Tänään on 22.02.2018 05:03 ja nimipäiviään viettävät: Tuulikki, Tuuli, Tuulia, Hildur ja Hilda. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ravintola hieta


Sydämessä kasvanut -

Löysin Laem Mae Phim nimisen kohteen nettiä selaillessani jo vuosia sitten ja kiinnostuin siitä välittömästi. Huomasin, että kylässä oli vuokralla suomalaisten omistamia hyvätasoisia huviloita ja mietin miltä tuntuisi lomailla sellaisessa. Uima-allasalueet ja tilavat huvilat houkuttelivat, mutta ajattelin kuitenkin hotellin olevan meille parempi vaihtoehto, koska olen arvostanut valmista aamiaista lomalla ja muita hotellin palveluja. Tämä osoittautui täysin vääräksi luuloksi...

Sillä sipuli -

Kävin tänä syksynä toistamiseen Berliinissä. Tällä kertaa tiesin matkani ajankohdan jo hyvissä ajoin ja näin ollen oli aikaa selvitellä yhdeksi illaksi illallispaikkaa. Törmäsin verkossa ravintolaan nimeltä Ernst. Kanadan Vancouverista lähtöisin oleva, vasta 24-vuotias Dylan Watson-Brawn avasi Ernst ravintolan kavereidensa kanssa tämän vuoden elokuussa. Nuoresta iästään huolimatta Dylan on kerännyt kokemusta mm. tokiolaisesta kolmen tähden Nihonryori Ryuginistä ...

Polkkapossu_ -

Naama hymyssä ja vatsa täynnä maistuvaa ruokaa. On mukavaa saada tällaiset eväät mukaan, kun poistuu ravintolasta, vaikkei edes pyydä dogibägiä. Gustavo tarjoaa niin kokonaisvaltainen pakkauksen hyvää elämystä, että tuohon ravintolaan palaa mielellään uudelleen.  Jo jonkin aikaa Turusta on tehty Suomen ravintolapääkaupunkia. Gustavo on taas yksi syy lisää nimen oikeutukselle. Vähätorin reunaan Tuomiokirkkosillan kupeeseen on alkanut kerääntynyt erittäin tasokkaita...

Kantavierre -

Kuvassa Empire Plazan dim sum "maustettua taarojuuresta rapeassa nyytissä" (Taaro Dumpling, Wu kok, 6,50 e). Helsingissä on mainioita kiinalaisia ravintoloita, joista voisi kirjoittaa loputtomasti. Tässä kokemuksiani muutamasta. Mieleeni on lähtemättömästi painunut ensimmäinnen makumatkani kiinalaiseen keittiöön, joka tapahtui Aleksis Kiven kadun Pekingiin 1980-luvun lopulla. Kun ensimmäisen kerran söin puikoilla, usko oli loppua. Ruoka jäähtyi, mutta usko ei onneksi loppunut...

Susannas Travels -

Cattolica, Riminin lomakohteen lähellä. Bussi ajoi vihreää maaseutua saapuen tähän rantakylään. Kesällä on tietysti turistitungosta ja ravintoloissa kallista, mutta myös halpakauppoja löytyy ja lapsille on paljon leikkipaikkoja ja lelukauppoja. Syksyä kohden tulee hiljaisempaa ja ainakin osa majoituksista suljetaan, tosin syksyllä voi löytää kesää edullisemman majoituksen. Lapsia on tässä kohteessa ajateltu ja moni tänne suuntaava kesäturisti olikin joko koira tai...

Mitä söin tänään -

Syys-lokakuun vaihteessa Lontoota helli vuosisadan helle. Pilvettömältä taivaalta porottanut aurinko lämmitti ilman kolmeenkymmeneen asteeseen. Me vietimme aikaa hyvin ilmastoiduissa ravintoloissa, pikkutakki päällä, jotta sinun ei tarvitsisi. Joël Robuchon on nimennyt Lontoon maailman kulinaaripääkaupungiksi. Tällä kertaa läpileikkaukseen valikoitui Alain Ducasse at the Dorchester (3) The Ledbury (2) L'atelier de Joël Robuchon (2) Sulkeissa Michelin-tähtien määrä. Näin...

