Tänään on 21.11.2017 19:14 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle venäjän viha


Miehen mieli -

Olen taas kerran huomannut, että viha on elettävä läpi, jotta se täyttäisi tehtävänsä. Vihan tehtävä on siivota kuona tunne-elämästä. Jos sen ei anneta sitä tehdä, se koteloituu, happanee ja muuntuu vähitellen katkeruudeksi ja masennukseksi. Yritin pääsiäisen aikaan hypätä oman vihani yli. Kerroin viime jutussani vihaa, hylkäämistä ja loukkaantumista aiheuttaneista tapahtumista. Kerroin myös, että olin päättänyt antaa anteeksi. Tein siinä sinänsä oikein, mutta...

The Suicide Diary -

Vihaan ihmisiä. Ihmiset ovat tyhmiä ja uskovat mitä vain. Ihmisille voi yleensäkkin sanoa vaikka mitä ja aina löytyy joku joka uskoo. Mitä järkeä tässä on? Mistä tämä johtuu? Siitä ettei ihmiset jaksa ajatella? Vai ovatko ihmiset noin yleisesti tyhmiä? No niin, ehkä tämäkin oli nyt taas vähän yleistystä mutta lopulta se koskee suurinta osaa ihmisistä. Nytkin voisin kirjottaa oikeastaan mitä vaan tähän, vaikka itsestäni jotakin ja ihmiset uskoisivat. Ehkä se johtuukin...

rahkis -

Haluaisin rakastaa ja vihata asioita tasapuolisesti. Harmittaa, että tällä hetkellä elämääni hallitsee enemmänkin tuo suuri viha ihmisiä ja elämää kohtaan. Suurin vihan aiheuttaja tällä hetkellä on entiseni. Miksi minuun pitää vaikuttaa tämä asia niin paljon. Tuntuu, että se koko yhteinen aika meni hukkaan ja on vaikea uskoa entisen rakastaneen minua ollenkaan. Olin vaan hänelle jonkinlainen äiti, joka huolehti kaikesta ja maksoi laskut hänen puolestaan. Oikeastaan en...

Helvetin puutarha -

Vihapuhe on kyllä monella tavalla syvältä. Se on syvältä, koska hävettää kuulua samaan lajiin kuin nettimölyäjät, jotka eivät edes mölyä tyylillä. Lisäksi se on syvältä, koska en tietenkään tahtoisi, että esimerkiksi Olli Immosta tai Li Anderssonia uhkaillaan, koska he uskaltavat sanoa mielipiteensä, joka ei kaikkia miellytä. Se on syvältä myös siksi, että poliitikot tahtovat luonnollisesti tehdä asialle jotain, mutta heillä ei ole pienintäkään käsitystä...

Swashbuckling -

"Seurakuntalainen" kertoi siitä miten Luther-Divari oli joutunut erikoisen iskun kohteeksi joulukuussa. "Mies sanoi, että tämä on paikka, josta levitetään vihapuhetta ja että hän vastustaa sitä. Sitten hän alkoi riehua silmittömästi ja rikkoa myymälän irtaimistoa." Tuollainen tilanne on tietenkin hyvin absurdi. On hankalaa nähdä miten rautaputken kanssa riehuva voi olla relenvatisti vähentämässä vihapuhetta ja siihen liittyviä riskejä. "Pidätyksen aikana hän oli antanut...

intrigööri -

Rumppi-lumiukkeli. Se jatkuu ja jatkuu. Se kielteisten Trumppi-juttujen päivittäinen tunku nettiläpysköjen sivuille. Eikä niiltä mustaavien tai kauhukuvien maalailuilta voi välttyä, jos vain jonkin tuutin aukaisee. Toivottavasti se Trumpin turha mollaaminen ajastaan loppuisi.  Miksikö loppuisi? No siksi, että olisi ehkä meidän suomalaisten syrjäänienkin kannalta parempi, jos saisimme vielä joskus lukea Trumpista ja hänen saavutuksistaan myönteisiä uutisia ja juttuja. Mutta...

Listablogi -

Levysyksy on ollut hyvin vilkas striimilistalla, ja vilkkauden pitäisi heijastua pikku viipeellä myös radiosoittoon. Vielä mitä: tämänpäiväisen Radio Monitor -tilaston kovimmat nousijat ovat alkuvuodelta tai jopa kauempaa. Esimerkiksi Anna Puu n Tarviin vielä yhden yön aikaa elpyi 55–22 ja yli vuoden vanha Elastinen & Johanna Kurkela -duetto Oota mua 52–26. Ehkä viive on vain entisestään venynyt, sillä Sunrise Avenue n I Help You Hate Me ylitti vasta nyt Top 20 -kynnyksen...

Ibn Matti -

Vihaa pidetään nykyään kuolemansyntinä; niin kauhistuttavana tunteena, ettei kukaan kunnollinen ihminen tunne sellaista. Meitä neuvotaan olemaan enkelimäisen anteeksiantavia ja "suvaitsevaisia" jopa siihen pisteeseen asti, ettei kukaan, vaikka hänellä olisi minkälainen vaikutus meidän elämäämme tai lastemme tulevaisuuteen, jää ilman myötätuntoamme. Lainsäätäjät laativat vihapuhelakeja rangaistaakseen "suvaitsemattomuudesta kaikissa muodoissaan", aivan kuin suvaitsevaisuus...

Outo Paimen -

Vierailuillani pimeälle puolelle, olen pohtinut näitä asioita ja todennut sen, että omat vihaelementtini ovat sellaisia joista jokainen ruokkii toista eikä siis näin ollen riitä että tappaisin vain yhden. Jos tapan katkeruuden, kostonhimo pitää kateuden hengissä jne. ja siksipä minun on päästävä niistä kaikista eroon ennenkuin voin kehittyä ja päästä eteenpäin elämässäni. Tähän asti elämäni on ollut katkerien ajatusten täyttämää, samojen rutiinien toistoa josta...

wnbthin -

vihaan itseeni, en jaksa, angst pls. mun sisko laittoi äsken viestin: "toivon että kuolet, huora" seki vihaa mua. kaikkee on tapahtunut. voisin kuolla joo, en ansaitse ketään enkä mitään.

Riku Österman -

Facebookissa nähdään tunteenilmauksia, Perussuomalaisten puolesta, mutta myös selvästi heitä vastaan. Miksi Perussuomalaisten menestys huolestuttaa monia? Joillekin syynä huoleen on puolueen maahanmuuttokriittisyys, toisille se on sen "impivaaralaisuus". Minäkin myönnän olevani huolissani Perussuomalaisten noususta. Minun huolelleni on kaksi syytä. Toinen niistä on monien perussuomalaisia kannattavien blogikommentoijien kirjoituksissa ajoittain ilmenevä viha. Toinen...

Happihyppelyä ja harmitonta höpinää -

Saanko olla vihainen? Varmaankin saan. Eikö viha olekaan kielteinen asia? On, minusta sekuuluu ihmisen elämään siinä kuin rakkauskin. Näin ajattelen useimmiten, mutta ymmärrän, ettei tuokaan asia ole ihan noin musta-valkoinen. On olemassa vihaa ja Vihaa ja VIHAA. Ja sitten on olemassa erilaista vihanhallintaa. En onneksi koskaan ole elämässäni joutunut kokemaan kumpaankaan suuntaan kohdistuvaa perheväkivaltaa, mutta se on mielestäni yksi sellainen vihan ilmenemismuoto, jota - voin...

nuo vuodet nuoruudestani -

ja viimiesenä saat minulta vihani. viha kautta minä rakastan. vihan kautta minä toivon. vihan kautta minä "elän". vain vihan siemen kohdussani, minun lapseni, minun pienokaiseni. ** ruokkikaa rakkauden puutetta; ruokkikaa sitä runsain käsin. ammottavia suita, tämän lapsen ruumis pullollaan. kirkuvia katseita. ruokkikaa rakkauden nälkää, viinaa kaipauksen janoon. kyltymätön ja ahne. kurja, syntinen lapsi. ei koskaan kiitä kylläisyyttä, ei osaa olla tyytyväinen. ruokkikaa...

Naiseton -

Arvoisa yleisöhän tietää, että me miehet olemme sikoja. Hakkaamme naisiamme, haluamme vain sitä ja kohtelemme naissukupuolta muutenkin törkeästi sekä alistavasti. Mutta entäs te? Perjantaina oli tarkoitus mennä yhden hieman alle parikymppisen naisen kanssa elokuviin. Olimme tavanneet aiemmin pari kertaa ohimennen ja kerran pidemmin muutaman hengen seurueessa. Sen jälkeen juteltiin Facebookissa ja ehdotin että mentäisiin yhdessä jonnekin. Ensimmäisen kerran ulos oli tarkoitus...

