Tänään on 15.12.2017 23:45 ja nimipäiviään viettävät: Heimo ja Sverker. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle vappu leipoo


Annen Juttuja -

Menimme Vapuksi Tampereelle, koska kaverimme Sari ja Pieter kutsuivat meidät järjestämiinsä vappubileisiin. Oli tosi mukavaa päästä Tampereelle pitkästä aikaa. Ehdin sentään asua siellä seitsemän vuotta ja kiintyä kovasti niin ihmisiin kuin paikkoihinkin, ennen kuin viime syksynä tuli yllättäen eteen muutto Espooseen. Aseman ovista Hämeenkadulle kävellessä oli ihan semmoinen olo kuin olisi tullut kotiin. Onnenpäivä! Sarilla oli munkkitaikina valmiina odottamassa. En ole...

Alternative Arboretum -

Vaikka Vappua onkin pidetty täällä Suomessa yleensä korostetusti työväen ja opiskelijoiden hauskanpitojuhlana, niin enpä tälläkään kertaa päästä teitä ohi sen tosiasian, kuinka yhtäältä Vappu on hyvin poliittinen merkkipäivä, ja toisaalta sen, kuinka tällä kertaa länsimaiden ja Suomen poliittinen-yhteiskunnallinen tilanne on edelleen huonontunut yhä pahemmaksi kriisiksi! > Siksi vaaditaan erittäin tilannetajuisia poliittisia vappupuheita ja -analyysejä! Valitsin tuohon...

Provencen auringon alla -

Tälle ulkosuomalaiselle vappu on muodostunut erittäin tärkeäksi juhlaksi. Siitä on nyt 7 vuotta kun päätin, että en enää itke Suomi-ikävääni vappuna vaan järjestän vapun itse. Tietenkään mikään ei korvaa tietoa siitä, miten ihanaa on istua jossain kauniissa suomalaisessa puistossa koleassa auringonpaisteessa koko päivä piknikillä ja nauttia ystävien seurasta, mutta siellä ne Suomen puistot ovat ja pysyvät! Miun vappujuhlat on aina pidetty meijän terassilla...

PUNAINEN TURKU -

Huomenna 1-5 vietämme Vapun ja Valpurin nimipäivää. Nimet ovat muunnelmia germaanisesta nimestä Walburga, joka merkitsee linnoituksen valtiasta. Nimen on tehnyt suosituksi katolinen pyhimys Valburg (710 - 25.2.779). Vappua vietetäänkin juuri abbedissa Valborgin pyhimykseksi julistamisen kunniaksi, joka tapahtui erään lähteen mukaan 1. toukokuuta vuonna 749, toisen 1.5. 870.   Valburg tai Walburga (710- Hildesheim 25. helmikuuta 779 ) on katolinen pyhimys, joka syntyi varakkaaseen...

Rekkisten matkassa -

Enskahan on luonut meille firmaan ihan omat vappuperinteet. Jo vuosia Enskalla on ollut tapana tuoda firmaan vieraaksi erinäisiä rekkisjärjestöjä tutustumaan miten huor...siis hommat toimii Hauenselillä. Yllättäenhän me ollaan monesti jouduttu Veksin kanssa vastaamaan vieraiden kierrättämisestä tiloissa. Enskalla kun tuppaa vappu alkamaan jo pääsiäisestä. Tosin harvoinpa mekään ollaan oltu selvinpäin täällä vappuna. Tänä vuonna arpa oli heittänyt jonkun keskisuomalaisen...

40+ blogit -

Ensi viikolla ollaan jo toukokuussa kun vappu on juhlittu ja kesäkausi virallisesti avattu perinteisellä Mantan lakituksella ja vappuhulinoilla Espalla. Kesään kuuluu ainakin minulla picnic ainakin yhden ellei useamman kerran rakkaassa pääkaupungissamme! On taivaallisen ihanaa istua kesäisessä Kaivopuistossa tai vaikka Lauttasaaren Ryssänkärjessä merenrannalla nauttien hyvää pikkusyötävää sinisen, pilvettömän taivaan alla yhdessä ystävän/ystävien kanssa. Nämä ovat...

AT AT AT - Aino T @ Austria -

Vapusta selvitty just ja just, tänään pakko pitää taukoa juhlimisesta ja ottaa ihan rauhallisesti pelkästään lätkän ja leffan merkeissä. Eihän tää Itävallan vappu nyt ihan Suomen vapun veroinen ollut, mutta tosi hauskaa oli joka tapauksessa! Vappuaattona oltiin vaan meillä juomassa pienellä porukalla, pelattiin "I've never" -peliä ja pullonpyöritystä ja vedettiin tequila-shotteja.. ei hyvä. Kunnon draamaakin oli eikä tosiaan päästy meidän kämpästä eteenpäin, vaikka...

Karita Tykkä -

Vappuun on enää muutama päivä – on aika taas juhlistaa kevättä ja kesän saapumista. Tänään vuorossa siis herkullinen ja gluteeniton vappubrunssi ála Karita resepteineen – vapun iloksi.

Kaninkolossa -

Vappu, tuo työväen ja ylioppilaiden juhlapäivä. Tämä ylioppinut kotihiiri ei vappua juuri juhlinut, sillä kotona vallitseva remonttikaaos ei ollut omiaan innostamaan munkin paistoon. Onneksi sentään lapsuudenkodissa munkit tuoksui, sima virtasi ja serpentiinit koristivat kattolamppua. Muuta ei vappufiiliksen syntymiseen kaivatakaan. Tässä olisi yksi munkki resepti niille, joiden munkkihammasta jäi vapusta kolottamaan: Taikina: 100 g voi- tai margariinisulaa 2 ½ dl kevytmaitoa ½...

Stoori -

Minä muistan vapun vahvimmillaan lapsuudesta; mummolan pikkuteillä juostiin serpentiinin kera autoja koristellen, syötiin nakkeja, munkkeja ja juotiin simaa

Stoori -

Vappu lähestyy ja nyt on ihan viimeinen hetki pistää simat käymään, mikäli itsetekemiään simoja haluaa vappuna nautiskella. Mä paistoin ekaa kertaa munkkeja sunnuntaina ja yllätyin kuinka hyvin hommassa onnistuin, vaikka saatoin suunnitelmistani kertoessani aiheuttaa muutaman harmaan hiuksen vanhemmilleni. Kuuman öljyn käsittely kun ei sitä kaikista huolettominta hommaa ole. Munkeista tuli niin hyviä, että ajattelin jakaa […] The post Vappumunkit appeared first on Stoori .

Cava 2.0 -

Vappu on ollut minulle aina jotenkin vaikea juhla. Meidän kaveriporukka hajoaa aina vappuisin miljoonaan osaan, ja vappusuunnitelmien teko jää lähes joka vuosi todella viime tippaan. Tänäkään vuonna meillä ei ole mitään tietoa siitä, mistä itsemme sunnuntaina löydämme. Meillä ei ole vappupäivän piknik-perinnettä, emmekä vietä vappua oikeastaan lainkaan vappupäivänä. Toisaalta kun ajattelee, niin miksi sitä pitäisikään olla mitään erikoista, mutta itse olen niin...

Oma koti valkoinen -

Yhteistyössä K-Market Aurinkolahti Vappuaaton brunssi on meidän perheessä perinteeksi muodostunut tapa juhlistaa työläisten juhlapäivää. Vapun ruokaostokset teimme lähikaupastamme K-Market Aurinkolahdesta , jonka valikoimasta löytyy niin salaattitarpeet kuin vappunaamaritkin. K-Market ketjussa pidämme sen yrittäjävetoisesta vuorovaikutteisesta toimintamuodosta, jossa asiakas on todellinen henkilö ja kohtaaminen kaupan henkilökunnan ja kauppiaan kanssa on paljon muutakin kuin...

Puhiba in Lëtzeburg -

Otsikko on juuri oikea sana kuvaamaan mun tunnelmia tällä hetkellä. Kaksi viikkoa on mennyt sitten viime kirjoitteluni ja estäviä tekijöitä ovat ehdottomasti olleet ainakin sijalla yksi oleva auringon paiste, sijalla kaksi oleva pääsykokeiden lähentyminen, vaikka mä en oo antanu ajalle lupaa alkaan ottaa loppukiri juoksua. Tosin se on kyllä varmaan juossu tässä koko ajan, koska mä oon ollu täällä jo joitakin viikkoja yli puol vuotta, enkä tajuu et missä vaiheessa tääkin...

Inspiration -

Vapun kunniaksi juhlahumua. 22Karaatin kultaa ja hopeaa kuohuvaisessa, sormus... Näiden kuvien kera juhlistimme avioitumistamme 4.4.2017. Varsinainen hääjuhla oli myöhemmin, joten sieltä kuvia toisella kertaa.  Pinkkiä ja hopeaa 22k Kultaa Juustonaksuja Luisille. Carlos ei niistä niin välittänyt. LOVE Ystävä tuunasi valaisimemme. Ei enää murenevia oksia. Kuten kihloihin vuosia aiemmin järven jäällä, myös avioliitto samoilla eväillä. Jää oli liian sula kävellä, joten...

Ohjeita -

Vaikka vappu onkin jo takana tältä erää, on syytä terästää erästä kirjoitusasuun liittyvää seikkaa. Moni kuitenkin vielä muistelee vappua esimerkiksi Flickriin lisättävien kuvien muodossa, joten vielä ehtii noudattaa tätäkin ohjetta. Jostain syystä vappu, tuo opiskelijoiden ja työn juhla, on saanut monissa yhteyksissä kummallisen kirjoitusasun wappu. Samankaltainen virhe on havaittavissa myös vanha-sanan kirjoitusasussa, joka ilmeisesti saa […]

Eläinmaailma -

Koska saattaa käydä niin, etten kirjoita ennen vappua niin toivotan Hyvää vappua! jo nyt. Lumi sulaa ja vappu on tuota pikaa.

leon pyöräilyblogi -

Aatoaamuna olisi päässyt vaikka hiihtelemään Hirvirinteessä, tältä näytti terassilla aamulla. Olihan tässä se hyväpuoli, että siihen sai mukavasti kirjoitettua hyvät vapun toivotukset. Viime ajat ovat menneet tuolla mökkihommissa etupäässä tulisijojen testailuissa, on pidetty tulia molemmissa tulisijoissa, elikä takassa ja hellassa. Hyvin on lämpö kämpässä pysynyt, illalla lämpöä 20 astetta ja pakkasyön jälkeen aamulla mittari näytti 18 astetta, että mielestäni...




Oman elämänsä pieni, suuri pudottaja -

Asiasta kukkaruukkuun: tiedättekö mistä tietää että on oikealla alalla ja oikeassa asemassa? -Kun saa ihan mielettömät vibat ja sanoinkuvaamattoman hyvän mielen siitä, kun on pitänyt työntekijän kanssa kahden tunnin kehityskeskustelun! :) On se jännä, mikä hyvä fiilis voi tulla kahden keskisestä avoimesta keskustelusta. Mutta sitten hypätään kukkaruukusta takaisin asiaan! ;D Huhtikuu alkaa jo näin olemaan takanapäin ja vaikka viikko meni pienessä flunssassa ja näinollen...

Kemppinen -

Tänään on. Tänään oli aamulla ainakin aito Suomen 100-vuotispäivä. Olen miettinyt monesti vappuriemua Mantalla eli Havis Amandalla Helsingissä kauppatorin rannassa vuonna 1918. Talonpoikaisarmeija oli juuri marssinut kiellettyyn ajosuuntaan Esplanadia kärjessä kenraali Mannerheim, jonka ratsu hiukan vikuroi. Talonpoikaisarmeijaa tarvittiin kipeästi, koska kaupunki oli jo täynnä saksalaisia krenatöörejä ja heidän kivääreitään ja konekivääreitään. Uljasta uutta Suomea...

Neidin Elämää -

Vappu oli ja meni. Kelit olivat suosiolliset vappupäivän kamalaa tuulta lukuunottamatta. Lumet ovat pääsääntöisesti sulaneet jo pois ja Saimaa kuoriutui jääpeitteestään aika pitkälle muutaman lämpimän päivän aikana. Nuoriso oli harrastanut kuvallista ilmaisua paikallisella uimarannalla asian puolesta ja vastaan. Mielipiteen vapaus sitten kai on täyttynyt. Hyvä niin.   Mielialat alkavat pikkuhiljaa tasaantua, kykenen jo tekemään muutakin kuin itkemään. Miksi sitä...

Oman elämänsä pieni, suuri pudottaja -

Hupsis! Edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo kaksi viikkoa.. Viime viikko oli tähänastisen dieetin vaikein viikko. Vapun jälkeen oli todella vaikeaa palata takaisin ruotuun ja oikeastaan vasta tämän viikon maanantaina olen syönyt ruokavalion mukaisesti. Alkuun "ryvin" ihan pohjamudissa, että eihän tästä helvetti tule enää mitään. Mutta sitten taas muutama kannustava lause Johannalta ja johan oli ääni muuttunut kellossa. :) Kumma juttu, että kun sitä aina soimaa...

The Virtual Wanderlust - Virtuaalinen kaukokaipuu -

Luonnontieteilijät virittäytyivät tunnelmaan Kumpulan kampuksella. Matrixin lippu kuvassa vasemmalla. Vappua vietin tänä vuonna aiempaa rauhallisemmin eli kävin jopa kotona nukkumassa ja selvisin Ullanlinnalle eli Kaivopuistoon piknikkeilemään seuraavanakin päivänä. Valtsikalais-matlulaisen opiskelijavapun kaavaa noudatin vaikka haalaria en käyttänyt enkä yo-lätsää. Niiden puute ei menoa haittaa. Sää oli upea ja oli mahtavaa nähdä kymmeniä tuttavia, mutta varsinkin niitä...

Keloranta -

matkustaa saareen lakaista ja luututa ja tomuttaa kuopsuttaa mökin pihamaalla sihauttaa kuohujuomaa tarjoilla lapsille simaa keitellä värikästä pastaa ripustaa ilmapalloja ja serpentiiniä katsella merelle lämmittää rantasaunan tutkiskella ja haaveilla ja suunnitella  Oikein mukavaa ja rentoa vappua toivottelen jo nyt! ♥ Teija

Pankin talkkarit -

    Eli pöhköä läpinää ajankuluksi sarjassamme sanakäännökset.. nämä menee nyt taas vähän vapun henkeen. Ei ole meidän vika! Kuka tämän suomen kielen keksikään..?           Toukokuu tuli ja Niili vei tuotokset - meillä onneksi vain tuuli vei nietokset.   Vielä joku aika sitten joukko puutuneita jätkiä korjasi jäätyneitä putkia.   Siinä rääsykajahduksessa oli kyse kaasuräjähdyksestä.    Mutta jätkiä maan alla ei tarvitse matkia jään alla .. (wtf ??)...

Cava 2.0 -

Eilen oli kyllä suoraan sanottuna ihan kökkö ilta, minut valtasi väsymys ja oli sellainen olo, että on tulossa kipeäksi. Päätinkin sitten levätä kunnolla ja menin sänkyyn katsomaan telkkaria jo alkuillasta. Nukuin hyvät yöunet ja heräsin kahdeksan maissa aamulla ripsihuoltoon. Hius ja Kauneus Lähteessä vietetään tänään synttäreitä ja vappua, ja siellä oli hulinaa heti aamusta. Ripsihuollon jälkeen pääsin Nooran äidin munkkiämpärin äärelle, ja ai että miten...

Hallatar -

  Vappu on Suomessa työn päivä,  jolloin juhlitaan arkista aherrustamme ylioppilaslakit päässä  – tai ilman.  Perinteisiä vappuun kuuluvia  asioita ovat mm: Vappupallot, Sima, Tippaleivät,  Nakit ja perunasalaatti,  Ylioppilas- / teekkarilakki päässä,  Patsaiden lakitukset eri kaupungeissa...  Vappu vuonna 2017: Vappupäivä osuu  maanantaille.  Vappuaattoa juhlitaan perinteisesti 30.4. joka on tämän vuoden kalenterissa sunnuntai.  Vappupäivä 1.5. on perinteisesti...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 30 31 Seuraava »