Tänään on 20.01.2018 13:07 ja nimipäiviään viettävät: Henna, Henni, Henriikka, Sebastian ja Fabian. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle osta ulkomailta


VillaNanna -

Tämä on minun laskutapani. Kun teen yhden uuden vaatteen annan hyväntekeväisyyteen kaksi vaatetta ja samalla linjalla jatketaan niin pitkään kuin on tarve. Tosin tällä kertaa on menossa jakoon myös tuunauksiani, niitä kun on pyydetty. Minun hyväntekeväisyys kohteeni on edelleen sama kuin ennenkin, eli Hope-yhdistys ja sinne menee taas iso määrä kaikenlaista tavaraa. Tällä kertaa tosin menee myös toisaalle iso määrä lastenvaatteita sekä leluja. Annan siis itse valitsemalle...

Little Mrs Finland -

Oletko jo huomannut sosiaalisessa mediassa leviävän osta työtä Suomeen päivän 4.12.2015? Mistä päivässä onkaan kyse ja aiotko ottaa osaa? MITÄ? Perjantai 4.12. saa aikaan muutoksen. Silloin ostetaan vain suomalaisia tuotteita ja palveluita. Eli skarppina kauppalistan…

Sisäänhengitettyä -

Niin huoh, kävin apteekissa kiristelemässä hampaitani, kun  mielenterveyteni kuukausittainen ylläpito maksaakin rahaa.  Myönnettäköön, että tulevaisuutta ajatellen lääkkeet saattavat olla  ihan hyödyllinen sijoitus, kenties jopa hyödyllisempi kuin uudet  punaiset skottiruutuiset juhlakenkäni, mutta silti, yhyy-nyyh-viil-viil. Psykosedästäkin joudun pian maksamaan, mikä olisi ihan...

Sirpaleita Kohtalonsisaren maailmasta -

Markkinamiehet yrittävät saada sinut uskomaan, että on olemassa vain kaksi perusvaihtoehtoa. Esimerkiksi: Ostat tuotteen x kalliiseen alkuperäishintaan vs. ostat tuotteen x liikkeessämme juuri nyt olevalla hyvällä tarjouksella ja säästät n euroa. Syöt n grammaa tavallista, täysrasvaista, -suolaista ja/tai -sokerista tuotetta y ja saat m kcal vs. syöt saman verran y-tuotteen kevytversiota ja saat 0,2*m kcal. Jossain määrin johdannaisia ovat ne tilanteet, joissa tuotetta z saa...

Sudrana -

Postaus kotimaisuudesta herätti kivasti keskustelua, kiitos kommenteista! Aiheesta ovat bloganneet muutkin. Erityisesti pidin Mehukekkereiden Veeran yhteenvedosta kotimaisten kenkien suhteen . Tiesittekö, että perjantaina 4.12. vietetään Osta työtä Suomeen -päivää? Ideana on siis ostaa koko päivän ajan vain suomalaisia tuotteita tai ainakin korvata jotain suomalaisella tuotteella. Tapahtumaan voi liittyä Facebookissa , mutta tärkeintä kai on osallistua siihen kaupassa. Haastan...

Oppitori -

ja on ei että hän mutta oli se minä niin kuin kun sen ole hänen herra he jos joka ovat kaikki mitä jotka sitten sinä tai nyt sanoi olen sitä ne en minun sinun herran heidän te voi myös vain näin silloin olisi tämä siitä sillä eivät vaan olivat teidän tulee tämän vastaan vielä eikä jonka jo koko olla mitään saa olet tuli siis hänet ollut koska vaikka kanssa itse kuningas hänelle pois minua miten kyllä häntä me minulle sanoo siellä maan miksi poika aina paljon siihen...

Plöki/Notatki z podziemia -

Venäjältä ohjatun äärioikeiston lähestulkoon jumalallisena johtajana palvottu mies kiihottaa tässä kannattajiaan ahdistelemaan nimeltä mainittua yksittäistä poliisia (tässä nimi on tietenkin poistettu näkyvistä). En ole aina suhtautunut poliisilaitoksen toimintaan kritiikittömästi, mutta koska minulla on kokemusta siitä, miltä tuntuu joutua äärioikeiston henkilökohtaisen loanheittokampanjan kohteeksi, kaikki sympatiani ovat tämän poliisivirkailijan puolella. Mannen som...

