Tänään on 23.09.2017 03:18 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle porvoo city apartments


Lady of The Mess -

Kävin viime viikon lopulla parin päivän työmatkalla Porvoossa ja ajattelin muutaman kuvan kera vilauttaa teillekin näkymiä tästä viehättävästä ja idyllisestä kaupungista. Koska olin työmatkalla, ehdin nähdä kaupungista vain pienen osan, sillä matkamme ohjelma oli sen verran tiivis, että kaupungilla kiertelyyn ei kovin paljoa aikaa jäänyt. Onneksi sentään toiseen päivään oli sisällytetty lyhyt kierros Vanhassa kaupungissa ja saimmekin kuulla  monia mielenkiintoisia...

VillaNanna -

Meillä on ollut tapana viettää loman viimeinen päivä pyörän päällä mutta tänä vuonna keli ei sitä sallinnut, joten päätettiin piipahtaa Porvoossa. Kaunis ja kesäinen Porvoo oli vielä eilen suloinen kesäkaupunki, tunnelmallinen ja toivotti meidät tervetulleiksi. Viime kerrasta onkin ihan liikaa aikaa kun Porvoossa vierailtiin. Oli mukava jälleen käydä, tällä kertaa tosin aika pikaisesti vain, sillä itse ehdin jo tehdä oikeita töitä eilen ja vasta töiden jälkeen...

40+ blogit -

Launtaina Pinkit korkokengät Maiju käväisi täällä Porvoossa ja samalla pääsin itsekin nauttimaan Porvoon antimista. Sain taas huomata, että Porvoo on etenkin aivan mieletön kesäkaupunki ja ravintola-ja kahvilatarjontaa on paljon. Maijukin… The post Porvoo vinkkejä ja päivän asu appeared first on Nelkytplusblogit .

Suolaisia pisaroita -

Hankimme maaliskuussa kolmen vuoden tauon jälkeen purjeveneen. On ollut ihan hyvä (kai), että on ollut muutaman vuoden ilman venettä. Nyt osaa paremmin tunnistaa, että se on itselle sellainen ilon lähde ja intohimo, että siitä täytyy osata pitää kiinni. On tärkeää olla uskollinen ilon lähteille. Jos jokin asia tuottaa kestävää iloa, se kannattaa pitää elämässä. Mutta kun purjehtija hankkii oman veneen, hän siirtyy turistista vastuuasemaan. Se on sitoutumista uuteen...

Optimismia ja energiaa -

Niin kuin kerroin, Lapinjärven sijainti oli huippu myös sen vuoksi, että moneen paikkaan oli lyhyt matka. Yksi niistä on Porvoo, joka sijaitsee 30 kilometrin

40+ blogit -

Launtaina Pinkit korkokengät Maiju käväisi täällä Porvoossa ja samalla pääsin itsekin nauttimaan Porvoon antimista. Sain taas huomata, että Porvoo on etenkin aivan mieletön kesäkaupunki ja ravintola-ja kahvilatarjontaa on paljon. Maijukin… The post Porvoo vinkkejä ja päivän asu appeared first on Nelkytplusblogit .

Intsun Blogi -

Meillä mieheni kanssa tuli näitä yhteisiä aviovuosia 45v täyteen. Me päätimme tehdä muutaman päivän reissun kiertäen tätä kauneinta Suomea. Ensin ajoimme Porvooseen,kun siellä ei olla koskaan oltu muutakuin 25v sitten yhden lahjaksi saadun viikonlopun Haikon Kartanossa. Varsinaisesti Porvoon kaupungissa emme silloinkaan käyneet.   Siinä aikalailla heti kaupunkiin tultaessa oli vastassa rakennus,jossa oli tämmöset patsaat.   Porvoossa,kun ollaan,niin vanha kaupunki on...

Bella-blogit -

Niin kuin kerroin, Lapinjärven sijainti oli huippu myös sen vuoksi, että moneen paikkaan oli lyhyt matka. Yksi niistä on Porvoo, joka sijaitsee 30 kilometrin

Onnistain on puolet sinun -

Kaupallinen yhteistyö: Ecoskin Porvoo Minulla on ollut ilo saada tutustua viime aikoina muutamiin porvoolaisiin yrittäjiin. Ecoskin kauneushoitolan aurinkoinen omistaja, Johanna, on yksi heistä. Kun Johanna otti yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä, en epäröinyt hetkeäkään.  Olen itse hoitanut ihoani jo vuosia yksinomaan luonnonmukaisilla tuotteilla, joten ilomielin kirmailin Johannan hemmoteltavaksi hoitolaan, joka on nimensä mukaisesti erikoistunut luonnonmukaisiin hoitoihin ja...

Irtoselkäsuikale -

Viikko sitten perjantaina vietimme Logbooks - Loggböcker - Logbooks -näyttelyn avajaisia Porvoon Taidetehtaalla . Näyttely on avoinna vielä kaksi viikkoa, 27. tammikuuta asti. Porvoolaisten, kuressaarelaisten, tallinnalaisten ja pietarilaisen taiteilijan työt tulkitsevat eri tavoin kirjan ideaa. Marcel Duchampin sanoin taiteilijakirja on sellainen, jonka taiteilija on tehnyt tai sellainen, jota taiteilija sanoo taiteilijakirjaksi. Lähtökohtana on kirjan idea tai muoto ja tekniikka...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 19-5 Turku on entistäkin sotaisempi kaupunki. On vuosi 1630 ja valtakunta on kuningas Kustaa Aadolfin johdolla päättänyt osallistua kolmikymmentävuotisen sodan melskeeseen.     Hakkapeliitta kuvattuna vuonna 1940 julkaistussa postimerkissä. Toukokuun 19. päivä kuninkaalta käy käsky kerätä suomalaiset ratsuväkijoukot hakkapeliitat Turkuun,  josta he purjehtisivat Saksaan. Matkaan lähtee kaksi jalkaväkirykmenttiä ja 7 ratsuväkikomppaniaa, johtajinaan Torsten...

Bell Anan -

Vapaapäivä pitkästä aikaa. Osui täydellinen aurinkoinen päivä lähteä Porvooseen pienellä päiväreissulle! Kuljimme vanhan Porvoon katuja, ruokailimme joen varrella, poikkesimme moneen putiikkiin ja kävimme tutustumassa Porvoon tuomiokirkkoon. Please lisää näitä päivä!   

Kässäkerhossa tapahtuu -

Tuutsi: 28.11.2008 - 17:47 Seuraava tapaaminen Porvoossa 14.12 Tuutsilla, kuten ennenkin! Niin että kommentin mukaan kaikki paikalle! Mie yritän päästä ilman että joudun taas renkaanvaihtoon Liidelin parkkiksella kuten viimeks (tai ei miun tarvinnu vaihtaa kun joku ystävällinen miäs sen teki ko mie oon nainen niin ei tarvii osata, eihän?)

PUNAINEN TURKU -

Tänään 6-5 tulee kuluneeksi tasavuosia kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin kuolemasta Porvoossa vuonna 1877.     J. L. Runeberg vuonna 1948 julkaistussa muistopostimerkissä - 15 markan arvoinen mies. Johan Ludvig Runeberg ( 5. helmikuuta 1804 Pietarsaari – 6. toukokuuta 1877 Porvoo ) oli suomenruotsalainen runoilija, kirjailija ja toimittaja, jonka tuotanto on hyvin isänmaallista. Hän on ollut arvostettu myös Ruotsissa ja hänen tuotantonsa vaikutti suuresti koko...

Angelan kuvat -

Klikkaa suuremmaksi.

Kannat kattoon! -

Sicapellen seitsemän ruokalajin menu ja Porvoo. Se oli lähtökohta kahden pariskunnan uuden vuoden vietolle heti siitä saakka, kun läheinen ystäväni rakastui. Tai oikeastaan puhuimme vain uudesta vuodesta Porvoossa, mutta minä tiesin, minne tulemme päätymään. Olin jo pari kertaa matkalla muualle käynyt kurkkaamassa tuomiokirkon takana vanhassa kaupungissa olevan Sicapellen ovesta sisään ja ihastunut tunnelmaan. Ilta alkoi hyvin, kun saimmekin Nytin arvostelun innoittamana pöydän...

White Trash Disease -

Yhteistyössä Robert Paulig Roastery & Asennemedia Olipahan ihan mahtava viime viikon perjantai! Somekanavissa seuraavat huomasivatkin jo pienen retkeni Porvooseen, aina yhtä ihanaa käydä yhdessä lempikaupungeistani. Tällä kertaa syy vierailuun oli aika uniikki, sillä pääsin tutustumaan Robert Paulig Roasteryn paahtimoon, joka sijaitsee aivan Porvoon kupeessa Tolkkisten kylässä. Vastajauhettua pienpaahtimokahvia, merimaisema ja Porvoo, what not to like. […]

Kulinaarimuruja -

Käynnistimme silläsipuleiden kanssa lihattoman lokakuun kertakaikkisen asiattomasti illastamalla pitkän kaavan mukaan   Meat District Porvoossa  (Gabriel Hagertin kuja, Porvoo). Viime huhtikuussa avatun Meat District taustalta löytyvät Porvoossa muiden muassa pikkuista  Pariisin Ville-hotellia  pyörittävä Riku Stenros sekä Samuli Wirgentius, jonka luotsaama helsinkiläinen Postres laittoi pari vuotta sitten pillit pussiin. Nyt Postres on noussut tuhkasta ja jatkaa makeaa...




Just My Imagination -

En voi uskoa, että aika on mennyt näin nopeasti - ollaan asuttu Porvoossa ja tässä nykyisessä kodissa parin viikon kuluttua jo kokonaisen vuoden verran - huhh.

40+ blogit -

"Ennen vanhaan uskottiin, että Näsin kivi on jättiläisen Näsinmäelle heittämä. Suomenkylän kallioilla asui rauhaa rakastava ja hieman aamu-uninen jättiläinen. Kun Porvoon kirkkoa alettiin rakentaa, naputeltiin ja koputeltiin aamusta iltaan kiviä niin, että jättiläinen häiriintyi. Se voivotteli melskettä ja työnsi sammalta korviinsa. Kun kilkuttelu ja kolkuttelu olivat viimein tauonneet, alkoivat eräänä pyhäaamuna kirkon uudet vaskiset kello mäikää niin, että...

PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 29-3 keisari Aleksanteri I antoi Porvoon maapäivillä 1809 hallitsijavakuutuksen, jossa valloitetusta Suomen maasta muodostettiin autonominen suuriruhtinaskunta. 1809 – Suomen neljä säätyä vannoivat Porvoon valtiopäivillä uskollisuutta Venäjän keisari Aleksanteri I:lle , mikä lopetti Ruotsin vallan Suomessa.    Me Alexander I... Suuri Ruhtinas Suomen maasa... : Wakutus-Kirja... Annettu Borgåsa sinä 15/27 päiwänä Maaliskuusa 1809 Tehtiinkö...

Sukututkijan loppuvuosi -

Petter Sundin jälkeläisistä merkkipäivän johdosta tänään esittelyssä Beata Carolina Sunn. Kuten otsikko jo kertoikin, "mielenkiintoisin" yksityiskohta kohdallaan sukutaulussa on J. E. Strömborgin Runebergin biografisten merkintöjen (SSLS 202) joukosta (jollain metodilla, joskus) löytämäni tieto, että aviomiehensä Carl Grönlund oli Runebergien esikoisen kastetodistajana helmikuussa 1835 ja hoiti Runebergiä keväällä 1835. (Kuva Fyren 52B/1901) Grönlund oli tuolloin Helsingin...

KastehelmiB -

Kesäpäivänä kannattaa suunnata retkelle viehättävään Porvooseen, joka tarjoaa paljon nähtävää ja herkullista ruokaa.

Mungolife -

Mitä tapahtuu kun on koko ajan tien päällä, pakkaa kiireessä ja suhaa ympäriinsä aikamoisena baby brainina? Nooo, esim yön yli reissulle Porvooseen saat...

Irtoselkäsuikale -

Syömäpuikkokirjat tekivät kohtalaisesti kauppansa Vanhan ajan markkinoilla Porvoossa. Pari niistä lähti niinkin kauas kuin Chileen. Hauska ajatella bambuisten puikkojen matkaa Kiinasta Suomeen, ahkeraa käyttöä täällä ja uutta elämää kirjasen selässä Chilessä. Kierrätys liittyy jossain määrin myös paperiin: Paul Greenin tekemät upeat pigmenttivärjätyt arkit sisältävät pellavan lisäksi kierrätettyä puuvillakuitua.

Cyclomania -

Viikon päästä perjantaina lähden viikonloppureissulle Porvooseen. Jo viime kesänä piti sinne polkaista, mutta ei sattunut sopivaa väliä. Etsiessäni matkan pituutta menin Via Michelin -sivulle. Yllätyksekseni löysin tarkennetusta hausta mahdollisuuden hakea pyöräreittiä! Loistavaa! Reitti Porvooseen kulkee suoraan tietä 170 nimeltään Uusi Porvoontie ja kilometrejä Helsingin keskustasta tulee 51 (kotoani idästä vain 44km). Matka on lyhempi kuin luulin. Majoitus Porvoossa on...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 13 14 Seuraava »