Tänään on 18.12.2017 20:24 ja nimipäiviään viettävät: Aapo, Rami, Aappo ja Abraham. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle pekka rinne


Karin retki- ja valokuvaussivut -

Neljä vuotta sitten tein seikkailukasvatuskoulutuksen yhteydessä retken Lyngenin alpeille . Retki tapahtui syyskuussa ja lumisillat olivat jäätiköiltä jo pahasti sulaneet, joten emme päässeet kiipeämään niitä ylös jäätikön yläosiin emmekä sitä myöten päässeet huiputtamaan lähialueen vuoriakaan. Villen kanssa talvella puhuimme, että olisi aika korjata asia ja lähteä alueelle uudestaan, nyt aikaisemmin kesällä, jolloin lumisillat olisivat vielä kunnossa. Kahden hengen...

Oppitori -

ENNUSUNIA Ivalolainen nainen näki sunnuntaita vasten yöllä merkillisen unen. Hän poikkesi unessa sunnuntaipäivänä kukkakauppaan ja mietti kukkia ihaillessaan, että kenelle hän on kukkia ostamassa. Tiskin takana oli myyjänä puolituttu sairaanhoitaja Ivalon terveyskeskuksesta. Kun nainen yhä mietti, myyjä sanoi: Ei sinun nyt kannata kukkia ostaa, koska ensi keskiviikkona saat niitä vaikka kuinka paljon. Miten niin, kysyi nainen ihmetellen. Etkö tiedä, että silloin sinun äitisi...

Kookoksen ark(t)iset kertomukset -

Ylen vaalikoneen mukaan kansanedustajaehdokas Pekka Vilkuna , maanviljelijä ja kansanedustaja Nivalasta , on kaikkein vähiten samaa mieltä Kookoksen kanssa tärkeistä asioista. Pekan puolue on Suomen Keskusta, hänen koulutustaustansa on maatalouskoulu ja hän kuvaa kielitaitoaan näin: ”Suomi ja lievä englanti”. Kookoksen sympatiat eivät herää, koska Kookoksella on ylempi korkeakoulututkinto (plus some), hän suhtautuu lähtökohtaisesti ylemmyydentuntoisesti maanviljelijöihin...

Matka Etelä-Amerikan ympäri -

BUENOS AIRES, ARGENTIINA Nappasin taksin satamasta ja nokat kohti Hotelli Alcazaria: täynnä. Mihinkäs sitten? Taksikuski ehdottaa tien tois puol olevaa hostelia. Ei ole jäljellä ku kahden hlön huoneita, ne maksaa 70 pesoa mut saan 60lla. Taidan tykätä Buenos Airesista. Tyypit lukee kirjautumiskortista että olen Suomesta ja nimi on Mika. Jeeee! Mika Haekkine hyvä jätkä, F1 hyvä, Schumacher ok mutta Haekkine paras. Myöhemmin kun käyn viemäs avaimet respaan respan tyttö sanoo...

Jyrki Virolainen -

                                                          Eero ja Ayla 1. Ensi vuonna pidettäviin presidentinvaaleihin ovat tähän mennessä ilmoittautuneet ehdokkaaksi istuva presidentti Sauli Niinistö, vihreiden Pekka Haavisto, keskustan Matti Vanhanen - jo vuosi sitten - ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen.  2. RKP tulee todennäköisesti asettamaan ehdokkaakseen meppi Nils Torvaldsin ja KD luultavasti puheenjohtajansa Sari Essayahin. Myös perussuomalaiset...

Jyrki Virolainen -

                               Äläs ny ala vollottaa, kyllä sä sen oluen saat 1. Kuntavaaleihin oli asetettu yhteensä 33 616 ehdokasta. Valtuustoihin valittiin koko maassa 8 999 jäsentä. Äänestämässä kävi  yhteensä 2 582 666 äänioikeutettua. Äänestysprosentti jäi jälleen alhaiseksi, vain 58,8 prosenttia. Surkea tulos! 2. Vaalien suurimmaksi puolueeksi nousi kokoomus 20,7 prosentin kannatuksellaan. Sen perässä tulivat SDP (19,4 %), keskusta (17,5 %)...

Aurora Borealis -

Bodø–Ritsem Päivä 6 Storskoghytta–Ragohytta Yöllä heräsin pari kertaa sateeseen ja aamullakin ripotteli vielä vähän. Onneksi oli katto pään päällä. Aloitin aamutoimet verkkaisesti ja pikku hiljaa sää alkoi muuttua parempaan suuntaan. Aamupalan jälkeen otin kahvin mukaan ja menin järven rantaan istuskelemaan. Vesi kohisi parin kymmenen metrin päässä, mutta muuten oli todella hiljaista. Laiskotteluhetken jälkeen palasin tupaan pakkaamaan. Vasta yhden aikaan tupa oli...