Little Mrs Finland -

Oletko jo huomannut sosiaalisessa mediassa leviävän osta työtä Suomeen päivän 4.12.2015? Mistä päivässä onkaan kyse ja aiotko ottaa osaa? MITÄ? Perjantai 4.12. saa aikaan muutoksen. Silloin ostetaan vain suomalaisia tuotteita ja palveluita. Eli skarppina kauppalistan…

Trendi Frendi -

Matkustaminen on yksi meidän perheen iloista. Tosin meille paikasta toiseen muuttaminen on ennemminkin elintapa. Itse olen Suomesta kotoisin, mieheni Teksasista, ja kaikki kolme lasta kaikkialta siltä väliltä ja jopa syntyneet eri maissa! Matkailu avartaa sanotaan, ja inspiroi! Tässä muutama vinkki miten saat lomamatkan tunnelmat välittymään kotiisi, vaikka loma budjetti olisikin pieni. Postauksen kuvat ovat Bahama-saarilta, jonne olen Disneyn loistoristeilijällä tehnyt kaksi reissua...

Kotirouva Kiinassa -

Olen tv-kaistan kautta ladannut Emmerdalen lisäksi myös mm. Ekotähdet -ohjelmaa. Siinä on tehty ekologisesta elämäntavasta viihdettä. Jenni Pääskysaari ja Markus Tuukkanen menevät joka jaksossa jonkun julkisuuden henkilön kotiin/työpaikalle ja neuvovat kuinka tämä henkilö voisi muuttaa elintapojaan ekologisemmaksi. On ohjattu käyttämään oman auton sijaan junaa työmatkalla, hoidettu työpaikan kierrätys-piste kuntoon, vähennetty valaisimien määrää toimistokäytävillä...

Aamulehti Blogit -

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703272200092045_uu.shtml - mutta älä luota Suomaliseksi naamioituun nimeen. Il tehnyt listan.

Autolla Suomessa -

Pihallemme on varastoitu veljen 2cv4, joka nyt pitkällisen harkinnan tuloksena on päätetty myydä. Ulkomaillemuuton takia auto on nyt seissyt reilut 2,5 vuotta ajamattomana, seisontavakuutuksessa kesästä 2004 alkaen, eikä ole tänä aikana tietenkään katsastettu.Autoon on vuosien 01-04 aikana tehty seuraavat toimenpiteet:uusi runkokorista korjattu/paikattu/vaihdettu kauttaaltaan mm pohjapellit,

Autolla Suomessa -

Puolet elämästä riittää. Tähän tulokseen olen vm 1976 2cv6 "Atlantic" -rättärini suhteen tullut.16-vuotisen yhteiselon aikana on autoon vaihdettu kertaalleen lähes kaikki vaihdettavissa oleva. Kuriositeettina täydellinen kulukirjanpito. Siitä yhteenveto alla (klikkaa kuvia nähdäksesi ne suurempina). Autolla ei ole ajettu talvisin. Tulevaan eroon ei liity dramatiikkaa, kunhan vain on aika kypsä

Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Olen suorittanut kolme lomapäivää. Lauantaina pistäydyin Kirjurinluodolla: levitetään rinteeseen viltti ja avataan kokoontaitettavat tuolit, kaivetaan piknikeväät esille, ostetaan viinipullo ja istutaan syömään, juomaan ja juttelemaan. Välillä noustaan seisomaan ja heilutellaan käsiä, että vessasta palaavat ystävät löytävät takaisin viltille. Viikonloppuna ei kirjurinluodolla soiteta jazzia. Ajoimme eilen R:n kanssa bussilla Kämmenniemeen kesäteatteriin. Matkaan meni...

Kotipalsta -

 Osta kun halvalla saat! Näpsäytä linkistä: Siistejä huonekaluja edullisesti!

Mika Nyyssölä -

Moikka! Nyt pamahtaa upea tarjous käyntiin ja sen mukaan pistetään pikku skaba, jossa kolme onnekasta voi voittaa Giant Killerin tarina ja treenioppaan omistuskirjoituksella tietenkin!

Charming nails -

Trash talk, loppuneet tuotteet, Biozell kokemuksia, Loreal Pure Clay, Faith In Nature suklaashampoo, Innisfree kangasnaamio




The Voice of 03 -

Koska jokaikinen median muoto on täynnä puputusta herra Auvisen talvisesta tempauksesta, en tästä asiasta kirjoita. Valtavirrasta on pakko poiketa. :3 Tosiaan, mitään muuta kuntaa en tunne yhtä kovaa katkeruutta kuin tätä. Toisaalta, en olekaan muualla asunut. Ei täällä muuten oo paha olla, mutta täällä on ainakin 50% asukkaita totaalisia debiilejä. Niistä ei kuitenkaan taida päästä eroon missään toisessakaan kaupungissa, joten annetaan tämänkin asian olla. (Tämä ei...

