Tänään on 18.02.2018 21:39 ja nimipäiviään viettävät: Kaino ja Tyra. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ranneke


Viherjuuria -

Ulkosuomalaisella on kaksi velvollisuutta, joista kannattaa huolehtia. Ensimmäinen on aika yksinkertainen: Pidä osoitetietosi ajantasalla Suomen väestötietojärjestelmässä. Tämä onnistuu helposti netin kautta eikä ole ikinä aiheuttanut ongelmia. Se toinen onkin sitten hieman haastavampi juttu. Ulkosuomalainenkin on äänioikeutettu ja kunnon kansalaisen täytyy toki suorittaa kansalaisvelvollisuutensa. Mutta mutta... Tunnustetaan se nyt kaiken kansan kuullen. En ole käynyt...

Raijis ja käsityöt -

Aikaa on taas vierähtänyt viime postauksesta. Neulonut olen tosi paljon, joten toivottavasti pysyn itse kärryillä, mikä kuva kuuluu mihinkin. Aloitetaan sukista: Kaikki nämä kymmenen paria on neulottu kolmosen puikoilla, valmis koko vaihtelee siinä 38-41 paikkeilla, vähän tyyliin mikä siitä nyt sattui tulemaan. 7 veljestä 85 grammaa 7 veljestä 85 grammaa Socki The 70's 84 grammaa 7 veljestä 79 grammaa Pirta 90 grammaa Socki The 70's 87 grammaa Socki Twilight 96 grammaa Socki...

Stoori -

Ilmapallokoiran teko-ohjeet. Jouluna voi tulla hetki, ette tiedä mitä tekisit lasten kanssa, leikkiäkö vai itkeä. Tai olet kummitytön luona ja teiltä loppui tekeminen. Helppo tekeminen on ilmapallokoira! Ilmapallokoiran teko on helppoa! Olin ennen töissä ravintolassa, jossa kaikille lapsille tehtiin ilmapalloeläimiä viihdykkeeksi. Osaan tehdä kaikkea pienestä ranneke leppäkertusta isoihin skorpiooneihin. Mikäli tämä kiinnostaa, voin minä postata […] The post Näin teet...

-IINU- -

Paksusta langasta neulotut palmikkolapaset ovat ihanat itsellä ja toki niitä on kiva neuloa myös lahjoiksi! Valkoiset ovat aina varma valinta ja niitä olenkin neulonut lukuisia pareja, mutta on minulta valmistunut näitä myös tummanpunaisena, harmaana ja hiekansävyisenä... Langoiksi sopivat kaikki paksummat villalangat, kuten esimerkiksi Dropsin Big Merino. Keriä tarvitaan kaksi. Instagramin maailmassa minulla oli ilo tulla tutuksi ihanan ja aina niin herttaisen Kirsin @pieniunelma...

Fab Forty Something -

Jatketaanpa eilisellä teemalla vielä tänäänkin, eli nyt on luvassa kootut asusteet, kengät ja laukut vuodelta 2017. Aika tasaiseen tahtiin olen käyttänyt muutamia, tarkoin harkittuja ja mietinnällä hankittuja laukkujani. Lempikenkänikin ovat jo muutaman vuoden takaa, hellyydellä rasvattuja ja suutarilla hoidettuja. Alkutalven hankinta oli pieni, musta Chloén Marcie mini. Vuoden käytetyin kelloni oli Daniel Wellingtonin Classic Sheffield. Minua ei ollenkaan haittaa, että se on...

Kilpailumaailma -

Särkänniemi. Facebook-/Instagram-kilpailu. Arvotaan 2 kpl kolmen rannekkeen pakettia Koiramäen jouluun. Kilpailu päättyy 27.11.2017 klo 14:00.

Ankortit -

 Hei vaan Nyt tulee sekalasia kuvia! Tässä ensimmäisessä tyttäreni Sari ja minä..käytiin pienellä vene ajelulla ennen kuin nostettiin vene talviteloille--oli kylmää kyytiä..  Jonnekkin menossa kai kun ollaan noin pukeuduttu :)  Pipo kauluri lapas setti  Ihmellinen halo-ilmiö Kuopiossa josta mieheni sai napattua kuvan puhelimen kamerallaan..kaunis ja ihmeellinen..  Opettelin krotiilivirkkausta ja sai aikaiseksi tuollaiset rannekkeet..aika kivat  Värittelyä Prismacoloreilla ja...

