Tänään on 18.01.2018 11:35 ja nimipäiväänsä viettää: Laura. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ratkaisu


Ekofokus -

Komissio on julkaissut EU:n ensimmäisen muovistrategian, jonka tavoitteena on vähentää muovijätteen ja -roskan aiheuttamia ongelmia. Strategiassa halutaan tehostaa muovin talteenottoa ja kierrätystä sekä tuotesuunnittelua, joka edistää muovituotteiden uudelleenkäyttöä, korjattavuutta ja kierrätystä. Samalla luodaan edellytyksiä uusille kiertotalouden innovaatioille ja investoinneille. Muovijäte: Kuva Pixabay Muovin tuotanto on maailmanlaajuisesti 20-kertaistunut 1960-luvun...

Pois työpöydältä -

Helmikuussa 2016 Turun Sanomien pitkäaikainen pilapiirtäjä Jouko Innanen jäi eläkkeelle. Hänen paikallaan pilapiirtäjinä aloittivat  Jyrki Vainio  ja Mika Rantanen. Historianopettajana työskentelevä Rantanen julkaisi saman vuoden lopulla kokoelman sanomalehteen tekemistään pilapiirroksista. Ne on jaoteltu teeman mukaan. Rantanen on tehnyt opinnäytteensä pilakuvista, ja kirjoittanut artikkeleita niistä vuosien mittaan. Pilapiirroskokoelman aloittaakin kaksi Rantasen artikkelia...

Juha Molari -

Ylen esittämässä vaalihaastattelussa käy ilmi, että presidentti Sauli Niinistö oli huomattavasti juonikkaampi ja aktiivisempi kulissien takana Venäjän valtuuskunnan saamassa maahantulokiellossa ETYJ-huippukokoukseen, kuin aiemmin on ollut vaikutelma sekä suomalaisessa että venäläisessä mediassa. Toimittaja Seija Vaaherkumpu kysyi myös koulutuslaivan vierailusta Ahvenanmaalla sekä kyseisestä ETYJ-maahantulokiellosta Venäjän valtuuskunnalle. Sauli Niinistö teeskentelee kasvojen...

Juha Sipilä -

Julkaistu sanomalehti Ilkassa 16.1.2018 Suomalaiset ryhtyvät huomenna valitsemaan maalle presidenttiä.  Ennakkoäänestyksen   alkaessa on hyvä kerrata, millaiseen tehtävään henkilöä nyt valitaan. Tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikka ja on puolustusvoimien ylipäällikkö. Näihin kahteen tehtävään tiivistyy presidentin toimenkuvan kova ydin .  L isäksi presidentti voi olla toiminnallaan koko kansaa yhdistävä arvojohtaja.  Vain yhtenäisenä ja yhdessä selviydymme...

Nettipäiväkirjani -

Olen siirtynyt joku aika sitten käyttämään omaa pilvipalvelua nimeltä Nextcloud , se on avoimeen lähdekoodiin perustuva pilvialusta tiedostojen etähallintaan, alustalle saa myös muun muassa pikaviestit sekä videopuhelut ja monia muita lisäpalveluita. Periaatteessa Nextcloudin avulla voi pyörittää omaa mikro googlea, miinus hakupalvelu Tiedostopuolella Nextcloud on erinomainen siinä mielessä että se salaa tiedostojen siirron sekä tiedostot palvelimelle, tiedostot ovat turvassa...

Arto Antturi -

Tällä kertaa asialla on RV-lehden Heikki Salmela, joka uutisoi Jouni Turtiaisen marraskuun kirkolliskokouksessa tekemää kompromissiehdotusta . Juttu on kohtuullisen asiallinen muutamaa ihmetystä lukuun ottamatta. Salmela siteeraa myös minua, mutta ei ole ollut minuun yhteydessä. Ehkä tuli kiire. Jutussa Salmela kertoo minun antaneen tukeni Turtiaisen ehdotukselle ja siteeraa kirkolliskokouksessa pitämääni puhetta. Puheenvuoroni oli itsenäinen kannanotto, ei kannatuspuheenvuoro...

Kuuta osoittava sormi -

Hampurin ja Düsseldorfin seudulla etsijät ilmestyivät varoittamatta sikälaisen osavaltion sairaskassan tiloihin ja ottivat mukaansa 45 suurta laatikkoa, yhteensä 320 miljoonaa laskua tutkittavakseen. Mistä syystä? Siitä, että sairaskassojen epäillään laskuttavan liikaa niitä rahoittavaa valtiota ja jopa kehittävän menetelmiä laskutuksen lisäämiseksi. Tämä tarina perustuu der Spiegel-lehden numeron 50 (9.12. 2017) taloussivuillaan julkaisemaan artikkeliin. Rinnastukset Suomen...

