Tänään on 22.01.2018 05:53 ja nimipäiviään viettävät: Visa ja Fridolf. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle valmiit 2018


Puikottelun pauloissa -

Jos olisin eilen ollut yhtään fiksu ja viitseliäs, olisin ladannut kameran akun, päätellyt langanpäät ja kuvannut valmiin huivin samantien sen sijaan, että menen lupaamaan kuvia tänään. Kertoihan jo säätiedotus, ettei luvassa todellakaan ole kuvaussäätä. Ja iltapäivällä kuulemma vain pahenee... Mutta luvattu mikä luvattu ja pakkohan homma oli sitten tänään hoitaa. Nähtyäni viime viikolla Sohvannurkassa ihastuttavan raitahuivin Purosta en voinut siis olla ostamatta...

Puikottelun pauloissa -

Tai ei niitä nyt ehkä ihan miljoonaa ollut, aivan tarpeeksi kuitenkin: Tämä "retrokesäneuleeni", kuten sitä itse nimitän, valmistui hitaasti, mutta valmistui kuitenkin. Olipahan ihan älyttömän tylsää neulottavaa: 2 o, 2 n pyörönä. Tuntui siltä, ettei se edisty ollenkaan. Ja sitten tietysti ne hihat, jotka valmistumista eniten viivästyttivät, vaikkei niitä montaa senttiä olekaan. Ja kaikkien langanpäiden päätteleminen. Itse vartalo-osassa kyllä kuljetin lankoja mukana, en...

Puikottelun pauloissa -

Ja tähän aaltoja. Jotakin on nimittäin valmistunut, uskomatonta! Oikeastaan saattaisi olla jopa kaksi valmista työtä, jos joku vain tulisi ompelemaan nuo sivusaumat tuosta toisesta. Kumma kyllä kukaan ei vielä ole ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, vaikka olen jo monta päivää yrittänyt kaupata tekeleen viimeistelyä jollekin. Mutta nämä sukat ovat oikeasti valmiit. Ovat menossa siskolle saapassukiksi, pukinkontin kautta. Nämä olivat junassa mukana noilla kesäreissuilla, mutta...

Puikottelun pauloissa -

Nämä Nalle marjaretki lakasta tekaistut perussukat päätyivät heinäladon ylisille. Voi että pidän tuosta pirteän oranssista väriyhdistelmästä. Ja omia jalkoja näiden on tarkoituskin lämmittää syksyisen viileässä toimistossa. Raitoja en edes yrittänyt kohdentaa, omissa jaloissani eivät "eriparisukat" haittaa, kun kuitenkin ovat farkut peittämässä nilkkaa tai jos sattuukin olemaan hame tai mekko päällä, ei lievä "peppipitkätossumaisuus" ole ollenkaan paha juttu. :) Tuo...

Puikottelun pauloissa -

Vaikka ei tänään kyllä mikään aurinko paista. Olen suorastaan pettynyt säähän, ei olisi pitänyt uskoa sitä ennustetta, joka lupasi +11 astetta ja aurinkoa koko pääsiäiseksi. No, heikomminkin voisivat asiat olla eikä täällä sentään ole satanut lunta. Jonkin aikaa vaivannut neulomis- ja kirjoitussolmu alkaa aueta. Neuleita on jopa valmistunut jokunen ja lisää on tulossa ja, kuten näkyy, saan jopa aikaiseksi blogata... Vietin toissa viikolla muutaman päivän siskoni luona...

villavantus -

Blogiparka on taas jäänyt heitteille, sillä loppusyksystä minulla ei ollut juuri neulomisintoa. Kehruuinnostusta herättelin hieman, mutta nyt sekin taitaa jäädä vähäksi aikaa, sillä tämä uusi perheenjäsenemme ei varmasti vielä ymmärrä, ettei kuonoa kannata tunkea kovin lähelle käytössä olevaa rukkia. Jotain olen sentään neulonutkin, Molly ( linkki ohjeeseen ) Malabrigo merino worsted -langasta, 72 g 3mm ja 4mm puikoilla. Tätä on tullut pidettyä paljon. Kiva malli...

World of Handicraft -

Jesss! Tykkään. :) Puikot: US 5 / 3,75 mm Lanka: Tuntematon ohut. Kulutus: Valtava :D noin 30 g Kenelle: no minulle! :)

World of Handicraft -

Mulla on aika paljon valmiita töitä, mutta en nyt kerkeä niistä kuvaa laittamaan... Jos kiinnostaa, niin käykää blogissani . Siellä mm. kaksi Foliage-pipoa, vauvanpeittoa (keskeneräinen), sukkaa, huivia.. :) Tosi kiva pohja muuten!

villavantus -

Kas, kyllähän täälläkin vielä neulotaan, valmiina olisi huivi ja vauvan töppöset. Huivi on neulottu itsekehrätystä langasta ja se riitti juuri sopivasti Holden Shawletteen. Malli:  Holden Shawlette ( ravelry ) Puikot: 4  mm Lanka: Woolgatherings 100% BFL Kulutus: 209 g / 418 m Koko:  160x80 cm Sukkasatoa olen korjannut tosi vaatimattomasti, olen saanut nyhrättyä valmiiksi vasta yhdet vauvan töppöset. Malli:  Oh! Baby Baby Booties  (neulottu kahdella puikolla babyleen...

villavantus -

Malli: Omasta päästä,  kärjestä aloitaen,  kantapää Afterthought heel Tuulian ohjeilla ,  päättely Jeny's suprisingly stretchy bind off (ohje Knitty fall 2009 ) Lanka: All the Pretty Fibers SW Merino/Nylon 70/30 Puikot: 2.75 mm Kulutus: 106g

Puikottelun pauloissa -

Heinälatoon kerkesin nämä nakata vielä viime viikon puolella, mutta tänne ei sitten enää aika riittänyt. Nämä siis olivat toisen viikon panokseni sukkasadon kartuttamiseksi. Seiskaveikka jättiraidasta neulotut n. kokoa 39 olevat perussukat, jotka päätynevät pukinkonttiin, vaikka nyt sattuvatkin olemaan sekoitus kaikkia ihan omimpia värejäni. Oikeastaan tiedän jo aika varmasti kenelle nämä päätyvät. Ihan hyvä on ollut sadonkorjuutahti tähän mennessä: sukkapari per...

Vierivä sukkapuikko -

Ja koska viime postauksessa tuli sanottua ettei sukkia ole valmistunut, niin pitäähän sekin nyt osoittaa vääräksi. Nämä ovat tosin olleet langanpäättelyitä varten valmiit useamman kuukauden, joten en mie nyt ihan suoranaisesti valehdellut. Malli: Ihan oma perussukka, kärjestä aloitettu Lanka: Järbo Garn Mellanraggi 100 g Puikot: 3,5 mm Tämä lanka tarttui mukaan ihan vain värien takia. Kuva ei ihan tee niille oikeutta, mutta kyllä siitä idean näkee. Raidatkin sattuivat...

Vierivä sukkapuikko -

Eilen satoi lunta, tänään on jo melkein kinokset ja aurinkokin pilkistelee pilvien takaa. Nyt näyttää jo oikealta talvelta! Joulufiilis sen kun kasvaa, sen kunniaksi joulunpunaiset sukat: Malli: Paraphernalia (ravrav) by Taina Anttila Lanka: Gjestal Silja Sock Yarn 100 g Puikot: 3,0 mm Millonkohan mie tähän malliin kyllästyn. En ainakaan vielä. Ehdoton suosikkisukkamalli, mitäpä siitä muuta sanomaan. Pukinkonttiin menossa, onneksi piti tehdä vähän liian isot miun jalkaan, muuten...

Vierivä sukkapuikko -

Sukkasadon päivitykset jatkuvat, viimeisenä vuorossa miulle täysin uusi aluevaltaus: pikkuruisten ihmisten sukat (jossain olen kuullut sen sanan, odotas, se alkoi l:llä, oliko se lapaset vai laspet vai.. eiku lapset, sehän se oli, ne on lapsia!). Malli: Vauvan sukka by Kerttu Latvala Lanka: Sandnes Garn Lanett 20 g Puikot: 2,75 mm Kuuluisat ja suositut "junasukat". En ole ennen vauvansukkia tehnyt (oikeasti, en ikuna!), mutta kun oli ensin neuloskellut monta paria miesten sukkia...