Ajatuksenlentoja -

Hän oli joutunut vihan kohteeksi. Ensi kertaa elämässään. Toki hän oli joskus joutunut koulussa kiusatuksi, mutta se oli ollut erilaista. Lasten inhoa erilaisuutta kohtaan. Ilkeyttä, joka ei lopultakaan ollut ehkä kohdistunut täysin häneen, vaan johonkin mitä hän oli edustanut. Mutta tämä oli intensiivistä, Miilunpolttaja mietti. Yhden ihmisen häneen kohdistamaa. Sellaista, joka sai toisinaan vatsan sekaisin ja sydämen sykkeen kohoamaan. Alkuun se oli pelottanut. Paljonkin. Nyt...

Oppitori -

Kymmenen tuhannen sanan lista. Lista toimii samalla sanakirjana, jos käytössä on kontekstityökalut , voi löytää hyvin monen sanan perusmuodon ja muuta tietoa sanoista. Täällä on alkuperäinen Verbixin lista. Kielikellon artikkeli yleisimmistä sanoista Täällä voi arpoa alla olevasta sanalistasta. Copypastaa se arpojaan. Näiden sanojen selittäminen ja käyttäminen lauseissa on mitä parhainta opiskelua. Toinen tapa on, että käytetään juuri siinä muodossa kuin se on listassa...

Hemmo Koskiniemi -

Hyvää itsenäisyyspäivää. Pakko kai tässä on vaikertaa kun poliittinen eliitti on myynyt maan EU:lle josta tulee dikrektiivit ja lait, joita eduskuntamme kopioi. Huolestuttavinta kuitenkin on, että Suomen ilmatilakin on luovutettu Yhdysvaltain ja Brittien käyttöön. Sopimusten julkaisseet toimittajat erotetaan YLE:stä ja sananvapautta rajoitetaan. Suomi on itsenäinen sitoutumattomalla ja puolueettomalla politiikalla, johon ei kuulu sotiminen mm. Syyriassa kapinalisten riveissä...

Kahdeksan elämää -

Illan lopuksi sanoit, että sulla on ikävä ja sä rakastat mua. Aika erikoista kaiken sen vihan jälkeen, Kaiken sen jälkeen  kun olit sanonut minulle, että kukaan ei ole huonompi keskustelija kuin minä. Siis vihaa ja rakkautta. Kumpi voittaa?

Kissanpäiviä -

Olen feministi. Otan oikeudekseni määritellä sanan niin kuin se tietosanakirjoissa - niissä, joista asian olen tarkistanut - seisoo. Toisin sanoen kannatan miesten ja naisten välistä tasa-arvoa ja parhaani mukaan ajan sitä eteenpäin. Se ei ole miesten ja naisten välisten eroavaisuuksien kieltämistä(vaikkakin suhtautuu suvitsevaisesti sukupuolensa yleispiirteistä poikkeaviin)eikä se ole miesten pilkkaamista, polkemista, syrjimistä ymsymsyms eikä se ole etuoikeuksien vaatimista...




Oppitori -

ja on ei että hän mutta oli se minä niin kuin kun sen ole hänen herra he jos joka ovat kaikki mitä jotka sitten sinä tai nyt sanoi olen sitä ne en minun sinun herran heidän te voi myös vain näin silloin olisi tämä siitä sillä eivät vaan olivat teidän tulee tämän vastaan vielä eikä jonka jo koko olla mitään saa olet tuli siis hänet ollut koska vaikka kanssa itse kuningas hänelle pois minua miten kyllä häntä me minulle sanoo siellä maan miksi poika aina paljon siihen...

LarsLeevi -

LAINAUKSIA KIRJASTA "KOHTI KOKONAISTA IHMISTÄ - PASTORAALIPSYKOLOGIAN KÄSIKIRJA" Wybe Zijlstran kirjoittama ja Kirjapajan vuonna 1995 kustantama kirja "Kohti kokonaista ihmistä - pastoraalipsykologian käsikirja" sisältää mielenkiintoisia ajatuksia liittyen myös vanhoillislestadiolaisiin ja heidän seurakuntaelämäänsä. Otsikot ja sivuviitteet allekirjoittaneen. AITO VAPAUS [s.287] Aito vapaus vääristyy ja viimein kokonaan häviää, jos ihminen kieltäytyy kaikesta sitoutumisesta...

40+ blogit -

Meillä ihmisillä on tunteita ja tunteet ovat sallittuja eri muodossa. Olen sitä mieltä kuitenkin, että jos joku tunteet pääsääntöisesti vain vihaa, siitä olisi pyrittävä pääsemään eroon. Itse olen valinnut positiivisuuden… The post Viha sairastuttaa sisimmän appeared first on Nelkytplusblogit .

ihoni sisäpuoli -

Oikeus - jollekin yksilölle (oikeusjärjestyksen mukaan) kuuluva etu tai valta tehdä jotakin (käytetään myös termiä subjektiivinen oikeus) oikeudenmukaisuus - se mikä on oikein kosto - epäoikeudenmukaiseksi koetun kohtelun johdosta suoritettu toimenpide, jolla pyritään vahingoittamaan vääryyttä aiheuttanutta henkilöä, tämän omaisuutta tai lähipiiriä. rangaistus - rikoksen seuraus rikoksentekijälle En oikein ymmärrä? jos minulla on oikeus, minulla on valta tehdä se mikä...

Hyvejohtajuus - Johtajuus on luonteen asia -

Tunnistatko seuraavat visiot: työkaveri haukkuu toista, vanhempi huutaa lapselleen julkisella paikalla, luet somesta ärsyttävän epäselviä kommentteja, joku

Oola-laa! -

Ilmassa tuoksuu kevät ja olotila leijuu maanisen vaiheilla. Kun vielä pimeänä aikana nukuin koko ajan, itkin toisen ja kierin itseinhossa lopun, nyt olen viikon paukuttanut menemään –en niinkään tärkeitä asioita, mutta laskujen maksua, kotitöitä, viimeiset laukut hakenut entisen asunnon kellarista. Viikko mennyt nopeaan ja nyt olen uupunut. Hyvällä tavalla, kuitenkin. Toivottavasti. Olo on viikon ollut reippaampi ja toiveikas. Kävelin töihin alkuillasta toimistolle ja kuulin...

Kohti itsemurhaa -

Eilisen saldo: paketillinen ruisleipää, toinen paahtoleipää. Biojäteastiassa olisi ollut kaupan pois heittämiä tomaatteja, mutta näillä lämpötiloilla ei oikein uskalla koskea niihin. Leipä vei pahimman nälän. Tänään kävin tukevalla aamupalalla erään ystäväni luona, joten nyt on vatsa täynnä taas muutaman tunnin, ja olo levollisempi. Yritän suhtautua itsemurhaani viileän analyyttisesti. Ymmärrän sen olevan asia, johon ihmiset reagoivat voimakkaasti. Joku haukkuu...

Matkalla ihmiseksi -

Totuus, joka liittyy elämääsi on se, että jo nyt sinä joko pelkäät tai rakastat. Kun Jumalan rakkaus vaikuttaa meissä, se saa aikaan tekoja, se saa aikaan rakkautta. Mutta jos emme raksta, me myös pelkäämme. Emme vain rakstamista, vaan myös elämää, tulevaisuutta, sillä silloin elämämm ei ole Jumalan rakkauden varassa. Rakkauden varassa oleminen merkitsee sitä, että elämämme ei enää oel meidän elämäämme, vaan olemme suostueet Jumalan suunnitelmaan. Ja silloin myös...

Uusi viesti -

Tamperelainen paikallislehti nimeltä Tamperelainen: Etnisten suhteiden neuvottelukunta: Nettikeskustelut vain oikeilla nimillä   20.3.2012 Kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan internetin keskustelukulttuuri on avoimen aggressiivinen ja vihamielinen. Nimimerkkien kieltämisestä valmistellaan kannanottoa. Internetin aggressiivisemmaksi muuttunutta keskustelukulttuuria halutaan hillitä kieltämällä nimimerkkien käyttö ainakin suurimmilla keskustelufoorumeilla. Etnisten suhteiden...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 31 32 Seuraava »