Tänään on 17.10.2017 07:02 ja nimipäiviään viettävät: Saana, Saini ja Saga. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle valinta


Sairaan rakas elämä -

YK antoi tunnetun ihmisoikeuksien julistuksensa kolmannessa kokouksessaa vuonna 1948. Takana oli toinen maailmansota kaikkine hirvittävyyksineen. Noin humaanin tekstin julkaiseminen tuskin olisi ollut mahdollistakaan muunlaisessa tilanteessa. Ei koskaan enää, ajateltiin. Tekstiin sisältyy johdanto ja 30 artiklaa. Julistuksella on hyvä tarkoitus, mutta allekirjoittajat sitoutuvat kuitenkin vain edistämään tekstin mukaisten oikeuksien ja vapauksien kunnioittamista ja noudattamista...

Kemppinen -

Epäily syntyi eilen. Mietin synkkänä, onko todella tunkeuduttava kaupungin keskustaan. Asiani oli oikeastaan pullo Kodin putkimiestä, mutta City-Marketissa oli kirja, jota ilman en arvellut voivani viettää viikonloppua, Häggmanin, Keskisarjan ja Kuisman ”1917”, kuvituksesta vastaamassa itse Jukka Kukkonen, joka siis taas tarkoittaa enimmäkseen ennen näkemättömiä, tasoltaan loistavia kuvia tarkasti ja täsmällisesti sivuille aseteltuina. Kun katsoi Sittarin muita kirjoja...

Ibn Matti -

Ihmisoikeuksista puhutaan nykyään paljon ja monia asia perustellaan ihmisoikeuksilla. Ihmisoikeudet voidaan määritellä monella tavalla, mutta yleensä ihmisoikeuksista puhuttaessa tarkoitettaneen YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta.

Jauhoton taikina -

Uuk, minun on ihan pakko keskeyttää säilöntäviikkoni suklaaohjeella, sillä menossa on nyt suklaaviikko! Minä suklaaholisti olin meinannut unohtaa koko suklaaviikon. Meillähän on suklaaviikko aina. Ei varmaan ole ollut viikkoa ettei meillä olisi suklaasta tehty jotain. Minua pahempi suklaahiiri on Neiti. Hän on pienestä asti rakastanut tummaa suklaata ja rakastaa sitä yhä. Jos hän saa valita laktoosittoman maitosuklaan ja tumman suklaan välillä, on valinta selvä. Laadukas tumma...

Sí Moda -

Kerroin reilu viikko sitten, että jakut ovat alkaneet taas pikku hiljaa kiinnostamaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Sen lisäksi, että ne ovat aina varma valinta työpukeutumiseen, saa niillä myös kätevästi ryhdistettyä rennompia asuja. Tällä hetkellä iso trendi tuntuukin olevan tietynlainen ryhtiliike asuissa. Vaikka rennot, aavistuksen yli-isot vaatekappaleet jatkavat yhä voittokulkuaan, halutaan niiden vastapainoksi ottaa asuihin jotain ryhdikästä. Ryhtiä luodaan juurikin...

VillaNanna -

Valkoinen trikoopaita, farkkupaita, neuletakki sekä kengät: Kierrätyskeskus, ilmaisosato Kynsikkäät ja pipo: Itse tehty Huivi: Pojan kaapista Sanotaan näin, että kun ne syksyn kamalat kelit tulee, niin minä tosiaan kaivaudun omaan pikku maailmaan ja jään sinne nyhjöttämään. Eipä juuri halua mennä kuvaamaan uusia juttuja ulos tai ei halua ylipäänsä siirtyä lämpimän peiton alta mihinkään, koskaan ikinä, milloinkaan. Haluaa vain nyhjöttää siellä peiton alla hiljaa...

Lipstick Love -

Moikka :) Viime lauantaina me suunnattiin aamupäivän jälkeen poikaystäväni kanssa kohti Helsinkiä. Mä sain suureksi ilokseni kutsun Lushin The Great Naked Christmas tapahtumaan, jossa juhlittiin Lushin joulukauden alkamista. Yleensä kaikki tämäntyyliset tapahtumat ovat arkipäivisin ja totta kai juuri Helsingissä, joten näin turkulaisena ja päivät töissä olevana niihin osallistuminen on lähestulkoon mahdotonta. Nyt kun tilaisuus oli kerrankin lauantaina niin pakkohan siihen oli...

...noir -

Vuosi on 1348 ja rutto tappaa porukkaa oikealta sekä vasemmalta, mutta onneksi hurskas kansa ei usko kyseessä olevan Jumalan tekosia koska kyllähän nyt järjelliset olennot ymmärtävät ettei vitsauksessa ole mitään yliluonnollista mukana. Saatana on syypää mustaan surmaan. Siispä kun kirkon korkein johto kuulee, että on olemassa yksi pieni kylä joka on täysin säästynyt vitsaukselta on se ilmiselvä merkki kyläläisten liitosta demonin kanssa. Asiaa selvittämään eli tappamaan...

Fashion.. my Obsession -

Mummon pöytäliinako, no ei sentään, vaan minun uusi puseroni. Tyylini on aika tarkkalinjainen, ainakin noin yleisesti ottaen. Mutta välillä on kiva tehdä rohkeita valintoja ja yllättäviä hankintoja. Kuvan pusero on juuri sellainen. Alkuun mielipiteeni tuosta kyseisestä kuosista oli hieman kyseenalainen, mutta kun testasin puseroa ihan mielenkiinnosta, halusin sen itselleni. Osittain juuri sen takia, että se on niin erilainen kuin mitä yleensä hankkisin. Kyseistä puseroa on...

Kiasma-blogi -

Ars Fennica -kuvataidepalkinnon ehdokkaiden näyttely aukeaa Kiasmassa 13. lokakuuta. Ennen näyttelyn avautumista voi tutustua ARS Fennican historiaan.

Charming nails -

bettebox lokakuu 2017, bette box lokakuu, lokakuun bettebox 2017, kauneusboxi, bloggaajaboxi

...noir -

Siitä on jo lähes vuosi kun kolmihenkinen perhe, isä Ray (Alexander Skarsgård), äiti Claire (Andrea Riseborough) ja tytär Zoe (Emily Alyn Lind) piiloutuivat maanalaiseen pommisuojaan. Jonkinlainen virusepidemia pyyhkäisi maan ylitse ja.. okei, zombeja taikka raivotautisia, valitse itse. No kuitenkin, jos ylhäällä on rappeutunutta ja pimeää on sitä myös maan alla, eivätkä Ray perheineen voi tehdä mitään muuta kuin odottaa ja pelätä pahinta. Joskus heidätkin vielä...

villen blogi - isin päiväkirja -

Saarna 8.10.2017 Mark. 2: 18-22 Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?” Jeesus vastasi: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä...

Tunnettu -

Olen katsellut elokuvan Being John Malkovich ja lukenut kirjan Norwegian Wood.  Kummassakin ihmiset tekevät valintoja eri ihmisten välillä ja huomaavat rakastavansa monia. Tällaisessa maailmassa me elämme. Olemme sekaisin. En vain minä, muutkin. Ehkä minun pitää kuunnella sinua Jumala. Kuunnella sinun käskyjäsi, koska olen pääsemättömissä kaikesta intohimosta. Olen vapaa, mutta en pääse kaipauksesta ilman Jumalaa. Ja minun lapseni, minun kallisarvoinen lahjani. Kuinka...

Turun Sanomat - Extreme -

Saatuani ensimmäisen vakituisen työpaikkani, aloin myös miettiä enemmän säästämistä. Sitä ennen en ollut juurikaan hetkeen pistänyt euroja sivuun. Toisaalta silloin ei myöskään ollut juurikaan mitään, mitä säästää. Muistan säästäneeni viimeksi kunnolla tavoitteellisesti alakoulussa, kun ostin ensimmäisen tietokoneeni. Sen jälkeen kaikki arvokkaammat hankinnat olen tehnyt kesätöiden palkkapäivänä. Eihän sillä ostohetkellä ole merkitystä, että onko sitä rahaa...

Gloomy Sunday -

En tiedä onko tällä blogilla enää yhtään lukijaa, mutta onneksi tätä ei olekaan koskaan kirjoitettu lukijoille, vaan itselle. Joskus kauan sitten kun olin vielä masentunut, tein tietoisen päätöksen keskittyä itseeni. Jätin deittailun ja miehet syrjään ja keskityin pysymään kasassa itseni kanssa. Kun aloitin vielä terapian, koin hyvin tarpeelliseksi pitää kaiken maailman ihmissuhdekuviot minimissä ja käydä prosessia läpi ilman muiden häiriöitä. Tämä oli hyvä...

Sutkautuksia -

- kolme tällä viikolla hanskattua työhaastista, olo väsynyt mutta sillä tavalla tyytyväinen, että parhaani taasen kerran tein. Aionkin tänään taputtaa itseäni olkapäälle ja sanoa "hyvin tehty nainen. Olet mahtava tyyppi ja riität." - se, että saa hyvää palautetta työhaastiksista, mikä kertoo siitä, että haastattelut menevät OK, ja että on vain ajan kysymys, milloin paikka löytyy. Tänään sain viestin: " Tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun, mutta olit yksi...




