Tänään on 26.02.2018 03:44 ja nimipäiviään viettävät: Nestori, Ingvar ja Ingvald. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle museo


World is a weired place to live -

Onnittelut naapurille 100-vuotis synttäreiden johdosta. Viro on lähellä sydäntä ja siihen on hyvin yksinkertainen syy: osa suvustani asuu Eestissä. Olen nähnyt läheltä Viron muutoksen 70-luvun Neuvostotasavallasta nykyaikaiseksi länsimaiseksi demokratiaksi. Muutosvauhti on ollut todella hurja kun miettiin, mistä asetelmista miehitetty kansa joutui ponnistamaan vuoden 1991 uudelleen itsenäistymisen jälkeen. Hattu päästä, loistava suoritus! Olen aika ajoin julkaissut postauksia...

Hannun blogi -

Monitaiteellinen ryhmä Kolmas Tila on ravistellut tieteen ja taiteen rajapintaa jo yli kymmenen vuotta. Eilen sai Turun kaupunginteatterin Sopukassa ensi-iltansa Seppo Parkkisen käsikirjoittama Legenda pienestä luusta , joka on synteesi ihmisen historiasta arktisten lintujen näkökulmasta. Esityksen ovat ohjanneet Susanna Airaksinen ja Juha Malmivaara. Skenografiasta vastaa Sari Salmela, äänisuunnittelusta Ville Aalto, musiikista Kari Mäkiranta ja valosuunnittelusta Eero Erkamo. Ohjaus...

Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Kävin muutama viikko sitten Sara Hildenillä katsomassa belgialaisen Berlinde De Bryeckeren näyttelyn. Näin hevosen ruhoja ja eltaatuneita lihakimpaleita. Minua etoi siinä määrin, että olin vähällä jättää kahvituokion Cafe Sarassa väliin vaikka se on oikeastaan kaikkein tärkein. Ystävä Jyväskylästä tuli hiljattain käymään ja oli mentävä näyttelyyn uudelleen. Kokemus oli tällä kertaa erilainen. Vuokrasin kahdella eurolla kuulokkeet, joilla kuuntelin informaatiota...

Viherjuuria -

Rotterdam on Euroopan suurimpia satamakaupunkeja ja hieman poikkeuksellinen ollakseen hollantilainen kaupunki. Rotterdamista on turha etsiä vanhoja tummatiilisiä julkisivuja tai kanaaleja, sillä niitä ei juuri ole. Toisen maailmansodan aikana Rotterdamia pommitettiin vain kaksi kertaa, mutta pommien seurauksena koko kaupungin keskusta-alue tuhoutui. Arkkitehtuurisesti kyseessä on siis kummallinen sekoitus sodan jälkeistä ja uusinta uutta. Rotterdam on erittäin dynaaminen kaupunki, jonka...

Pagistaan -

Kävin taas puolentoista viikon työreissulla Pietarissa; kansalliskirjastossa istumista sekä hieman luennointi- ja opetustöitä. Yhtenä päivänä kirjasto oli siivouspäivän takia kiinni, joten otin tilaisuudesta vaarin ja kävin viran puolesta katsastamassa upouuden Rossija - moja istorija -historiapuiston. Tai puistoksi sitä sanotaan, mutta pikemminkin kyseessä on jonkinlainen interaktiivinen museo, näyttely tai informaatiokeskus. Ruhtinas Vladimir - Venäjän kristillistäjä...

One life, shop it -

Voin kertoa että matkustuspäivän jälkeen uni maittoi. Laittautumisen sekä hotelliaamiaisen jälkeen karistimme viimeisetkin unihiekat silmistämme, pamautimme hotellihuoneemme oven kiinni ja ryntäsimme kohti uuden päivän seikkailuja. Oltiin päätetty pitää perjantaina kunnon turistipäivä ja säntäiltiinkin sinne sun tänne. Päivämme alussa molemmilla oli mielessä seksi. :D Useat varmaan tietävät että Prahassa sijaitsee seksivälinemuseo mistä ainakin itse olen kuullut...

VillaNanna -

Asia, josta on ihan pakko kertoa...Nimittäin eilen oli fiilikset kuin olisi ollut jossain Alpeilla tai Himoksella. Ilma oli mahtava ulkoiluun ja tunnelma oli katossa, talviriehaan tarvitaan vain rinne, pulkka, kaakao ja hyvä mieli. Lumessa riehumisen jälkeen on kiva mennä saunomaan ja uimaan, nälkäkin kun on, niin takassa on helppo grillata makkaraa. Vähän ihonhoitoa ja rauhallista menoa. Ihania muistoja lapsille. Meidän rinne oli Helsingin oma pikku Himos, Savelan skeittipuistossa...

