Tänään on 14.12.2017 12:02 ja nimipäiviään viettävät: Jouko ja Ove. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle uudenvuoden kalenteri the body shop


PUNAINEN TURKU -

  Tänään 17-2 otettiin Ruotsi-Suomessa käyttöön lopulta onnistuen gregoriaaninen kalenteri. Se toteutettiin vuonna 1753 siirtymällä 17-2 jälkeen heti päivämäärään 1-3. Huomenna on siis maaliskuun ensimmäinen päivä, ettäs tiedätte. Ensimmäinen yritys kalenterin uusimiseksi tehtiin vuosina 1700-1712 ja sekös todettiin epäonnistuneeksi. Huomenna on siis 1-3, vaikka tänään olisikin 17-2. 1753 – Helmikuun 17. päivän jälkeen seurasi suoraan 1. maaliskuuta Ruotsin ja...

Lipstick Love -

Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka aloittivat tämän vuoden kosmetiikkajoulukalenterin miettimisen jo siinä vaiheessa, kun edellisen vuoden kalentereista oli vielä luukkuja avaamatta. Mietin eri vaihtoehtoja ja selailin kalenterien sisältöjä muiden blogeista. Olin innoissani omasta Lookfantasticin joulukalenteristani ja olin täysin vakuuttunut siitä, että tulen ostamaan itselleni kosmetiikkaa sisältävän joulukalenterin myös vuonna 2017. Miksi en ostaisi? Niin se on toisaalta ihan...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 1-3 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun 1700 – Ruotsi otti käyttöön oman ruotsalaisen kalenterin yrittäessään siirtyä gregoriaaniseen kalenteriin (Ruotsi palasi takaisin juliaaniseen kalenteriin 1712 ja otti gregoriaanisen kalenterin käyttöön 1753 ). 1712 – 29:ttä helmikuuta seurasi Ruotsissa 30. helmikuuta , mikä merkitsi siirtymistä ruotsalaisesta kalenterista takaisin juliaaniseen kalenteriin . ”Tilökelsedag” 30.2.    30. helmikuuta on...

annan aarteet -

Vielä pari kuukautta sitten tuntui, että kaikki käsillätekeminen oli jotenkin vaikeaa. Into oli laantunut. Mietin, mistä saisin takaisin sen saman innon jotain kohtaan, mikä joskus blogin alkuaikoina oli melkeinpä kaikkea uutta kokeillessa. Illalla Facebookia selaillessa törmäsin sattumalta muutamaan kalenterienkoristeluvideoon ja silloin vasta perustettuun Kalenterimanian Facebook-ryhmään . Se oli menoa se. Kalenterien koristelu on tällä hetkellä varmasti yksi nopeiten...

Lipstick Love -

Joulu tuli ja meni, ja niin olisi myös aika kirjoitella LF:n joulukalenterin viimeinen postaus. Nyt olisi siis luvassa luukut 21-25 ja täytyy sanoa, että aika innolla odottelin noiden viimeisten luukkujen sisältöjä! Aika monessa kalenterissa juuri se viimeinen luukku sisältää jotain "suurinta ja hienointa" ja koska koko kalenteri oli ollut täynnä aivan ihania yllätyksiä, en olisi millään malttanut odottaa, että pääsen viimeisen luukun kimppuu! Onneksi sekin päivä koitti...

Nettipäiväkirjani -

4.1.2017 päätin haastaa itseni hieman kummalliseen kokeiluun. Käytän kaksi viikkoa Windows- tai oikeammin Microsoft sovelluksia työskentelyyn ja muuhunkin toimintaan, lisäksi otin mukaan vielä Facebookin jota olen aikaisemmin käyttänyt periaatteessa vain väkisin. Microsoftin kehittämät sovellukset ovat osittain olleet jopa yllättävän hyviä, liika yksinkertaisuus haittaa silti myös niissä. Sovelluksia voi hätäisesti käyttää mutta ominaisuudet loppuvat kesken jos haluaa...