Sukututkijan loppuvuosi -

Aurassa julkaistiin vuonna 1890 kirjoitussarja Suomen ensimmäisestä lasitehtaasta . Sen alkuosassa todetaan historiankirjoitusta aiheesta tätä ennen olleen vähän. Asiakirja-aineistoon perustuva kirjoitus sopinee nostaa esiin, vaikka tutkimustilanne on runsaassa sadassa vuodessa toivostavasti kohentunut. I. Aura 19.9.1890 II. Tehtaan perustaja, paikka ja väki. Aura 26.9.1890 ja Lasityön alkaminen. Tehtaan teokset. Lasi-ainekset. 3.10.1890 III. Tyytymättömyyttä tehtaalla. Aura...

Filosofian puutarhassa -

Syksy: märkätilaremontin maaliin luotsaamista, tutkimuksia (seuraavana ohjelmassa: unitutkimukset), mausteeksi vähän opiskelua ja Pientilan Firmaa. Siitäpä se ihmiskunta-allergikon elämä täyttyykin. Niin joo, maallikkotuomaripestinkin menevät uusimaan. En tosin ole varma siitä kuinka pitkäksi aikaa, kun käräjäoikeus lopettaa Lohjalla. Maailman tapahtumia katsellessa tuntuu joka tapausessa hyvältä että hyödyllistä tekemistä riittää niin paljon kuin on tekemiseen jaksua...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Las Vegasin joukkoampumisen uutiskuvissa näkyy yksissä lehtikuvissa buutsit, joissa on katalonian sekä amerikan lipusta osia. Tämä lehtikuva sekä buutsit eivät ole suinkaan sattumalta päätynyt lehtiin. Vaan ne ovat osa nyt tätä kansallista mielen manipulaatiota, jolla huomio on tarkoitus kääntää pois kataloniasta. Sen vuoksi näihin buutseihin oli laitettu katalonian sekä amerikan lipun kuvia.  Katalonian lipusta siinä on nuo samat keltaiset ja punaiset...

Raudaskylä -

Kyläyhdistys valitsee vuosittain vuoden kyläläisen. Kriteerinä on, että valittu henkilö tai yhdistys on tuonut positiivisessa mielessä esille Raudaskylää. Vuoden kyläläinen 2017 julkaistaan Opiston Joulutorilla 18.11.2017 klo 12. Tervetuloa kuulemaan!! Nyt voi vaikuttaa valintaan. Voit laittaa ehdotuksesi Vuoden kyläläiseksi sähköpostiin raudaskyla@gmail.com

Muna vai Kana -

Rauhallista päivää. Tänään on Jom Kippur – Suuri sovituspäivä. Israelissa hyvin erityinen päivä. En tosin ole koskaan ollut Israelissa Jom Kippurina. Minulla on sopivan hiljainen lauantai. Puinnit tulivat meidän tilamme osalta valmiiksi jo puolitoista viikkoa sitten. Peltoon jäi vain osa herneestä ja sekin paikallisen juolavehnäongelma takia, ei varsinaisesti märkyyden. Tuntuu hyvältä, että sato on saatu talteen tällaisenakin syksynä. Oma osuus ei toimissa kovin suuri ole...

Polkkapossu_ -

Ote kirjoituksesta Halpisviinit osa I: kuohuvat. Johdannoksi siis... Hyvin usein toistuu kysymys, mikä olisi sellainen hyvä perusviini, joka ei olisi turhan kallis mutta kuitenkin ihan juotavaa. Viinit ovat aina makuasioita, mutta voitanee kuitenkin todeta, että jotkin viinit ovat täysin virheellisiä, toiset ovat ihan perseestä, monia juo mielellään humaltuakseen ja joitain nautiskelee jopa muutenkin suurella ilolla. Sitten olisi tietysti otettava huomioon myös, juodaanko neste ruuan...

Kulttuuri kukoistaa -

Nyt on  lupa odottaa suuria: Kangastus 38 on kirja, joka iski ilmestyessään lujaa, ja uudestaan, kun sen äskettäin kertasin. Kjell Westön kerronta kiehtoo aina, ja kertauslukemisella huomasin hätkähtäen saman, jota on mediassa hoettu: tarinan ajankohtaisuus on suorastaan pelottavaa. Olen aina uskonut, että parhailla taiteilijoilla on jokin outo molekyyli tai ihmiskunnalle toistaiseksi tuntematon aisti, jolla he kurkottavat tulevaan. Jälleen kerran se osoittautuu todeksi. Miten kirja...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 66 67 Seuraava »