Tänään on 12.12.2017 20:04 ja nimipäiviään viettävät: Tuovi ja Tove. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tunnustaa


Ilkka Luoma -

Kärjistävä kuva Palestiinasta -  US presidentti Donald Trump täytti vaalilupauksensa ja tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, mutta jätti omasta puolestaan rajat määrittämättä – eikä kieltänyt palestiinalaisten oikeutta, erityisesti Itä-Jerusalemiin. Nyt pallo eli sodan uhka on israelilaisten käsissä. Palestiina nauttii EU' n tukea, Venäjän ja mitä ilmeisimmin myös Kiinan tukea. Kolmen uskonnon maantiede lähestyy nyt kahden valtion politiikkaa. Amerikkalaisille...

Timo Soini -

Kirjoittelen tätä Wienissä. Aamunkähmässä. Viimeiset kolme päivää ovat olleet mielenkiintoisia. Suorastaan ikimuistoisia. Tiistaina olin Brysselissä EU- NATO- kokouksessa. Lounasvieraanamme oli USA: n ulkoministeri Rex Tillerson. Aistin tuolla lounaalla, että ilmoitus siitä, että Presidentti Donald Trump tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, tulee.  Ja tuli kanssa. Seuraavana päivänä. Wienin ETYJ- kokouksen lounaalla puhuivat sekä Tillerson että Venäjän...

Juha Molari -

Atte Kaleva on jonkin sortin sotamaisteri, joka touhuaa netissä oudosti herjaten Suomen kansalaisia. Tätä hän on harjoittanut jo aiemminkin, ei vasta tänään satavuotista Suomea perverssillä tavalla juhlien. Hiukan muutama sana taustaksi miehestä nimeltä Atte Kaleva, minkä jälkeen arvio sotamaisterin tunteiden purkauksesta itsenäisyyspäivänä 6.12.2017. Sotamaisteri Atte Kaleva kirjoittaa lööperiä Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.2017. Atte Kaleva mollaa aktiivisesti 20.-21...

Elämäni ullakolla -

Jumala antaa Pyhän Hengen voimaksi jokaiselle, joka rohkeasti tunnustaa uskonsa Kristukseen. LITURGINEN VÄRI Punainen VIRRET 35 Joulu riemukas 26 Oi armon lähde autuas 141 Ne jotka täällä uskossa 447 Kristus, valo maailman 600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

Annin aatoksia -

Jostain syystä joulu tulee aina vain nopeammin, mutta tänä vuonna olen valmiimpi jouluun kuin koskaan aiemmin. Tuntuu. että suorastaan nautiskelen jouluntulosta, koska onhan minulla nyt ensi kerran elämässäni aikaa valmistella joulua. Olen ns free lanceri  eli ei tarvitse joka aamu mennä säännöllisesti töihin. Voin tunnustaa, että olen aina ollut jouluihminen, vaikka joulun jälkeen on mukavaa siirtyä kevään odotteluun ja valon lisääntymiseen. Pimeä aika ei haittaa minua...

Kemppinen -

Lähes kaikki tädit ja surin osa mummoista ovat tätä nykyä nuorempia kuin minä. Kun ET-lehti osoitti jotain mielenkiintoa, jäin tuijottelemaan. Suomen paras blogiyleisö on tässä. Jos harrastetaan luovaa tilintarkastusta, te olette myös Suomen suurin blogiyleisö. Tottahan lukijamäärä on tuo otsikossa ilmenevä, näinä aikoina 9 miljoonaa vuodesta 2005. Jos joku haluaa nillittää, ettei Suomessa edes ole niin paljon ihmisiä, niin kai siellä on näitä kirjoituksia kahteenkin...

Sivukonttori -

Karjalan kannaksen historiassa Pähkinäsaaren rauhansopimus vuodelta 1323 on vanhin tiedossa oleva Laatokan länsipuolen alueita koskeva valtioiden välinen järjestely. Siinä Ruotsin alaikäisen kuninkaan Maunu Eerikinpojan holhoojahallituksen ja Novgorodin tasavallan kesken sovitaan vapaasta kulkuoikeudesta Nevajoella ja Itämerellä.  Sopimus oli voimassa 272 vuotta, vaikkakaan se ei estänyt sotilaallista toimintaa. Ruotsin ja Moskovan ruhtinaskunnan riidat Pähkinäsaaren rauhan...

Charming nails -

kynsiblogi, kauneusblogi, loppuneet tuotteet, Helein kokemuksia, Mario Badescu Seaweed Cleansing Lotion

Karjala takaisin -

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005464084.html En oikein tiedä miten tuohon pitäisi suhtautua. Täyttä asiaahan ukko puhuu, mutta vaikea sanoa onko  kyse yksityisen ihmisen rehellisyydestä vai jostain venäläisten omituisesta yrityksestä aiheuttaa hämmennystä, kun kerran kaikenlaista trollaamista, epätietoisuuden luomista ja ristiriitaisen informaation levittämistä harrastetaan laajassa mitassa ja yleensä vielä valtiojohtoisesti. Toisaalta Venäjältä kuuluu vielä...