-IINU- -

Koko: S/M Yarn: DK- vahvuinen villa- tai villasekoitelanka Kuvissa Hjertegarn Merino Cotton (50% villa, 50% puuvilla; 120m/ 50g) väreissä100 (l.valkoinen) ja 435 (harmaa). Tarvitset lankaa yhden 50g kerän, lankaa kuluu noin 45g (106m). Puikot: 3,50 mm sukkapuikot ja palmikkopuikko Tiheys: 24 sts= 10 cm Tässä ohjeen ilmaisversio, ole hyvä! Ravelryn kautta on saatavana myös kaaviokuvan sisältävä tulostettava pdf-ohje. RANNEKE: Luo 42s ja jaa silmukat neljälle puikolle 11-10-11-10 ja...

Tyyliniekka -

Punavuoren Ranneke on suomalaisille kelloharrastajille tuttu yritys, joka keskittyi ensin palttinapunottuihin natorannekkeisiin ja melko nopeasti myös laadukkaisiin nahkasta käsityönä tehtyihin natorannekkeisiin, joista suurimpaan suosioon ja yrityksen liiketoiminnan keskiöön ovat nousseet Made in Helsinki -mallistoon kuuluvat mateen- ja poronnahasta tehdyt rannekkeet, joista Punavuoren Poro -nimellä kulkeva natoranneke on esitelty lehdessämme aiemmin. Mallistoon kuuluvat myös...

AnniKainen puikoissa -

Neule, joka mulla tökkii on pipot, aina meinaa kiristää. Voi johtua siitä, että neulon yleensä ilman ohjetta eli omasta päästä ja eipä noita mallitilkkujakaan tule paljon neulottua. Vaan nytpä yllätin itseni. Aloitin pipon neulomalla ainaoikein reunuksen, joka oli helppo mitata just sopivaksi. Silmukoin reunuksen rinkulaksi, jonka reunasta poimin silmukat (134) joilla neuloin pipon. Tein alkuun muutaman lyhennetyn kerroksen parantaakseni pipon istuvuutta. Kun olin neulonut noin 20...

AnniKainen puikoissa -

Joskus kauan sitten löysin Ravelrystä mielenkiintoisen Tailvind-huivimallin ja lisäsin sen projekteihini. Siellä se roikkui valmiiden neuleiden perässä tekemättömänä vuosikausia. Yritin jossain vaiheessa poistaa sitä mutten onnistunut, joten olihan se neulottava. Viime kesänä ostin vihreää Malabrigoa kaveriksi varastossa olevalle siniselle langalle. Käytin molempia Strömsö-rannekkeissiin ja kekkasin, että näillähän voisi tehdä sen Tailvind eli Myötätuuli-huivin. Sininen...

Kilpailumaailma -

Särkänniemi. Instagram-kilpailu. Jaa karmiva selfie. Kilpailun palkintoina kahden rannekkeen paketteja Karmivaan karnevaaliin. Kilpailu päättyy 13.10.2017.

AnniKainen puikoissa -

Viime keväänä Strömsöön Lee Esselström pyysi yleisöä lähettämään hänelle kuvioehdotuksia suunnitteilla oleviin Suomi 100-neuleisiin. Nyt setti, johon kuuluu kauluri, sukat ja rannekkeet on valmis. Lankavarastostani ei löytynyt just sillä innostuksen hetkellä paksuja lankoja mallin väreissä, joten ajattelin kokeilla rannekkeita ohuella langalla. Suurensin ohjeen silmukkaluvun 40:stä  60:neen ja pienensin puikkokoon 2 mm. Ensimmäisissä rannekkeissa lankoina on sinistä ja...

Kotiliesi -

Myssyn päänympärys: 50 cm Huivin koko: 30 x 165 cm Rannekkeiden pituus: 18 cm Lanka: teetee Sara, harmaa (0002). (100% merinovilla, 50 g = 85 m, 18 s /10 cm) Langan menekki: teetee Sara, harmaa (0002), myssyyn 150 g, huiviin 550 g, rannekkeisiin 100 g Pyörö- ja sukkapuikot: Nro 4,5 ja 5 tai käsialan mukaan Tiheys: 28 s […] The post Neulo naiselle hunajakennoneuleella ajattomat rannekkeet, myssy ja huivi appeared first on Kotiliesi.fi .

