Tänään on 17.02.2018 23:41 ja nimipäiviään viettävät: Väinö, Väinämö, Carita ja Rita. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle punainen tomaatti


Ankan kokkailut -

  1 paketti (170g) pekonia kolme tuoretta tomaattia 1 dl tomaattimurskaa 1 dl kuohukermaa 1dl ranskankermaa n. ½ nippu basilikaa ½ kasvisliemikuutio mausteita maun mukaan   Aloita kalttaamalla tomaatit. Tee ristiviillot tomaatin sileälle puolelle (siis sille, jossa ei ole kantaa). Kasta tomaatti kiehuvaan veteen noin puoleksi minuutiksi tai kunnes kuori alkaa irrota. Jäähdytä tomaatti kylmässä vedessä ja kuori. Poista tomaateista siemenet ja polko kuutioiksi. Pilko pekonit ja paista...

Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...

Smoothiempaa Menoa -

It's time to bake some pie! Kauden tomaattisato on nyt korjattu talteen. Ostin keväällä Plantagenista pienen tomaattipensaan ja päätin testata onnistunko minä sitä kasvattamaan uudessa pienessä kasvihuoneessa. Ostin isomman ruukun, luomumultaa sekä maailman parasta lannoitetta tomaatille;  Plantagen orgaaninen ravinne . Laitoin tomaatille joka viikko pienen korkillisen kasteluveteen ravinnetta ja lopulta se kasvoi jättiläiseksi. Minulle sanottiin kun en raaskinut varkaita nyppiä...

Charming nails -

Milv water decals, Faby The Cherry Orchard, Faby kynsilakat, Faby Power base coat, Kauneutta.com Faby, Faby jälleenmyyjät

Oppitori -

Tämä juttu on kooste ja syntynyt vuosien mittaan. Tortillat ovat edullisia ja neutraalin makuisia. Ei tarvitse välttämättä laittaa meksikolaismausteita vaan ihan mikä pöperö tahansa sopii, jos se on miellyttävästi maustettu, vaikka sienisoosi. Ruoka-aiheisia skuuppeja ja linkkejä Koska olen ollut keskittynyt mustikassa käyntiin, en ole keksinyt uusia artikkeleita, täydentänyt kyllä vanhoja. Yritin vanhojen kerhossa innostaa heitä kertomaan niksejään, mutta laihoin tuloksin...

Sausage Creature -

Tämä on niitä reseptejä jotka onnistuvat aina. Vaikea kämmätä kun ainekset ovat sellaiset, että sekoituksen voisi syödä raakanakin ja aina näyttää komialta. Ja parasta tässä on maku! Sanomattakin selvää että parasta tulee silloin kun saat käsiisi kotimaisia kesäkurpitsoja ja erivärisiä tomaatteja aivan suoraan tilalta, silloin tästä tulee - jos mahdollista - vieläkin herkullisempaa. 2 KESÄKURPITSAA (keskikokoista) 7-8 TOMAATTIA (tomaatin määrä riippuu...

Keittokirjanen -

Tämän bruschetta-alkupalan ohjeen otin täältä . Muutin alkuperäistä ohjetta hieman: tuplasin valkosipulin määrän. Meillä tästä määrästä tehdään kahdeksan leipäpalaa, alkupala neljälle. Meidän leiville laitetaan kyllä reilusti tomaatti-basilikatäytettä, kyllä tästä vähän useammallekin saisi. Ainekset: n. 680 g tomaattia 4 valkosipulinkynttä 1 rkl oliiviöljyä 1 tl basamicoa 8 basilikanlehteä 1 tl suolaa (lisää maun mukaan) mustapippuria maun mukaan Ciabatta...

Polkkapossu_ -

Vappupöytä on sitä parempi, mitä valmiimmaksi homman voi etukäteen tehdä. No kaikkea ei voi tietenkään saada, focaccia kannattaa tehdä juuri ennen tarjoamista ja keittokin pitää lämmittää, mikäli sen on edellispäivänä valmistanut. Ja perunasalaatin kastikkeesta kannattaa suurin osa sekoittaa joukkoon vasta aikaisintaan pari tuntia ennen syömistä. Mutta aika valmista kuitenkin.  Olen valinnut vapuksi sillisalaatin erilaisia makuja. Tässä on kivasti Ranskaa, Italiaa...