Kantavierre -

Ravintola Nro 11 (aik. Kuusihokki eli Risuhokki) on aarre. Perinteitä kunnioittava ravintola Meilahdessa tarjoaa asiakkailleen lounaaksi jopa läskisoosia, kun asiakkaat ovat sitä kerta toivoneet. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen ravintolassa nauttinut läskisoosia. Annos oli herkullinen. Tummat kuoriperunat kruunasivat annoksen. Kuvassa on läskisoosia ja kuoriperunoita. En osaa sanoa, mitä isovanhempieni ikäpolvi olisi tästä läskisoosista sanonut. Mahtoiko se olla niin suussa...

Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...

Kantavierre -

Joulupukki toi jälleen lahjaksi maukkaan japanilaisen ravintolaillan. Seuralaiseni kanssa nautimme lahjasta helmikuisena perjantaina Töölön Tokyo 55:ssa. Tokyo55:ssa on panostettu sisustukseen. Seinälle tykitettiin kuvaa värikkäästä akvaariosta. Minuun se teki vaikutuksen, kun en moista ratkaisua aiemmin ollut ravintolassa nähnyt. Joidenkin mielestä se on naiivi. Avokeittiö oli näyttävä ja loi tunnelmaa. Yksityisyyttä Tokyosta ei löydy, ikään kuin joutuisi puhumaan kaikki...

Matka Etelä-Amerikan ympäri -

JAPANI Etelä-Amerikan reissustani tuntui olevan jo tovi, ehkä kaksikin, ja vereni veteli - jonnekin. Niinpä otin karttapallon käsiini, klassinen silmät-kiinni-pallonpyöräytys-sormipysäytys-ja-sokki/sokko-valinta. Tein tämän niin montaa kertaa että se varmasti osui Japanin kohdalle. Sitten vain varasin lennot Helsinki -Tokio ja paluu Osaka - Helsinki. Pakkasin pikku rinkkani pikku pakkasessa ja lähdin. Ei se sen kummempaa ole, ja jotkut sanovat lähdön olevan niin vaikeaa... TOKIO...

Nimmari reissussa -

13.3.2010 Lauantai klo 8:00 Don Det, Laos Jälleen kerran ylös punkasta pienen darran kera. Onneksi yhdistelen riippumattoa, kylmää kokista ja leppeää keliä. Sitäpaitsi, eilinen oli, mikäli mahdollista, vieläkin hauskempi päivä kuin edellinen, joten pieni kohmelo tekee vain hyvää. Tuntuu jopa ansaitulta maksulta. Eilen aamupuuhien jälkeen vuokrasimme Julian kanssa pyörät aikeenamme kiertää saaren ympäri pohjoiskärjen ja länsirannan kautta. Emme päässeet kauaskaan, kun...

Lautasellesi -

FIN Mainospostaus. Yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Lumo Matkailu Oy . (Klikkaa kuvilla, niin ne muuttuvat isommiksi). EST Reklaampostitus. Koostöös Lääne-Uusimaa Lumo Matkailu Oyga . (Kliki piltidel, siis need muutuvad suuremateks). FIN Minä kävin 20.toukokuuta ryhmän ruoka- ja matkailubloggaajien kanssa lumoavalla reissulla Lohjalla ja Lohjan seudulla. Matkan järjesti meille Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy. Se oli niin elämyksiä, hyvää ja aistillista ruokaa ja juomaa täynnä...

Daphnion -

Parin tuulisen ja kylmän päivän jälkeen oli luvattu kaunista säätä, joten suuntasimme satamaan ja lautalla ( http://en.balatonihajozas.hu ) järven toiselle puolelle.  Tihanyn kaunis kylä on kuuluisa luostaristaan ja laventeliviljelmistään. Edellisellä Unkarin reissulla (kauan sitten vuonna 2002) poikkesin luostarin pihamaalla maisemia katselemassa, mutta nyt oli kiva tutustua kylään paremmin. Perillä aurinko rupesi paistamaan ja rinnettä kavutessa tuli jopa niin lämmin, että...

Viherjuuria -

Ennen Portugaliin lähtöä teimme suunnitelman siitä, missä viivymme ja miten kauan. Jätimme kuitenkin pari yötä auki ja päätimme katsoa, mihin tie meidät vie. Päädyimme Nazaréen. Nazaré on pieni, noin 10 000 asukkaan kalastajakylä, joka sijaitsee 120 kilometriä Lissabonista pohjoiseen. Kylä on kaksiosainen. Uudempi mutta ei upouusi keskusta on rakennettu hiekkarannan tuntumaan, kun vanhin osa taas sijaitsee 110 metriä korkeammalla eli kukkulalla rannan päällä. Keskusten...

40+ blogit -

Kollega tuossa toimistolla kyseli, tiedänkö Barcelonasta jotain vierailun arvoista ravintolaa. Tiesin tämän. Hirveä matkakuume iski. Jonnekin lämpimään mielisin. Paikkaan, jossa voi iltaa istua terassilla ja nauttia tuulenvireen lämpimästä hivelystä.  No, tällä kertaa joudun tyytymään muistoihin (syksyltä 2015) ja samalla siirrän ruokablogin puolelta Barcelonan helmen tänne. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka!  Menisitkö tuonne ravintolaan? Kannattaisi!  Minä itse...

Lempipaikkojani -

Herkullisia hampurilaisia viihtyisässä miljöössä. Etsimme myöhäistä lounaspaikkaa Berliinissä kotimatkalla ja kiertelimme päärautatieaseman lähistöllä ...

Eliza does Oz -

Kävimme testaamassa suomalaisen julkkiskokin Tomi Björckin uuden Blanca-ravintolan Sydneyn Bondi Beachilla. 10 ruokalajin maistelumenu oli jännittävän herkullinen sekoitus itää ja länttä. Vahva suositus! Tomi Björck on kenties Suomen tunnetuin kokki, ja hän on tuttu nimi myös Sydneyn foodie-piireissä. Björckin ansioluettelo on vakuuttava: hän työskenteli aikaisemmin Sydneyn ikonisessa Quay-ravintolassa, jonka jälkeen hän palasi Suomeen ja avasi ketjun ravintoloita Helsinkiin...

Salainen salatalo -

Mood: Productive Music: Uriah Heep - July Morning Tällä ficillä alkaa kohta olla jo legendan arvonimi (tosin kyseenalainen). Kirjoitin tämän joskus ensimmäisen Piratesin jälkeen. Stoori on julkaistu muutamalla muulla foorumilla, joten ehkä tähän on joku joskus tutustunutkin. Ja oikeasti, tuo ensimmäinen luku on Prologi ja vielä lehtijuttu olevinaan eli se on tarkoituksella tylsä. Rohkea jatkakoon eteenpäin, tosin tämä on juuri niitä hetken mielijohteesta muutamassa päivässä...

40+ blogit -

Fisherman's villagen tunnelma on kuin huopatossutehtaalla, hiljainen ja pysähtynyt. Vaikka kylä on täynnä korkean tason ravintoloita (kyllä, myös kalliita), hoitoloita ja putiikkeja, niin Chawengin kaltainen vipinä sieltä puuttuu. Paitsi perjantaisin. Silloin tämä uinuva kylä herää eloon klo 18-23 välillä, kun saaren kauppiaat ja käsityöläiset valtaavat pääväylät sivukujineen. Fisherman's villagen markkinahumua kannattaa lähteä katsomaan pidemmältäkin, sillä...




Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...

Kokkausta ja kohnausta -

Ravintola Paninissa Iittalassa Tuli tuossa loman aluksi heti kierrettyä paikkoja ja parissa paikassa syötyäkin hiukan paremmin. Ensinnäkin teimme äidin kanssa lenkin Nuutajärvi-Iiittala-Humppila. Ihan tuollainen huvitteluajelu oli kyseessä. Iittalassa söimme Lasimäen omassa ravintolassa. Suhtauduin melko kriittisesti kyseiseen ravintolaan, sillä ennakkokäsitykseni oli, että kun paikka on ainut ruokala niillä kohdin, voi ruokana tarjota lähes mitä laitosruokaa tahansa. Olin...

Keltaisessa keittiössä -

Sijainnin perusteella en menisi tähän ravintolaan. Cul de Sac sijaitsee aivan Piazza Navonan kainalossa pienemmän aukion laidalla hyvin keskeisellä kulk...

Kotiliesi -

Suomen parhaaksi ravintolaksi äänestettiin helsinkiläisravintola Grön. Ravintola valittiin myös Vuoden ravintolaksi 2017 Suomen Gastronomisen Seuran taholta.  Grön on rennon bistromainen, ravintolassa seurataan tarkasti sesonkeja ja lautasella näkyykin usein ravintolan itse poimimia ja säilömiä villiyrttejä. Lista on kasvispainotteinen. Gröniä kiitellään yksinkertaisuudesta ja selkeistä mauista. Perusteluissa todetaan, että Grön on keittiömestari Toni Kostianin luotsaama...

Viini- ja ruokalistan verkkolehti -

Viini- ja ruokaihmiselle Amsterdam on kiinnostavampi kuin voisi kuvitellakaan, voisin jopa verrata Pariisiin. Mielenkiintoisia ravintoloita, hyvää ruokaa, viiniputiikkeja joissa hintataso kohtuullinen, ja - uskokaa tai älkää, varsin hyviä viinibaareja, kunhan ne löytää. Alkunäkemys kun oli, että viinilaseja saatika viinejä eivät tunne ollenkaan (kuppilasta kuin kuppilasta saa noin kolmella eurolla epämääräisenlaatuista viiniä juomalasissa). Olen yrittänyt soveltaa seuraavan...

Kotona ja kaupungilla -

Sarjassamme Perhe matkustaa Baltiassa  aloitamme Tallinnasta, jonne Helsingistä saavuimme laivalla. Laivamatka meni nopeasti ja hyvin nauttien hieman laivalla aamupalaa. Lisäksi olimme paljon lasten leikkipaikalla. Matkustimme Eckerö Linellä ja meillä oli tietysti oma auto mukana, kun autoreissusta oli kyse. Monilla laivayhtiöillä on kesäaikaan enemmän leikkipaikkoja lapsille, sillä conferenssitilat usein muutetaan leikkipaikoiksi. Näin oli myös Eckerö Linellä. Seurasimme (tai...

Sillä sipuli -

Keväiseen Manchesteriin suuntautuneen työmatkan hotelliksi valikoitui lentokentän länsilaidalla sijainnut Premier Inn hotelli. Kaksi iltaa paikkakunnalla, mutta lentokentän kupeessa, johti siihen etten päässyt käymään keskustassa lainkaan. Manchesterissa oli lopulta yllättävän pitkät etäisyydet ja huonohkot (hitaat) kulkuyhteydet, joten työpäivien päätteeksi ei ollut asiaa kovin kauaksi hotellilta. Toisena päivänä oli aikomus mennä kauemmaksi syömään ja minulla oli...

Sillä sipuli -

K ambodzan lomalla osallistuimme Sihanoukvillen kaupungissa paikallisen khmer-ruuan kokkikurssille. Se pidettiin opettajamme Sinuon Chanin kodin yläterassilla, siistissä ja viihtyisässä tilassa. Kurssilla opimme kokkaamaan tavallisia kambodzalaisia ruokia, joiden nimet olivat tulleet hyvin tutuiksi jo ravintoloiden menuista. Kokkikurssi oli nimeltään  Sinuon's Khmer Cooking Class . Mainoksen Jukka hoksasi jostain turisteille suunnatusta mainoslehtisestä. Lähetimme sähköpostia...

Aina se on mielessä -

Kun miettii kolmea tärkeintä syytä matkustaa San Sebastianiin, tulee väkisinkin mieleen ruoka, ruoka ja ruoka. Hyvä ruoka on Baskimaassa kunnia-asia ja siitä nautitaan täysin rinnoin. Baskit ovat erityisen ylpeitä rikkaasta ja mainiosta ruokakulttuuristaan, eikä syyttä. 1. Euroopan ruokakulttuurin keskus San Sebastiania pidetään Euroopan ruokakulttuurin keskuksena. Sanotaan, että kaupungissa on väkilukuun suhteutettuna maailman eniten Michelin-tähdillä varustettuja ravintoloita...

Sillä sipuli -

Rooman reissun ravintolat valikoituivat tuttujen facebookissa huhuiltujen suositusten mukaan. Viimeiseksi illaksi varasimme  pöydän ravintola Marzapaneen . Suosittelijana toimi  Pizzariumin  Luca Platania, joten suurkiitos siis hänelle!  Pidimme nimittäin Marzapanesta hurjasti. Yllättävänkin fiiniksi paljastunut ravintola tarjoili meille paljon uusia makuelämyksiä mielestämme kohtuuhintaan, kun ruoat ja juomat tekivät kahdelta yhteensä 200 euroa. Jukka huokaili että ravintolan...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 70 71 Seuraava »