Lady of The Mess -

Yhdellä sanalla kysymyksiin vastaaminen ei olekaan helppoa, mutta niin tässä haasteessa oli tarkoitus tehdä. Melkein onnistuin.

Muoti mielessä -

"kaupallinen yhteistyö Suomen Blogimedia ja Iittala" Pakko tunnustaa etten ole erityisemmin jouluihminen, tai jos täsmennetään, en hihku joulua hirveästi etukäteen. Pidän perinteistä ja totutuista tutuista rutiineista jouluna. Itselleni on tärkeää viettää joulua silloin kun se on, ei etukäteen, sillä muutoin se "joulun taika" olisi jo mennyttä. Mutta mikään ei estä suunnittelemasta

Ilkka Luoma -

Ennen tyydyttiin kyläjuoruiluun, kun tiedettiin naapurin Amandan synnyttävän pojan 13 kuukauden kuluttua – se oli varmaa, koska Lyyti ja Hulda olivat niin sanoneet. Tiedettiin, että Lyyti oli erityisen hyvä ystävä Amandalle, ja ystäväthän eivät narraa toisilleen – vaan tietävät. Tänään vielä tiedon kulku, sen luotettavuus ja tarkoitushakuisuus ovat jyvitetty medialle – ja erityisesti perinteelliselle medialle, joka omien sanojensa mukaan noudattaa hyviä journalistisia...

Markus Janssonin blogi -

Minua lievästi sanottuna vituttaa, että suomalaiset lääkärit ammattitaidottomuuttaan ja tyhmyyttään luokittelevat SEID:n toiminnalliseksi häiriöksi. Ja tulevissa hoito-ohjeissa jne. näin tullaan myöskin tekemään varmasti. Miten näin törkeä VALHE voi päästä läpi ilman kenenkään puuttumatta? Pureudutaanpa tähän valheelliseen uskomukseen ihan itse asiantuntijoiden sanomana: Tehy-lehti 15.03.2017: Usko jo, kehoa ja mieltä ei voi erottaa "Kun potilas tulee lääkäriin...

Markus Janssonin blogi -

Minua lievästi sanottuna vituttaa, että suomalaiset lääkärit ammattitaidottomuuttaan ja tyhmyyttään luokittelevat SEID:n toiminnalliseksi häiriöksi. Ja tulevissa hoito-ohjeissa jne. näin tullaan myöskin tekemään varmasti. Miten näin törkeä VALHE voi päästä läpi ilman kenenkään puuttumatta? Pureudutaanpa tähän valheelliseen uskomukseen ihan itse asiantuntijoiden sanomana: Tehy-lehti 15.03.2017: Usko jo, kehoa ja mieltä ei voi erottaa "Kun potilas tulee lääkäriin...

Aina se on mielessä -

Mahtava reissu Pietariin. Sopiva sekoitus kulttuuria, hyvää ruokaa, musiikkia, nähtävää ja rentoutumista.

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

  Kysymys nyt on siitä että moralistituomari antaa itselleen luvan käyttää mustaa ja leimaavaa ironiaa kun tuomitsee muut helvettiin leimaavasta ironiasta, rasismin vastustaja mässäilee rasismilla hohottaen - kieltää muilta vapauden reagoida ja ilmaista, eivät nämä moralistit ole hupia tai yleisinhimillisen esimerkkejä kun kieltävät muilta vapauden jota itse ilakoiden käyttävät. Mutta kaiken metatason itsetuhon irvokkuuden huipentuma on tämä aavikkouskonnon kolonisaatiota...

Kulttuuri kukoistaa -

Kirjamessuista riittää puhuttavaa, mutta messujuttujen väliin tunkee nyt väkisin nimensä mukainen kirja. Maria Peuran romaanien aiheet ovat aina minusta kuulostaneet niin rankoilta, etten nynnysti ole edellisiä uskaltanut lukea, vaikka tiedän niitä kehutun. Nyt puolivahingossa sain kirjan hyppysiini: novelleista koostuvan teoksen lukukokemus ei ollut helppo ja kepoinen (kuten odotinkin), mutta täysi ja hätkähdyttävä. Kirja kertoo rajoista ja niiden ylittämisestä tai siihen...

Vasarahammer -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE En ole lopettamassa blogia, mutta muiden kiireiden takia sen päivittäminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Nyt kuitenkin lopetan kirjoitustauon toistaiseksi ja yritän päästä takaisin viikottaiseen kirjoitustahtiin. Sananvapaus Vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade tekee Twitterissä taitavaa ja purevaa satiiria poliittisen poliisin vihapuhejahdista. Välillä todellisuus muuttuu niin absurdiksi, että Vihapuhepoliisilla on vaikeuksia...