Cava 2.0 -

Meidän uuden sohvan tulisi saapua tammikuun lopulla, toivon että sen valmistus ja kuljetus eivät myöhästyisi paljoa. Tuntuu, että näiden sohvien kanssa saa aina odotella. Osa saattaa muistaakin, että olen aikamoinen sohvapöytä-friikki. Olen tykännyt meidän nykyisestä sohvapöydästä ulkonäöllisesti, mutta se on käytössä hieman pieni. Siihen ei mahdu esim. kahden ihmisen leffasyömiset. Siispä olen salaa haaveillut uuden sohvapöydän hankkimisesta sohvan rinnalle. Haluaisin...

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Piensisustusasiat ovat alkaneet taas kiinnostaaa muuton lähestyessä. En ole juuri kyennyt lukemaan sisustuslehtiä tai katselemaan netin pohjatonta tarjontaa viimeisten kuukausien aikana, sillä sellainen yliannostus on tullut tästä jatkuvasta päätöksenteosta mutta ilmeisesti pahin vaihe alkaa nyt olla ohitse. Taloa osaa jo alkaa ajatella paitsi loputtomana työmaana myös tulevana kotipesänä, jossa rentoudutaan ja viihdytään perheen ja ystävien parissa, omasta mielestämme...

Juha Sipilä -

Julkaistu sanomalehti Kalevassa 11.1.2018 Tasavallan presidentti kantaa suurta vastuuta Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta levottomassa maailmassa. Perustuslain mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Hän on myös puolustusvoimien ylipäällikkö. Näihin kahteen tehtävään tiivistyy presidentin toimenkuva. Tammikuun lopun presidentinvaalit ovat tärkeä osa suomalaisesta demokratiaa. Tarvitsemme aidon vaalin jo kansanvallan...

Tulihan Tehtyä -

Arki, opiskelut ja työ imaisivat taas mukaansa kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Aamuista haukottelua, silmien väsymistä ja noh, ihan normaalia kiirettä.  Kiireen katkaisuun on hyvä ratkaisu. Pieni irtiotto, vaikka onhan näitä tässä ollutkin.  Miten saada miäs lähtemään mukaani? Oli heitetty kyssäri edellisen reissuraportin kommenttiin. Saan kuulemma vastata ihan ite, ei suostunut miäs kommentoimaan. Kyllä kait se on se lähimmäisenrakkaus. Minä tarvitsen vierelleni ihmisen...

Tulihan Tehtyä -

Arki, opiskelut ja työ imaisivat taas mukaansa kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Aamuista haukottelua, silmien väsymistä ja noh, ihan normaalia kiirettä.  Kiireen katkaisuun on hyvä ratkaisu. Pieni irtiotto, vaikka onhan näitä tässä ollutkin.  Miten saada miäs lähtemään mukaani? Oli heitetty kyssäri edellisen reissuraportin kommenttiin. Saan kuulemma vastata ihan ite, ei suostunut miäs kommentoimaan. Kyllä kait se on se lähimmäisenrakkaus. Minä tarvitsen vierelleni ihmisen...

Matkapuhelinblogi -

Jo vuosien ajan useat valmistajat ovat pyrkineet kehittämään älypuhelimen ja tietokoneen yhdistävää ominaisuutta. Näistä kenties tunnetuimmat ovat Microsoftin yritys omalla Windows-alustallaan sekä Samsungin DeX-ratkaisu Androidilla. Tietysti Android-valmistajista myös muut ovat kokeilleen luoda konsepteja, joiden avulla älypuhelimen saa muunnettua työpöytä- tai ainakin kannettavaksi tietokoneeksi. Nyt joukkoon on liittynyt myös Razer, joka laajensi toimintaansa viime vuonna...

Saitti.org -

Sony esitteli CES-messuilla uuden 4K UHD TV-mallistonsa ohella ällistyttävän 8K-prototyypin. Pahnan päällimmäisenä on uusi OLED-televisio, malliltaan AF8. Se tulee myyntiin 55- ja 65-tuumaisena. Viimevuotisesta A1:stä poiketen AF8 on varustettu pienellä pöytäjalustalla, eikä televisio nojaa taaksepäin yhtä selkeästi kuin A1. Kaiuttimien virkaa toimittaa jälleen Acoustic Surface -ratkaisu, jossa tv-ruutu itse toimii kaiuttimena. Kuvan prosessoinnista vastaa arvostettu […]

Perheyrittäjyys Family Business -

  Kuvat Margit Mannila Prosessioikeus TLS 4604 kurssin oppimateriaalina on teos: Tuula Linna (2012). Prosessioikeuden oppikirja. Talentum. Helsinki. Teoksen sisällysluettelo löytyy tästä postauksesta. Se on myös kyseisen kurssin luentorunko. Kurssista on tentti viimeisellä luentokerralla. Tarkemmat tiedot löytyvät kurssin sivustolta Moodle-oppimisympäristöstä.  Kurssin laajuus on 3 op.   Osaamistavoitteet Opiskelija tuntee keskeiset käsitteet ja periaatteet. Opiskelija saa...

intrigööri -

Kaatuilu on talven suuri ongelma, kun lunta ja räntää riittää ja lämpötila heiluu nollan kahta puolen. Jäinen tien pinta uuden lumen alla on paha paikka kenelle vain. Hiekottaja ei aina ole ajoissa maisemissa. Jalankulkijoille tarjotaan kalliita nastakenkiä ja kitkakenkiä, irrotettavia hankalia nastavirityksiäkin kengänpohjiin kaupataan. Opetetaan myös kaatumaan oikein, mikä varmaan osaajilta onnistuu, mutta liukastuminen käy niin äkisti, että vähänkin kömpelömpi on siinä...

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Joulun hiljaiselon jälkeen Hiidenpesässä tapahtuu taas näkyviä asioita. Takka ja hormi on asennettu ja laatoitusten pohjatyöt aloitettu kosteiden tilojen seinien tasoituksilla. Rimakaton valmistelut ovat myös vauhdissa. Lednauhoja on alustavasti pällistelty. Itse asiassa, maalauksesta eteenpäinhän kaikki mitä tapahtuu tästä lähtien on sitä näkyvää, lopullista sisäpintaa. Nyt ei enää riitä, että asiat tehdään oikein, lisäksi ne pitää toteuttaa viimeistellyn...

Bwana joen kynästä -

”Mestari Jeesus” mainostaa kykyjään Fuerteventuran ilmaisjakelulehdessä Hoi. Joel Kontinen Puuttuuko sinulta rakkautta, terveyttä, työtä, hyvää onnea? Kärsitkö impotenssista tai pahasta silmästä? Tarvitsetko apua kokeissa? Kaikkiin näihin vaivoihin tai ongelmiin lupaa Maestro Jesús pikaista ratkaisua – pientä (tai ehkä hiukan isompaakin) korvausta vastaan. Maestro Jesús on afrikkalainen

Paholaisen-Asianajaja -

ClinicalTrials on yksi tärkeimpiä lääketutkimukseen liittyviä tietokantoja. Sinne arkistoidaan aloitettavaksi suunnitellut lääketutkimukset. Kun tutkimukset on suoritettu loppuun, niin arkistosta voidaan tarkistaa täyttikö tutkimus sille asetetut tavoitteet. Eikä tutkimuksen sisältöä ja alkuasetelmia ole jälkeenpäin muuteltu erilaisen lopputuloksen takia. ClinicalTrials.gov sivusto tarjoaa mahdollisuuden rekisteröidä tutkimus ja siinä käytettävät tutkimusmenetelmät ennen...




Ihmisiä telineillä -

Tuo työvoimatoimistojen aloittama Aktiivihiillostamismalli oli nimenomaan Juhana Aku Ankka Vartiaisen lopullinen ratkaisu työttömille. Hallitusneuvotteluissa kolme puoluetta ( Ps, kepu, kok ) sopivat 10- kohtaisen työttömyysohjelman, josta toteutettaisiin jokainen tai ei sitten yhtään. Hyvää olivat opiskelun ja yrittämisen salliminen työttömyystuella, hyvät korvaukset kauempaa otetusta työstä, yli 60 v pitkäaikaistyöttömän työllistänyt yritys saa 40- 50 % palkkatukea...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 5-1 tulee kuluneeksi tasavuosia Venäjän keisarinna Elisabet Petrovnan kuolemasta Pietarissa 1762. Elisabet oli sisarensa, Holstein-Gottorpin herttuatar Annan lisäksi ainoa Pietari Suuren ja Katariina I :n yhdestätoista lapsesta, joka eli aikuisikäänsä saakka.   Elisabet tai Elisabet Petrovna ( ven. Елизаве́та (Елисаве́т) Петро́вна ; 29. joulukuuta ( J : 18. joulukuuta) 1709 Kolomenskoje lähellä Moskovaa – 5. tammikuuta 1762 ( J : 25. joulukuuta...

Ekofokus -

Näin sanoo akateemikko Markku Kulmala uusimmassa Nature-lehdessä ja edellyttää data-aineistojen yhteistä käyttöä. Mitä maapallolla tapahtuu, miten maapallon ilmakehä ja sen vuorovaikutukset maapallon pinnan kanssa oikein toimivat? Tiedetään, että ilmasto muuttuu, kaupungistuminen lisääntyy, ruoka ei riitä, eikä puhdas vesi; ilma saastuu, biodiversiteetti kärsii, ympäristö kemikalisoituu, epidemiat globaalistuvat ja energia on käymässä niukaksi – kaikki ovat ilmiöitä...

Oppitori -

Kirjoitan aktiivimallista osaksi, koska siinä on oivallinen tapa näyttää skuuppilehtieni hienoutta. Ne keräävät juttuja hyvin monista asioista ja lähteistä kuten nyt tästäkin . Tarvitsee vain kirjoittaa sana hakuruutuun, joka on kaikkien skuuppilehtien yläreunassa ja erikseen täällä . Toinen esmerkki siitä, kuinka skuuppihaku voi poimia esille ajankohtaisia ja kiinnostavia artikkeleita vaikkapa sanalla työtön . Alunperin suunnittelin, että artikkelikokoelmastani olisi suuri...

...noir -

Luomastaan täyspitkän elokuvan mielikuvasta huolimatta Viimeinen smurffimarja on viiden jakson kokoelma klassisia Smurffi-animaatiosarjan jaksoja. Joskin kun yleensä se hieman päälle 20 minuuttia koostuu kahdesta tarinasta on kasetin nimijakso yksinään sen pituinen ollen siis erikoispitkä. The Chief Recordsmurf Pappasmurffi on kehittänyt aineen joka muuttaa humanoidin näkymättömäksi ja saa samalla aivopierun, että pyydetään Kömpelösmurffia opettelemaan kaikki smurffien tieto...

Viherjuuria -

Vuosi 2018 on pyörähtänyt jo vauhdilla käyntiin, mutta silti on paikallaan tehdä katsaus menneen vuoden reissuihin. Viime vuosi sisälsi pari pitkää reissua mutta muuten lähinnä sellaisia viikonlopun pyrähdyksiä ja lukuisia junamatkoja. Junailu onnistuu täältä Kölnistä niin hyvin!  Postauksen kuvat ovat instagramissa julkaisemiani kuvia - löydät minut sieltä nimellä @viherjuuria Tammikuinen Suomi Vuosi alkoi Suomen reissulla. Vajaan viikon aikana ehtii tehdä...

Alexa Dagmar -

Koukutuin joululomalla ihan totaalisesti podcasteihin! Formaatti, joka ennen tuntui hiukan vieraalta on vienyt minut mennessään. En ole koskaan (tai siis teiniaikojen HIM-fanituksen jälkeen) ollut kova kuuntelemaan musiikkia ja yleensä Youtube-videot tai Frendit pyörii taustalla kun puuhastelen kotona. Videoihin tykkään kuitenkin paneutua, joten välillä niiden katsominen sivusilmällä on tuntunut tuhlaukselta – podcast on ollut täydellinen ratkaisu […] The post Koukussa...

Cava 2.0 -

Meidän uudenvuoden suunnitelmat oli aivan auki vielä 31.12. aamulla. Minulle sellainen on ennenkuulumatonta, sillä rakastan suunnitella varsinkin tällaiset juhlat etukäteen. Viime vuonna tiesin jo syyskuussa, miten vietämme uuttavuotta. Luojan kiitos ystävä laittoi viestiä aamupäivällä, ja kutsui meidät heidän luokseen viettämään iltaa. Meitä olikin sitten loppupeleissä kahdeksan hengen poppoo paikan päällä ja ilta sujui mukavasti pelaillen, syöden ja kilistellen...

Idealista -

1. Liian tumma tai vaalea meikkivoide Ongelma: Vääränsävyinen meikkivoide saa kasvot näyttämään tunkkaiselta tai kalman kalpeilta. Ratkaisu: Valitessasi meikkivoiteen sävyä, kokeile sitä leukaan. Älä kokeile meikkivoidetta kämmenselkään tai ranteeseen. Käsien […] The post 7 yleistä meikkiongelmaa ja ratkaisut niihin appeared first on Idealista .




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 52 53 Seuraava »