Vierivä sukkapuikko -

Päätin, etten kyllä jätä tämä vuoden töitä ensivuodelle esiteltäväksi. Kyllä asiat pitää hoitaa ajallaan (ainakin omalla vuosikymmenellään). Kiirettä siis pitää, mennään asiaan. Lapaskuu siis vierähti käyntiin marraskuun alussa (ja saapui päätepisteeseensä samaisen kuun lopussa). Tavoitteena oli tehdä iso määrä lapasia, mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Olen tavallisesti hyvin projektiorientoitunut ihminen, eli tykkään kun on tietty tehtävä ja sille...

Vierivä sukkapuikko -

Yritys oli mutta yritykseksi myös jäi. En sitten ehtinytkään esitellä viime vuoden töitä oikean vuoden puolella. Koko joulunaika vierähti kotopuolessa reissatessa, ja matkalla ollessa on yllättävän hankala päivittää blogia (pitää pistää mieleen, etten koskaan aloita matkailublogia, olisi miun käsissä kuollut idea jo syntyessään). Ny se sitte tulee, loppiaisen kunniaksi, yhteenveto loppuvuoden ja muutenkin koko viime vuoden saavutuksista. Malli: Tangled Yoke Cardigan...

Vierivä sukkapuikko -

Sukkasadon purkamisen aloittaa karvaisten jalkojen sarja. Kaikki neulottu pukinkonttiin (paitsi että taisi yksi pari jo eksyä kotimiehen jalkoihin, eli pitää varmaan ainakin vielä yhdet tehdä ennen joulua). Malli: Kärjestä aloitettu perussukka Lanka: Novita 7 Veljestä 120 g Puikot: 3,5 mm Malli: Sama kuin edellä, paitsi raidat toisin päin Lankat: Novita 7 Veljestä 120 g Puikot: 3,5 mm Nimesin nämä parit Turtle Stripes-sukiksi, kun ihan tuli jotenkin kilpikonna tuosta...

Vierivä sukkapuikko -

No, on täällä oikeasti sukkia tehtykin, yhdestäkään en vaan ole saanut langanpäitä pääteltyä ja kuvia otettua. Muutenkin on taas blogipuolella ollut hiljaista kuin peruskurssin palautetilaisuudessa, mutta ei se onneksi tarkoita etteikö neulerintamalla tapahtuisi. Varsinkin kun parina viimeisenä päivänä on tullut sitä valkoista juttua taivaalta, on villavermeet nousseet arvoon arvaamattomaan ja uusia ideoita rapisee kuin.. no, pisaroita taivaalta. Muun muassa nämä jo (köh...

Vierivä sukkapuikko -

Se on jokavuotinen vitsi miten talvi aina yllättää autoilijat, mutta nyt täytyy myöntää että kylmyys on päässyt yllättämään miut. Tuntuu kuin kaunis ja kuulas syksy olisi äkkiä nykäisty julmasti pois ja korvattu tuiskulla ja viimalla, joka on niin kylmä että hampaissa asti vihloo. Eilen täytyi myöntää ankea totuus ja viimein raahata talvitakit ja -kengät varastosta. Myös jokasyksyinen asusteongelma on jälleen tehnyt comebackin: mikään viime talven lapaset ei...




Vierivä sukkapuikko -

Päivitin tämän vuoden lankasaldoa varmaan ekaa kertaa puoleen vuoteen. En ole avannutkaan hankitun ja kulutetun langan exceliä koko sinä aikana, joten hauskaa oli yrittää mietiskellä mitä kaikkea lankaa sitä on kuuden viime kuukauden aikana ostellutkaan. Valmistuneet projektit näkee onneksi ravelrystä , niiden kirjailu oli huomattavasti helpompaa. Kirjoittelin muistinvaraisesti (ja stashista luntaten) hankittuja lankoja exceliin ja sitten summasin luvut yhteen ja voi hyvänen aika...

World of Handicraft -

Tässä vielä kuva niistä töppösistä.

World of Handicraft -

Tehoviikonloppu ollut, tosiaan. Tein hatun. (äsken päättelin) Koukku: 9mm Lanka: Sandnes Garn Alfa (harmaa), Novita Mango (oranssi), Trics Soft (valkoinen) Ohje: Oma Kulutus: n. 90 g Kelle: itselleni Brego Puikot: 3,5 mm Lanka: Novita 7 Veljestä 048 Malli: Ullaneule Kulutus: n. 50 g Kelle: Sulholle Tossut vol. 2 (ei kuvaa vielä) Puikot: 4 mm Lanka: Patons UK Washed Haze Aran Malli: Oma /The New Knitting Stitch Library (Lesley Stanfield) Kulutus: 100 g Kelle: äidille Tumput Puikot: 3,5 mm...