Liiolii -

Moniko vielä käyttää taskukalenteria? Olen tällä hetkellä kolmen kalenterin loukussa. Vuosi sitten ostin hetken päähänpistosta lukuvuosikalenterin, pinkkikantisen, vaikken ole opiskelija aikoihin ollutkaan. Mutta syksy, uuden alku, uusi kalenteri... Pinkki kalenteri loppuisi vasta tämän vuoden lopussa, mutta menin kuitenkin hankkimaan jälleen lukuvuosikalenterin, tuon Piste-kalenterin, joka alkaa elokuun alusta. Niinpä sompailen tällä hetkellä vielä jonkin aikaan pinkin ja...

Ecran -

Vuosi on ehtinyt vaihtumaan, eikä minulla ole vieläkään kalenteria. Sellaisen hankinta ei ole ehtinyt tullut mieleenikään. Arjen pitää kasassa puhelimen kalenteri, joten toisaalta en muuta edes tarvitsisi. Mietin kaikkia kalentereita, joita minulla on ollut. Miten käytän kalenteria? Kirjoitan tietysti muistettavat menot, mutta myös liudan erilaisia listoja. Piirtelen tylsyyksissäni kuvia ja suunnittelen asioita. Mitä olen niihin kaivannut? Mahdollisuutta tehdä sivuille muutoksia...

Stylespot -

Viimeiset pari viikkoa olemme kärsineet kuopuksen huonoista yöunista. Nukkumattomuus vaikuttaa meihin kaikkiin, mutta onneksi viikonloppuina meillä on ollut kivaa ohjelmaa tunnelmaa keventämään. Viime viikonloppuna teimme Helsingin reissun, jonka kohteina olivat Stokkan jouluikkunan avaus, esikoisen suosikkiohjelmasta tuttujen Ryhmä Hau koirien esiintyminen ja Kiasma vierailu. Mieheni tarvitsi työkengät, jotka löytyivätkin Stockmannilta, Ted Bakerilta. Minun tavoitteenani oli...

oravanpesä -

Olen vannoutunut printtikalenterin käyttäjä. Käsilaukusta löytyy allakka, johon kirjaan omat menot. Työpöydältä toinen, jossa on työmenot. Työtapahtumat löytyvät myös sähköisestä kalenterista, mutta tykkään enemmän omin kätösin tehdyistä merkinnöistä. Töistä löytyy myös seinäkalenteri, josta aikataulutan omat ja muiden työt viikkojen päähän. Ihanne olisi, jos olisi kaksi rinnakkaista kalenteria, joista toinen on aina kuukauden edessäpäin. Kotoa...

Täyttä elämää -

Sain tosiaan tänä vuonna ajatuksen tehdä jokaiselle lapselle oman joulukalenterin. Edellisinä vuosina on aina ollut yhteinen, mutta koska vanhin on jo omillaan ja halusin hänellekin kalenterin, oli kätevämpää tehdä oma. Ja sitten tuntui että pitäähän muillekin olla omat kalenterit :) On myös niin paljon kivoja ideoita, jotka on helpompi toteuttaa, kun yhdessä "luukussa" on vähemmän täytettä.  Vähän viimeisinä päivinä epäilytti, että kuinkahan käy mutta tytöt...

Lipstick Love -

Nyt olisi aika tehdä toiseksi viimeinen katsaus Lookfantasticin joulukalenteriin. Tänään on vuorossa luukut 16-20 ja viikonlopun jälkeen tulee sitten vielä viimeinen postaus tästä kalenterista. Oon ollut tähän mennessä enemmän kuin tyytyväinen kalenterin sisältöön, enkä usko mieleni muuttuvan enää noiden viimeisten viiden luukun kohdalla. Kalenteri on todellakin ollut hintansa arvoinen ja koen saaneeni rahoilleni todella hyvin vastinetta. Ainut mikä toki harmittaa on se...

Kaunis arki kotiisi -

www.unelmienivuosi.fi Viime aikoina on tapahtunut paljon kaikkea hauskaa ja yrittäjyys on kyllä niin minun juttu! Töitä tulee tehtyä aika paljon, mutta itse saa ja pystyy vaikuttamaan tosi paljon siihen, kenen kanssa tekee ja millaisia erilaisia juttuja tekee. Sopii minulle! Parhaimmillaan löydät ihmisen, jonka kanssa vaan synkkaa ja yhdessä tekeminen on niin hauskaa, ettei se edes tunnu työnteolta. Kiitos Frida   :) Olen myös aloittanut mentoroimaan ja miten kivaa sekin on. Siitä...