Kotiliesi -

Tomaatista erityisen terveellisen kasviksen tekee sen sisältämä lykopeeni, jolla on sekä syöpä- että sydänterveyttä parantavia vaikutuksia. Lykopeenista saa kaiken hyödyn irti, kun nauttii tomaatit kypsennettynä. Ruoanlaitossa kannattaa käyttää neitsytoliiviöljyä tai rypsiöljyä, jotka parantavat lykopeenin imeytymistä. Tomaatin terveysvaikutukset ovat moninaiset Suomalaisissa väestötutkimuksissa on havaittu, että lykopeenia runsaasti saavilla miehillä on pienentynyt riski...

Unelias kokki -

Ohratto. Siinä sana, joka tuo mieleen hampaissa pyörivät ohrasuurimonkuoret, kitalakea kuivattavan rakenteen ja... juuh, vähän epäillen tartuin ohrahelmipakettiin. Mut kuulkaas, tämä tällainen helmiksi hiottu ohrahan on aivan loistotavaraa! Sillä ei ole mitään tekemistä sellaisten rikottujen ohrasuurimoiden kanssa. Risoton tapaan valmistettuna ohrahelmistä nimittäin syntyi ruoka, joka - näyttää risotolta - maistuu risotolta, tai vielä vähän paremmalta - tulee...

Katan köksänvihko -

Rakastan mozzarella-juustoa ja aurinkokuivattuja tomaatteja, joten miten ruoka, joka yhdistää näitä kahta voisi mitenkään maistua pahalta? Nämä leipäset valmistuvat salamana ja ovat loistavaa iltapalaa vaikka kavereiden keskeiseen leffailtaan. Leipäset ovat toki parhaimmillaan lämpiminä, kun juusto vielä venyy ja paukkuu, mutta seuraavana aamuna nämä maistuvat vielä oikein hyvin. 2 dl vettä 1 tl sokeria ½ tl suolaa 1 dl kaurahiutaleita 3½ dl vehnäjauhoja 1 pss kuivahiivaa ½...

Kamomillan konditoria -

Heräsin aamulla sellaiseen tunteeseen, että tänään pitää leipoa piirakkaa! Kurkkasin kaappeihin, ja niistä löytyneistä aineksista valmistui suolainen peruspiirakka. Tuhti soijarouhe, hapan kaurajogurtti ja mehevät tomaatit toimivat tosi hyvin yhteen rapean kuoren kanssa. Teen tätä varmasti toistekin! Kuivan soijarouheen paistaminen mausteiden kanssa ja veden lisääminen vasta lopuksi on mielestäni tosi hyvä tapa saada soijarouheeseen makua ja rakennetta. Tietääkseni Jere...

KOTONA -

Tomaattikeittoja olen keittänyt useilla eri versioilla. Eilen oli tämän tomaattikeiton vuoro. Voin sanoa, että keitto on paras tomaattikeitoistani. Keittoidea syntyi jo kaupassa, tarjolla oli 95 euron kilohintaan kotimaisia tomaatteja. Ne olivat sopivan makeita maultaan, joten maustaminen sai olla voimakasta. Sipulithan ovat tomaatin ystäviä ja niitä sopii laittaa juuri tähän keittoon. Tomaattikeitto  n 800 g tomaatteja huuhdottuna Kalttaa tomaatit. Kiehauta kattilassa n kaksi litraa...

Appelsiineja ja hunajaa -

Minulla oli rasiallinen kirsikkatomaatteja,  cashewtsatsikia , ruohosipulia sekä  kuivaamistani oliiveista tehtyjä muruja. Niistä syntyi tällainen annos, joka oli  todella hyvän makuinen. ja kauniskin.   Annos on vegaaaninen,  mutta esim. cashewtsatsikin voi korvata tavallisella tsatsikilla, jos cashewtsatsikin teko kuulostaa hankalalta.   Oliivimurut tein ostamistani mustista ryppyoliiveista, joita kuivattelin jonkin aikaa kuivurissa , minkä  jälkeen jauhoin oliivit muruiksi.  ...

Kotiliesi -

Tomaatti on suomalaisten suosikkivihannes. Pussillinen punaisia päätyy lähes jokaiseen ostoskoriin. Tomaattia käytetään lähes jokaisessa maailman ruokakulttuurissa jossain muodossa. Suomalaiset syövät tomaattia kymmeniä miljoonia kiloja tuoreena, ketsupissa, säilykkeenä ja erilaisissa muissa valmisteissa. Tomaatti on suosittu, eikä syyttä. Onhan sen maku vertaansa vailla. Kemistin havainnot – täydellinen maku viimeistellään suolalla Tietokirja Kasvikset kemistin keittiössä...

Julien ruokaohjeita -

  Tämän ohjeen nappasin Ainolta , kiitokset Ainolle!      Tomaatti-soijarouhekastike   1 sipuli 3 valkosipulin kynttä 1 dl tummaa soijarouhetta 1 tlk tomaattimurskaa 2 tomaattia n. 2 dl vettä suolaa, sokeria, mustapippuria, paprikajauhetta, grillausmaustetta ja loraus ketsuppia n. 2 dl Flora ruoka maku-kastiketta (makuna italialainen ricotta&tomaatti)   Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulin kynnet. Pilko tomaatit pieneksi. Kuullota niitä hetken aikaa pannulla öljyssä. Lisää...

Pilvimarja -

Itsenäisyyspäivän päivällinen aloitetaan uunissa gratinoiduilla vuohenjuusto-portobelloilla. Jos portobelloja ei satu olemaan, voi niiden tilalla käyttää suuria herkkusieniä. Lämmin vuohenjuusto tuo alkupalaan sen kaipaamaa täyteläisyyttä ja maukkautta. Ohjeeni mukailee Pirkassa julkaistua ohjetta . Ainesosat neljälle: 4 Portobello-sieniä 1 sipuli 200 g vuohenjuustoa (Chevre) 2 tomaattia rypsiöljyä 0,5 dl pestoa pinjan siemeniä mustapippuria Hienonna sienten jalat ja sipuli...

AnniKainen puikoissa -

Vaikka minulla on huiveja kiitettävästi, yhtä puuttui, nimittäin punaista huivia. Katselin jo kesällä Veera Välimäen Huivileikki kirjasta Kiurua sillä silmällä, että toteuttaisin sen jossain vaiheessa ja ihan vartavasten kävin Pirtin kehräämöltä ostamassa punaista lankaakin. Niin että eikun neulomaan. Ohjeen mukaan ainaoikein osuus neulotaan viitosen puikoilla, mutta minä neuloin sen nelosilla. Tuntui muka, että viitoset ois liian paksut. Tein levennyksiä enemmän kuin...




Ilonan Julmat Sivut -

Prologi minä menin asumaan metsän keskelle en uskaltanut asua siellä yksin, joten otin mukaani vanhempieni tuhkat olin tuolloin 12-vuotias katselin nauravia villiomenia niin minä opin tuntemaan numerot loihdin illallisen jyvistä ja kivistä nokin niitä kuin lintu ja visersin kiitoksen kun noita tuli minä nauroin ja se poksahti kuin ilmapallo tuhoutui kuin savusieni pienet itiöt tanssivat keväisessä ilmassa ja minun oli kevyt olla huomasin pystyväni voittamaan hirviöt, jotka minun...

Aglio, olio e peperoncino -

Italiassa melkein jokaisella tuntuu olevan kasvimaapläntti tai ainakin vanhemmilla on puutarha, josta ammentaa kauden kasvikset herkullisesti auringossa kypsyneinä. Meillä ei valitettavasti tälläistä etua ole, korkeintaan jonkun anopin tutun kautta saatamme saada lähetyksen vasta poimittuja luuumuja tai muuta ylijäämää. Vihanneksia voi toki ostaa suoraan joltain pienviljelijältä eikä tarvitse edes lähteä maalle. Auringon alla kypsyneiden tomaattien tai kesäkurpitsojen makua ei...

Charming nails -

OPI Red, OPI kynsilakat, Red nail polish, Red OPI polish, Born Pretty Store BPX-L008

Coloria -

Olen jatkanut Illustrator-harjoituksiani pitkin loppukesää ja alkusyksyä. Yksi mielenkiintoisimmista projekteista on ollut ns. Lichtenberg-Mayer -värikolmion uudelleentekeminen, koska se on tullut tunnetuksi aivan toisenlaisena kuin oli sen kehittäneen Tobias Mayerin tarkoitus. Uudelleentoisintojeni värivalinnat tein kuten aiemminkin: tein kolmion uusiksi sekä vintage-väreillä (poimin netistä löytyneistä haalistuneista kuvista) että "puhtailla" väreillä, joka on tulkintani...

PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 19-6 allekirjoitti Turussa 192 pappia vuonna 1593 Kaarle-herttuan laatiman Upsalan kokouksen päätösasiakirjan, Decretum Upsaliens, jossa vastustettiin kuningas Juhana III julkaisemaa Punaista kirjaa. Kaarle-herttua oli 1593  Upsalan kokouksessa julistanut, miten uskontoa valtakunnassa oikein tulee harjoittaa. Katolisvaaraa torjuttiin ja Juhana-herttuan Punainen kirja julistettiin pannaan. Juhana III Punainen kirja oli Ruotsin kuningas Juhana III :n vuonna 1576...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 11-4 kokoonnumme Punaisen Turun diktaattorin ja miliisipäällikkö William Lundbergin ohjeistuksen mukaisesti illalla klo 11 maissa Turun satamaan Kanavaniemelle räjäyttämään taivaan tuuliin venäläisten hallinnassa olevan torpedo- ja miinavaraston, sekä siinä samassa tuhoamaan läheiseen laituriin kiinnitetyt Venäjän sotalaivaston käytöstä suomalaisille palautetut 14 höyrylaivaa. On huhtikuu 1918.   William Lundberg (1885-1918). Ammatiltaan asioitsija. Turun...

Herkullista opiskelijaruokaa -

Tehtiin viikonloppuna mozzarellapizzaa, sillä mozzarellaa minun ei tarvinnut itse maksaa :) Pizzasta tuli aika juuston makuista johtuen normaalin juustoraasteen ja mozzarellan määrästä, mutta kyllä siltikin kelpasi hyvin. MOZZARELLAPIZZA Pizzapohja 25 g tuorehiivaa 2 dl vettä 500-600 g vehnäjauhoja 2 rkl öljyä Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot noin 100 gramman erissä sekoittaen mutu-tuntumalla, ei tarvitse alkaa mittailemaan. Lisää öljy ja tarvittaessa vielä...

Herkullista opiskelijaruokaa -

No niin, tässä tälläinen nopea, sauvesekoittimen omistajille tarkoitettu resepti. Muitakin ohjeita olen kokeillut sitten viime kirjoittaman, mutta enpä nyt saa niitä tänne laitettua. Tässä kuitenkin leivän päälle tarkoitettu, erilainen levite. Porkkana-tomaatti-paprikalevite 1-2 porkkanaa puoli purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja sekä "purkkilientä" hieman kunnon loraus rypsiöljyä puolikas paprika 3-4 rkl tomaattipyreetä mausteita oman maun mukaan Kuori porkkanat ja...

Matka Etelä-Amerikan ympäri -

BUENOS AIRES, ARGENTIINA Nappasin taksin satamasta ja nokat kohti Hotelli Alcazaria: täynnä. Mihinkäs sitten? Taksikuski ehdottaa tien tois puol olevaa hostelia. Ei ole jäljellä ku kahden hlön huoneita, ne maksaa 70 pesoa mut saan 60lla. Taidan tykätä Buenos Airesista. Tyypit lukee kirjautumiskortista että olen Suomesta ja nimi on Mika. Jeeee! Mika Haekkine hyvä jätkä, F1 hyvä, Schumacher ok mutta Haekkine paras. Myöhemmin kun käyn viemäs avaimet respaan respan tyttö sanoo...

Herkullista opiskelijaruokaa -

Hei, en nyt tarkistanut että olenko aiemmin laittanut vastaavanlaista ohjetta tänne. Mahdollisesti olen saattanutkin laittaa.. Tomaattipiirakka pohja: (noin-ohje) 150 g rasvaa 3 dl jauhoja 1/2 prk kermaviiliä tilkka vettä sekoita kaikki aineet, voitele vuoka ja laita pohjataikina vuoan pohjalle sekä reunoille. täyte: 4 tomaattia 100g juustoraastetta 1/2 prk kermaviiliä 1 muna mausteita oman maun mukaan (itselläni yrttisuolaa ja mustapippuria) viipaloi tomaatit ja lado pohjataikinan...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 116 117 Seuraava »