Pitsiä vai palmikoita -

Minä olen ihanaiset blingbling-sukkani saanut ja omani toki lähettänyt, mutta kamerani on erittäin yhteistyökyvytön, sekä itseäni vaivanneen internetbläähin takia kuvia ei ole vielä.Mutta, lupaan laittaa kunhan saan ne tänne.

Pitsiä vai palmikoita -

Kuten vähän jo aavistelinkin, saapui paketti tänään!! Kävin iltakävelyllä hakemassa paketin, enkä malttanut odottaa kotiin asti, vaan avasin kävelyn lomassa... ja hyppelyksi meni! :) Taisi kuulla koko kaupunginosa, että olin innoissani ja erittäin iloinen. Ja puolijuoksua, suupielet korvissa kotiin tutkimaan pakettia lisää ja esittelemään muullekin perheelle :) Ja tällaisia ihanuuksia sieltä

päivä pois kutoen -

Joskus aikoja sitten kun oli vielä kesä, neuloin poikaystävälle sukat. Niiden piti olla jonkinlaiset tapaamisen kolmivuotispäiväsukat/kesälomamatkamuistosukat, mutta eivät ne ihan määräpäivään mennessä valmistuneet. Olen aivan onneton neulomaan mitään kenellekään lahjaksi: yksikään lahja ei ole valmistunut ajoissa. Kuvat ovat ikävä kyllä aivan ala-arvoisia, mutta eiköhän niistä sen verran selvää saa, että kyseessä ovat siniset palmikkosukat. Kyllä sillä tiedolla...

Wirkkuu & Tikkuu -

Silloin tällöin sorrun maksullisiin ohjeisiin ilmaisten ja lehtien sekä kirjojen ohjeiden ohella. Tämä sortuminen kannatti:  Zuzu's Petals  tuolta Ravelryn ihmeellisestä maailmasta. Sopiva kaulanlämmike nyt kun kelit viilenneet. Käy sekä ulko- että sisäkäyttöön. Tosin ulkona näillä alkaneilla pakkaskeleillä ei anna ihan parasta suojaa. Mutta sepä antaa hyvän syyn neuloa jotain enempi kaulaa lämmittävää :) Puikot 4 mm pyöröt ja lankana Novitan Polku, joka soveltui...

Pitsiä vai palmikoita -

Minulla oli sukat valmiina jo maaliskuun puolella, mutta sitten tuli sairaalareissua ja muuta sairastelua lasten kanssa. Mutta nyt viikonloppuna sain vihdostaviimein vietyä sukat postiin. Kuvaa en laita vielä, etten pilaa yllätystä sukkien saajalta, nyt vain odotellaan sormet ristissä ja toivotaan että sukat ovat sopivat ja mieluisat saajalleen :)

Lisa Chicago tuumii ja toheltaa -

pitkästä aikaa! Parin vuoden tauon aikana oon ehtiny muuttaa pari kertaa, vaihtaa koulua, kyllästyä neulomiseen ja innostua uudelleen. Tässä vuoden koettelemukseksi venähtänyt projekti: Laminaria ( ravelry ) by Elizabeth Freeman ( Knitty Spring 2008 ) Grinasco MerinoSilk, musta, ~ 110 g pyöröpuikko 4 mm Työkaveri oli oikein tyytyväinen lahjaansa, vaikka sai sen vuoden myöhässä :)

Lisa Chicago tuumii ja toheltaa -

Ensimmäisenä kokonaan itse suunniteltuna ja kaavoitettuna työnä koulussa tehtiin laukut. Omastani tuli aikalailla miun näkönen. Epäsymmetrinen olkalaukku lilaa pintanahkaa, läpän vuori vihertävää possua, ruskea kangasvuori, jossa vetoketjutasku, magneettilukko Hämärä otsikko viittaa tähän yksityiskohtaan, josta tykkään erityisen paljon: Miusta on erityisen tärkeetä tiedostaa ja muistaa, mistä se kaikki ihanasti käyttäytyvä, kestävä ja hyvännäkönen nahka...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava »