Tänään on 21.11.2017 23:26 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle opinion poll


Lankahamsterit 5 -

Viimeinen lankahamsterityö valmistui eilen illalla jo hyvissä ajoin, joskus kymmenen maissa. ;) Tämän jälkeen aloitin paria yhdelle parittomalle sukalle. Malli on ravelryn Give A Hoot , lankana käytin tuollaista Espanjasta tuotua paksua villalankaa, puikot 4,5 vaikka ohjeessa sanotaan 5. Paino 112g Kiitokset muille hamsteroineille ja mukavaa keväänalkua!

Jauhoton taikina -

Halusin jollain helpolla tapaa ilahduttaa ihanaa tyttöstäni. Yhtäkkiä muistin nähneeni pöllöksi koristeltuja kuppikakkuja. Muistin koristelun hyvin, joten ei muuta kuin toteuttamaan. Kuppikakkuohjeeksi valikoitui hyvin simppeli perusohje, jota olen käyttänyt paljon, mutta en ole sitä vielä blogiin kirjoittanut. Koristeluun neidin lemppareita, suklaaganachea ja Oreoita. Nokan tein toffeesta, mutta siihen käy mikä tahansa sopivan värinen karkki. Kuppikakut n. 11-12 kpl Taikina: 3 dl...

Minskun Poksi -

Jottain uuttahan sitä pitää aina näin syksyllä koittaa väkertää. Tämän syksyn väkerrys on tällä erää keskittynyt tänne huopakankaisiin ja heijastintarroihin. Nappejakin olen kirpparilta käynyt tähän puuhaan hamstraamassa; - niitä ei yllättäen omista laatikoista löytynytkään Ohje ja kaava näihin yksinkertaisiin heijastimiin löytyy TAIKA-lehdestä 9/2012. Tässä kuvassa pienempiä pölläjä. Kaksi ensimmäistä ovat perinteisiä riippu-heijastimia. Molemmilta puolilta...

Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

11.3. olin vapailla. Kävin Karhujärvellä kokouksessa. Matkalla näin varpuspöllön Joutsijärvellä, viirupöllön Karhujärvellä. Se asusti Simulan talon pihapiirissä pyydystäen ruokintapaikan vierestä halkopinolta ainakin oravia ja ehkä myyriäkin. Pentti Simula ja Pekka Jokelainen todistivat tilannetta. Vielä oli hiiripöllöt Morottajassa, Joutsijärvellä ja Isollakylällä. Päätin käydä katsomassa, olisiko Kaakkurivaarassa pari viikkoa sitten nähty lapinpöllö vielä...

Omppumadon käsityökori -

Ihanan metsän siimeksessä on pöllöillä oma koti. Nämä pöllöystävykset on virkattu Minni-langasta ja koristeltu satiiniruusuilla ja pienillä helmillä. Ohje pöllöihin löytyy englanniksi  täältä , mutta virkkasin omat pöllöni hieman ohjetta suuremmiksi.  

Sielunvihollinen -

Miulla piti olla shoppailulakko. Mikä järki siinä itse asiassa on, kun on shoppailulakossa, pitää silti mennä nettikauppoihin katselemaan kaikkea? No huonostihan siinä käy, niinpä. Pystyin vastustamaan kenkiä, laukkuja, takkeja ja vaikka mitä mitä yleensä himoitsen. Mutta mä en tule ikinä pystymäänkään vastustamaan pöllöjä. En vaan pysty! :') Ja lakanoita ja tyynyliinoja ja pyyhkeitähän nyt tarvii aina, eikös..?

Amalian Aarteet -

Kun katsoo maailmaa pöllöilevin silmin, niin pöllöilyks se menee väkisinkin ; ) Kun itse tekee, saa mitä sattuu tulemaan, päätee tässäkin tapauksessa kirjaimellisesti. Olin tekemässä jotain ihan muuta, mutta pöllövisiota pukkas tulemaan ja tässä lopputulos, pöllölaukku klipsuillen. Pop tab bag, pop tab purse, pop tab owl Testiluontoinen kokeilu, klipsuja ja vanhan farkun puntti. Kierrätys ideaa vanhat tekstiilit ja klipsut yhdistettynä. Ideoita olisi enempikin kun vaan...

Vartahilla -

   Patalappujen muodossa    Syksyn alkajaisiksi näitä terhtiin Seurakunnan Käsityöpajassa, joka kokoontuu kerran kuukaudessa  Kismuksessa.      Lanka on 7 -veikkaa ja koukku taisi olla 3 mm kokoinen, koska  tästä tuli  kooltaan aika pieni siis koriste-sellainen.   Innostuksissani tein heti isommalla koukulla kolme eri väristä, harmaa- sini- ja rosahtava-sävyiset, mitkä jäivät Turun seudulle syksyisellä lomareissullani.    Joululahjaksi virkkasin punaisen ystävälle ...

Villikissan neuleet -

Virkattu pöllö Näyttää kuin pöllöllä olisi iso naurava suu, kun tein siihen ruskean kerroksen.  Seuraavasta taidan tehdä yksivärisen.  Ainakin minun silmää häiritsee tuo väritys.  Samaan teemaan sopivat parit lasten pöllölapaset ja -sukat. 

Tassunjälkiä -

Keväällä iloisen keltainen piristää kummasti! Nyt valmistui keltaisia pöllöjä melkoinen määrä! Näitä löytyy nyt myös AllaQuun verkkokaupasta . Pöllöt on painettu käsin seulalla ja taustapuolella on Robert Kaufmanin puuvillakangas. Ja vaikka tässä kevät jo on mielessä, olen värkkäillyt heijastimia.. Osa on edelleen vähän kehittelyn alla, mutta syksyksi olisi tavoite saada vähän enmmän niitä aikaiseksi. Näitä heijastinkuvia onkin jo ollut Instagramissa ja...

Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

Työmatkalla eilen näin varpuspöllön Ainikuusikossa kuusen latvassa hakkuuaukean laidalla. Pitkänjängän kaakkoispuolella istuskeli hiiripöllö kuusen latvassa. Lähistöllä lähti kolme teertä kiepeistä. Tänään lintulaskennassa  näin ja kuulin 6 lapintiaista, kuukkelin ja varpuspöllö oli alta sadan metrin päässä eilisestä paikasta kuusen latvassa. Linjan ulkopuolella istuskeli hiiripöllö kuusen latvanipukassa Ainikuusikossa yhden jälkeen. Tänään oli lauhempaa kuin...

Omppumadon käsityökori -

"Kun aamu hiljaa saapuu,  niin pöllön lento loppuu. Se pesällensä laskeutuu  ja käypi nukkumaan. Nyt pöllö uneen vaipuu  ja päivän verran torkkuu. Taas illan tullen siivilleen  se hiljaa ponnistaa.  Huhuu, huhuu!  Taas pöllö yössä liihottaa. Huhuu, huhuu!  Ei nyt saa liikahtaa!" Jämälangoista muodostui vielä muutama unelias pöllö. Nyt on koko parvi koossa :).

Kaikkivaltiaat -

Iltasanomien mukaan Koskinen Kaivohuoneen takana oleskelee pöllöparvi joka yön pikkutunteina yskii illallisen pihalle. Ahkerat bongaajat ovat jo saaneet arvokkaita valokuvia Petteri A:sta, Viivistä ja Kimistä rykäisemässä murot baarin takapihalle Kaivarin luonnonkauniissa maisemassa.

Pujoliivi -

 Jorid Linvik on norjalainen neuloja ja bloggari , jolta on ilmestynyt jo useampi kirjoneulekirja. Niitä on jo suomennettukin ja minulla oli kirjastosta lainassa Lapaskirja . Kirjassa on kirjoneulelapasia aikuisille ja lapsille, eri vahvuisista langoista neulottuna. Enimmäkseen lapasissa on eläinhahmoja mutta myös joitakin perinteisempiäkin malleja löytyi. Ainoa mikä kirjan malleissa tökki, oli se ettei monessakaan lapasessa ollut peukalokiilaa vaan pelkkä aukkopeukalo. Kirjassa on...

Patinan paja -

 Olen jo viikon terapioinut itseäni piirtelemällä erilaisia kortteja... tässä niistä muutama... Pöllöt ovat minun lempihahmojani ja niitä tuleekin tehtyä usein... Tällä hetkellä pöytälaatikossa on monia, erin tavoin pöllöjä hahmoja, odottamassa jatkotyöstöä.... Mukavaa viikonloppua kaikille.... menen pöyhimään laatikkoani... :)

Lankapirtti -

Joulukuu alkoi lapasten merkeissä, kolmet jo tehtynä. Nyt esittelenkin kolmannet tämän kuun aikana valmistuneet lapaset 8ykköset ja kakkosethan olen esitellytkin jo). Saattaapa niitä syntyä lisääkin, on ihan sellainen "kutina".  Perjantaina valmistui tutut "pöllötuplat" eli tuplalapaset omalla ohjeellani  kokoa M Lankoina turkoosi ja musta Gjestalin Maija, joiden menekki yhteensä 105 g Silmukoita resorissa 48, kämmenosassa 44 ja peukaloissa 20 Puikot resorissa 3mm, kämmenosassa...

Anissette kokkailee -

Miksei sitä voisi Pollyjakin muffinseihin laittaa, on ne niin hyviä :)   POLLYKARKKIMUFFINSIT   150 g voita 2  munaa 1,5 dl sokeria 1 tl vaniljasokeria 2 dl kermaviiliä 1  sitruunan kuori 3 dl vehnäjauhoja 1 dl kaakaota 2 tl leivinjauhetta 1 hyppysellinen suolaa 1 pussillinen Pollykarkkeja   Laita uuni lämpiämään 175 C jos teet isoja muffinseja, 200 C jos pieniä.   Vispaa munat, sokeri ja vaniliinisokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu voi, kermaviili ja raastettu...