Keltainen talo rannalla -

Neljä kotia - Four Homes Kävin selailemassa ruotsalaisten kiinteistönvälittäjien sivuja ja löysin neljä trendikkäästi sisustettua kotia. Yhteisenä tekijänä näissä kodeissa on valkoiset ja vaaleat pinnat, mustat yksityiskohdat sekä uuden ja vanhan yhdistäminen.  Yhteistä näistä löytyy toki monta muutakin asiaa: makuuhuoneista pellavatekstiileillä huolettomasti pedatut sängyt sekä myös huolettomasti asetellut torkkupeitot sohvilla ja tuoleilla. Rennosti asetelluilla...

Inspiration -

Vaikka kuinka kaunis kalenteri onkin kyseessä, tykkään tärkeät asiat ja päivät merkata tarroilla ja teipeillä, klemmareilla ja vaikka ja millä hörsylöillä. tässä esimerkkiä Anna-Mari Westin tämän vuoden kalenterista tuunailtuna.  Käytän mm. tällaisia pieniä muistilapputarroja, joita reunojen yli näkyy ulospäin. Tein kalenterikirjan taakse taskun näille ja laitoin taskuun kiinni tarrat. On helppo ottaa mukaan ja laittaa asioita muistiin silloin kun haluan ja tarvitsen...

Riisa no Nippon – Vaihto-oppilaana Japanissa -

Riisa no Nippon täyttää tammikuussa huimat viisi vuotta! Aloitin blogin vaihtoni kynnyksellä, reipas vuosi ennen vaihtoon lähtöä, kun suunnittelin vasta tulevaa matkaani ja pohdin, tulenkohan ylipäätään edes valituksi vaihtoyliopistooni . Blogin tulevien synttäreiden kunniaksi arvon lukijoiden kesken kaksi Sangatsu mangan -seinäkalenteria, jossa aiheina ovat japanilaiset tarut ja legendat. Sangatsu Manga -kalenterin tulevan vuoden kansi. Piirros: Maaria Laurinen. Kalenteri on...

Charming nails -

L`occitane joulukalenteri, eleven joulukalenteri, kosmetiikka joulukalenteri, eleven christmas calender

Amerikkalaista arkipäivää -

Vuoden vaihteessa posti toi meille ilahduttavassa määrin erilaisia kalentereita. Suomalaiset kalenterit päätyivät heti seinälle, koska niissä viikko alkaa totutusti maanantaista. Amerikkalaisten kalenterien esille ripustaminen on sen sijaan hyvin riskialtista, koska amerikkalaiset ovat ryhmitelleet viikkonsa alkamaan sunnuntaista. Suomalainen silmä ei tällaiseen viikon uudelleenjärjestelyyn helposti totu. Amerikkalaisen kalenterin mukaan kulkiessa päätyykin olemaan kaikesta päivän...

Viherjuuria -

Joulukuun ensimmäinen tarkoittaa, että seuraavat viikot saa avata luukkuja, pussukoita, nyssyköitä, laatikoita ja paperipusseja. Saksassa joulukalenteri ei ole vain lasten juttu, vaan myös aikuiset saavat omansa. Jo kolmannen kerran olemme tehneet miehen kanssa yhteisen joulukalenterin. Perinne alkoi ensimmäisenä yhdessä asumisen vuonna. Olin aikaisempina vuosina saanut kämppikseltä lahjaksi itse tehdyn joulukalenterin. Koska puolisolle voi olla vaikea keksiä yhtä erityistä ja isoa...




PUNAINEN TURKU -

Tänään 8-12 elämme hetken maassa käytössä olevan juliaanisen kalenterin vallassa. Vieressäni seisova kuningas Kustaa II Aadolf viettää huomenna synttäreitä, mutta saa suuren lahjan jo nyt päivää aiemmin. Hänelle syntyy tänään lapsi, joka on mitä todennäköisemmin saatettu alulle Turun linnassa. On vuosi 1626.   Tre Kronor från Slottsbacken , oljemålning 1661 av Govert Camphuysen . Tältä Tukholman kuninkaanlinna Tre Kronor näytti ennen tuhoutumistaan suurpalossa 1697...

Kaunis arki kotiisi -

Elokuu etenee vauhdilla, aika kiireviikot menossa. Mutta ei haittaa, nautin joka hetkestä! Aika paljon on tullut mm. reissattua, syksy/talven ja ensi kevään Capri Collection vaatemalliston myynti jälleenmyyjille on kiivaimmillaan ja elokuussa on tyypillisesti kaikki alan messut. Myös Unelmieni Vuosi -kalenteri on valmistumaisillaan, jännää :) Frida käväisi eilen painossa ja sai käsiinsä lopullisen kalenterin viimeistä oikolukua varten. Kun näin valmiin version melkein itku tuli...

Kohti Joulua -

Kokosin muutamia tärppejä joulukalenterishoppailuja silmällä pitäen. Oma mielenkiintoni ja ihastukseni on toki kosmetiikkakalenterit, joten niitä on nyt esillä useampi. Millainen joulukalenteri sinulla on tänä vuonna? Onko niitä monta vai pärjäätkö yhdellä? Ovatko kosmetiikkakalenterit tuttuja? Entä millaiset kalenterit lapsille tänä vuonna?

KastehelmiB -

Hyvä Vuosi 2018 -kalenterin kuvat ja mietelauseet tuovat iloa koko vuodeksi.

sunshine -

Ostin tossa eilen jostain akateemisesta kirjakaupasta demin koulukalenterin, jossa oli yököttävän lilat kannet!!! (sori vaan, en nyt vaan voi yhtään kestää liilaa!!!) Halusin kuitenkin kalenterin ja päätin vähän kotona sitten tuunailla sitä... No, jos olisin jaksanut käydä jossain tiimarissa ym. ostamassa vähän jotain jänniä juttuja, niin tulos olisi ollut varmaan paljon parempi, mutta kun laiskuus taas iski, niin kaivoin vaan kaapista vanhoja hooämmän kuvastoja ja jotain...

Nirpun tekeleitä -

 Jossain blogissa näin itse tehdyn syntymäpäivä kalenterin. Tosin en enää löytänyt kyseistä blogia vaikka etsin. Itse jalostin tätä ideaa vähän pidemmälle. Teen kalenterista kierrevihon ja jokaisella sivulla on tasku korttia varten. Jos vaikka joskus saisin tehtyä taskuihin valmiiksi syntymäpäiväsankarien kortit! Jokunen sivu on jo tehtynä. Tässä ekan kuukauden eli tammikuun sivu       Numeroiden kohdalle saa kirjoittaa synttäriään viettävän nimen. Kalenteri on...

Stoori -

Joulukuun 11. päivä on täällä ja jo yksitoista avattua joulukalenterin luukkua on takana. Minulla on ihastuttava The Body Shopin Ultimate -joulukalenteri ja esittelen nyt mitä luukuista 6-11 on paljastunut. Voit kurkata luukut 1-5 tästä. KAMOMILLA SILMÄMEIKIN PUHDISTUSAINE Tämä *silmämeikin puhdistusaine on minulla ollut jo yli vuoden verran pysyvässä käytössä, joten oli iloinen yllätys, että sain […] The post THE BODY SHOP: AVATUT JOULUKALENTERIN LUUKUT 6-11 appeared first...

Urbaani metsäläinen -

Kaikki lapsuuden kesät olivat aina kauniimpia. Pääsiäiseltä alettiin jättää pitkät alusvaatteet pois ja siirryttiin kevätvaatteisiin, talvitakit tuuletettiin säilöön, talvikenkiin sullottiin sanomalehtiä sisään ja ne putsplankattiin varastoon. Kyllä - mutta kalenteri niin käski, ei välttämättä sää niinkään. Olihan armeijallakin karvahattu tai verikauha kalenterin mukaan, taisipa rekikelikin riippua kalenterista ja ohjesäännöstä, ei niinkään säästä. Ja vappuna...

Truly Us -

Here are some of my new favourite things I got from the January sales - didn't shop that much but I'm really happy with the few things I did get. Did you find any bargains at the January sales? Pari uutta juttua uuden vuoden aleista - paljoa ei tullut shopattua, mutta sitäkin parempia juttuja! Entäs onnistiko teitä aleissa? :) As a huge organization freak of course I had to buy a new planner for 2014 - oh and another planner and a notebook.. I use the big black one for daily schedules, the...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 94 95 Seuraava »