Tänään on 19.01.2018 03:08 ja nimipäiviään viettävät: Heikki, Henrik, Henri, Henrikki, Henry, Henrika ja Henrietta. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle stephen jay gould


Bwana joen kynästä -

Stephen Hawking ei kaihda julkisuutta. Joel Kontinen Stephen Hawking on tuon tuostakin varoittanut Maan asukkaita ajan loppumisesta. Puhuessaan äskettäin Norjassa hän otti esille väestönkasvun, ilmastonmuutoksen, eläinten sukupuuttoon kuolemisen ja aineellisten resurssien loppumisen. Näiden syiden vuoksi meidän pitäisi lähteä etsimään uutta kotia ulkoavaruudesta. Ongelma on siinä, että

Leean lukupäiväkirja -

Nämä molemmat kuuluvat sarjaan "Egmontin kovakantiset laatuvärisarjikset". Revolverimiehen alussa on kyse revolverimies-Rolandin lapsuudenmuistelusta, jonka hän kertoo kumppaneilleen Musta torni-kirjasarjan neljännessä osassa Velho. Tykkään sarjasta, sen genreksi voisi määritellä scifi-fantasia-kauhu-länkkäri. Sarjis ei ollut hassumpi versio, vaikkakin hahmot olivat hiukan erinäköisiä kuin olin mielessäni kuvitellut. Suomentaja oli eri kuin romaaneissa, mutta kaikeksi onneksi...

Ex Libris -

Luettu italiaksi 23.10.2008. Alkuteos The Dark Tower. Julkaistu suomeksi nimellä Musta torni (2006). Stephen Kingin megalomaaninen saaga saatetaan päätökseensä. Njoo. Tätä siis kahlasin monta, monta kuukautta. Ensimmäisen Perugian kuukauteni aikana vuonna 2004 aloin lukea kirjoja italiaksi ja keksin, että tuttujen sarjojen käännetyistä osista on hyvä aloittaa. (Tämä muuten pätee aina ja kaikkialla. (A) käännökset ovat alkukielisiä kirjoja yksinkertaisempia, kieleltään...

Leean lukupäiväkirja -

A new novel from Stephen Baxter! Well, it was first published 2006, but it was nevertheless completely new to me. I had never heard of this new historical series, and I found this first book very captivating. From the back of the book: "Brica lives on the cold northern edge of the Roman Empire. As she struggles through a painful labour she begins to scream out a series of words in Latin. A language she has never heard before, much less spoken. Only later does it become clear that the woman has...

Leean lukupäiväkirja -

Nämä molemmat kuuluvat sarjaan "Egmontin kovakantiset laatuvärisarjikset". Revolverimiehen alussa on kyse revolverimies-Rolandin lapsuudenmuistelusta, jonka hän kertoo kumppaneilleen Musta torni-kirjasarjan neljännessä osassa Velho. Tykkään sarjasta, sen genreksi voisi määritellä scifi-fantasia-kauhu-länkkäri. Sarjis ei ollut hassumpi versio, vaikkakin hahmot olivat hiukan erinäköisiä kuin olin mielessäni kuvitellut. Suomentaja oli eri kuin romaaneissa, mutta kaikeksi onneksi...

Bwana joen kynästä -

Stephen Hawking on omaksunut sekulaarisen Jeremian roolin. Joel Kontinen Stephen Hawking ei kaihda julkisuutta kovinkaan ponnekkaasti. Enimmäkseen hän varoittelee ahneista ja ilkeistä avaruusolioista tai keinoälystä. Yleensä hän näyttelee uskollisesti sekulaarisen Jeremian rooliaan. Välillä hän tekee politiikkaa ja boikotoi Israelia, toisinaan taas uhraa pennosiaan ulkoavaruuden

Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Esittelyssä Etsivä löytää, jossa Stephen King jatkaa trillerien kirjoittamistaan.

Sanasta sanaan ja takaisin -

Taisin jonkun muunkin kirjan kohdalla kirjoittaa näin, mutta en ole aivan varma olenko lukenut tämän ennenkin. Mutta kun sairaslomalla ei jaksa lukea mitään Marxia, on King oikeastaan aika hyvä vaihtoehto. Viltin alla sängyssä pää täynä räkää tarvitsee tarinan joka vetää omin voimin, eikä kauhean paljoa ajateltavaa kun ei siihen kuitenkaan kykenisi. Tänään jo suunnilleen hengissä tulee mieleen, että ehkä parasta antia oli kuitenkin esipuhe. Jos taide- ja...

Hidas räjähdys -

Joskus 1980-luvun jälkipuoliskolla Stephen King lakkasi olemasta kirjailija ja päätti alkaa ilmiöksi. Toki hän sai runsaasti apua aina avuliaalta amerikkalaiselta mediakoneistolta, mutta missään nimessä ilman hänen omaa panostaan ei imagomuutosta olisi tapahtunut. Eikä kyse tietenkään ole siitä, etteikö King olisi ollut suosittu tai jopa eräänlainen ilmiökin jo aiemmin; olihan hän kirjoittanut bestsellereitä toisensa jälkeen 70-luvun alkuvuosista lähtien. Ilmeisesti kävi...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Stephen Paddockin hotellihuoneesta otetut valokuvat Las Vegasin ampumavälikohtauksen jälkeen ovat lavastettuja. Miehen väitettiin tehneen itsemurhan siinä vaiheessa kun poliisin erikoisryhmä tuli huoneeseen räjäyttämällä. Kuitenkin tuo kivääri asetuella on sattunut hänen jalkansa päälle ja ainoastaan silloin jos kyseinen henkilö on tehnyt itsemurhansa selällään niin tämä on mahdollista. Tässä on blurrattu kuva tuosta missä väitetään makaavan...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Youtubeen ilmestyi äskettäin video joka on kuvattu Las Vegasissa. Pelipöydän ääressä istuu mies, joka muistuttaa hyvin paljon Stephen Paddockia . Video on kuvattu Las Vegasin joukkoampumavälikohtauksen jälkeen. Lähde:  http://asheepnomore.net/2017/10/07/question-everything-is-this-video-of-stephen-paddock-alive-after-las-vegas-shooting/ http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html

Antti Alanen: Film Diary -

Luc-Olivier Merson: Rest on the Flight into Egypt. Oil painting, 1879. Museum of Fine Arts, Boston. Public domain. Photo and data: Wikipedia. Please click to enlarge the images. DCP, 120 min, source: Le Giornate del Cinema Muto / Université de Lausanne, Section d’histoire et esthétique du cinéma.     Le Giornate del Cinema Muto, Pordenone.     Introduction: Valentine Robert.     Grand piano: Stephen Horne (also at the drums, the flute, and the accordeon).     Teatro Verdi, 5...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Internetistä löytyvä Legacy.com sivusto, joka on tarkoitettu kuolleiden ihmisten muistokirjoituksiin. Niin sieltä löytyy eräs äärimmäisen mielenkiintoinen muistokirjoitus . Stephen Gorham Paddock Jr. kuoli 24. tammikuuta 2013 71-vuotiaana Coloradossa. Hän teki työuransa ilmailuinsinöörinä työskennellen mm. Boeing yhtiölle.  Nyt kun tätä lehdissä näytettyä Stephen Paddockin kuvaa vertaa tuohon 2013 vuoden muistokirjoituksessa olevaan Stephen Gorham...

Arde arvioi -

Bernhard Schlinkin omaelämäkerrallisen romaanin filmatisointi vuodelta 2008. Kun tuottajina Anthony Minghella ja Sydney Pollack sekä skenaristina David Hare, niin lopputulos on odotetun laadukasta. Ohjaaaja Daldryn kädenjälkeen en ole ennen tutustunut, mutta ei hänkään ole tässä laatua laskenut. Teos näkyy jääneen sekä Minghellan että Pollackin viimeiseksi. Tarina kattaa laajan kaaren toisesta maailmansodasta 1990-luvulle. Startti on 1958 Neustadtissa Länsi-Saksassa, ilmeisesti...

Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Book studio (1993) — fantasia, hyvän ja pahan taistelu, velhot. Lohikäärmeen silmät on kirja, jonka kuvittelee ensimmäiseksi, kun puhutaan fantasiakirjasta. Kirjassa on linnoja, prinssejä, hyvän ja pahan taistelua ja hieman lohikäärmettä. Asetelma on kuin klassikkosadussa. Kuningas ja kuningatar saavat kaksi poikaa kaukaisessa maassa. Viisas kuningatar kuitenkin kuolee toisen pojan synnyttyä. Esikoispoika Peter on kuin äitinsä ja… Read more Stephen King: Lohikäärmeen silmät

Bwana joen kynästä -

Tuleva valtias? Kuva: Gnsin, CC BY-SA 3.0. Joel Kontinen Stephen Hawking on omaksunut sekulaarisen Jeremian roolin. Hän on ottanut tavakseen ennustaa ihmiskunnan tuhon lähitulevaisuudessa. Hawking on toistamiseen varoittanut meitä pahoista ja ahneista avaruusolennoista. Viime aikoina hän on usuttanut meidät etsimään uutta kotia maailmankaikkeudessa, koska hän uskoo maapallon elämän

Leean lukupäiväkirja -

A new novel from Stephen Baxter! Well, it was first published 2006, but it was nevertheless completely new to me. I had never heard of this new historical series, and I found this first book very captivating. From the back of the book: "Brica lives on the cold northern edge of the Roman Empire. As she struggles through a painful labour she begins to scream out a series of words in Latin. A language she has never heard before, much less spoken. Only later does it become clear that the woman has...

Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Esittelyssä Stephen Kingin klassikkoteos Uinu, uinu, lemmikkini, jossa perheen uudesta kotipaikasta löytyy pelottava uhka.




Ilkka Luoma -

Aivot kutistuneena mikropiiriin Tänään kohistaan kolmesta tekijästä – sarjatoistoisesta automaatiosta, tallennetusta, käsiteltävästä ja informaatiovirtojen tiedon digitalisaatiosta sekä motoriset liikeradat hallitsevasta robotiikasta. Kaikki ovat binäärijärjestelmän tuotteita – siis 0' aa ja 1' stä – ei muuta, toistaiseksi . Perustutkimuksen alueella ovat vasta nyt kvanttitietokoneet [1 , joilla on ”taju” yhtäaikaisesta nollasta ja ykkösestä. Kvantitus vie...

Paholaisen-Asianajaja -

Kummitustarina ovat kiehtoneet ihmisiä ikuisuuksien verran. Niitä kerrottiin nuotiotulen äärellä, kirjeissä, kirjoissa ja musiikissa. Urbaanit kauhutarinat leviävät digitaalisina tekstiseiniä keskustelupalstoilla. Eräässä vaiheessa lähimenneisyydessä aavetarinoiden kerronta rantautui televisioon. Silloin ihmisillä oli vielä totuttelua uuden kuvaukset ja näennäisesti aitona esitettyjen juttujen kanssa. BBC News muistelee mitä tapahtui kun Ghostwatch sai ensi-iltansa Britannian...

NWO Havaintoja -

Yksi Las Vegasin ampujista päätyi erään paikalla olleen kännykkäkameravideoon.  Yhdessä kuvassa joka on otettu tästä videosta näkyy vielä rynnäkkökiväärin piippu sekä aseen teline. Jossa ampuja on makuulla tähtäämässä Route 91 festivaalin yleisössä olevia ihmisiä. Vaikka video on kuvattu hämärään aikaan niin siitä näkyy selvästi se, että ampujalla on ns. special ops (erikoisjoukkojen) kaltainen kommandopipo sekä mustaan pukeutumisvarustus. Mikäli vielä jotkut...

-sannan- -

Koska tällä hetkellä ei ole mitään valmista näyttää, niin ajattelin jakaa suunnitteilla tai kesken olevia asioita. Vaikka äitini kovasti ihmetteleekin uuden langan ostamista, vaikka vanhaakin on kaapissa, niin jokainen neuloja tietää, että kaappilankojen inspiroivuus vähenee nopeasti. Tein itseni kanssa sellaisen sopimuksen, että käytän vuorotellen ikivanhoja ja uusia lankoja. Niin niitä uusia lankoja piti siis hankkia. Ikuisuuslangoista (reilusti yli 10 vuotta varastoitu)...

Silmänkääntövankila -

Syksyn edetessä alkaa vaivata pari asiaa, joille näyttäisi olevan selkeä yhteinen ratkaisu. Ensinnäkin olen alkanut tosissani viehättyä isommista tietokoneista. Käyn kylässä Jussin luona, jolla on viimeisen päälle päheä PC-laitteisto äänikortteineen ja viimeisimpine peleineen, eikä yhtään helpota asiaa, että koulussakin uudennihkeitä Windows-koneita käytetään milloin missäkin yhteydessä. Voi jumaliste miten ankealta tuntuu joystickit, lerput ja muu kun on saanut...

Mervi's Book reviews -

Collects issues 1-18 of the digital comics. Writer: Marguerite Bennett Artists: Marguerite Sauvage, Laura Braga, Stephen Mooney, Ted Naifeh, Garry Brown, Bilquis Evely, Mirka Andolfo, Ming Doyle, Sandy Jarrell, M. L. Sanapo, Marc Deering This is an alternate history story where the world is still embroiled in WW II. Many men are off in the […]

Ajatuksenlentoja -

Miilunpolttaja liu´utti kättään kirjojen kansilla. Kuinka läheltä voi omat unelmansa löytääkään, hän ajatteli. Hän ihmetteli sitä, kuinka ne olivat yhtä aikaa lähellä ja piilossa. Harva osasi tulkita kirjojen kansia niin kuin hän itse. Syy oli tietysti selvä. Ne olivat hänen kirjojaan, ja hän tiesi, miten niitä tuli tulkita. Miilunpolttaja ei tarkastellut niitä kuin satunnainen vierailija, joka alkaa välittömästi tutkia isännän kirjahyllyä tai dvd-kokoelmaa...

NWO Havaintoja -

Toimittaja: Teemu Vehkala Las Vegasin Mandalay Bayn false-flag operaatio sai nyt pöyristyttävän käänteen.  Sillä nyt valemediat New York Times sekä Guardian kertovat että kuinka Las Vegasin ampumisesta epäillyn Stephen Paddockin aivot aiotaan tutkia perinpohjaisesti, jotta saataisiin selville Paddockin mielenterveydestä.  Aivot kuulemma aiotaan lähettää mikroskooppisiin tutkimuksiin Stanfordin yliopistoon Kaliforniaan. Epäilemättä CIA:n propaganda-osaston kahvihuoneessa on...

Hanna menee lankaan -

eli Amsterdam. Kyllähän te tiedätte, minne neuloja siellä suuntaa. Vaikka yritän periaatteessa olla ostamatta lankaa hetken mielijohteesta, matkoilla sallin itselleni poikkeuksia. Eihän Stephen & Penelope ssa voi käydä ostamatta mitään. Hillitsin kuitenkin itseni ja valitsin aiemmin blogaamiini sormikkaisiin mätsäävän DK-version Hedgehog Fibersin merinovillasta (väri Pollen). Langasta tulee todennäköisesti jokin pääasia sormikkaiden kaveriksi. Kangaskassi-ihmisenä piti...

Hippusia - kasvomaalausideoita -

  Oma projekti: Autumn Malli: Autumn Smile by Amanita Lanka: Studio Donegal Soft Donegal, värinumero 5253 Menekki: 100 gr Puikot: 3.5 ja 4.0 mm Käväisin syyskuussa syntymäpäiväni tienoilla Dublinissa. Luonnollisesti lankakaupat olivat jälleen se eka asia, jotka Googlasin. Reissuun lähtiessäni olin tallentanut puhelimeen kahden lankakaupan osoitteet: This is Knitin ja The Constant Knitter in. Ne sijaitsivat lopulta aika lähellä toisiaan, sillä Dublinin keskusta ei aivan valtavan...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava »