma blogi? -

Amaryllis Narsissi




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 48 49 Seuraava »