Tänään on 23.01.2018 13:48 ja nimipäiviään viettävät: Enni, Eine, Eini, Ingegerd ja Ingela. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tasoitukset


Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Tämän raksaviikon postaus on allekirjoittaneen mittakaavalla lyhyt. Tasoitukset jatkuivat taas kahtena päivänä. Urakoitsijan tavoitteena on kuitenkin saada työ maalauksineen valmiiksi joulukuun aikana. Se oli hieno uutinen.  Olemme toistaiseksi aikataulussa saada kivitalo 10 kk:ssa muuttovalmiiksi. Vaikka tällä hetkellä tuntuukin, ettei mitään tapahdu. Eikä oikeastaan tapahdukaan. 27.11.2017 alakerran aulaa. Näin valkoista pelkästään tasoitusten jälkeen. Telineet purettiin...

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Tälläkään viikolla ei ole tapahtunut juuri mitään silmiinpistävää. Mutta seinät ja lattiat jatkavat kyllä kuivumistaan, ja seiniä on myös tasoiteltu jonkun verran eteenpäin viikolla. Sisätilan kosteus on varmasti erityisen luotettavan halpismittarin mukaan jo 30%, joten tehokkaasti kuivurit tekevät tehtäväänsä. Itse voimme tehdä nyt siis lähinnä noita ulkopuolen töitä, ja iltaisin pimeys kyllä rajoittaa pahasti työntekoa. Pihan ja raksamökin siivousta ja...

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Tämä viikko nytkäytti raksaa vain hieman eteenpäin mutta seinät ja lattiat ovat taas hitusen kuivemmat. Tasoitustyöt etenivät muutamana päivänä, viimeisteltiin ulkoverhousta ja autotallin ovien asennuksia sekä siivoiltiin edelleen tiluksia kaikenmaailman muottivanereista, jättiläislankuista ja levyistä, niin että kyljykset soi taas nukkumaan mennessä. Jos joku haluaa tosielämän crossfittiä, niin meille voi tulla työntämään hampaat irvessä kottikärrylastillista...

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Seitsemäs rakennuskuukausi on menossa. Osa meidän kanssa yhtä aikaa aloittaneista rakentajista ovat jo saaneet täysin ällistyttävästi muuttoluvan mutta täällä sitä vaan tahkotaan menemään. Raksaviikosta toiseeen. Projekti etenee kuitenkin tasaisen tappavaa tahtia, ja tässä pitää alkaa tehdä kohta viimeisiä tilauksia koskien mm. takkaa, väliovia, välikaton materiaaleja sekä wc-kalusteita. Laatoittajakin on aikeissa aloittaakin työt seinien osalta jo reilun viikon...