Tänään on 25.09.2017 05:42 ja nimipäiviään viettävät: Kullervo ja Sigvard. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle touko aalto vihreiden puheenjohtajaksi


Gpiste.org -

Viimeiset pari viikonloppua ovat olleet vauhdikkaita Suomen poliittisella kentällä. Ensin Jussi Halla-ahon valinta Perussuomalaisten johtoon hajotti puolueen kahtia ja seuraavana viikonloppuna Vihreät unohtivat yhden laatikollisen ääniä Helsinkiin. Tekeville sattuu.Vihreiden johtoon nousi ikäiseni Touko Aalto. Äänestin itse ensisijaisesti Aaltoa, vaikka koin myös paljon yhtäläisyyttä Olli-Poika Parviaiseen. Kuitenkin tässä haettiin keulakuvaa Vihreille, joten päädyin...

40+ blogit -

Unelma surffaamisesta Mulla on aina ollut viha-rakkaussuhde mereen. Meri on valtava, se on upea, se on pelottava. Siitä saa kuitenkin valtavan määrän energiaa pelkästään katsomalla sen pauhua tai tyyneyttä, eikä mielestäni mikään kauneudessaan ylitä taivaanrantaa. Olen elämäni aikana pelännyt aivan liian monia asioita; lentämistä, putoamista, korkealta hyppäämistä, ahtaita paikkoja, merta ja monia muita. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia olen yrittänyt voittaa...

Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

96 Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Aaltomelonnan kulta-aika on taas alkamassa. Ensin riemuittiin Pohjois-Suomen hurjista lumisateista suurtulvien toivossa ja seuraavaksi odotetaan Kilpisjärven helleaaltoa kuin juhannusta konsanaan. Seuraavassa vinkkejä aallossa tehtäviin liikkeisiin. Nyt on juuri sopiva aika mielikuvaharjoitteluun, kun ajatte tänne pohjoiseen. Tuomas on jo treenaamassa  Roundhouse (15 pistettä, InternationalCanoeFederation) Kansainvälisen kanoottiliiton...

Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

Tuomas Hawa'Iillä Katsastuskisojen jälkeen ensimmäinen pakettiautollinen melojia suuntasi kohti pohjoista. Määränpäänä oli Maalismaan Hawa'Ii, jossa näytti vesimittareiden mukaan olevan hieman alle 800:n kuution virtaama. Aalto oli voimakas kuohu jossa sai paiskia töitä hiki hatussa, varsinkin hyvän paikan eteen. Sellaisen saadessaan alkoi liikkeisiin löytyä ilmaa ja varsinkin vasemmalle kädelle nähtiin kaikenlaisia hyrriä. Vaikka kävimme lämmittelemässä lihakset...

Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

Muonio. Tätä pohjoisemmaksi suomalainen freestylemeloja ei uskalla. Paikka, jossa ilman lämpötila hätyyttelee lähes ympäri vuoden hellelukemia, hyttysiä ei ole koskaan ja maailmanluokan aallot huhuilevat melojia luoksensa. Aaltojen toiminnasta meillä ei ollut varmaa tietoa, mutta katto pään päällä ja lämmin sauna toimivat tällä kertaa porkkanana. Saapuessamme paikalle virtaama Muoniossa näytti 580 ja Kaaresuvannossa 250 mottia sekunnissa. Sannan Kaupan 50 sentin munkkikahvien...

Magnoliasade -

Oppaat ovat varovaisia. Todella varovaisia. Ymmärtäähän sen, he ovat kuitenkin viime kädessä vastuussa turistilaumastaan. Kun kyselimme tiistaina harrastusmahdollisuuksista, toimistosta epäiltiin että Porto Santon risteilyt eivät vielä ala pitkään aikaan. Ja kun soitimme keskiviikkona, epäiltiin, että Porto santolle lähteminen ei varmaankaan olisi hyvä idea sateisen sään vuoksi. Mutta V oli päättänyt, etä Porto santolle mennään ja mentiinhän me. :) Liput varattiin...

Jyrki Virolainen -

                                                   1. Poliitikoille sattuu ja tapahtuu usein kaikenlaista, myös sukupuolielämän saralla. Jussi Halla-aho seurusteli monta vuotta salarakkaansa kanssa ja nyt heillä on yhteinen lapsi. Simon Elo, tämä, ei elostelija vaan kiivailija, intoutui myös pettämään vaimoaan nuoren kokoomusaktiivinaisen kanssa.  2. Molemmat, sekä Jussi että Simon, katuivat tai olivat ainakin katuvinaan syvästi menettelyään. Mutta...

Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Globaali lämpötila-anomalia (poikkeama tavanomaisesta eli ajanjaksosta 1979-2000) tänään 19. toukokuuta 2017. Erityisen lämmintä on maapallon napa-alueilla: antarktisella alueella keskimäärin 3,22 celsiusastetta yli tavanomaisen ja arktisella alueella 1,17 astetta yli tavanomaisen. Kartan saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä sen päältä. Credit: Image obtained using Climate Reanalyzer (http://cci-reanalyzer.org), Climate Change Institute, University of Maine, USA . Tylsältä...

Sisäinen urheilija -

Naiset ovat juoksijoinakin erilaisia kuin miehet, alkaen lihaksistosta, hapenottokyvystä ja päätyen vauhtiin. Juoksua käsittelevät nettisivut, kirjat tai lehdet ovat katsoneet silloin tällöin tarpeelliseksi julkaista naisjuoksijoille suunnattua materiaalia. Olen itsekin lukenut niitä mielenkiinnolla, ja kuulostellut, olisiko niissä jotain minulle tärkeää.  Näkemissäni naisjuoksijoille suunnatuissa suomenkielisissä jutuissa on useimmiten käsitelty sellaisia naisille spesifejä...

Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

Kun matkaan kerran lähtee aaltoja metsästämään, niin ei voi arvata mihin tie viekään. Muoniosta palasimme Kattilakoskelle ala-aallon pärskeet mielessämme. Vesitilanne näytti rannalta katsottuna yhtä hyvältä kuin vesimittarit antoivat odottaa, eli ala-aalto murtui juuri sopivasti, vaikka sisään pitikin meloa ahkerasti ylemmän aallon kautta. Virtaama oli lievässä laskussa ja saavuimme paikalle 1550 kuution virtaamalla. Tänne me jäätäisiin, joten aloimme pystyttää Everestin...

Plöki/Notatki z podziemia -

Kuten kaikki varmasti muistavat, äärioikeisto leimaa nykyään länsimaisen demokratian ja kansalaisvapaudet "kulttuurimarxismiksi", jonka on luonut Frankfurtin koulukunta. Tämä ajatus on peräisin massamurhaaja Anders Behring Breivikiltä, joka on nykyäärioikeiston suuri esikuva. Äärioikeisto on valmis surmaamaan vaikka sinun lapsesi "kulttuurimarxisteina", jos he eivät henkensä pitimiksi viipymättä liity äärioikeiston riveihin. Som alla säkert minns brukar extremhögern...

Kemppinen -

Touko Siltala täyttää vuosia, kuusikymmentä kuten nuorilla on nykyisin tapana.   Kirjankustantajalle on tärkeää, että on paljon kavereita ja sitten ei usko heitä. Kaverit ovat sellaisia, jotka antavat neuvoja. Kustantajan ammattinimike viittaa kustannusten hankkimiseen, ja sen heistä monet osaavatkin erittäin hyvin ja elleivät osaisi, kyllä kaverit auttavat. Olen tuntenut vanhan ajan kustantajia. Tuo termi esiintyy Uuden ajan taloushistoriassa. Joku jolla oli varaa, kustansi...

Helsingin aallot -

Yksi Alvar Aallon Helsinkiin piirtämästä 11:sta talosta on Punavuoressa sijaitseva ns. Insinööritalo, jonka Aalto suunnitteli Suomen Teknisen Seuran toimesta. Rakennus valmistui vuonna 1952. Talon suojeluprosessi alkoi vuonna 2000, kun se Alvar Aalto Säätiön aloitteesta määrättiin rakennuskieltoon. Vuonna 1997 talo oli palanut tuhopoltossa pahoin, jolloin lähes koko katujulkisivu ja interiööri tuhoutuivat. Tiiliverhouskin jouduttiin rakentamaan kokonaan uudestaan. Aula on...

Oma koti valkoinen -

Artek lanseerasi eilen alkaneilla Pariisin Maison & Objet -messuilla kolme uutuutta, Ronan & Erwan Bouroullecin suunnitteleman Rivi-tekstiilikuosin, Aino Aallon Aaltojen Riihitien kotiin suunnitteleman kukkaruukun, sekä Suomi 100 -juhlavuoden erikoisversiot Alvar Aallon jakkaroista ja pöydistä. Artekin väripaletissa toistuu Suomen luonnosta tutut sävyt - siniset järvet, valkoiset hanget, kivenharmaa, voikukan keltainen ja kaunis oliivin vihreä.  Ronan & Erwan Bouroullecin Rivi on...

Erkki Havansi -

Tuleva Aalto-yliopisto aikoo aikanaan avata komeasti. Vihkiäisten pääpapiksi koetetaan värvätä maailman rikkain mies, Bill Gates. Siis jonkinlainen "Wavegate". Aallon sanoma ja suunta on selvä: amerikkalainen big business on uuden yliopiston innoittaja. Huolimatta viimeaikaisista katastrofaalisen huonoista näytöistään. Lama meidän taloudessamme on jenkkilähtöinen, mutta pääpuhujaksi ei silti kelpaa maailman henkisesti rikkain mies, Dalai Lama. Jo ennen Aalto-avajaisia ehättää...

Ekofokus -

Talvimyrsky on riepotellut lounaisia merialueita, jossa merkitsevä aallonkorkeus on ylittänyt 8 metriä. Korkein yksittäinen aalto on tuolloin noin 15 metriä. Aallonkorkeudet sivuavat aiempaa ennätystä. Kuva: Hans Braxmeier  Norjanmereltä saapunut voimakas matalapaine voimistui läntisillä ja lounaisilla merialueilla myrskyksi. Tuulet alkoivat voimistua jo eilen keskiviikkona 11.1. ja kovinta aallokko oli klo 22 - 07 välillä, jolloin merkitsevä aallonkorkeus ylitti 7 metriä...

Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...

Märket-kuvapäiväkirja -

Aikaisin maanantaiaamuna heräsimme Märketillä tuulen ujellukseen, kun kova lounaistuuli tuiversi. Otin kamerani ja jalustani ulos kalliolle, missä aloin etsia sopivia kuvauskulmia. Kuvattuani tyrskyjä puolisen tuntia olin jo painumassa takaisin pehkuihin, kun muut alkoivat vasta heräillä. Huomasimme että tyrskyt sen kuin kasvoivat, vaikka tuuli oli jo hiukan heikkenemässä. Tuuli oli myös kääntymässä, mikä toi suuria aaltoja myös luodon eteläkärkeen, mistä niitä pystyi...

Plöki/Notatki z podziemia -

Touko Aalto on ilmoittautunut dialoginhaluiseksi persuja kohtaan. Tästä minun ei tarvitse kirjoittaa uudestaan, koska olen jo pari vuotta sitten sanonut kaiken tarvittavan . Touko Aalto har förklarat sig villig att föra dialog med sannfinnarna. Det här behöver jag inte skriva något nytt om, eftersom jag redan för ett par år sen sagt allt man kan säga om det .

Heikki Meriläinen -

Kansankirjailija ja perinteen kerääjä Heikki Meriläinen, Sotkamo 1847 - Paltamo 1939. Heikki Meriläisen elämä,  hänen itsensä kertomana Alkuteos painettiin Werner Söderström Osakeyhtiön Kirjapainossa Porvoossa 1927 ENSIMMÄINEN MUISTONI. Syntynyt lienen Sotkamon Korvaniemen kylässä Kantola-nimisessä pienessä talossa joulukuun 21 päivänä vuonna 1847 aamuhämärässä. Kylmä pakkasen-kirtutuisku kuului olleen. Liekö se ennustanut minun myrskyistä elämääni. Kerrottiin...




Harmaasusi -

SATA JÄNiSTÄ Idästä soitetaan, on soiteltu jo toista päivää kahdeksalla boforilla, siunattu on tuo Skipparskjærin selänne jossa vain pari aukkoa isojen alusten tulla. Somimoilleen vaimentaa pahimman wimman, kitkee suurimman jylyn - ottaa luonnetta pois, niin että loppumatka rantaan on asettumista. Kohtuullista kotouttamista - on rohjettava mokomasta yltiöpäisesti sanoa; silläkin uhalla, jotta saattaa syyllistyä johonkin tuntemattomaan. Aalto ei ylety rantabulevardille, mitä nyt...

Jyrki Virolainen -

1. Ylen Taloustutkimukselta tilaamassa kyselyssä haastateltiin 21.8.-5.9, eli ajanjaksona, jolloin julkisuudessa puhuttiin ja kirjoitettiin laajasti varsinkin Turun puukotustapauksesta, yhteensä 1964 ihmistä. Heistä puoluekantansa kertoi n. 60 prosenttia vastanneista. Tutkimuksen virhemarginaali on kumpaankin suuntaan 2,3 prosenttia. 2. Kokoomus jatkaa edelleen maan suosituimpana puolueena. Kannatus säilyi edelliseen mittaukseen verrattuna ennallaan 20,8 prosentissa, mutta ero toisena...