Tassunjälkiä -

Blogihiljaisuutta on riittänyt, mutta laitanpa tännekkin parit kuvat pitkästä aikaa. Pöllöt ovat olleet tykättyjä, ja niitä on kyllä mukava tehdäkkin. Osa näistä jatkoi matkaa Wanhan Rauman putiikki Taruliinaan , ja muutama löytyy verkkokaupasta . Allaquun facebooksivulta löytyy myös pienen pieni video pöllöjen painamisesta. Minulla on kankaanpainoa varten oma pieni pöytä johon saan seulan kiinnitettyä. Olen ruuvannut suuret saranat pöydänreunaan ja  seulan kiinnitän...




Jane leikkii tulella -

Pöllöjä

design inkamaria -

design inkamaria löytyy Tampereen Tallipihalta to 6.12. ja pe 7.12. klo 10-17.30 Wanhasta Tallista.       Samasta pöydästä löytyy sisareni Marjan tuotteita Peipsiltä. Tervetuloa ♥ Tallipiha löytyy täältä:  http://www.tallipiha.fi/ Pöllöpipoterkuin, inka

Andra Design -

Taatusti jokaiseen peittopostaukseen kirjoitan, etten enää neulo tai virkkaa peittoja, koska niitähän riittää. Silti olen taas sellaisen tehnyt.  Ja onhan mulla yksi mustakin esittelemättä, koska sen kuvaaminen on niin haastavaa. Tämän pöllöpeiton ohjeen olen ostanut ajat sitten ja tästä haaveillut, nyt kaivelin laajoja lankavarastojani ja päädyin Seiskaveikan sateenkaareen ja valkoiseen Janneen. Kumpaakin jäi edelleen, huoh. Jään aina palojen virkkaamiseen koukkuun, mutta...

mimmin mietteet -

Vihdoinkin valmiit! Niin tai siis päättämättä ne vielä ovat. Mutta ei ole montaa langanpätkää pääteltäväksi.  Onneksi. Ylhäällä ei mene ympäri sukan, vain nuo näkyvät. Eli yhdessä sukassa on 12 pöllöä. Oli kiva tehdä välillä erilaisia pöllösukkia. Yleensä tehnyt vain varteen. Nämä eivät ehkä ole parhaat mahdolliset sukat kengissä pidettäviksi. Tai en tiedä, en ole kokeillut. Voi olla, että ei nuo silmät kengissä juurikaan painaisi. Pikkasen noissa...

mimmin mietteet -

Pitkästä aikaa tein pöllösukat. Tai teen edelleen. Vielä on vähän kesken. Joskus aiemmin jaoin pöllösukkien ohjeen ja sitä on paljon luettu ja sen mukaan on ymmärtääkseni tehtykin monia sukkia. Ajattelin tällä kertaa tehdä myös jalkaterään pöllöjä, joten kenkiin näitä sukkia ei ehkä kannata laittaa. Tosin eihän nuo silmät nyt niin isoja eikä paksuja ole, joten ehkä joihinkin kenkiin ne voisi mennäkin. En ole koskaan ikinä ennen videoinut neulomista, mutta nyt...

Pirren piiperryksiä -

Minunhan piti neulomani sukkia... Siis sukkia. Miksiköhän puikoilta on tippunut pois pöllöjä? Lapasina. Niin ja paidan pöllöt odottaa enää silmiä... Hiukan lipes taas noi suunnitelmat. On niitä sukkiakin hiukan neulottu eteenpäin. Kaikilla parittomille on jo parit aloitettu. Ehkä ne vielä joskus valmistuvat - tai sitten eivät. Asiaa ei yhtään helpota, että Tapiolta tuli tänään paketti. Sellainen pieni. Pieni. Vain 50 kerää :-) Kaikki oli onneksi 50 gramman keriä, joten...

Patinan paja -

Tänne pohjoiseen on pölähtänyt melkoinen pöllöparvi... Nämä taulut on maalattu aksryylimaalilla ja ovat 20x20x3,5 cm kooltaan. Mene jatkamaan puuhiani... :) Olen perustanut Patinan Lahjapajalle oman facebook sivun, jota saa käydä tykkäämässä ;)

Pölli tästä -

Tämän siitä sain, kun olen parjannut Postia sen jakeluongelmista. Kostoksi Pölli tästä -blogin seuraajiksi ilmoittautuneet eivät saaneet uusia juttuja sähköposteihinsa. Lokitietojen perusteella automatiikka hyytyi jo joulukuun 18. päivänä viime vuonna. Tilanne valkeni vasta, kun Jenni Vaasasta alkoi ihmetellä, olenko lopettanut kirjoitushommat kokonaan. Pimento ei ollut sikäli aivan mitätön, että tilaajiksi on ilmoittautunut reilusti yli 500 lukijaa. Ongelman syytä onkin...

Strechyard -

– A passage way to the city bay – Lappeenranta 13.8.2017




« Edellinen 1 2 Seuraava »