Tänään on 21.11.2017 01:01 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle salainen jouluystävä


Kertomus jatkuu -

    Aamu,Tapsa heräsi karmeaan kankkuseen Hesarilla sijaitsevassa yksiössään joka toimi myös hänen toimistonaan. Lohduton näky ympäri asuntoa. Pizzalaatikoita ja nakkikioskin laatikoita sikinsokin pitkin lattioita. - Voi jumalauta huokaisi Tapsa - Taas se helvetin Roskapankki vei multa muistin. Ja hätäinen lompakkoon vilkaisu osoitti että muistin lisäksi se oli vienyt myös valtaosan hänen viime keikastaan saamasta palkkiostakin. Tapsa oli nimittäin yksityisetsivä. Entinen...

Kohti Joulua -

Salainen Jouluystävä on pakettien vaihtorinki. Ideana on lähettää muutama paketti ringin kautta saamallesi ystävälle esimerkiksi nimimerkin suojissa. Myös sinä saat oman paketin salaiselta jouluystävältä, joka on eri henkilö kuin jolle itse lähetät paketteja.

NWO Havaintoja -

Suomen pääministeri Juha Sipilä tapasi Roomassa viime perjantaina Paavi Franciscusin. Tuonne Roomaan olivat kokoontuneet kaikki EU-maiden johtajat, jossa he allekirjoittivat julkistuksen, joka viitoittaa tämän fasistisen unionin tulevaisuutta Britannian EU-eron jälkeen. Sipilä ylisti medialla sitä kuinka Paavi osaa käyttää hienosti kriisi-sanan historiaa. Onhan näiden erilaisten kansallisten kriisien järjestäminen näille sielunsa paholaiselle myyneille vapaamuurareille tuttua...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Jos tätät sivua olisi näytetty vielä vaikkapa 12 v sitten aitona Hesarin sivuna niin lähes kaikki olisivat pitäneet tätä vain hyvin mauttomana pilana, Pahkasian sivuna. Ivaa, pilkkaa, pelkoa, diplomaattista typeryyden itsemurhaa, amerikkalaista paranoidista hulluutta: HS Kaiken myrkynsylkemisen ja sodanjulistamisen jälkeen toimittajat sitten ihmettelevät miksi Putin ei ylistä 100 vuotiasta Suomea "itsenäisenä"? Dollari-euro-Oligarkkien Mediaterroria esitetään nyt Suomen...

SCEVES ELIUNTS -

Kirjan taustasta Tämä kirja, “De ondergang van Nederland - Land der naieve dwazen”, on julkaistu Hollannissa hollanninkielisenä vuonna 1990. Kirjan tekijä on Mohammed Rasoel - joka on salanimi. Kirjasta on olemassa myös englanninkielinen versio, "The Downfall of the Netherlands - Land of the Naïve Fools", joka eräiden tietojen mukaan olisi ilmestynyt vuonna 1992. Kirjan alkuperäinen kieli on ilmeisesti hollanti – toisaalta eräistä nettilähteistä saa myös sen käsityksen...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Suomessa on juuri nyt sotilasvallankaappaus käynnissä, siksi puoluejohtajat ilahtuvat insestiharhautuksista ja työttömien halveksimisesta "uhkana"  ym mediassa kovin suuresti. Kaaosnäytelmä on tärkeää, jotta euroeliitti voi halveksia demokratiaa avoimesti ja vaatia koko ajan poikkeustoimia. Kansa esitetään tuhmana ja media on täynnä paheksuntaa kansaa vastaan perinteisen kirkollisesti - samalla kun demokratiaa puretaan vastoin perususlakia. Kaaosnäytelmä on tärkeää jotta...

Ilolla puutarhasta -

Leikitäänkö vielä? Jospa puutarhassa olisi huoneita. Erilaisia huoneita, erivärisiä huoneita. Siellä olisi salainen puutarha, aidan takana piilossa. Vain portista olisi kulku sisään... Ajatusleikkini pari vuotta sitten johti toteutukseen. Viimekesänä en tehnyt asialle paljonkaan, mutta ajatus on edelleen kirkkaanan mielessä. Pensasaita salaisen puutarhan ympärille on jo istutettu tuomipihlajasta. ja toinen sivu erivärisistä pensasruusuista, pihlajista ja syreenistä...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

- päivitetty iii     I YLE aloittaa taas natsidokumenttien rummutuksen leimatakseen nationalistit samaksi kuin natsit.    - Lukion kirjoista WSOY:n Eepos jättää kokonaan kertomatta sen, että Suomi osallistui salaisiin neuvotteluihin, joissa sovittiin Saksan hyökkäämisestä Neuvostoliittoon. Peruskoulun kirjoista kaksi,   Tammen   Kaleidoskooppi   ja Otavan   Horisontti   eivät mainitse asiaa.   Natsithan tappoivat kaikki nationalistijohtajat Saksassa teollisuus - ja...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Amerikkalainen Disclosure Projektista paremmin tunnettu lääkäri sekä ufologi dr. Steven M. Greer kertoi luennollaan siitä, kuinka hänet oli joitain vuosia sitten yritetty siepata hänen nukkuessaan. Kyseinen tapaus sattui joitain vuosia sitten New Yorkissa sijaitsevassa The Ritzin Carltonin hotellissa, joka on ihan Central Parkin vieressä oleva luksushotelli. Sotilasabduktiot ( Milabs ) eroavat perinteisistä ufo-abduktioista paljonkin Abduktioyritys jonka kohteeksi...

NWO Havaintoja -

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA sekaantui Ranskan presidentinvaaleihin jo vuonna 2012, jolloin CIA:lla oli näissä silloisissa presidentinvaaleissaa 21.11 - 29.9.2012 kestänyt operaatio. Äärioikeistolaisen kansallinen rintama puolueen puheenjohtaja Marine Le Pen on ollut kaikkien ennakko galluppien kärjessä ja tämä on huolestuttanut CIA:ta siinä suhteessa, että voisiko tämän naisen lahjoa myöhemmin tottelemaan CIA:n johdon määräämää poliittista linjaa. Muuten jos tulee...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Chris McNabin teoksessa Natsi-Saksan salaiset suunnitelmat - uusi maailmanjärjestys kerrotaan Natsi-Saksan suunnitelmista Suomen varalle.  Heillä oli II-maailmansodan lopussa sellainen suunnitelma suomen osalta, että jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan, Suomesta olisi tehty Saksan talutusnuorassa oleva köyhä valtio. Tämä suunnitelma ei ollut mikään vanha, koska tämä sama juoni Saksalla oli myös I-maailmansodan jälkeen, jolloin kenraali Erich...

Johannan väkerrykset -

Heipsan! Salaisen neuleystävän paketti tupsahti postilaatikkoon jo viime viikolla. Puuvillalankaa, hieno pääsiäisaskartelu (kerro ystäväni lämpimät kiitokset askartelijoille!), suklaata (jonka joku hymypoika päätti syödä, enkä saanut palaakaan) sekä ilmapalloja vappua varten. Lisäksi paketissa oli kivoja virkattuja pikku "koreja", jotka ripustin pääsiäiseksi pajun oksiin roikkumaan ja tipusen sisälle. Kiitos ystäväiseni paketista! Pahoittelen vielä, että tämä kirjoitus...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala NATO:n salaisen ja maanalaisen Stay Behind -verkoston pommi-isku surmasi Englannin, Manchesterissa 19 ihmistä Ariana Granden konsertin jälkeen. Pommit oli asennettu Manchester Areenaan, jossa Grande oli pitänyt illalla konsertin. Mutta pommit räjäytettiin hieman konsertin jälkeen. Julistettiin välittömästi itsemurhaiskuksi Koska kyseessä on jälleen lavastettu ISIS terrori-isku, jonka pääepäillyn väitetään nyt räjäyttäneen itsensä. Niin tämän vuoksi...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Gladio B. Tietääkseni kukaan toimittaja ei ole Suomessa kirjoittanut kuinka Nato luotiin alunperin Euroopan suurimmaksi terroriorganisaatioksi ja teki siviileille 15000 terrori-iskua, jotka media sitten käänsi suunnitellusti "kommunistien" iskuiksi luodakseen onnistuneesti pelkoa ja inhoa vasemmistoa vastaan ja massamedia toistaa valhetta yhä kuten mm. Baader-meinhoffin Baader oli cia-nato palkkasotilas. Euroopassa nyt tapahtuneissa terrori-iskuissa kaikki tekijät ovat olleet poliisin ja...

NWO Havaintoja -

Tuoreet Wikileaksin julkaisemat Vault 7 -asiakirjat näyttävät toteen sen miten CIA:n onnisti lavastaa Venäläiset kyberhakkerit Trumpin presidentinvaalikampanjan kaappaajiksi. Obamana hallinto tarvitsi tähän temppuun kuitenkin FISA:lta (Foreign Intelligence Surveillance Act) luvan.  John Podesta ja Hillary Clinton ovat tietojen mukaan olleet voimattomia yrittäessään estää Wikileaksin Vault 7 -asiakirjojen vuotoa. Koska herra Podesta on jo itse korviaan myöten kusessa tämän...

Mina von Münchausen -

Viime aikoina olen ajatellut paljon salaisia teitä ja käytäviä. P.I.J. julisti blogissaan kilpailun ja kysyi, millaisen salakäytävän haluaisin löytää. Aloin ajatella salaisia teitä. Ne ovat minulle sama asia: kaksi erimuotoista reittiä samaan paikkaan. Tajusin, että juuri sitä olen etsinyt – ja etsin vastakin. Ehkä sitä ei voi koskaan löytää. En saanut mietinnöistäni palkinnoksi kirjaa, mutta tässä kuitenkin tarina. Tarina on totta, jos ylipäänsä mikään on. Ehkä...

NWO Havaintoja -

Maaliskuussa 2017 suomen tartuntalakiin lisätään pakkorokotukset salliva pykälä, joka koskee kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Tämä siis tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa silloin kun tämä seuraava BIG PHARMA:n valmistelema pandemia tulee, niin terveysalalla työskentelevät ihmiset joutuvat rokotuttamaan itsensä näillä pandemia rokotuksilla. Matti Vanhanen muutti jo aiemmin Suomen tartuntalakia, kun hän tuli 2009 kesän jälkeen tänne...

Pienet Taiteilijat -

Osallistuin tänä vuonna Joulureen Teijan järjestämään Salainen Jouluystävä pakettivaihtoon. Perjantaina se vihdoin tapahtui, postiluukustani tipahti Salaisen ystävän ensimmäinen kirje! Kirjeen sisältä paljastui punainen paketti sekä suloinen kortti: Jo korttia lukiessa minulle tuli olo, että Salainen ystävä on tosiaan ajatellut minua, kun on paketin kasannut :) Paketista löytyi joulukortti-askarteluun tarvikkeita. Täydellistä! Muuttaessani tämän vuoden maaliskuussa, heitin...

Pienet Taiteilijat -

Toinen Salaisen ystävän paketti on saapunut postiin jo alkuviikosta, mutta koska olen ollut siskoni luona kylässä, sain paketin käsiini vasta tänään. Paketista paljastui ihana leivonta-aiheinen ylläri! :) * tiskirätti pipari-ohjeella * Pieni Piparkakkukirja * sokerimassaa (tätä en ole koskaan ennen kokeillut, hienoa että nyt on syy testata!) * vaaleanpunaista sokerikuorrutusta * hempeitä sydän-koristekuvioita * tonttu-servettejä Kiitos kovasti Salaiselle ystävälle, olin hyvin...

Pienet Taiteilijat -

Osallistuin tänä vuonna Joulureen Teijan järjestämään Salainen Jouluystävä pakettivaihtoon. Perjantaina se vihdoin tapahtui, postiluukustani tipahti Salaisen ystävän ensimmäinen kirje! Kirjeen sisältä paljastui punainen paketti sekä suloinen kortti: Jo korttia lukiessa minulle tuli olo, että Salainen ystävä on tosiaan ajatellut minua, kun on paketin kasannut :) Paketista löytyi joulukortti-askarteluun tarvikkeita. Täydellistä! Muuttaessani tämän vuoden maaliskuussa, heitin...




NWO Havaintoja -

Pieni ranskalaiskylä joutui vuonna 1951 CIA:n salaisen LSD -ohjelman kohteeksi.  Operaatio alkoi 16. elokuuta 1951 jolloin kyläläiset alkoivat oireilemaan yhtäkkiä ja näkivät mm. voimakkaita hallusinaatioita sekä hulluuskohtauksia.  Yksi paikallinen mies päätti hirttäytyä, kun hän näki hallusinoiden että tuli käärmeiden syömäksi.  Kun taas yksi kyläläinen nuori poika yritti murhata isoäitinsä. Kun samaan aikaan toinen mies uskoi olevansa lentokoneessa ja hyppäsi...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

" HS:n laaja kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa " "Kun on kerran eliittiin leimattu, sitä on vaikea karistaa. Mistä tekijöistä se syntyy?" HS.FI        Kylläpä yritetään tässä artikkelissa taas halventaa ihmiset jotka määrittelevät kriittisesti eliitin etuoikeuksia ja nimenomaan salaista vallankäyttöä, demokratianvastaisuutta, eliitin likaisia keinoja ja manipulaatiota, väärä eliittihän on nimenomaan se vasemmiston...

Pienet Taiteilijat -

Toinen Salaisen ystävän paketti on saapunut postiin jo alkuviikosta, mutta koska olen ollut siskoni luona kylässä, sain paketin käsiini vasta tänään. Paketista paljastui ihana leivonta-aiheinen ylläri! :) * tiskirätti pipari-ohjeella * Pieni Piparkakkukirja * sokerimassaa (tätä en ole koskaan ennen kokeillut, hienoa että nyt on syy testata!) * vaaleanpunaista sokerikuorrutusta * hempeitä sydän-koristekuvioita * tonttu-servettejä Kiitos kovasti Salaiselle ystävälle, olin hyvin...

NWO Havaintoja -

NATO:n salainen Stay Behind verkosto järjesti Ranskan pääkaupungissa Pariisissa kaksi ampumavälikohtausta, joissa ammuttiin poliiseja. Poliisin mukaan auto pysähtyi liikennevaloissa ja ampuja nousi autosta ja avasu tulen kohti poliiseja. Silminnäkijän mukaan ampuja käytti konekivääriä. Kaksi poliisia saivat iskuissa surmansa. Vaikka ampujat kuuluvat NATO:n salaiseen Stay Behind verkostoon ja ovat erikoiskoulutettuja supersotilaita, joiden mieli on rikottu Mantsurian Kandidaattien...

NWO Havaintoja -

Amerikkalainen terveysalaan perehtynyt Natural News nettisivusto on julkaissut salaisen listan, jolta näkyy lukuisten rokotteiden todelliset valmistusaineet. Lista löytyy pdf-dokumenttina osoitteesta:  https://www.cdc.gov/vaccines/pubs/pinkbook/downloads/appendices/B/excipient-table-2.pdf Ihmisillä ei ole juuri tietoa siitä, että mitä rokotteet todellisuudessa sisältävät. Mutta tämä salainen CDC:n dokumentti paljastaa, että ihmisille annetuissa rokotteissa saattaa jopa olla...

NWO Havaintoja -

Hampurin lentoasema on evakuoitu kaasuiskun jäljiltä. Kaasun epäiltiin päässeen sisälle lentoaseman ilmanvaihtojärjestelmän kautta. Saksalainen Bild -lehti väittää vielä että kuinka Uruguayn presidentin matka on vaikeutunut tämän takia. Tämän kaasuiskun toteuttanut Naton Gladion kaltainen yksikkö on jo poistinut alueelta ja seuraavaksi Saksan viranomaiset alkavat jahtaamaan heille Saksan tiedustelupalvelu BND:n heille näyttämiä kuvia näistä muutamista muslimeista, joiden...

NWO Havaintoja -

Amerikkalainen elokuvaohjaaja Oliver Stone oli soittanut äskettäin USA:n presidentti Donald Trumpille ja vaatinut häntä poistamaan Ukrainan 2014 vallankaappausta koskevat CIA:n salatut dokumentit. Näistä dokumenteista paljastuu se, että kuinka CIA oli Maidanin aukion tapahtumista päävastuussa, koska se toteutti tuon kyseisen poliittisen vallankaappauksen eräiden Wall Streetilla toimivien sijoituspankkien toimeksiansta. Mutta sen sijaan että näistä maidanin aukion tapahtumista olisi...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 22 23 Seuraava »