Oppitori -

Kymmenen tuhannen sanan lista. Lista toimii samalla sanakirjana, jos käytössä on kontekstityökalut , voi löytää hyvin monen sanan perusmuodon ja muuta tietoa sanoista. Täällä on alkuperäinen Verbixin lista. Kielikellon artikkeli yleisimmistä sanoista Täällä voi arpoa alla olevasta sanalistasta. Copypastaa se arpojaan. Näiden sanojen selittäminen ja käyttäminen lauseissa on mitä parhainta opiskelua. Toinen tapa on, että käytetään juuri siinä muodossa kuin se on listassa...

Tänään näin -

 Osta kun halvalla saat! Näpsäytä linkistä: Siistejä huonekaluja edullisesti!

Aikuisen naisen totisia hassutuksia -

Täällä sitä linkutetaan kipsin kanssa, nyt jo kerran vaihdetun. Vanha poistettiin ja samalla haavojen hakaset. Nilkkaan tehtiin kaksi tähystysreikää ja ulkosyrjään avoleikkaus. Nyt on uusi kipsi vielä kaksi viikkoa ja sitten opetellaan uudestaan kävelemään  Tässä joutessani (no heh) kuvasin pari ulkomaan reissulta tuomaani miniä. Kreetalta puinen käsintehty ikoni, jonka tausta on ainakin yhtä kaunis kuin etupuoli. Thaimaasta, Koh Samuilta, norsun muotoinen suitsukekuppi...

En vaan OSAA! -

Nonniin enpä oo saanu aikaseks skannailtua enkä ees oikein piirreltyäkää tässä hirveesti mitään sarjiksentynkää, kun piti duunaa valmiiksi Siili 8-albuumia (ilmestynee helmikuussa) ja sit täs on tää Pispalaan muutto -SÄÄTÖ! Ja tää nykyinen talo pitäis kans myydä! Kirjoitin siitä tällaisen facebook-statuksen! JOS JOKU HALUAA OSTAA ISON RUMAN VINON TALON ISOLLA KAUNIILLA TONTILLA NIIN SAA OLLA […]

-10kg -

Mikä siinä on, etten osaa vloppusin syödä niin kuin NORMAALIT ihmiset?? Miksi pitää vetää överit? Kun maha on jo räjähdyspisteessä, niin kuka käskee survomaan sinne vielä lisää ruokaa? On sitten tosi ihana olo näin maanantaisin nousta sängystä tuntien itsensä ryhävalaaksi ja turvonneeksi joka puolelta, eikä sinne vaa´allekaan uskalla mennä :| Päätin että en osta jääkaappiini vlopuiksi jatkossa mitään ruokaa jota olisi mahdollista ahmia. Siis mitään...

Kotiliesi -

Kurvikkaalle X-vartalolle sopivat housut Olet kurvikas ja sinulla on selkeä vyötärö. Valitse housut, joissa on hyvät muotoleikkaukset lantiolla. Suosi korkeaa vyötäröä, sileitä malleja ja joustavia materiaaleja. Vältä laskoksia, ulkonevia taskuja ja dramaattisia yksityiskohtia. Sivuvetoketju sopii lantiosi malliin. Mallimme Kirsin koko: yläosa ja alaosa 38. Kuvan housut kokoa 40. A-vartalon housut istuvat lantiolta Alavartalosi on yläosaa […] The post Ostajan opas: Parhaat...

Oppitori -

Tutustu Oppitorin ihmeelliseen maailmaan. Laitan tähän tutuimpia sanontoja. Siinä on selvästikin ohjelmanumero vanhustyössä tai koulussa. Ohjaaja tms. lukee alun ja jättää vaikka viimeisen tai ensimmäisen sanan sanomatta. Osanottaja yrittää muistaa tai keksiä mikä se sana oli. Sananlaskuja voi myös selittää, Mitä sanat tarkoittavat ja mitä se yleisemmin tarkoittaa. Oletko samaa vai eri mieltä kuin sananlasku? Missä yhteydessä voi sanoa niin tai keksi tilanne, missä...

Matkapuhelinblogi -

Älypuhelinten hintahaarukka on tänä päivänä kenties suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja niiden tarjonta monipuolisempaa kuin ikinä. Tämä tarkoittaa samalla, että monista uutuuspuhelimista saa maksaa huimia summia. Niinpä joskus onkin fiksumpaa sijoittaa vähän käytettyyn, mikäli ei kaipaa ihkauutta puhelinta. Vaikka käytettynä kahisevaa voi säästyä vaikkapa puolet normaalihintaan verrattuna, niin aina diili ei ole hyvä ja on hyvä varautua kauppaan pienellä muistilistalla...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 23 24 Seuraava »