Tänään on 22.11.2017 03:54 ja nimipäiviään viettävät: Silja, Selja ja Cecilia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle nintendo 64


minityyli.fi -

Nintendon uudet pelikonsolit herättävät aina mukavia muistoja omasta lapsuudesta. 80-luvulla istuimme kaverin NES -konsolin ääressä ja pelasimme Super Mariota ja Legend of Zeldaa. Peliaika oli tietysti todella rajallinen verrattuna nykylasten ruutuaikaan, parikin tuntia viikossa tuntui jo ruhtinaaliselta. Pelit näyttivät silloin pienestä putkitelkkarista uskomattoman hienolta, varmasti yhtä hienolta kuin nykyään omien lasten mielestä 50-tuumaiselta taulutelevisiolta. Peleissä...

Matkapuhelinblogi -

Nintendo esitteli viime vuoden loppupuolella ensimmäisen mobiilipelin iPhonelle. Nianticin Pokémon GO -pelin jälkeen yhtiö päätti kokeilla omia siipiään älypuhelimissa ja tableteissa julkaisemalla Super Mario Run -pelin iPhonelle ja iPadille . Alusta alkaen japanilaisyhtiöllä oli tarkoitus tuoda peli myös Androidille, mutta sen saapumisaikataulusta ei ollut vielä vuoden alussa juuri mitään tietoa. Tammikuussa Nintendo kuitenkin paljasti, että peli saapuisi Androidille...

feldon.net -

Nintendon Wii U:lle julkaistu Super Mario Maker -peli on mainio tapaus. Se antaa pelaajille (melkein) vapaat kädet erilaisten Super Mario -kenttien tehtailuun. Ajatus on ihailtava, sillä Nintendo on tarkka brändistään ja henkisestä omaisuudestaan. Tähän asti muut eivät ole saaneet Mariota meikata. Nyt on kuitenkin toisin. Pari iltaa on vierähtänyt hassuja ratoja tehtaillessa. Pelin mukana tuli … Continue reading Mario Maker -kahvipöytäkirja

pl.O.p - asiaa peleistä -

Tulipa hankittua hiljattain parit pelikonsolit. Toinen television kylkeen ja toinen taskuun, eli Nintendon Wii ja DS Lite . Molemmat vaikuttavat olevan oikein päteviä vekottimia, tosin kokemusta ei vielä ole kummankaan laitteen osalta kuin muutamasta pelistä. En myöskään ole toistaiseksi kytkenyt Wiitä verkkoon, joten pelikoneen kaikkia oheistoimintoja en ole vielä päässyt ihmettelemään. Ja kun se langaton reititin tulee asennettua, niin samalla pääsen kokeilemaan DS:n Wi-Fi...

EMP-blogi -

Huhut ovat totta! Uusi Nintendo Switch julkistettiin 20.10 ja hypejuna lähti samantien täyteen vauhtiin. Tule mukaan spekuloimaan ja hypettämään!

Anthaxin ATK-jorinaa. -

Cell prosessoreita, tehokkaita näytönohjaimia, nopeaa muistia, useita suorittimia, omaperäisiä pelejä ja innovaatioita. Mikä ei kuulu joukkoon? Mitä nämä Xbox360 ja PS3 tarjoavat vanhoihin versioihin nähden uutta? Paremmat grafiikat ja fysiikat, eipä juuri muuta. Nintendon uutuus saattaa jopa yllättää, vähän PS2:n ja Xboxin varjoon jäänyt Game Cuben suunnitelija ei ole jäänyt makaamaan paikoilleen vaan on rauhassa kehittänyt uutta konsoliaan julkaistavaksi samoihin aikoihin...

EMP-blogi -

Kaikki tunnistavat Nintendon ikonisen kasibittisen konsolin. Mutta mikä on Sega? Kuka muistaa Segat? Sinäkö? Lue kattava historiikki Sega-konsoleista!

Peliviihdeblogi -

Usein Nintendon konsoleita – etenkin GameCubea – ollaan nimitelty ”lasten konsoliksi” pelitarjonnan takia. Etenkin Mario-pelit ovat määrittäneet Nintendon konsolien imagoa alusta asti, mikä on saanut etenkin 12-16 vuotiaat pojat karttamaan konsolia. Kaikki tämä on muuttumassa Wiillä. Jo alusta on on ollut selvää, että Nintendo tavoittelee erilaista imagoa Wiille ja samalla koko yrityksellekin. Wii julkaistiin ilman […]

MobiiliBlogi -

Pelialan pioneeri Nintendo valmistautuu tuomaan uuden Switch-pelikonsolinsa markkinoille 3. maaliskuuta. Suurena Nintendon pelien, kuten Marion ja Zeldan fanina odotan konsolia varsin mielenkiintoisissa tunnelmissa, vaikka en ole omistanut varsinaista pelikonsolia sitten Nintendo Wiin. Olen ”tyytynyt” Nintendon käsikonsoleihin. Mutta se henkilökohtaisista mieltymyksistä [...]