Paholaisen-Asianajaja -

Hengenelämän helppoheikki Pekka Reinikainen on vieläkin tutkallani. Kreatinisti Pekka kiertää ahkerasti ympäri Suomea. Hän varoittaa nuoria uskovaisia jumalattomuuden vaaroista. Sekä tietenkin vakuuttaa evoluution olevan kumottu ja kauan sitten kuopattu teoria. TV7 kerää enkelien eetteriin joitain Pekan parhaimpia puheita. Helsingin Cityseurakunta tarjosi Pekalla areenan. Katselin sen läpi. Ja totean miehen olevan aivan samanlainen epätotuuksien sarjalaukoja kuin aikaisemminkin. 51...

Paholaisen-Asianajaja -

Lääkäri ja nuoren maailman kreationisti Pekka Reinikainen on päästetty irti . Hän reagoi äärimmäisen harvinaiseen fossiiliin . 112 miljoonaa vuotta vanha nodosauruksen fossiili on luultavasti upeimpia mitä tähän asti on löydetty panssaroitujen dinosaurusten saralla. Löydöstä on havaittavissa jopa alkuperäistä väriä . Hyvällä tuurilla siitä tehty pehmytkudosanalyysi paljastaa jotain proteiinirakenteista. Kaiken kaikkiaan lupaava ja upea hieno fossiili.  Luonnolleen...

Äärestä laitaan -

4. kävelypäivä: to 15. 9. 2011 Eilisen iltariekkumisen takia aamu käynnistyi aika hitaasti ja polulle päästiin vasta, kun aurinko oli jo noussut kuumana taivaalle. Polun alkupisteen löytäminen oli aikamoisen haastavaa. Lopulta uskalsimme mennä vuohiaitauksen portista läpi ja pääsimme oikealle polulle. Polku seuraili rantaa, välillä käveltiin aivan rantakivikossa ja välillä hiukan ylempänä polulla. Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita. Turkoosia vettä, rannan karuja...

Sudennahan sovitus -

Yön pimeydessä loputtomalta tuntunut ylämäki olikin auringonvalossa ja alamäeksi muuttuneena paljon inhimillisempi, joskin edelleen pitkä, ja jarrutellen alaspäin laskeutuminen tuntui polvissa. Taivas oli kirkas ja näkyvyys vuorten ylle esteetön. Käytimme jäätiköllä vielä kerran köysiä, kun tulimme alas vähän jyrkempää rinnettä, mutta aika pian olimme tutun louhikon edessä ja saimme riisua jääraudat. Pääsimme myös vaihtamaan ylävuoristokengät pois, mikä oli...

Aurora Borealis -

Bodø–Ritsem Turku Tiistaina 11. kesäkuuta 2013 herään aikaisin, koska tehtävää on paljon. Pakkaaminen oli vielä erittäin legendaarisesti kesken ja parturissakin piti ehtiä käydä. Eihän sitä parane lähteä valmiiksi metsäläisen näköisenä metsän siimekseen. Olin edellisenä iltana tullut Saksasta viiden päivän festarireissulta, joten olo oli aika rapsakka. Nukkuminen olisi kiinnostanut huomattavasti enemmän juuri nyt. Pakkaamisen merkeissä meni koko päivä ja illalla...

Artcity -

Kirjailija, insinööri Pekka Joensuun blogi on ärhäkkää menoa. Joensuu ottaa kantaa niin vihapuheeseen kuin pakkoenglantiin. Joensuu kokee tulleensa kaltoin kohdelluksi erityisesti sanomalehti Pohjalaisen toimesta. Lehti on hyllyttänyt useita Joensuun tarjoamia kirjoituksia Ei mikään Don Quiote Blogissa on myös näyte tulevasta romaanista ”Tuoksu tulee mereltä Pekka Joensuu (Ylimielinen Vaasa) ”Olav Jern totesi äskettäin Vaasan suhtautuvan ylimielisesti kuntaliitosasiaan. Se oli...

Oppitori -

Arpoja   *  laaja alekkainen lista sananmuunnoksia verkosta koottuna, toinen alekkainen lista  - mukana kaikenlaisia sanaleikkejä *  Wikisitaateissa  * Wikisitaattien lista riisuttuna lähdeviitteistä  * Lapsille sopivia vähemmän kaksimielisiä sananmuunnoksia täällä . aatoksellinen sihti, aatos sillille, aatos sinulle, aatos Sissille, aatos ja sirpa, Aatto silleen, abit hermoili, ahtaajien lakoista, ahtava Maisa, Aija entää, Aijalla on tehdas, Aijan kanaali, Aijan nappikauppa...