Viherjuuria -

Sunnuntai on saksalaisille tärkeä päivä, jonka viettoon on aivan oma kaavansa. Sunnuntaisin kaupat ovat kiinni eikä shoppailumahdollisuuksia ole, koska kuusi päivää viikossa on aivan tarpeeksi aikaa hoitaa asiansa ja onhan aina internet. Muutaman kerran vuodessa on sunnuntaiostospäiviä, mutta niiden suosio ei ole päätä huimaava. Sunnuntaille on nimittäin muita suunnitelmia.  Suomalaiset Saksassa -nimisessä facebook-ryhmässä käytiin hiljattain keskustelua siitä, miksi kaupat...

Jalkaisin -

Talvilauantaina kävelytieni vei alkajaisiksi teelle Kramsunkadulle. Paitsi että Teeleidin käytössä oleva Karpion talo on aivan upea, sitä on myös rakennuksen tunnelmallinen pihapiiri. Myös näin mahtavana talvipäivänä, kun aurinko välkehtii puhtaan lumen peittämien puiden lomitse! Teetapaamisen jälkeen päätin laskeutua Jyväsjärven maisemiin. Kiersin ensin Mattilanniemen pohjukan Rantaraittia pitkin, mutta sitten en voinut enää vastustaa järven jään kutsua, kun...

Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Käymme S:n kanssa tiistaisin lenkillä (tai käymme silloin kun kumpikaan ei ole lomalla tai kampaajalla tai muuta vastaavaa). Välillä minulla menee myöhään töissä, toisinaan odotan, että S saa tahdistimien piuhat uitettua oikeisiin kohteisiinsa. Sitten kävelemme ja käymme läpi edellisen viikon/viikkojen tapahtumia. Lenkin jälkeen minun on pakko vielä polkea kotiin vaikka en millään jaksaisi. Mietin usein miten ihminen muodostaa kuvan itsestään ja onko kuva ollenkaan...

Appelsiinipuun alla -

Tiesittekö että Harry Potter on haudattu Brittiläisen Kansainyhteisön sotahautausmaalle Ramlan kaupungissa?  On varmaankin täysi sattuma että J.K. Rowling valitsi tuon nimen kirjojensa niin suositulle hahmolle.  Oikea Harry Potter kuoli vain 19 vuoden ikäisenä  Hebronissa, vuonna 1939. Potter jätti kotinsa Kidderminsterissä  vuonna 1938, liittyäkseen brittiarmeijaan. Hän oli silloin vain 17-vuotias, ja valehteli ikänsä  jotta pääsisi armeijaan. Miten surullista että...

Sairaan rakas elämä -

Kukkokiekuu! Kukkojen suvun hallitus piti hyvän palaverin Tampereella. Ensi kesän sukukokouksen paikaksi valittiin Kemiönsaaren kunta, jossa on mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Osallistujat voivat vierailla samalla reissulla Bengtskärin majakkasaarella, Rosalan Viikinkikeskuksessa, Taalintehtaan vanhassa ruukkimiljöössä ja Amos Andersonin kesäkartanossa Söderlångvikissa. Rosalaan ja Bengtskäriin pääsee laivalla. Ajankohta on 11.-12. elokuuta. Jos satut kantamaan Viipurinläänin...

teetai -

Sain joulupukilta lahjaksi museokortin. Se oli toivottu lahja. Alle 70 euron hinnalla pääsee ilmaiseksi yli 250 museoon vuoden ajan. Kortti maksaa itsensä nopeasti takaisin, jos museoissa ylipäätään haluaa käydä. Omalla kohdallani kortin ”paljousalennus” on kuitenkin toissijainen. Tärkeämpää on se, että museoissa käymistä tulee ajateltua huomattavasti useammin kuin tilanteessa, jossa pitäisi joka kerta miettiä erikseen, paljonko pääsylippu maksaa. Jäisin miettimään...

Epookki blogi -

Ateneumin museonjohtaja Susanna Pettersson kirjoittaa museon sivuilla siitä, miten Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru -maalausta on arvosteltu #MeToo -kampanjan valossa. Aika ajoin minulle esitetään kysymys, miksi Akseli Gallen-Kallelan maalaama Aino-taru (1891) "saa" olla Ateneumin seinällä. Kysyjät kokevat Väinämöisen törkeäksi ahdistelijaksi ja Ainokin on kuvattu alastomana. Eikö museota

Käsintehtyä ja kaunista -

Hatanpään kartano ja Arboretum Tampere-päivänä 2017.




Hallatar -

Sunnuntaina oli kaunis päivä,  se tämän vuoden toinen aurinkoinen  sellainen. Se oli ihan liian ihana  sisätiloissa vietettäväksi.  Lämpökerrasto vaan päälle ja  menoksi.  Ajelimme katsomaan miltä  Huovilanpuistossa näyttää talvella.  Ja siellähän näytti kauniilta.  Maalaisidylli nukkui kylmän lumipeittonsa  alla ja kaikki näytti hartaan kauniilta.  Kuinkahan monta piikaa näissä  luhtiaitoissa on joskus kesiään viettänyt?  Puistotie odottaa kevättä...

