Tänään on 20.01.2018 03:03 ja nimipäiviään viettävät: Henna, Henni, Henriikka, Sebastian ja Fabian. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle onko kateus hyvästä


Teoblogi -

Elämä on täynnä muistutuksia siitä mitä minulta puuttuu. Useimmat niistä tulevat minua vastaan toisten ihmisten muodossa. Jotkut heistä ovat vain varttituttuja Facebook kavereita, joita kadehdin, kuvittelemalla että heillä menee paremmin kuin minulla.[1] Siitä asti, kun muinaisihminen ja nykyihmisen lapsi oppivat vertaamaan itseään toiseen, kateus on ollut oleellinen osa hänen sosiaalista elämäänsä. Toisen aseman kadehtiminen ja siihen pyrkiminen on seurannut ihmistä...

Unihiekkaa hiuksissa -

Tällä kertaa päätimme blogitiimin tyttöjen kanssa sukeltaa pintaa syvemmälle ja puhua kateudesta. Olen todella innoissani tästä aiheesta, mutta tuntuu hankalalta aloittaa kirjoittaminen, sillä näkökulmia ja pohdittavaa olisi niin paljon. Toisin sanoen kai tästä voisi olettaa, että minulla on paljon kadehdittavaa. En silti sanoisi niinkään. Kateus on epämiellyttävä tunne, jota koetaan silloin, kun toisella on jotain, mitä itsellä ei ole. Kateuteen liittyy myös halu saada...

Happihyppelyä ja harmitonta höpinää -

Suomalaisilla on joitain mainioita sananlaskuja monesta elämään liittyvästä asiasta mm. kateudesta. Synnyinpitäjäni Tuupovaaran (joka nykyisin on osa Joensuuta) naapurista, Enosta, on kotoisin sanonta: "Viha viepi viljan maasta, kateus kalan merestä." Ulvilassa päin sanovat: "Em mää ol kare enkä ahne, mutte toiselleka mittää sois." Voi kuinka osuvia ovatkaan nuo vanhat viisaudet vielä tänä päivänäkin. Uusi moderni tietotekniikka ja tämä kaiken ihanuuden eteemme tuova some...

Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...

Vaasalaisia -

Päiväranta on pakko kunnostaa Olin 10-12 vuotias kun äitini sisko vei minut ensimmäistä kertaa seurakunnan Päivärantaan Sundomissa. Matka tapahtui Böljanilla Kalarannasta. Aluksessa oli oikea rahastaja, joka keräsi matkalippujen hinnan nahkaiseen laukkuunsa. Kesäinen sunnuntai Päivärannassa oli täynnä aurinkoa, lasten leikkejä ja naurua. Erityisesti on jäänyt mieleen kiihkeät lentopallo-ottelut Päivärannan hyvin hoidetulla kentällä. Vuosi lienee ollut 1955. Päivärantaa...

MAALAINEN -

Selitykset voit löytää googlaamalla, keskustelemalla jne. Käytä lauseissa. aasi aasinsilta aataminaikuinen aataminomena aatos aavistaa pahaa abi absoluuttinen korva aerobikata ahaa-elämys ahkera ahmia silmillään ahneella on paskanen loppu ahtaa kitaansa ahtaa, painaa, takoa päähänsä ahteri aiheuttaa harmaita hiuksia aiheuttaa päänvaivaa aiheuttaa, herättää pahaa verta aika jehu aika jättää aika kultaa muistot aika on kypsä aika on rahaa aika parantaa haavat aika tuntuu...