Idealista -

En luopuisi hiiliteräksisestä keittiöveitsestäni. Hyvä veitsi on kaiken A ja O keittiössä. Mieheni Teemun japanilainen liiketuttava oli meillä syömässä ja ihastui lihapulliini niin paljon, että halusi lähettää minulle lahjan. Veitsen […] The post Vappu Pimiä tunnustaa: ”Astiat ovat suurin sisustuspaheeni” appeared first on Idealista .

Ilkka Luoma -

... Kova väite. Valehteleminen tulee voida osoittaa. Pääministeri on nyt vastaajan asemassa, jos vaikkapa Jussi Halla-aho lyö valehtelusta todisteet pöytään, muutoin todisteiden puuttuessa Juha Sipilä , Kokoomuksen valtiovarainministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Timo Soini ** vain kiistävät valehtelunsa perättömänä! Sininen haave on nyt alle virhemarginaalin, eli ~ 1,3 prosentin kansalaiskannatuksessa. Sinisen unelman ohjaksissa ovat ministeri-audien ovenkahvoihin takertuneet...

Kukkapilli -

Olin torstaiaamun Hesaria lukiessani varsin hämmästynyt ja ilahtunutkin, sillä lehdessä oli juttu urbaanista löytöretkeilystä . Enpä olisi uskonut, että urbaani löytöretkeily päätyisi joskus Hesarin sivuille! Jutussa kerrottiin Kimmo Parhialasta ja Tanja Palmusesta, jotka etsivät ja kuvaavat autiorakennuksia ja joille autiorakennukset ovat "sydämen asia". Tuntui mukavalta lukea Parhialan ja Palmusen harrastuksesta, sillä autiorakennusten bongailu on minullekin vähän sellainen...

Ilux_Ilkka Luoma -

    En minä valehtele - olen kristitty ja harras uskovainen -näin mekin uskomme?   ... Kova väite. Valehteleminen tulee voida osoittaa. Pääministeri on nyt vastaajan asemassa, jos vaikkapa Jussi Halla-aho lyö valehtelusta todisteet pöytään, muutoin todisteiden puuttuessa Juha Sipilä , Kokoomuksen valtiovarainministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Timo Soini ** vain kiistävät valehtelunsa perättömänä!   Sininen haave on nyt alle virhemarginaalin, eli ~ 1,3 prosentin...

Kylväjä-blogi -

Joh. 9: 24–38 Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin...

Aili-mummon arkea -

Omenat maassa ja... TULEN TYHJÄLLE  PIHALLE Tulen tyhjälle pihalle,  sinä naurat nurmikossa; annan ovelle kättä, sinä heinissä heliset; seison yksin lattialla, sinut sylistä löydän. Nosta lähteestä vettä, kahdet kasvot läikähtävät. Äsken lähdit, jo palasit; tulit takaisin minussa. Päivät, elämän helmet, yö menee lankana lävitse. Seulon vuosien vesiä. Käsiin jää jaettu elämä, pitkä tie, suuret mutkat, päivien pikkuiset tuvat, pienet ikkunat tuvissa, pienet...

VillaNanna -

On ollut todella ihanaa, että meillä on syysloma olemassa. On saanut levätä, levätä ja ommella. Tosin minulla on ollut muutakin jännää tänä aikana. Etelä-Koreassa on tarkoitus julkaista kirja, joka kertoo suomalaisesta secondhand kulttuurista ja minä pääsin kirjan sivuille myöskin. Tapasin lauantaina kirjan kirjoittajan ja meillä oli mielenkiintoinen monen tunnin keskustelu. Annoin oman näkemyksen ja miten kirppiskulttuuri on muuttunut omasta nuoruudestani ja mitä toivoisin...

Sivukonttori -

Lobbarit vievät hallitusta ja ministerit tietenkin sen kiistävät. Lobbarit vievät myös eduskuntaa, joka on vastustanut vieraskirjojensa julkistamista korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. Oikeistolainen ministeri luottaa Elinkeinoelämän keskusliiton lobbareihin ja vasemmistolainen ministeri Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön lobbareihin. Lauluntekijä tietää, että oikeistolaiset juovat valkoviiniä ja kulkevat kadun oikeata laittaa, kun taas vasemmistolaiset juovat punaviiniä...

Kylväjä-blogi -

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme  Armosta lähetystyössä  on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä  Pala maailmalta -verkkokaupasta  2 euron hintaan. Lähetystyöntekijät olivat vierailleet oraonkylissä. He kertoivat Jeesuksesta ja antoivat hengellistä kirjallisuutta – vaikkei lukutaitoisia ollutkaan...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 24 25 Seuraava »