Tänään on 19.02.2018 02:04 ja nimipäiviään viettävät: Eija ja Fritjof. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle suomen ihanan kylä


Oppitori -

ENNUSUNIA Ivalolainen nainen näki sunnuntaita vasten yöllä merkillisen unen. Hän poikkesi unessa sunnuntaipäivänä kukkakauppaan ja mietti kukkia ihaillessaan, että kenelle hän on kukkia ostamassa. Tiskin takana oli myyjänä puolituttu sairaanhoitaja Ivalon terveyskeskuksesta. Kun nainen yhä mietti, myyjä sanoi: Ei sinun nyt kannata kukkia ostaa, koska ensi keskiviikkona saat niitä vaikka kuinka paljon. Miten niin, kysyi nainen ihmetellen. Etkö tiedä, että silloin sinun äitisi...

Heikki Meriläinen -

Kansankirjailija ja perinteen kerääjä Heikki Meriläinen, Sotkamo 1847 - Paltamo 1939. Heikki Meriläisen elämä,  hänen itsensä kertomana Alkuteos painettiin Werner Söderström Osakeyhtiön Kirjapainossa Porvoossa 1927 ENSIMMÄINEN MUISTONI. Syntynyt lienen Sotkamon Korvaniemen kylässä Kantola-nimisessä pienessä talossa joulukuun 21 päivänä vuonna 1847 aamuhämärässä. Kylmä pakkasen-kirtutuisku kuului olleen. Liekö se ennustanut minun myrskyistä elämääni. Kerrottiin...

Matka Etelä-Amerikan ympäri -

BUENOS AIRES, ARGENTIINA Nappasin taksin satamasta ja nokat kohti Hotelli Alcazaria: täynnä. Mihinkäs sitten? Taksikuski ehdottaa tien tois puol olevaa hostelia. Ei ole jäljellä ku kahden hlön huoneita, ne maksaa 70 pesoa mut saan 60lla. Taidan tykätä Buenos Airesista. Tyypit lukee kirjautumiskortista että olen Suomesta ja nimi on Mika. Jeeee! Mika Haekkine hyvä jätkä, F1 hyvä, Schumacher ok mutta Haekkine paras. Myöhemmin kun käyn viemäs avaimet respaan respan tyttö sanoo...

Elämää tämäkin -

    Ensimmmäisenä Faziliyan eilen ISISiltä vapautetusta kylästä tuotiin pakolaisten vastaanottokeskukseen vanha, melkein kuuro ja melkein sokea mies, joka ei oikein tiennyt missä mennään. Kun peshmergat auttoivat hänet autosta hän ei tajunnut olevansa ystävien luona. Pehmerga on paha, Eläköön daesh (ISIS), olivat hänen vaitonaiset sanansa. Sitä hänelle oli opetettu viimeiset kaksi vuotta ja sitä hän luuli nytkin joutuvansa hokemaan. Tajushihan hän lopulta, että ei ollut...

Oppitori -

Arpoja   *  laaja alekkainen lista sananmuunnoksia verkosta koottuna, toinen alekkainen lista  - mukana kaikenlaisia sanaleikkejä *  Wikisitaateissa  * Wikisitaattien lista riisuttuna lähdeviitteistä  * Lapsille sopivia vähemmän kaksimielisiä sananmuunnoksia täällä . aatoksellinen sihti, aatos sillille, aatos sinulle, aatos Sissille, aatos ja sirpa, Aatto silleen, abit hermoili, ahtaajien lakoista, ahtava Maisa, Aija entää, Aijalla on tehdas, Aijan kanaali, Aijan nappikauppa...

Antti Alanen: Film Diary -

Tampere Film Festival Kotimainen kilpailu 5 T15 | 9.3. THU/TO 18:00 | PLEVNA 2 | alk. / from 8 € Language/kieli: Eng/Fin | Duration/kesto: 82 min THE GOOD POSTMAN HYVÄ POSTIMIES Tonislav Hristov | Finland, Bulgaria 2016 | Documentary | 82 min © 2016 Making Movies / Soul Food. TFF: A small and dying Bulgarian village facing the Turkish border is preparing for mayoral elections. At nights asylum seekers sneak in causing fear and unrest. The Great Gate, as the village has been called for...

Oppitori -

Kerään yhteen postaukseen Torniota ja lähiympäristöä koskevia kuvallisia kulttuurilinkkejä, joita on tullut sivutuotteena verkkoa kuratoidessani. Jos googlettaa sanalla Tornio , tuloksena hakujen kärjessä on kovin kaupallista ja arkista asiaa. Kuratointi poimii esiin helmiä, kulttuuria. Tornio-aiheisia skuuppeja Scoop.it-palvelussa, tagit Jutut joissa on esiintynyt Tornio-sana Skuuppi-lehtijuttuja, joissa on esiintynyt Tornio sana .  Nämä ovat uutisjuttuja, jotka vanhenevat ennen...

Kukkapilli -

Tuli mieleeni, että voisin nyt yrittää raapia kasaan sen Lapin-matkan kakkososan, joka jäi aiemmin kirjoittamatta. Tämä on siis jatkoa ykkösosalle , joka vei Kolarin kautta Hettaan eli Enontekiölle, sieltä Puljun erämaan kautta Inariin, ja Inarista Sevettijärven ja Näätämön kautta Tana Bru:hun. Tässä pohjoisen reittimme vielä kokonaisuudessaan kartalla. Matka jatkui toki vielä Suvannosta Etelä-Suomeenkin, mutta en saanut koko reittiä mahtumaan Google Mapsiin, ja siksi...

Villin pihan tarinoita -

Tajusin vastikään, että olen asunut tässä talossa tänä vuonna 20 vuotta. Se on pitkä aika. Melkein puoli elämää. KOULUN SEINÄÄ PIONIPENKISTÄ KUVATTUNA Tämä kylä ei ole mikään tiivis kylännäköinen kokonaisuus, missä olisi kylän keskus, josta tiet haarautuvat. Ennemminkin  talot ja tilat ovat Kymijoen vartta pitkin hajallaan. Peltoja ja pihoja määrittelevät  joki ja voimalaitoksen vuoksi rakennetut patovallit. Kylä on joen ja järvien välissä, melkein kuin...

Bello Galactica -

Lähdin aamulla vaeltamaan heimosta ennen kuin muut heräsivät. Suuntasin ruskean vuoren huipulle, josta näki kraaterissa sijaitsevan läänimme kaikki rajat. Tuuli ja siihen sekoittunut hiekkapöly repi lehmännahkaiseen viittaani reikiä, kun astuin kyläni ulkopuolelle. Kylää ympäröinyt suojamuuri rätisi sinistä valoa hiekan iskeytyessä sitä vasten. Nostin naamarin kasvoilleni ja kiristin hupun nyöreistä pääni suojaksi. Hiekkamyrskyssä oli todennäköistä ajautua...

Hikatusta - hikkaj -

KIRJA-ARVOSTELUT *** myös 40 vuoden takaisista intiimeistä muistiinpanoista siirtykäämme julkiseen. On yhteenvedon aika  erittäin hienosta ja antoisasta vuosikymmenestä opettajana itärajan pinnassa. Se oli elämää se! Kylän monitoimimies kunnallisneuvos  Pekka Havukainen on kirjoittanut vuonna 2012 ilmestyneen kylähistorian Kiteenlahti - Vatjan perukasta maakunnan maito- ja maisemakyläksi . Kirjassa on mm. kylän kuuluisimman pojan, mukavanmukeron ja älykkään oppilaani, ...

Kemppinen -

(Isoisäni lyijykynällä kirjoittamista muistelmista. "Punaiset" saa tästä tositarinasta sisältöä. Joskus kävi näin, ettei puolta edes valittu vaan yritettiin olla valitsematta. - Isoisä oli siis mökin poika, joka opetteli kellosepän ja muita ammatteja ja hankki rahoja kirvesmiehenä ja muurarina. Satakuntaan hän ei voinut jäädä, koska ympäristö oli päättänyt että hän oli punainen.)  = = = Keväällä oli Suomessa ollut levottomuuksia. Ne vaikeuttivat kylvötöitä, joten...

Urbaani metsäläinen -

Kotona kaikki valmista!  Tuli kesä.  Tuli kesän kiireet: oli vajanrakennusta muiden töiden tulppana, kesän laatiminen pihaan viivästyi.  Joka nurkassa oli jotakin nostamista, törkykasa siellä täällä.  Jopa rakennuslupa (ilmoitusmenettely) viivytti, vajapaketti makasi solassa ja esti esimerkiksi peräkärryn käytön eli roskien viennin kaatopaikalle.  Istutukset olivat kylmän alkukesän ja rakennustyömaan takia tekemättä.  Mutta tulihan valmiiksi, viimeiset tikkaatkin...

Tulihan Tehtyä -

Kyröskoski sijaitsee Hämeenkyrön kunnassa ja näin ollen on kunnan toinen taajama. Ensimmäiset käyntini Kyröskoskelle ovat  70-luvun puolivälin kohdilla ja silloin keskus oli elävä. Ruoka-, vaate-, kone-, pyörä-, kukka-, maatalouskauppoja oli pitkin poikin kylän raitteja. Kultasepänliikkeitäkin. Vähitellen liikehuoneistot toisensa jälkeen tyhjenivät ja suurin menetys taajamalle oli oman postin loppuminen. Kauppojen sulkeminen, jopa apteekin palvelut lopetettiin, oli...

Kivaniemi blues -

  Pe 11.7.2014 Antrea, jatkosodan alussa tuhotun kirkonmäen Muistopuiston kiviromelikko klo 16.15. Nukuin kolme tuntia paljaan taivaan alla pelkän telttapatjan päällä. Heräsin kylmän puistatuksiin vaikka aurinko porottelee tuolla lehvästön takana taivaalla. Tuulellakaan ei ole henkäyksensä lämmin; Pohjoisesta huokuu. Huomaan nukkuneeni liki 3 tuntia. Kun tulin Antrean eli Kamennongorskin vanhalle kylälle, pyöräilin tiheään kasvaneiden puiden reunustamaa pääraittia Viipurin...

Mina von Münchausen -

Viime aikoina olen ajatellut paljon salaisia teitä ja käytäviä. P.I.J. julisti blogissaan kilpailun ja kysyi, millaisen salakäytävän haluaisin löytää. Aloin ajatella salaisia teitä. Ne ovat minulle sama asia: kaksi erimuotoista reittiä samaan paikkaan. Tajusin, että juuri sitä olen etsinyt – ja etsin vastakin. Ehkä sitä ei voi koskaan löytää. En saanut mietinnöistäni palkinnoksi kirjaa, mutta tässä kuitenkin tarina. Tarina on totta, jos ylipäänsä mikään on. Ehkä...

Finnochka -

Poikaystäväni perhe vie kissansa aina kesäksi mummolaan. Siellä katti saa juosta vapaana, metsästää hiiriä ja tapella muiden kissakamujensa kanssa koko kesän. Ja tuo aika kun loppui taas tältä vuodelta, lähdimme noutamaan mirriä kotiin. 16 tuntia junassa ensin Nizhniy Novgorodiin ja sieltä autolla lauttamatkoineen noin kolme tuntia kylään Volgan rannalle. Kylässä mökit ja hökkelöt ovat sympaattisia. Tiedättehän - kun joka huone ja nurkka on vähän eri tavalla kallellaan...

Sisustus Rock -

Täällä Andalusiassa viimeinen viikko on menossa. Vaikka on kiva palata kotiin, niin kyllä tännekin ikävä tulee. Aurinko on suurin ilon aihe. Nyt alkaa olla jo se aika talvesta, että voisi olla käyttöä jo hiukan kevyemmille vaatteillekin. Jätin osan talvivaatteistani Frigilianaan ensi talvea varten. Asunto on siis nyt varattu, mutta vielä ei tiedä onko se unelma-asuntoni, joka on myös myynnissä - siis jos se myydään alta pois - vai onko se jokin muu kiva asunto. Tuolla se...

Matkalla Olutmaisteriksi -

Heippa, Aloitetaan jännittävällä kuva- arvoituksella. Mikä tämä on ---> AIVAN OIKEIN! Sehän on eräs Hollannin kaikkien aikojen potkupallotaitureista, Ruud Gullit. Aloitetaan tarina siis Amsterdamista ja jalkapallomuseosta. Olutmaisterilla oli pariskunta kylässä ja päätettiin tehdä kulttuuripysähdys museoon. Museo oli paska, eikä maltillinen viiden euron sisäänpääsymaksu ollut vaivan arvoinen. Onneksi siellä sai pelata ilmaiseksi flipperiä, jolla taattiin, että saatiin...

Tarinattaren tarinatupa -

Laulusta inspiroitunut tarina pojasta nimeltä Päivi.  Muistutan että koko tarina on täysin kuvitteellinen. Tarina kertoo erilaisuudesta ja toisten hyväksymisestä. Poika sai nimekseen Päivi, koska vanhemmat olivat kovasti ihastuneet juuri Päivi-nimeen ja Päivin äiti luuli saavansa tyttären. Vanhemmat eivät olleet halunneet tietää etukäteen lapsen sukupuolta, koska he ajattelivat ettei sillä ollut niin väliä. Raskausaikana Päivin äiti osteli innoissaan pinkkejä vaatteita...




Minun Venäjäni -

Minisarjani Suomen menettämistä kaupungeista jatkuu. Ensimmäisessä osassa tutustuimme Sortavalaan, mm. sen luterilaisen hautausmaan näkymiin, ja nyt on vuorossa Petroskoi. Äänislinna. Петрозаводск eli Petrozavodsk. Tarkkasilmäinen voinee sanoa, että eihän se ole koskaan kuulunutkaan Suomeen, mutta avarakatseinen oivaltaa, että se kuului Suomelle vuosina 1941-1944 ja sai suomenkielisen nimenkin: Äänislinna , på svenska Onegaborg . Sen kuuluminen Suomelle oli samanlainen...

Huipulla! -

Sunnuntaiaamun tunnelmaa Viime viikolla sanoin, että ihan varmasti lähiaikoina tulee sähkökatko, koska moneen kuukauteen sellaista ei ole ollut. Töissä olen raivoisasti tallentanut työni vähän väliä, koska takaraivossani on ollut tunne, että joskus ne sähköt taas menee kesken työpäivän. Täällä sähkökatkoja tapahtuu aika usein, ja varajärjestelmä ei aina mene päälle "vain napin painalluksella" niin kuin pitäisi. Joskus aiemmin, kun varageneraattoria testattiin...

Tuulan turinat -

Kesän toinen lomareissu suuntautui viime kesän tapaan länsirannikolle, saarelle nimeltään Værlandet. Matka sinne vie aivan uskomattoman kauniitten maisemien halki. Tällä kertaa ajoimme myös maailman pisimmän tunnelin läpi (24,5km) edestakaisin, vain käydäksemme katsomassa pikkuruista Aurdalsvangenin kylää :D. Tunnelissa oli kolme tällaista valaistua leveämpää kohtaa. Tässä kuva kylän maisemista. Matkalla jouduimme ylittämään muutaman kerran vuonoja lautoilla. Ilma oli...

PROperuskoulu2007 -

.................................................................................................................................. Annika Kokko: PERUSKOULU ON KOULUTUKSENKIVIJALKA PÄÄTÖKSENTEOSSA on kyse arvovalinnoista, niin myös koulutusasioista päätettäessä. Valtiovallan tulee huolehtia yhdenvertaisten koulutusmahdollisuuksien toteutumisesta koko maassa. Kunnille tulee osoittaa riittävästi varoja hoitaa peruskoulutus laadukkaasti. Myös vammaisten ja muiden erityisryhmien...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 6-10 vietämme Turun entisen kaupunginjohtaja Armas Arppu Lahoniityn (s.1944) synttäripäivää. Turulla oli kolmen Ällän sarja kaupunginjohtajia vuodesta 1964 saakka ennen kuin Peet nousivat uudelleen valtaan. Armas Lahoniitty (s. 6. lokakuuta 1944 Punkalaidun ) on Turun eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja Puoluetaustaltaan hän on sosiaalidemokraatti . Turun oma Kekkonen Väinö J.Leino toimi kaupunginjohtajana peräti 25 vuotta (1964-1989), kokoomuksen hulivili Juhani Leppä...

Sisustus Rock -

Pääsin taas vähäksi aikaa Suomen talven pimeyttä pakoon Espanjan aurinkoiseen talveen. Appelsiinit olivat parhaimmillaan puista noukittavissa. (Kuva: RitvaK) Tässä näkyy asuinaluettamme Fuengirolan Los Pacoksessa, suomalaisten kylässä. Joka kadunkulmassa kuuli suomea puhuttavan ja suomalaisten kanssa ajatuksia vaihdettiin. Tässä näkyy taloa (korkeampi muita rivitaloja), jossa asustin tuttavieni kanssa. Talo on suomalaisen rakentama ja sisälsi kaikki suomalaiset mukavauudet...

Daphnion -

Parin tuulisen ja kylmän päivän jälkeen oli luvattu kaunista säätä, joten suuntasimme satamaan ja lautalla ( http://en.balatonihajozas.hu ) järven toiselle puolelle.  Tihanyn kaunis kylä on kuuluisa luostaristaan ja laventeliviljelmistään. Edellisellä Unkarin reissulla (kauan sitten vuonna 2002) poikkesin luostarin pihamaalla maisemia katselemassa, mutta nyt oli kiva tutustua kylään paremmin. Perillä aurinko rupesi paistamaan ja rinnettä kavutessa tuli jopa niin lämmin, että...

Olga B -

Iltasanomat on tehnyt tänään aivan käsittämättömän jutun. Jos kunnassa myydään paljon viinaa, siellä myös juodaan paljon viinaa. Iltasanomien tilastojen mukaan olen näköjään kotoisin aika kuivasta pienestä kylästä. Sillehän me voidaankin skoolata taas ensi kerran kun kylällä juhlitaan. Seuraava skooli voidaan ottaa sitten naapurikaupungille, missä sijaitsee seudun ainoa alko sekä isot ruokakaupat...

Jalkaisin -

Cotswold Way on 102 mailia pitkä, Cotswoldsin alueella kulkeva patikointireitti, yksi Englannin ja Walesin viidestätoista kansallisesta pitkän matkan reitistä. Reitin voi taivaltaa hyvin joko yhdellä kertaa - noin viikossa tai siitä ylöspäin - tai nauttimalla sen osasista päiväretkinä. Olin haaveillut keväisestä Englannin tarpomisreissusta viime syksystä asti (edellisen kevään huikeat sinikellometsät silmissä vilkkuen), niinpä oli mahtavaa päästä taas pakkaamaan reppu ja...

BringDeathCorporation -

Lennän maiseman yllä. Vesi on noussut niin ylös, että se on peittänyt alleen suurimman osan niemen asutuksesta. Niemi on kadonnut ahnaan meren syliin ja muuttunut hetteiseksi, arvaamattomaksi suoksi. Katson mennyttä muistellen kuinka maailma on muuttunut toiseksi paikaksi. Laite, jonka avulla liidän, kiidättää minut tasaisin väliajoin lähemmäs suon vetisen pinnan rajaa, rehevää kasvustoa, jonka tunkee läpi likaiselta näyttävän veden. Kun melkein uin tunkkaiselta tuoksuvan...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 53 54 Seuraava »