Cristinan Weblogi -

Suomalaisesta kateudesta on kirjoitettu ja jurputettu paljon. Itsekin kuulun joukkoon – kirja Kateus työelämässä -kirja on yksi panoksistani kateus -keskusteluun. Viimeksi kateudesta kirjoitti yrittäjä Teppo Raitis Kauppalehdessä. Tepon yritys auttaa muuttamaan Portugaliin ja keskustelu siitä, kuinka rikkaat pakenevat veroja muuttamalla eläkepäivien viettoon Portugaliin oli alkanut harmittaa häntä. Itseänikin kateus -keskustelu harmittaa. Eniten se harmittaa siksi, …

Lenitan juttuja -

SISÄLTÄÄ ÄÄNITALLENTEEN. Sain jututtaa ihastuttavan innostavaa Ritva Enäkoskea! Kuulin Ritvaa parikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran livenä. Hän on kiertänyt yhdessä Marco Bjurströmin kanssa maata meitä motivoimassa jo 25 vuotta. Tässä maistiaisina Ritvan ajatuksia ja kokemuksia terveellisestä kateudesta. Koko juttu, jossa käsitellään muun muassa myönteisyyttä ja mahdollisuuksia, on tulossa kuunneltavaksi näinä päiväinä. Se on tosi motivoivaa … Continue...

Kemppinen -

Kommentin kimmoittamana kiittelen itsekin Leif G.W. Perssonia, joka näkyy Suomessa jännärikirjailijana ja on ollut tunnettu kautta Ruotsin omien ja yhdessä Jan Guilloun kanssa tehtyjen televisio-ohjelmien ansiosta. Muuan Perssonin keskeinen ansio oli potkut poliisihallinnosta ja kalseat välit erään poliisijohtajan kanssa. Kuninkaallinen Ruotsalainen Kateus on välillä nimetty kansallisominaisuudeksi. Kun Persson toimi vuosikymmeniä nimenomaan kriminologian professorina, nousi tietysti...

Oppitori -

A ja O a vot aalloppi aasi aasinsilta aasta ööhön Aatami aataminaikuinen aataminomena aataminpuku aatella aateluus velvoittaa aatos aatra aavistaa pahaa abi absoluuttinen korva Addis aerobikata aerobikki afääri ahaa-elämys ahkera ahmia silmillään ahneella on paskanen loppu ahtaa kitaansa ahtaa, painaa, takoa päähänsä ahteri ahven aiheuttaa harmaita hiuksia aiheuttaa päänvaivaa aiheuttaa, herättää pahaa verta aijot aika jehu aika jättää aika kultaa muistot aika lailla aika...

Smile for me -

Kateus on turhaa ja tuottaa negatiivisia tunteita. Wikipedian mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän joka toisella on.  Kateellinen kadehtii vaikkei toisen onni ole itseltä pois. Kateudesta ei oikeen puhuta. Se on tunne, jota usein oikeestaan hävetään. Sitä ei saisi tuntea, koska se ei hyödytä sua mitenkään. Miksi märehtiä toisen onnen perään, kun se vaan pahentaa omaa oloa. Kaikki tietää miltä se tuntuu. Se kalvava tunne, kun...

Ilmoitusluontoista asiaa -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE HS:n Nyt-liitteessä on aloittanut uusi kolumnistin Valtteri Väkevä , jonka ensimmäinen hengentuote ilmestyi viime perjantaina. Aluksi vilkaisin, että tässä lienee kyseessä onnistunut ironia. Sitten luin uudestaan, ja tarkemmalla katsomisella en löytänyt ironiaa lainkaan. Herra paheksuu nuoria kasvuyrittäjiä ilmeisesti aivan tosissaan muun muassa seuraavasti : ”Siinä missä heidän edeltäjänsä valtasivat Vanhan ja Lepakon, nämä...

Stoori -

Olen tässä muutaman päivän pyöritellyt tätä kateus aihetta päässäni ja miettinyt minkälaisen kulman kirjoittamiseen otan. Kateushan on täysin luonnollinen tunne, joka syntyy kun ihminen kokee olevansa huonompi tai puutteellisempi kuin kanssaeläjänsä täällä maapallolla. Kateus voi kohdistua persoonaan tai materiaan. Yleensä me ihmiset kadehdimme rikkaita, kuuluisia ja lahjakkaita ihmisiä, sillä koemme että heidän elämänsä on jollain […] The post Kateus toisen...

NWO Havaintoja -

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n sekä NATO:n organisoimat SCANIA rekalla yliajot ovat jo toteutettu aiemmin viime vuonna: - Nizzassa, Ranskassa (kuolleita 85, haavoittuneita 202) - Berliinissä, Saksassa (kuolleita 12, haavoittuneita 48)  - Tukholmassa, Ruotsissa (kuolleita 5, haavoittuneita 15) Vaikka Tukholmankin iskusta pidätetty epäilty Rakhmat Akilov oli kotoisin Uzbekistanista ja Berliinin sekä Nizzan yliajoista pidätetyt Anis Amri ja  Mohamed Lahouaiej Bouhlel Tunisiasta. ...

Oppitori -

Laita tähän arpojaan! Mitä sanat erikseen tarkoittavat ja mitä koko sanonta? Milloin luulet, että sanonta on voinut syntyä, joko oikeasti tai keksittynä? Keksi tilanne, jossa sanontaa voi käyttää. Googleta asiayhteyksiä. Vielä laajempi sanontalista : Puhekieltä, idiomeja ja muita sanontoja. Yleisimpiä sananlaskuja on täällä . Olen kerännyt kaikkea mahdollista sanonnoista tänne . Tein näistä sanonnoista Quizlet-opiskelukortteja ahaa-elämys aika jehu aika parantaa haavat...

Suhdesoppa -

Kateellinen karkottaa helposti luotaan toiset ihmiset aliarvioivalla ja omaa egoa pönkittävällä käytöksellään. Kateutta syntyy, kun ihminen keskittyy seuraamaan toisten elämää ja vertaamaan itseään heihin. Asiat, jotka toisella näyttävät olevan paremmin kuin itsellä synnyttävät kateutta. Toiselle tapahtuvat huonot ja ikävät eivät sitä aiheuta. Päinvastoin ne voivat tuottaa kateelliselle jopa tyydytystä. Kateutta

Hallatar -

Usein me emme huomaa jos vierellämme on narsisti, vaikka kaikki varoitusmerkit ovat näkyvillä. Ai mitkä merkit? No, tässä loistavana esimerkkinä Anna-lehden artikkeli Narsistista puolisona : "Itsekkään ja röyhkeän narsistin puolisona ei ole helppoa. Narsistipuoliso vaatii kumppaniltaan empatiaa, mutta ei kykene siihen itse lainkaan. Nämä 25 merkkiä kielivät narsistikumppanista: 1. Hän on karismaattinen ja romanttinen – vain aluksi Veikö kumppanisi jalat altasi ensimmäisellä...

ihoni sisäpuoli -

Oikeus - jollekin yksilölle (oikeusjärjestyksen mukaan) kuuluva etu tai valta tehdä jotakin (käytetään myös termiä subjektiivinen oikeus) oikeudenmukaisuus - se mikä on oikein kosto - epäoikeudenmukaiseksi koetun kohtelun johdosta suoritettu toimenpide, jolla pyritään vahingoittamaan vääryyttä aiheuttanutta henkilöä, tämän omaisuutta tai lähipiiriä. rangaistus - rikoksen seuraus rikoksentekijälle En oikein ymmärrä? jos minulla on oikeus, minulla on valta tehdä se mikä...

Susannas Travels -

Kuva . Kun matkoja on liikaa, ne voivat aiheuttaa myös kateutta. Olen kokenut tämän, myös viimeaikoina. Silloin kun matkustelin vain kerran vuodessa, toki silloinkin sain kateutta niskaani, mutta vähemmän matkoihini liittyen. Silloin sain lähinnä kuulla ihmettelyä kuten "miksi Italia" ja sitä rataa. Olisi pitänyt olla todistamassa jotain, mutta sellaista en viitsi. Nyt olen huomannut saaneeni suoraa vihaa ja haukkumisia netissä kun matkustelen koko ajan, joskus saan niistä...




Stoori -

Istun kampauspöytäni edessä ja meikkaan. Aamu on sujunut niin hyvin: herättiin yhdessä ja kikateltiin, syötiin aamupala eikä missään välissä ollut semmoinen olo, ettei selvitä ulos ajoissa. ”Voinks mä laittaa nää shortsit ja leggarit tänään?” pieni kysyy. Katson puhelimesta säätiedotuksen ja totean, että päivästä on tulossa tarpeeksi lämmin. Nyökkään ja hymyilen. Sitten jatkan meikkaamista. Pienellä on […] The post Onko lapsenani… vaikea olla? appeared first...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Chris McNabin teoksessa Natsi-Saksan salaiset suunnitelmat - uusi maailmanjärjestys kerrotaan Natsi-Saksan suunnitelmista Suomen varalle.  Heillä oli II-maailmansodan lopussa sellainen suunnitelma suomen osalta, että jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan, Suomesta olisi tehty Saksan talutusnuorassa oleva köyhä valtio. Tämä suunnitelma ei ollut mikään vanha, koska tämä sama juoni Saksalla oli myös I-maailmansodan jälkeen, jolloin kenraali Erich...

minityyli.fi -

Bongasin viikonloppuna itselle uuden tuotteen kaupasta. Tässä vinkki niille ketkä tuskailevat arkiruuan kanssa. Onko Komero tuttu? Tuote on ilmeisesti lanseerattu jo pari vuotta sitten, mutta ei ole osunut minun silmiin missään kaupassa aikaisemmin. Nyt tämä ateriapussi osui kohdalle Stockmannilla ja päätin kokeilla kun taas kaipasin vähän jotain vaihtelua tuohon arkiruokailuun. Jotenkin sitä vaan pyörittää niitä samoja reseptejä arkena kun ei … Read more Artikkeli Onko...

Kasper Diem -

Tiesitkö että suvakkeja vaanii joka puolella? Viattomaltakin näyttävä naapurisi voi olla vauvojen pakkopalautuksia vastaan, joten ikinä ei voi olla liian varovainen. Mutta mistä suvakin sitten tunnistaa? Ei välttämättä aina edes pukeutumisesta. Mutta seuraamalla miten hän kirjoittaa suvakki voi paljastua. Kasper Diem teki tämän kätevän oppaan. Joten olehan varovainen siellä ulkona. Koska totuushan on ettei kenenkään ei voi […]

Skandaalin polttopisteessä -

Skandaalin polttopisteessä -blogi täytti vastikään vuoden. Pieni välitilitys lienee siis paikallaan, ja siihen on myös pakottava akateeminen syy. Jatkotutkinnon suorittamiseen vaaditaan lisensiaatintyön tai väitöskirjan lisäksi muita opintoja 60 opintopisteen eli 40 opintoviikon verran. Itselläni noihin muihin opintoihin luetaan muun muassa tämän blogin ylläpito ja seuraava pohdinta blogin käyttökelpoisuudesta tutkimuksen teossa. Idean blogista sain jo tutkimuksen […]

Idealista -

Kun vastarakastunut ystävä hehkuttaa uutta kumppaniaan, iskee kateus. Uusi romanssi kuulostaa tuhkimotarinalta verrattuna omaan suhteeseen, joka on arkipäiväistynyt aikaa sitten. Piristääkö vanhaa suhdetta vai lähteä lätkimään, jos suhde tuntuu junnaavan […] The post Onko ero oikea ratkaisu? Näistä merkeistä sen tiedät appeared first on Idealista .

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Hallituksen uusin salainen sotasopimus USA:n ja CIA:n kanssa ohi eduskunnan on myös selvä osoitus että vallankaappaus on pitkällä transatlanttisen eliitin valtana, Trilateraalisen komitean ja Bilderbergin ohjaamana. Ihmiset eivät kykene käsittämään kuinka vakavasta sotaan viemisestä ja kolonisaatiosta on kysymys. Liittovaltiokin on vain osa "Amerikan" sotataloutta, kolonisaatio-operaatiota USA:n sotiin Eurooppaa ajaen - myös väestönsiirron ja islamisti-palkkasotilaiden konfiktien...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 207 208 Seuraava »