Videopäiväkirja -

Ostin Citymarketin alennuslaarista Nintendon pelikonsolin, eli Nintendo Wiin. Laite maksoi 126€. Videolla unboxaan, eli avaan ja näytän mitä kaikkea myyntipaketti sisältää, kaikki tarvittavat olivat mukana, kiitosta Nintendo saa erityisesti sensorin ja muuntajan pitkästä johdosta jotka mahdollistavat laitteen helpon sijoittelun.

...noir -

Siitä on näköjään jo pieni hetki kun olen edellisen kerran kirppis- ynnä muita ostoksia esitellyt, mutta toki kaikenlaisia hankintoja on tässä välissä kertynyt, joten otetaan ne tähän väliin. Saattaa olla, että jotain unohtuikin, mutta kyllä ne suurinpiirtein tässä taitavat olla.   John Woo-boksista puuttuu päälliskotelo, mutta yhden euron hintaisena ei tunnu reilulta valittaa siitä ja mainitsinkin sen vain siltä varalta jos joku kantta ihmettelee. Veikeää oli se, että...

Digitaalinen elämä -

Tällä videolla avataan pakkaus ja lähetetään terveiset Nintendon myyntiorganisaatiolle sekä Giganttiin, jonka ns. hintatakuu taitaa olla vähän höpöhöpöä.




EMP-blogi -

Koska elämä ei voi olla pelkkää raatamista ja elokuvien katselua, täytyy välillä myös pelata. Pelivuosi 2017 näyttää videopelaajan silmin äärimmäisen hyvältä, eikä vähiten siksi, että Nintendolta tulee uusi konsoli, Nintendo Switch! PS4 on mennyt konsolimyynnissä menojaan myös jouluna, mutta tuleeko … Continue reading → The post Odotetuimmat pelit (PS4 ja Switch) vuonna 2017 appeared first on EMP-blogi .

EMP-blogi -

Nintendo on tullut mobiilimarkkinoille jäädäkseen. Mitä kaikkea Nintendo onkaan tähän mennessä julkaissut älypuhelimille?

SegaFIN -

Äänestys päättyi ja voittaja on Sega Mega Drive konsoli. Ajattelinpas sitten kirjoittaa jutun siitä. Epäonnistuneen Sega Master Systemin jälkeen Sega tarvitsi uuden konsolin jolla taisteltaisiin Nintendoa vastaan konsolisodassa. Tammikuussa 1989 uusi konsoli julkaistiin USA:ssa nimellä Genesis. Mega Drive nimitys jota käytettiin Euroopassa ja Japanissa oli oikeudellisista syistä vaihdettu Genesis-nimeen(käytän tätä nimitystä artikkesissa). konsoli saatiin tänne Eurooppaan vuotta...

Matkamittari.fi -

Tällä videolla avataan pakkaus ja lähetetään terveiset Nintendon myyntiorganisaatiolle sekä Giganttiin, jonka ns. hintatakuu taitaa olla vähän höpöhöpöä.

EMP-blogi -

Mario + Rabbids Kingdom Battle on ehdottomasti vuoden yllättäjä. Nollaodotuksilla tehtiin huikea peli. Lue, mitten Marion ja pupujen tiimityö toimii!

minityyli.fi -

Splatoon 2 on räiskintäpeli, mutta ei aivan siinä merkityksessä kuin yleensä. Splatoon 2-pelin tarkoitus on oman joukkueen kanssa saada maalattua mahdollisimman suuri osa pelikentästä omalla värillä. Pelin ikäraja on 7 ja Minityylin testiryhmän mielestä on sopiva. Pelissä ammutaan  väriä vesipyssyjen näköisillä aseilla tai maalataan pensseleillä, joten kovin väkivaltainen se ei ole. Ikäraja on silti sopiva, tässä kun on vauhtia ja … Read more Artikkeli Pelimaailma...

Paljastuksia -

Joulu on teatteria.Lahjat on perseestä.Vartin pukki maksaa liikaa.En yhtään tajua mitä voisin vaimolle ostaa, ettei se vedä hernettä nenään.




« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »