Tänään on 22.02.2018 12:34 ja nimipäiviään viettävät: Tuulikki, Tuuli, Tuulia, Hildur ja Hilda. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle suomen tyhmät lait


Osmo Soininvaaran mietteitä -

Suomen työmarkkinat eivät toimi. Siksi meillä on työttömiä enemmän kuin oli talvisodan aikana miehiä rintamalla. Melkein harmittaa, että kirjoitin ikävästi aktiivimallista. Pidän sitä edelleen huonona ja kömpelönä, mutta monet sitä vastaan esitetyt argumentit ovat aivan pöljiä, enkä haluaisi tulla rinnastetuksi niihin. Erityisesti ihmetyttää, että ne, jotka raivoisasti vastustavat vastikkeetonta perustuloa ”koska se suosii pummeja”, haluavat, […]

33100 Jocka -

Suomalaisten työmarkkinoiden perustavinta laatua oleva ongelma ei löydy aktiivimalleista, kiky-himmeleistä, kohtaanto-ongelmista, kannustinloukuista tai muista uustermeistä. Suurin ongelma löytyy nimittäin liian korkeaksi asetetusta kynnyksestä palkata ja irtisanoa työntekijöitä. Maailma on muuttunut viime aikoina melkoisesti, ja 2000-luvulla yritykset tarvitsevat työmarkkinoilta vain työsuoritteita. Varsinkin pienten yritysten on siksi turvallisempaa hankkia tarvitsemiinsa...

Ajattelemisen pensaita ja puistoja -

Suomen ulkomaalaislainsäädännössä on viime vuosina tehty useita muutoksia, jotka heikentävät ihmisen oikeusturvaa ja aiheuttavat heille kohtuuttomia tilanteita ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta.  Näistä muutoksista voidaan mainita esimerkiksi humanitaarisen suojelun poistaminen ulkomaalaislaista, oikeudellisen avun heikentäminen sekä perhe-elämän estäminen. Näistä kolmesta asiasta ja niiden ongelmallisuudesta on taannoin lausuttu varsin perustavanlaatuisesti...

Ulkomaalaisen Päiväkirja -

Räsänen: Suomen ulkomaalaisratsiat tehokkaita Sisäministeri Päivi Räsänen pitää Suomen ulkomaalaisvalvontaa tehokkaana. Räsäsen mukaan ulkomaalaisratsioissa ei ole todennettu väärinkäytöksiä. Vähemmistövaltuutettu kehotti poliisia selkiyttämään käytäntöjään, jotta poliisi ei syyllistyisi profiloimaan ihmisiä etnisen alkuperän perusteella . Vähemmistövaltuutettu on saamiensa yhteydenottojen perusteella selvitellyt useita tapauksia, joissa ulkomaalaista alkuperää...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Tiesittekö että Ilja Janitskin luovutuspyynnössä komeilee viestintäministeri Anne Bernerin nimi. Mutta tämä on vielä vasta pientä sen edessä, että miten röyhkeästi Suomen hallinto on valehdellut Andorran viranomaisille Janitskinin tapauksessa. Koska se on käyttänyt tässä luovutuspyynnössä Interpolin Project Basic -optiota, joka on tarkoitettu mm. kansainvälisistä sotarikoksista tai joukkomurhista syyllistyneet etsintäkuulutetut. PROJECT BASIC on...

Juha Sipilä -

Julkaistu alunperin Maikkarin nettikolumnina 24.3.2017 Olen hyvin tyytyväinen, että keskustelu EU-asioista on aktivoitunut viimeisten kuukausien aikana. Tätä olen  jo pitkään  perää nkuuluttanut EU: n tulevaisuuskeskust elun osalta.  Suomi  vaikuttaa v ahvasti eurooppalaiseen linjaan:  sitä ol emme tehneet ja teemme jatkossakin. Suomen  asema  ja viesti on selkeä ja kirkas. EU:n päämiesten  tulevaisuus pohdinta  alkoi viime kesänä  B rexit -äänestyksen  jälkeen...

Pohjis -

" Mikä tekee suomalaisista lapsista niin fiksuja " kysyy helmikuun Wall Street Journal -lehden artikkeli. Katso vierailuvideo sivupalkista tai täältä . Suomi on poikkeuksellisen korkealla maailmanlaajuisessa PISA-tutkimuksessa, johon osallistui oppilaita 59 eri maasta ympäri maailmaa. Mikä on meidän pienen maamme salaisuus? Tätä kysymystä yrittivät ratkaista Yhdysvaltojen koulutusasiantuntijat vierailullaan Suomessa. Ratkaisu on heidän mukaansa yksinkertainen, muttei helppo...

Plöki/Notatki z podziemia -

1) Nato-jäsenyys (Nato voi tässä tarkoittaa Naton tilalle astuvaa yhteiseurooppalaista turvallisuusjärjestelyä, jos USA Trumpin johdolla vetäytyy Euroopasta). Mielestäni se takaa parhaiten Suomen pysymisen siedettävän tasoisena länsimaisena demokratiana. 1) Nato-medlemskapet. (Ordet "Nato" avser här även det sameuropeiska säkerhetsarrangemang som eventuellt ersätter Nato, om USA under Trumps ledning drar sig tillbaka från Europa.) Enligt min mening är det här det bästa...

Jalkaisin -

Täytyy sanoa, että olen aidosti hämmästynyt! Sähköpostissa odotti viesti, jossa kerrottiin että olin sijoittunut kakkoseksi Nordic Outdoor Blogger 2017 -äänestyksessä , jonka Addnature & Haglöfs järjestivät vastikään.  Siis niin kuin minä? Iso ja lämmin kiitos teille, ihanat äänestäjät-lukijat! Kisan järjestäjän sähköpostiviestissä oli otteita äänestäjien kommenteista ja kyllä tuntui hyvältä lukea niitä, etenkin siksi, että jokunen oli saanut lisää...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

"Suomen terveydenhoitojärjestelmä on EU:n epätasa-arvoisimpia"                   | Sosiaalivakuutus   Tasa-arvoiset terveyspalvelut ja niiden hyvä kattavuus ovat EU:n terveyspolitiikan tavoitteita. Jokaiselle tulisi turvata riittävät ja laadukkaat…   Suomen terveydenhuolto oli vuonna 2009  OEDC-maiden  vertailussa neljänneksi eriarvoisinta Puolan, Yhdysvaltojen ja Espanjan jälkeen. Meillä kaikki eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Tämä on yksi suurin syy, miksi puhun...

Politik är roligt! -

Kokoomusnuoret ajautuvat kovaa vauhtia kohti poliittisen pelikentän oikistopoulistista äärilaitaa. KNL:n vaatimus Thorsin erosta on synkkä esimerkki siitä, miten tiettyjen ihmisten pelkoja käytetään hyväksi politiikan tekemisessä. Erityisen traagista on, kun kärsiväksi osapuoleksi joutuu ne, joiden oikeuksia tulisi puolustaa. Kokoomuspuolueessa on selvästi ollut tendenssi liikkua liberaalimpaan suuntaan ainakin kaupungeissa. Jos KNL on puolueen tulevaisuus, niin kehitys näyttää...

Johan Ekman -

Kokoomusnuoret ajautuvat kovaa vauhtia kohti poliittisen pelikentän oikistopoulistista äärilaitaa. KNL:n vaatimus Thorsin erosta on synkkä esimerkki siitä, miten tiettyjen ihmisten pelkoja käytetään hyväksi politiikan tekemisessä. Erityisen traagista on, kun kärsiväksi osapuoleksi joutuu ne, joiden oikeuksia tulisi puolustaa. Kokoomuspuolueessa on selvästi ollut tendenssi liikkua liberaalimpaan suuntaan ainakin kaupungeissa. Jos KNL on puolueen tulevaisuus, niin kehitys näyttää...

Internet on mobiili! -

Tässä tuli vastaan pari Ylen uutiseen liittynyttä blogikirjoitusta jotka saivat minut pohtimaan tuloverotuksen toimintaa siltä kannalta, että mistä rahat tulevat ja kuka oikein ne maksaa joten kirjasin talteen muutaman käppyrän ja huomion asiasta. Huomioita Suomessa on noin 2.6 miljoonaa työvoimaan kuuluvaa ja 1.4 miljoonaa työvoiman ulkopuolella olevaa alle 15-vuotiasta lasta ja yli 74-vuotiasta vanhusta. Työlliset ja työvoiman ulkopuolella olevat painottuvat janan eri päihin...

Thoughtery -

Ilta-Sanomissa 21.5.2005 oli Juha-Pekka Tikan juttu, jonka mukaan Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä , valtion oman rekisteri, on lakkauttanut Suomen Valtion jo 1.1.1993 alkaen. Ilta-Sanomien mukaan “Valtion lakkauttaminen oli aikanaan mm. Karl Marxin haavekuva vallankumouksen jälkeisestä maailmasta, mutta nykyisin ajatusta kannattavat etunenässä oikeistolibertalistit . Suomen valtion budjetin menot tänä vuonna ovat kaikkiaan noin 38 miljardia euroa." Libertaarien mielestä valtion...

Kullervo Kalervonpoika -

(Useat lukijat ovat pyytäneet meiltä  tämän postauksen uusintaa tänään. Olkaapa hyvät.)   Työministeri Anni Sinnemäki on ottanut lisäaikaa selvittääkseen, miten valtion palkkatuen muutokset vaikuttaisivat (sosiaalisten ja humanitaaristen) järjestöjen työllistämiseen. Nykyistä voimassa oleva palkkatukilakia pitää uudistaa, jotta se vastaisi EU:n säädöksiä. Uudistusta koskeva lakiesitys piti antaa eduskunnalle jo kuluneella viikolla. Sen on määrä tulla voimaan ensi...




Elämän aallonharjalla -

Suomen yleisin palikkatesti? Menit mihin tahansa yleiseen vessaan, sinua kohtaa tämä epäilemättä Suomen yleisin palikkatesti. Katkeran äänensävyni tästä aiheesta puhuttaessa aiheuttanee se, että en ole koskaan läpäissyt tätä testiä. Kymmenen vuotta sitten ala-asteella ollessani siihen oli sentään vielä kirjoitettu kylkeen käyttöohjeet, mutta sittemmin testin vaativuustasoa on nostettu ja käyttöohjeet poistettu, joten sinun on käytettävä entistä enemmän omaa...

UrbaaniUrheilu -

Lauantaina tahkottiin miesten SuomenCup:in finaali. Ottelu alkoi puolituntia myöhässä, naisten finaalin venymisen takia. Vastakkain olivat viime keväänä mestaruusliigassa Suomenmestaruuden voittanut VaLePa. Vastassa oli Pielaveden Sampo. Ottelun kaksi ensimmäistä erää VaLePa hoiti kotiin.25-21 ja 25-20. Pitkällä erätauolla Sammon valmentaja Jukka Tuovinen juotti pelaajille ilmeisesti samaa taikajuomaa mitä naisten ottelussa Kangasalan valmenta pelaajilleen juotti, koska kolmannen...

UrbaaniUrheilu -

Lauantaina käytiin Vantaan Energia Areenalla lentopallon SuomenCup finnalit. Naiset aloittivat urakan klo 14:00 ja siitä muodostuikin taysi 5 eräinen ottelu. Vastakkain olivat siis LP Viesti Salosta ja LP Kangasala kangasalalta. Varsinainen uutis pommi pudotettiin jo muutamaa päivää ennen finaaleja, kun Kangasala ilmoitti varvänneensä riveihin Suomen menestyneimmän naislentopalloilijan Riikka Lehtosen, joka vapautui ulkomailta seuransa talous vaikeuksien […]

40+ blogit -

“Vahva, sopeutuvainen, sinnikäs. Jukuripääkin. Hyvin kohteltuna mitä uskollisin ystävä ja äärimmäisen luotettava työkaveri. Nämä luonnehdinnat sopivat suomenhevoseen yhtä lailla kuin Arvo Lahtiseen. Jukuripäisyydessään tosin Lahtinen vie Pekasta voiton. Lahtisen perheen… The post Suomenhevosen tarina on koskettavan ainutlaatuinen musiikkinäytelmä appeared first on Nelkytplusblogit .

Osteri -

Kiitos kaikille osallistujille, ja tietysti Hippokselle siitä että kutsui minut mukaan, oli yksi mukavimmista puhujakeikoista pitkään aikaan. Suomenhevonen on minulle rakas: oli jo -96 kun räpelsin TV-ohjelmasarjaa hevosista Ylelle. Huhhu, vieläkin vähän ahistaa, pystymetsästä tekemään 12-osaista telkkarisarjaa.... Noh, jyrkät oppimiskäyrät ovat bravuurini. Nyt meinaa lähteä mopo, tai siis polle (hihi) käsistä: tämän postin tarkoituksena on kertoa että foorumissa...

Quinoaa! -

Suomen Voimaruoka on uusimpia superfood-alan nettikauppoja ja lähtenyt liikkelle kunnon volyymilla: heidän Facebook-sivuillaan on jo yli 5000 tykkääjää. Hienoa, että markkinointiin panostetaan - sitähän olen täällä monesti vinkittänyt "luomualan" toimijoille.  Hyvästä markkinoinnista yleisesti kun puhutaan, niin erittäin tärkeää olisi panostaa niin yrityksen sisäisiin arvoihin ja motiiveihin (kuten onko missio selkeästi määritelty) kuin sitten yhtä lailla ulkoisiin...

Puhuva irtopää -

Eppu Normaali: Imperiumin vastaisku Poko Rekords, 1988 Keväällä 1978 olin alle puolitoistavuotias nassikka, enkä täten pannut isommin merkille sitä, että levykauppoihin, jos tuollaisia vielä silloin montaakaan oli, ilmestyi kotimaisen punkrockin massiivinen merkkipaalu, Eppu Normaalin esikoistäyspitkä Aknepop . Toki minäkin hoilasin seuraavana kesänä hiekkalaatikolla poliisin ajavan sinisellä autollaan (kai kaikki?), mutta silti kolmekymmentä vuotta sitten Eppu Normaali oli vain...

NWO Havaintoja -

Suomen vapaamuurarien suurloosi oli lähettänyt ydinaktivisti Arto Laurille kirjeen, jossa yrittivät voidella häntä keskuuteensa. MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin sai suomen vapaamuurareilta myös yhteydenoton, mutta hän kieltäytyi liittymästä tähän korruptoituneeseen ja satanismia harrastavaan herrakerhoon. Vaikka vapaamuurarien okkultistiset touhut alkavatkin vasta 30 ja 33-asteen jälkeen, joka tunnetaan siellä kostoasteena. Toistaiseksi ei ole vielä allekirjoittaneelle...

Mikola -

Suomalaisista olympiakävijöistä on edelleen elossa kolme ennen itsenäistymistä syntynyttä teräsvaaria. Vanhin heistä on Luumäellä 25.5.1915 syntynyt Aarne Kainlauri. Kouvolan Urheilijoita sekä Luumäen Poikia edustanut Kainlauri juoksi matkoja 800 metristä 3 000 metrin esteisiin. Lontoon olympialaisissa 1948 Kainlauri sijoittui esteissä 10.. Noin kahdeksan kuukautta Kainlauria nuorempi on Inkerimaalla Toksovassa syntynyt vapaapainija Sulo Leppänen. Juurikin syntymäpaikastaan...

Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

SUOMEN Vanhempainliitto  julkisti  20.11. 2017 uuden julkaisunsa: "Silminä siniset tähdet - vanhemmuutta ja kasvatusyhteistyötä 100-vuotiaassa itsenäisessä Suomessa".  Napakka, 54-sivuinen vihkonen haluaa nostaa esiin  vanhemmuuden ja kasvatusyhteistyön merkityksen. Julkaisun avaa toiminnanjohtaja Ulla Siimeksen "Yhdessä"- kirjoitus, jossa hän esittelee sen ideaa. Julkaisuun on koottu




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava »