Tänään on 18.10.2017 06:45 ja nimipäiviään viettävät: Satu, Säde ja Lukas. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle treenit hiekalla


CPUn treenipäiväkirja -

Tänään oli taas Suoknuutin Jaakko meitä kouluttamassa. Tällä kertaa jokainen harjoitteli ensin 3 pätkää joissa 3-5 estettä ja sen jälkeen kaikki menivät radan kisanomaisesti niin että edetä sai vain siihen asti kunnes tuli virhe (jotta saadaan hommana vähän enemmän panoksia mukaan). Tässä rata: Harjoittelin ensin alun (esteet 1-4) ja sitten esteet 6-8 (ja koska onnistumisen huumassa annoin koiran mennä myös esteet 9 ja 10, en saanut enää tehdä sen enempää). Eka pätkä...

Oman elämänsä pieni, suuri pudottaja -

Toukokuun viimeistä päivää viedään ja onkin jo aika katsoa kulunutta kuukautta taaksepäin, missä ollaan onnistuttu ja mitkä asiat eivät ole menneet suunnitellusti. Painonpudotuksen kannalta toukokuu on ollut haasteellisin kuukausi tähän mennessä tai ei välttämättä edes haasteellinen, vaan oma keskittymiseni tähän hommaan on herpaantunut! Treenit on edelleen tehty samalla hyvällä sykkeellä, kuin alkuvuodestakin ja taas on saanut lisätä treenissä kelkkaan lisää...

Taistelija -

2xlajitreenit 1xuinti (1000m)

Taistelija -

tällä viikolla: 1xtekniikkatreeni 1xuintia (1000m)

CPUn treenipäiväkirja -

Tänään alkoi kahden viikon tauon jälkeen kesäkauden treenit uudessa ryhmässä. Nämä treenit pidetään meidän omalla kentällä (siis meidän pihalla). Treenirunko löytyy tuolta: treenisuunnitelma Tiedosto on xls-file ja sieltä ensimmäinen harjoitus "harkka1". Ensin positiiviset seikat: Narulelu kelpasi palkaksi aivan mainosti, ja sain revitettyä ja riehutettua CPUa sillä tosi kivasti! Sivuetäisyysharkka meni hyvin, kuin myös putken pimeään kulmaan kääntäminen. Pystyin...

CPUn treenipäiväkirja -

Tänään oli taas Suoknuutin Jaakko meitä kouluttamassa. Tällä kertaa jokainen harjoitteli ensin 3 pätkää joissa 3-5 estettä ja sen jälkeen kaikki menivät radan kisanomaisesti niin että edetä sai vain siihen asti kunnes tuli virhe (jotta saadaan hommaan vähän enemmän panoksia mukaan). Tässä rata: Harjoittelin ensin alun (esteet 1-4) ja sitten esteet 6-8 (ja koska onnistumisen huumassa annoin koiran mennä myös esteet 9 ja 10, en saanut enää tehdä sen enempää). Eka pätkä...

CPUn treenipäiväkirja -

Suoknuutin Jaakko kävi pitämässä lauantaina Lägiläisille treenit. Tässä rata: Täytyy sanoa etten muistaakseni ole koskaan ollut yhtä maitohapoilla harkkojen jälkeen kun tuolla olin! Joko kunto on huonontunut tai kennelpojan sanoin "Jaakko tykkäsi juoksuttaa tyttölapsia" ;D. En ole päässyt normiharkkoihin vähään aikaan ja se kyllä näkyi. Mahtaa olla kiva tulla ulkopuolisena kouluttamaan ja nähdä että kaiki samat vanhat manööverit ovat taas ottaneet vallan ohjaajassa...

CPUn treenipäiväkirja -

Teimme ensin valkoisilla palluroilla merkityn harjoituksen. Huhhuh, olipa taas vääntöä! Joskus sitä kaipaisi jotain ympyräratoja tai pelkkää eteenlähetystä, siinä me ollaan CPUn kanssa hyviä... Ensimmäinen hiottava kohta oli tietenkin hypyn no 3 pitkä kaari sekä välistäveto hypylle 4. CPUlle saa todella KARJAISTA nimen ennen hyppyä jos meinaa saada sen yhtään käsiin, ja mäkun en ole tottunut niin "rumasti" koiralle sanomaan niin se ei tule oikein luontevasti. Mutta kun...

CPUn treenipäiväkirja -

Olen lukenut muutaman kirjan ja katsonut pari DVD:tä tässä CPUn ohjauksen aiheuttamassa masennuksen alhossa (no ehkei nyt sentään masennuksen, mutta alavireen joka tapauksessa). Ainakin minä saan uutta puhtia harjoitteluun lukiessani miten toiset ovat voittaneet vastoinkäymiset ja lopulta saavuttaneet päämääräänsä. Tällainen kirja on esim. Susan Garrettin "Shaping Success, the education of an unlikely champion". Eiliset treenit menivät pitkästä aikaa erittäin hyvin, ja olin...

Naiseuskoe -

Juoksuprojekti on käynnissä ja se on kivaa. Kymppi hujahtaa jo ilman suuren suurta tuskaa, vaiks olin ihan varma että hyydyn sata metriä ulko-ovesta kun en ole sitä reenannu kunnolla. Rauhottaa päätä kanssa kun viipottaa menemään polulla. Muuten ei oo ihan niin paljon kehumista kun vois olla, juoksun lisäksi öbaut kaikki muu on aika suurta tuskaa. Ne treenit mistä ihan oikeasti tykkään on tältä kaudelta ohi, toiset siksi etten pääse enää harjottelujen takia, toiset siksi...

Treeniblogi ja vähän muutakin -

Keskiviikon kimppistreenit olivat viimeiset noin kuukauteen. Elokuussa jatketaan kuusi viikkoa Jennan opissa :) Alla meidän vika veto radan alkupuolelta. Väsymisen huomaa molemmissa, mutta hienosti Narri kyllä tsemppasi. Erityisen iloinen oon kepeilleviennistä - Narrin kanssa mun ei kannata olla paikoillaan sylkkärivienneissä kepeille, vaan liikkua itse niitä kohti. Muuten N alkaa komentaa :D Päällejuoksuja ja saksalaisia voitaisiin vahvistaa vielä ensi viikolla ennen Agirotua...

Jälkikoirat ry -

Treenasimme Skavarbölessä neljän koiran voimin, joista kaksi oli ensikertalaisia maalikoiria. Sää oli ihan hyvä, tuulta ei juuri ollut ja lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Metsässä oli vähän lunta, joten jälkien  seuraaminen oli helppoa meille ihmisillekin. Harkkoihin osallistuivat: Riitta ja Ilo, Katri ja Remu sekä maalikoirina Nelli-lagotto ja Babu -labbis emäntineen Ensimmäinen jälki tehtiin Remulle, maalikoirana oli Remulle ennestään vieras Babu-narttu...

Katjuskan treenejä ja muita hajatelmia -

Viimeiset 5 viikkoa olen treeneissä keskittynyt 100 toiston liikeessä jalkoihin, vielä sitä olisi viikon verran jäljellä. Toinen priorisoinnin kohde on ollut selkä ja sitä on treenattu kahdesti viikossa. Sitten tiestysti tuplatreenejä on ollut jonkin verran, muutamina päivinä olen käynyt vain kerran treenaamassa. Pari päivää olen pitänyt myös lepoa salilta, vaikka olisi ollut treeniä, sillä olo oli sellainen, että se vaati enemmän sohvalla makoilua kuin bodaamista. Väkisin...

Bugin treenipäiväkirja -

Viime treenin jälkeen alkoi olla jo niin tukala olo itsellä että päätin kysellä josko Bugille löytyisi tuuraavaa ohjaajaa valmennusryhmästämme. Jouni lupasikin kokeilla ja eka yhteinen kerta menikin tosi kivasti! Bugi lähti Jounin mukaan ihan kyselemättä ja lopputunnista alkoi yhteinen sävel jo hyvinkin löytyä. Rataa en muista koska en sitä itse ollut tekemässä ja annoin Jounille tutustumisrauhan joten en edes seuranut juurikaan heidän tekemisiään. Mutta hyvältä näytti...

Bugin treenipäiväkirja -

Aloitimme hypyltä 4 koska kontaktit on vielä treenin alla. Lähtöasento oli kuitenkin niin että koira oli kontaktin päässä ja siitä poispäinkäännöksellä neloselle. + leieröinti puomin oikealle puolelle koiran ollessa keppeillä onnistui joka kerta! - oli vaikea saada koira kääntymään hypyltä 6 hypylle 7 ilman kauheaa kaarrosta. - tuppasin unohtaa koiran putken 11 jälkeen kiirehtiessääni leieröimään hypyn 20, jolloin koiran kaarroskin oli iso ja se tuli renkaan ohi. Kun...

Jälkikoirat ry -

Läsnä: Tiina (suunnittelijana) ja Dixi ja maalikoirana Bertta Katri ja Remu Riitta ja Ilo Sää oli lauha ja maassa vastasatanut lumi. Tiina teki pikku Bertan kanssa Ilolle pitkän jäljen, joka ehti hyvin vanhentua. Ilolla on ollut pitkä tauko treeneissä ja minua huolestutti vieläkö Ilolla on etsinnän juju tallella vai lähteekö koira mieluummin  pupujen ja myyrien perään, joiden kanssa on saanut vehkeillä koko talven. Jäljestäminen alkoi lupaavasti, Ilo sai hajun muutaman ...