Oma koti valkoinen -

Iittala tuo syysmarkkinoille monta ihanaa tuoteuutuutta, joista yksi on ylitse muiden - suosittujen teräksisten Aalto-vatien valikoima laajenee syksyllä uudella ruusukultaisella värivaihtoehdolla. ♥︎ Elegantti ja herkkä metallisävy on saanut inspiraationsa Alvar Aallon arkkitehtuurista, johon kuuluvat oleellisena osana lämpimän metalliset detaljit kuten kahvat, kaiteet ja kädensijat. Ruusukultaisista vadeista tarjoiltavat salaatit tai hedelmät saavat sävystä täysin uudenlaista...

Oppitori -

Tämä lista on alekkaisena täällä , josta sen voi sijoittaa arpojaan. Täällä on kymmenen kertaa laajempi Kotuksen sanaluettelo.Laitoin sanojen väliin pilkut, jotta listasta voisi arpoa tällä . Suurin piirtein sama kuin Kielitoimiston sanakirja, jonka sanat myös ovat talletettuna monessakin muodossa . aakkonen, aakkoset, aallokko, aalto, aamu, aamuisin, aamupala, aamuyö, aapinen, aari, aaria, aasi, aasia, aate, aateli, aateluus, aatos, aatto, aava, aavikko, aavistaa, aavistus...

Sedis Blog -

Ateneumissa avatussa Alvar Aalto – taide ja moderni muoto -näyttelyssä 11.5.–24.9.2017 voi tutustua Aallon elämään ja tuotantoon. Ville Suhonen ja Jari Sedergren luennoivat Ateneum-salissa keskiviikkona 17.5. klo 17 aiheesta Filmistudio Projektio, Alvar Aalto ja elokuvasensuuri. Luento sisältyy pääsylipun hintaan. Arkkitehti Alvar Aalto on vähemmän tunnettu vakavasta elokuvaharrastuksestaan: hän oli vuosina 1934–1936 toimineen Filmistudio Projektion, Suomen ensimmäisen...

Oh-show-tah hoi-ne-ne -

SATA JÄNiSTÄ Idästä soitetaan, on soiteltu jo toista päivää kahdeksalla boforilla, siunattu on tuo Skipparskjærin selänne jossa vain pari aukkoa isojen alusten tulla. Somimoilleen vaimentaa pahimman wimman, kitkee suurimman jylyn - ottaa luonnetta pois, niin että loppumatka rantaan on asettumista. Kohtuullista kotouttamista - on rohjettava mokomasta yltiöpäisesti sanoa; silläkin uhalla, jotta saattaa syyllistyä johonkin tuntemattomaan. Aalto ei ylety rantabulevardille, mitä nyt...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Touko Aalto on uusi Paavo Lipponen - Suomen tuhoaja kapitalismia palvoen. Eliitin talousterroria palvoen. Touko Aalto on oikeistolainen, kapitalismin ylistäjä, hyvinvointivaltiota halveksiva. Vaikka väittäisikin jotain muuta: jos ihmisen prioriteeetti on pörssi-ideologia ja eliitin sanelu niin silloin estät pohjoismaisen mallin humanistisen nousun ja olet purkamassa valtiota takaisin feodaaliterrorin alle. Hyvinvointivaltio on sääntelyssä ja veroprogressiossa - ne on nyt purettu...

Jyrki Virolainen -

                                                   Vihreät Aallon aikaan 1. Vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi valittiin eilen Tamperella kansanedustaja Touko Aalto. Hän hakkasi äänestyksessä - vihreillä puheenjohtajan valinta perustuu hieman monimutkaiselta vaikuttavaan jäsenäänestykseen - selvästi toisena ennakkosuosikkina olleen kansanedustaja Emma Karin Espoosta.  2. Emma Kari oli vihreiden puolueliitin ja pääkaupunkiseudun ehdokas, mutta puolueen...

Ihmissuhteet ja tasa-arvo -

Vihreät ovat valitsemassa uutta puheenjohtajaa. Sekä kentältä että vihreiden naisten suunnalta tulee voimakasta painetta valita uudeksi puheenjohtajaksi nainen. Vihreiden kannattajat ajattelevat seuraavasti: Ehkäpä Touko Aalto tosiaankin on "kovaääninen alfauros" verrattuna muihin vihreisiin miehiin, mutta tuskin verrattuna miehiin ylipäänsä. Vihreät naiset ry vaatii naista uudeksi puheenjohtajaksi. Uudella puheenjohtajalla tulee olla femistinen arvomaailma. Vihreiden naisten...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 39 40 Seuraava »