Jyrki Virolainen -

                                            Ministerit Mykkänen ja Virolainen 1. Politiikan saralla on menty reilu viikko lujaa ja täyttä haipakkaa. Katsotaanpa, mitä kaikkea hauskaa onkaan tapahtunut. 2. Kymmenen päivää sitten 28. tammikuuta pidettiin presidentinvaalien ensimmäinen ja samalla viimeinen äänestyskierros. Jatkokaudelle valitun Sauli Niinistön virkaanastujaiset pidettiin viisi päivää sitten 1. helmikuuta. Eduskuntalolle kokoontui koko...

Arde arvioi -

Suomen Sotahistoriallisen Seuran toiminta on pahasti lamaantunut viime aikoina, juuri yhtään mielenkiintoista esitelmää ei seura ole saanut järjestettyä miesmuistiin. Aiheita esim. vuosilta 1917-18 olisi vaikka kuinka, mutta ei vaan irtoa. Nyt seuran jäseniä kutsuttiin säälistä viime hetkillä mukaan Svinhufvudin perinnesäätiön järjestämään tilaisuuteen, joka olikin heti aivan eri luokkaa kuin mihin SSHS on kyennyt pitkään aikaan. Sijaintipaikkana Arcadan ammattikorkeakoulu...

Lempipaikkojani -

Ulkomailla asuessa tuli monesti harmiteltua sitä, että lomilla Suomessa ei ollut aikaa varsinaisesti matkailla kotimaassa, vaan lomat olivat sukulaiselt...

Susannas Travels -

Ajattelin tehdä koosteen parhaiksi koetuista asioista matkoillani kuten parhaat kahvilat, kauneimmat maisemat, paras ruoka, sää jne. Aloitetaan paras kesäsää : tämän voiton vie Välimeren maat. Kesällä voi olla kuuma +40C Italiassa mutta sittenpähän tarkenee ainakin uida. Italian sää sopii minulle, helle ja kevyt tuulenvire. Italiassa on usein paljon puiden varjostamia kujia, joilla on heti hieman viileämpää kuin suorassa auringonpaisteessa ja antaisin myös siitä plussaa...

Hyvinkään Veitsi -

Skarpit on pilapiirtäjien ja karikatyristien kilta, joka tietenkin kokoontuu Karin päivänä Visavuorella vuosittain . Trumputus  on 1700-luvun alusta peräisin oleva ilmoitustapa, jossa rummutuksen avulla ilmoitettiin kadun kulmissa kansalaisille uutisista sekä tulevista tapahtumista kuten vaaleista ja veronkeräyksestä. Trumputtajia oli yleisesti vielä 1800-luvulla monissa Suomen kaupungeissa, Naantalissa aina 1900-luvun alkupuolelle. Ludarille hei (Päivälehden museo, Ludviginkatu...

40+ blogit -

Amsterdam on kaupunki, jossa nähtävää riittää enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja. Kanavat kutsuvat risteilemään, keväinen tulppaanipeltojen väriloisto olisi nähtävä ja totta kai shoppailtava hyvän aterian jälkeen. Ehdottomasti kannattaa uhrata aikaansa… The post Rijksmuseum Amsterdamissa on yksi maailman "must to see" museoita appeared first on Nelkytplusblogit .

PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 26-1   1769 – Turkulainen Herman Spöring näki ensimmäisenä suomalaisena Kap Hornin . Herman Dietrich Spöring den yngre , född 1733 i Åbo , Finland, död 25 januari 1771 ombord på det engelska skeppet Endeavour på färden mellan Java och Godahoppsudden.  Myös Turussa syntyneen miehen kuolema laivalla ajoittuu siis näihin päiviin: 25-1 vuonna 1771. Endeavour.   Mukana Endeavour-aluksella oli tuolloin myös turkulainen tutkija Herman Spöring. Herman...

Kulttuuri kukoistaa -

Kirjaa on kehuttu niin, että uteliaisuudesta siihen tartuin. Vaikka hieman uumoilin kuulemastani, ettei erilaisiin miehen elämäntilanteisiin pureutuva teos ole mukavuusalueellani. Kuten kauniisti sanotaan kirjasta, joka ei kolahda. Näin kävi, melko lievästi kolahtaa, vaikka hetkensä tekstillä on, ja kirjailijan työn jatkoa voi luottavaisena odotella. Esikoiskirjailija Koistisen kymmenestä novellista pidin eniten niminovellista: Raimo aloitti laskemisen jo 7-vuotiaana, kun oppi...

Koikkelasta kajahtaa! -

Elokuva-arvio: The Greatest Showman - taianomainen viihde-elämys! P.T. Barnum (i.e. Hugh Jackman) Kirsi-Marian ja Marian seurassa. The Greatest Showman kertoo P.T. Barnumista, köyhistä oloista ponnistavasta yritteliäästä miehestä, joka monien mutkien kautta toteuttaa haaveensa ihmisten viihdyttämisestä perustamalla ensin kummallisuuksien museon ja lopulta spektaakkelimaisen esityksen erikoisine ihmisineen. Muodostuu ainutlaatuinen sirkusshow. Oikea Phineas Taylor Barnum (1810-1891)...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 29 30 Seuraava »