Oman elämänsä pieni, suuri pudottaja -

Eilen pidin pienen tankkauspäivän -ekaa kertaa tämän vuoden puolella, kun tuntui että paino alkoi vähän jo junnaamaan paikoillaan. Nythän menen todella niukilla hiilareilla ja käytännössä leipää, pastaa, perunaa, riisiä tms minulla ei ole lainkaan ruokavaliossani. Eilen kuitenkin pidin Johannan kanssa sovitun tankkauspäivän ja söin ison kasan pastaa ja banaania yms. Illalla olo oli kuin ilmapallolla ja veikkailin, että paino nousee vähintään 600g ellei jopa enemmän...

Treeniblogi ja vähän muutakin -

Viime sunnuntaina katkesi meidän muutaman viikon agitauko kun vuorossa oli aluevalmennusporukan treenit. Meillä oli Narrin kanssa tosi hyvä draivi yhdessä, ja treeneistä jäi huippufiilis! Narri teki kepeillä 100% onnistumisia jopa treenin loppua kohti kun väsy alkoi hieman painaa, ja se jaksoi myös irrota takaaleikkauksiin kunhan vain olin itse ajoissa ♥ HuippuNarppa ♥♥ Perjantaina oli meidän viimeiset tarharyhmän treenit hetkeen, sillä kesä treenaillaan kimpparyhmässä...

Max Backlund -

Tuli taas tänään oltua salilla, tällä kertaa vuorossa oli jalkatreeni. Eilen oli vuorossa yläkroppa. Aika hyvin pääsi tekemään, vaikka väkeä oli jonkun verran. Salilla oli monenlaista porukkaa. Mm. yksi iso kaveri teki penkkiä hirveillä raudoilla ja "munat katossa". Sitten pari tummaa, jotka tekivät pelkästään rintaa ja hauista. Eli siis näitä salien perustyyppejä. :) Vastaanotossa oli vielä söpö, vaalea, sporttinen "naapurin tyttö". Tämä siis eräällä...

Bugin treenipäiväkirja -

- Minnan kanssa puomille peruuttamista. Nostaa jo ihan kivasti toisenkin takajalan puomille, joten selkeästi on tajunut että molemmat jalat siellä pitää olla. Vauhdissa ei tosin vielä pysty pysähtymään oikeaan asentoon. - Jounin kanssa rataa, hyvällä drivella ja innokkaasti. Poispäinkäännös kepeille hankala, mutta onnistui viimein (ajautui helposti toiseen väliin). Vielä hieman hakemista käännösten kanssa, jotta ei mene liian pitkäksi tai sitten liian tiukaksi.




Treeniblogi ja vähän muutakin -

♥ Iloinen Stara ♥ Pariin viikkoon on mahtuneet kahdet kimpparyhmän treenit, kun napattiin viime viikolle tuurauspaikka Sanni Kariniemen treeneihin. Uusi tuttavuus kouluttajana, vaikka nimi on toki tuttu. Narri teki superhienoa rataa ja oikein loisti upeilla takaakierroilla! Käsittämätöntä, miten kaukaa se irtosi niihin. Radan alun uskalsin ottaa kutsuna. Ei mitään ongelmaa, vaikka alku sisälsi omasta kutsupaikasta katsottuna periaatteessa takaakierron. Narri ♥ Palkkailtiin rataa...

Treeniblogi ja vähän muutakin -

Eilen perjantaina käväistiin oman seuran treeneissä. Renkaalta Narri tuli ohi pari kertaa, mutta sain onneksi palkattua sinne monta onnistunutta toistoa. Lisäksi laitettiin radalle pussi, sillä jotenkin arvelin että se olisi tämän päivän kisoissakin. Ja oikein arvasin :D Muuten treenit meni hyvin, ja erityisen iloinen oon kepeillemenosta, joka ei ollut ihan helpoimmasta päästä. 100% onnistumisia, hyvä Narri ♥ Mullekin maiftuifi....... Tänään kisailtiin JAUn kisoissa. Kaksi...

Sophie Backlund -

Hepat ovat olleet taas todella hyviä ratsastaa, Hiltonin ravi on todella paljon parempi jo, ja Pixun kanssa ollaan päästy käyttämään sitä selkää ratsastajakin selässä :D (C) Heidi Järvi. Kuva viime talvelta. Pitäisi taas saada vähän uusia kuvia kehiin ;) Hiltonin kanssa olen nyt yrittänyt alkuun työstää sitä tarpeeksi kauan aina käynnissä. Sen kanssa tulee helposti sellainen tunne, että se jää pohkeen taakse ja heittää kaulan liikaa kaarelle ja pakenee nenän kanssa...

Treeniblogi ja vähän muutakin -

Heinäkuu meni mökkeillessä. Samalla pidettiin täystauko lajista, tai itse kävin kouluttamassa pari kertaa, mutta koirat eivät kentillä käyneet edes turisteina autossa :) Totaalitauko tekee niin hyvää! Elokuu alkoi, ja samalla alkoivat myös kuuden viikon Jennan treenit. Niin huippua päästä joka viikko treenaamaan pitkästä aikaa! Laadin meille paperille treenilistaa, jota on helppo päivittää treenien lomassa. Treenilista kulkee kätevästi mukana, ja ekoissa treeneissä...

Treeniblogi ja vähän muutakin -

Niin se vaan elokuukin meni vauhdilla ohi, ja syyskuu siinä samalla. Onnekseni me päästiin kaikkiin Jennan treeneihin, ihan huippua! Pujotteluun löydettiin lisäkikka, nimittäin toisesta päästä avoin ohjuri auttamaan etenkin umpikulmien hahmottamista. Narrin draivi on kasvanut pujotteluun ihan huimasti, ja oon itsekin alkanut innostua vähitellen esteen tarjoamista mahdollisuuksista ja haasteista. Ei ole nimittäin mikään lempieste mulle... :P Tekniikkajuttuihin ei olla ihmeemmin...

Treeniblogi ja vähän muutakin -

Pari viikkoa sitten keskiviikkona saatiin aikaiseksi aivosolmu kepeillä. Tehtiin kujaa, jonka jätin loppupäästä vähän auki, mutta muuten suorat. En laskenut, kuinka monta kertaa yritettiin... aika monta. Onnistumisia vain yksi, johon sitten lopetettiin pienehkön väännön jälkeen. Toissa viikon perjantaina suunnattiin tuuraamaan Marjon kisaavien ryhmään, sillä sunnuntain treenit oli peruttu kisojen alta. Tehtiin tosi hauskaa ja vauhdikasta rataa :) A jätettiin vielä välistä...

Treeniblogi ja vähän muutakin -

Vuosi lähenee loppuaan, ja vielä muutamat treenit toki ehditään ottaa tämän vuoden puolelle. Viime perjantaina oli seuran ohjatut, joissa huristeltiin vauhdikkaalla radalla. Narri oli superhieno etenkin pujottelussa, A:n kontaktit oli ihan ok ja puomi tosi upea ♥ Alla koostetta. Vuoden vikalla viikolla on tarkoitus käydä vielä pari kertaa hallilla, tai ainakin uuden vuoden aattona. Ollaan kaupungissa vuodenvaihde, ja täytyy jotenkin väsyttää koirat ennen kuin pauke alkaa.. Ei...

Witty Foxy -

Eilen Kaisa oli väsännyt meille aika mutkikkaan radan, jotain saman tyyppistä oli kai ollut Oulussa viime viikonloppuna kolmosten radalla. Aikamoista vääntämistä... Mulla meni tovi hahmottaessa ja sitten vielä ekan kerran jälkeen paranneltujen ohjauskuvioiden sisäistämisessä. :P Vähän välilä videolla huomaa kun olen selvästi "ajatusvaiheessa" eli -kuinkas se tästä jatkuikaan... Oikeasti, jos ei tuo minun radan muistamiseni tuosta parane, niin me ollaan Foxyn kanssa aika...

Loppuiko leipä -

Ma: - Ti: sali 1h Ke: - To: crosstrainer 30min Pe: - La: crosstrainer 30min Su: sali 1h Olo on edelleen omituinen ja sekava. Ihan kuin tulisi pari minuuttia omaa elämää jäljessä. Toivottavasti toivun tästä ennalleen tai parempaan kuntoon.

Loppuiko leipä -

Kaksi sarjaa sähköiskuja takana. Olo on vähintään omituinen. Muisti tulee hieman jälkijunassa ja muutenkin on tuntunut kuin olisi jäänyt jyrän alle. Nyt tosin lihaksiin ei enää satu, mutta torstai oli aika tuskainen päivä. Energiaa ei tahdo riittää treeneihin, mutta ehkä jatkan sitten hoitojen jälkeen uudella innolla. Jonkinlaista henkistä kasvua vaatii osastolla oleminen. (Olen siis aina hoitopäivän ja seuraavan yön lukkojen takana muiden hullujen kanssa.) On tietyt...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 13 14 Seuraava »