LukanLusikassa ruokablogi -

Muuramen Riihivuoren frisbeegolfradan ennakkokierros Jyväskylän seudun frisbeegolf-radat saavat tervetulleen uuden lisän, kun Muuramen toinen rata Riihivuori avaa virallisesti 24.8-25.8.2013. 18-väyläinen rata on ollut pelattavassa kunnossa jo hetken ja blogipostauksessa rata sellaisena kuin se oli ennen avajaisia (heitetty kahdesti). Tässä kuvakirjaa radasta, tarkemmat heitto-opasteet löytyvät frisbeegolfradat.fi sivulta. Väylä 0 Ennen kierroksen avausta on mahdollisuus treenata...

Sisäinen urheilija -

Lupasin päivittää tarinan toisestakin Etiopianmatkani (31.8.-12.9.2017) vuorikiipeilystä. Se suuntautui Tossa-vuorelle Dessien kaupungissa. Kiipeily Asheten Mariam -luostarille Lalibelassa oli siitä jännittävä, ettei voinut olla varma, pääsevätkö kaikki perille ylös ja taas takaisin alas. Toinen kiipeilymme Dessien Tossa-vuorelle olisi kuulemma paljon helppokulkuisempi ja rauhallisempi. Olisimme myös jo tottuneita korkeaan ilmanalaan, koska oli toisen Etiopian-viikkomme...

Satatikan epäviralliset turinat -

Viikkokisoja vuonna 2016 järjestettiin yhteensä 43 kpl (2015 45, 2014 43, 2013 46, 2012 54, 2011 44, 2010 37). Eri heittäjiä kisoissamme vieraili 63 henkilöä yhden tai useamman kerran. Käyntimäärien TOP:  Virtanen Jamppa 36 Rantala Pekka 22 Tikkanen Juha 21 Karbin Pasi 20 Vuoden 2016 [2015] (2014) [2013] (2012) [2011] (2010) [2009] (2008) viikkokisojen mainintoja: täysiä 180           116 [126] (176) [185] (177) [220] (118) [101] (82) täydet 170-177      15 [27] ...

Sananvapauttaja -

Seuraavassa esitämme suoria lainauksia Jokelan lukiossa marraskuussa 2007 useita ihmisiä pistoolilla surmanneen Pekka-Eric Auvisen Suomi24 –palstalle nimimerkillä ”Sturmgeist” kirjoittamista kommenteista. Mukana on myös otteita Auvisen ”Luonnollisen Valitsijan Manifestista”. Tekstikatkelmat osoittavat, kuinka lähellä kansallismielisten piirien kärkihahmoja Auvisen harhainen ajatusmaailma oli. Suomen Sisun johtoon kuuluva nihilisti Eetu Rautio ei suotta ylistänyt Auvista heti...

Kemppinen -

Se kiittelemäni Ylen ”Meidän maamme” ohjelma pyörii kerran toisensa jälkeen ja Arenassa myös- Kyllä ilmakuvat Imatrankosken luukkujen avaamisesta ja pitkän uoman täyttymisestä olivat oikeasti ainutlaatuisia. Ei sitä ollut juuri kukaan ennen nähnyt. Sen näkee, minkä silmä erottaa joltain seisomapaikalta. Ja huimaa oli juuri avautuminen, veden virtaaminen jokseenkin epämiellyttävän oloiseen uomaan. Dokumenttiohjelma oli vanhaa maantiedettä, joka on jalo ala. Se esitteli...

ANTIDEMARI -

Vaalipäivä 28. lokakuuta 2012 Ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 17.-23. lokakuuta ja ulkomailla 17.-20. lokakuuta.   Turun Vasemmistoliitto Kunta kuntalaisille – Työtä ja palveluita kaikille Ehdokkaat Laura Aalto Markku Alajärvi Mohammadamin Allahmoradi Li Andersson Heli Arosuo Mia Artesola Inkeri Backman Seppo Blomqvist Misha Dellinger Antony Fredriksson Aki Haapanen Habib Hasan Sanna Halme Anita Halmesmaa Eila Hannula Pasi Heikkilä Saska Heino Jukka-Pekka Hiltunen Mirja...




Hopeaketun Touko Martti -

Lappalaiskoirat ry järjesti (tai siis Laura ja meitsi) ja sponsoroi Riitta ja Pekka Korrin tokovalmennuksen. Tuli ihan huikean paljon uusia ideoita, oivalluksia ja selkeitä suuntaviivoja. Unohtamatta myöskään pientä itsetutkiskelua joka vähän niinkuin kuuluu näihin koirankoulutussetteihin ;) Lauantai aloitettiin Pekan kanssa. Ensimmäinen ruodittava asia olivat hitaat sivullesiirtymät. Pekka kehoitti miettimään että opettaisinko sittenkin sen kiepsahtamaan suoraan sivulle. Toinen...

Tervetuloa Saagalandiaan! -

Friidalle nimittäin Kotkan näyttelyssä. Se oli kolmanneksi paras narttu eli sai erin ja SA:n. Mutta kun sen poloisen turkki on aika niukka verrattuna muiden koirien turkkipehkoihin, niin eihän se ulkoisesti pärjää, vaikka siinä muuten paljon hyvää onkin. Aika näyttää, tuleeko typykälle turkkia lisää. Vastahan se vuoden alun jälkeen on turkkia kasvattanut pentukarvan vaihdon jälkeen. Mutta minun silmiini se on tosi söpö tällä hetkellä ja eiköhän se riitä. Irlantilainen...

Kulttuuri kukoistaa -

Kirjablogeissa näkee aika vähän runouden käsittelyä. Harvassa ovat omatkin runobloggaukseni, koska ensinnäkin luen niitä (liian) vähän ja toiseksi, runoista kirjoittaminen tuntuu jostain syystä hankalalta. Ehkä runot ovat proosaa enemmän tunnekokemuksia, joita sysisuomalaisen on vaikea pukea sanoiksi? Ja se ikuinen pelko, ettei ymmärrä pointtia ja tulkitsee aivan väärin... Vaikka periaatteessa kai on niin, ettei runoja voi tulkita väärin, vaan vain eri tavoin ja omalla...

Taiteilija elamaa -

Eilen oli aprillipäivä.  Mulle ei tehty kyllä mitään erikoisia aprillipiloja, mitä nyt medioita kattelin, ni löyty muutama pila, muttei sen kummempaa, ja tajusin muutenkin niistä heti, että piloja ne on. Viikko on mennyt ihan kivasti, palkkakin ropisi tilille. Tuli jopa vähän enemmän kuin luulin, nyt pitää kyllä vähän säästellä, viikonloppukin kyllä tulossa. Mietin, että jos ostais viiden euron viinipullon ja jäis himaan chillailemaan. No ei ainakaan baariin.  Himassa...

Aamulehti Blogit -

Muistelin tässä poliittisten puolueidemme lähihistoriaa siltä osin, miten toimivat syrjäytetyt puoluejohtajat uuden puheenjohtajan tullessa remmiin. Ensimmäine…

Naukulan kerho -

erilaisia kasoja Olen ryhtynyt kuvaamaan kasoja. Tavoitteena olisi ollut saada yksi hyvä ryhmäkuva, mutta mutta... Kaikki viisi on kyllä päätyneet samaan kuvaan useammin kuin kerran, mutta samanlaista onnistumista kuin Pinkkitassun H-pentueen kohdalla ei ole tullut. Ei sitten. Ei väkisin. Näillä mennään.  Neljä, oikealla Namu.  Viides oli lähellä, Ikean kissapedissä jota kukaan ei ole halunnut aikaisemmin käyttää. (Tällä hetkellä siellä pedissä on kolme) Etualalla...

Animetyttöjä ja Pseudopolitiikkaa -

- Heheeeei, minä olen Jukka Lindströmin negatiivi, ylösalaisin ja peilikuvana, ja tässä viikon uutiset, suomen väsynein ja korrektein veruke huumoriohjelmaksi vuosisadan hulvattomin "satiiri", mitä nyt sääntöjen rajoissa voi olla. Eli vähän kuin menisit uimahalliin vauvojen altaaseen syvänmeren sukellustaitojasi esittelemään. Taitoa on, mutta annetut raamit ja rajat eivät riitä. Mutta minkäs teet, tykkään räkyttää isäntieni lieassa, pelata sääntöjen mukaan ja olla...

Swashbuckling -

Mediassa on parin viime päivän aikana näkynyt juttuja nuorten "itsemurhapelistä". Asiasta ovat kertoneet aivan vakavastiotettavat lehdet. Ne ovat saaneet tietonsa poliisilta. Esimerkiksi tästä pääsköön digitoday . "Itä-Uudenmaan poliisilaitos varoittaa Blue Whale -nimisestä sosiaalisen median ja keskusteluryhmien kautta pelattavasta pelattavasta pelistä, joka tunnetaan maailmalla myös ”itsemurhapelinä”. Poliisi sanoo saaneensa yhteydenoton vantaalaiskoulusta, jossa oppilaat...

Ilkka Luoma -

Media ja some repesivät, kun demaripomo Antti Rinne innosti kansallisiin synnytystalkoisiin [1 . Ajatus oli ja on reipas, tarpeellinen ja toivottava, mutta esittäjältä puuttui riittävä karisma kertoa asiasta, johon tarvitaan parisuhde, onni ja halu yhdistää rakkaus yhteiseksi hedelmäksi. Nyt makuuhuoneissa on liian vähän liikettä – se on tosiasia. … [1 ... Aihe on vakava suomaisuuden näkökulmasta. Sana oli joko hyvä tai huono, riippuen miltä tulokulmalta katsoo. Pj. Rinne...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 39 40 Seuraava »