World is a weired place to live -

Pyöräilimme poikani 20 v. kanssa neljä päivää reitin Kuopio - Outokumpu - Valamo - Leppävirta - Kuopio. Kilometrejä kertyi kaiken kaikkiaan 280. Tämä ja kaksi seuraavaa postausta kertovat tästä Savo-Karjala pyörätourista. Matkalla oli hienoja kokemuksia, hauskoja sattumuksia ja pari vastoinkäymistä. Kaiken kaikkiaan loistava reissu. Aloitan matkaraporttini toteamalla, että kaikki ei käynyt niin kuin Stromsöössä. Suunnittelin pyöräreissua kaksi kuukautta ja kun H-hetki...




Oppitori -

Arvo halutessasi tällä arpojalla ja mieti astevaihtelu. Tarkista kontekstityökalulla sanan merkitys ja taivutus. Artikkeli löytynee Kielitoimiston sanakirjasta, koska se on rakentunut tuon Nykysuomen sanalistan pohjalle. Hyvin monia täydellisiä taivutustaulukoita löytyy Wiktionarysta. On toki hyvä, että päästään heti asiaan opettelemaan tätä suomen vaikeutta. Täällä on kerrottu, miten voi muuttaa sanat tekemiseksi eli toiminnalliseksi. Sanat Dropboxissa aallokas, aallokko...

Bella-blogit -

Elokuun viimeinen viikko käynnistyy än yy tee NYT! Samalla starttaa käyntiin myös pikkusiskoni unohtumaton hääviikko - tämä viikko huipentuu siis melkoisiin

Bebe au Lait -

Julkaisen kerran viikossa arkikuvan elämästäni. Sellaisen suunnittelemattoman, ei-viimeistellyn kuvan, johon jotenkin tiivistyy meidän arkemme ja elämämme. Kuvia voi selata arkikuva-kategoriasta. Joo, mulla on oma HopLop-ranneke, johon saa poletit piiloon. Jep, meillä on […]

Idealista -

1. Mitä aktiivisuusrannekkeesta kannattaa seurata? Omaa aktiivisuuttaan ja sykettään. Kaikki aktiivisuusrannekkeet mittaavat päivittäistä liikkumista: montako kilometriä ja askelta olet talsinut ja kuinka paljon kaloreita polttanut. Sykettä mittaavat rannekkeet auttavat hahmottamaan, […]

Uino -

Kaikki alkoi siitä kun Samppa lupasi viedä mut lintsille, jos pysyn mun ruokavaliossa kaksi viikkoa (kiitos vaan muru että uskoit muhun :DD ). No tämähän oli helppo juttu ja kuukausi siitä kun lyötiin vetoa, oltiin pian huvittelemassa kolmas pyörä mukana. Hui että nuo rannekkeet on nykyään kalliita, muistan kun ne oli joskus aikuisillekkin reilu parikymppiä […] Artikkeli Lapset linnanmäellä julkaistiin ensimmäisen kerran Uino .

One life, shop it -

Kylmii väreitä, niin kuin eräässä laulussakin hoilataan. Niitä menee pitkin meikäläisen käsivarsia vieläkin kun mietin viikonloppua, leveää iloista hymyä naamalta unohtamatta. Täydellistä, ellen sanoisi. Eiköhän kuulkaas hypätä itse asiaan, joten tervetuloa mukaan mahtavan viikonlopun ensimmäisen päivän pariin. Kuten kaikki mua somessa seuraavat varmasti tietävät, voitin Wellan instakilpailun ja sain palkinnoksi matkan Tukholman Prideille. En voisi itselleni...

elsass -

Kaivoin kätköistäni vanhoja laukun nahkaisia olkahihnoja ja tein pari superhyperhelppoa rannekorua/ranneketta sekä yhden avaimenperän. Superhelppoa, koska rannekoruihin tehdään ainoastaan pari reikää ja avaimenperään pari lankapistoa, liimausta sekä reikiä. Materiaalin lisäksi työkaluina minulla oli sakset, reikäpihdit, liimaa, puuvillalankaa sekä pari kiväärinappia (= tuo metallinen osa, jolla ranneke yhdistetään) vanhoista koruista. Huomaankin kuvista että...

Hilavitkutin.com -

Aina jotain hyödyllistä rakentelijalle. Magnogrip-rannekkeessa on magneetti, jossa voi pitää ruuveja. Ei tarvitse enää suuta tai kolmatta kättä tähän




« Edellinen 1 2 3 Seuraava »