Tänään on 26.09.2017 17:44 ja nimipäiviään viettävät: Kuisma ja Finn. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle yliopisto


PUNAINEN TURKU -

Tänään 26-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Johan Julinin syntymästä Västeråsissa vuonna 1752: Johan Julin ( 26. syyskuuta 1752 Västerås – 1820 Turku ) oli tunnettu apteekkari ja luonnontutkija joka vaikutti Oulussa ja Turussa. Ansioistaan hänet nimitettiin Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi 1791 hänen esitettyään useita tutkimuksia akatemian julkaisuissa. Hänet tunnetaan myös Pohjoismaiden ensimmäisen kuumailmapallon rakentajana ja lennättäjänä (1784).   1784 – Apteekkari...

Ekofokus -

Helsingin yliopiston Ajoituslaboratorio ja Kiihdytinlaboratorio ovat yhteistyössä kehittäneet radiohiilitekniikkaan perustuvan menetelmän, jolla metaanin alkuperä pystytään selvittämään sekä laboratoriossa että kenttämittauksilla. Kuvituskuva / Pixabay Menetelmä kertoo metaanissa olevan bioperäisen ja fossiilisen hiilen määrän. Metaanin alkuperämäärityksiä voidaan hyödyntää kaasuverkkoihin syötettävän kaasun bioperäisen osuuden määrittämisessä sekä luonnon...

PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 22-9 tähtitieteilijä Yrjö Väisälä löysi Iso-Heikkilän tähtitornissa vuonna 1938 työskennellessään Turun ja Tampereen, edellisenä päivänä hän oli löytänyt Helsingin. Uusi asteroidilöydös 1938 SA1 sai nimen Turku ja 1938 SB1 nimen Tampere. Edellisen päivän asteroidilöydös 1938 SW sai nimekseen 1495 Helsinki.   1936 – Yrjö Väisälä löysi asteroidit 1391 Carelian ja 1454 Kalevalan. 16.2. 1938 – Yrjö Väisälä löysi asteroidit 1448...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Näin käy kun vihreät ovat tukeutuneet oikeistoon ja rahaelliitin dollari-kapitalismiin eivätkä ymmärrä että sivistys & humanismi on vasemmistolta: Kotro http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223056-nyt-jarki-kateen-opetuslautakunta "Haluan"?   Naurettavaa: Arno Kotro      " Haluan ajatella, että Helsingin opetuslautakunta toimii koulujen parhaaksi. Miksei toimisi? Tunnen sitä paitsi lautakunnan puheenjohtajan, hän on ystäväni ja poikkeuksellinen hauska ja älykäs ihminen...

Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Kambodžassa syödään monenlaisia niveljalkaisia hyönteisistä hämähäkkeihin. Kuva: Pixabay . Tällä viikolla on uutisoitu siitä, että Suomessakin sallitaan hyönteisten kasvattaminen ja myyminen ravinnoksi . Itävalta, Tanska, Hollanti, Iso-Britannia ja Belgia antoivat hyönteisravinnon tuotannolle luvan jo ennen Suomea. Myös Kouvolan Sanomien pääkirjoitus otti asiaan kantaa tänään. Kouvolan Inkeroisissa toimivasta Pohjolan Hyönteistalous Oy :stä arvioidaan näin : "Tämän...

Perheyrittäjyys Family Business -

 Kuvat Margit Mannila Oikeustieteen käsitteistöä Oikeussuhde - tarkoitetaan oikeusnormein säänneltyä henkilöiden välistä suhdetta - esim. kun elinkeinonharjoittaja myy kuluttajalle kulutushyödykkeen, heidän välilleen syntyy sopimussuhde, jota sääntelee KSL 2. Oikeustoimi - Oikeustoimet ovat toimia, joilla perustamme, muutamme tai kumoamme oikeussuhteita - Kyseessä voivat olla esimerkiksi omistus- ja velkasuhteiden, korvausvelvollisuuden, muun velvoitteen tai muun oikeuden...

Lehmätkin lentäis -

Olen toisena kouluttajana Lapin yliopiston järjestämässä Opettajan tietoturva ja lainsäädäntö: mitä saa ja mitä ei saa tehdä 2 op -verkkokoulutuksessa. Tänään alkoi oma osuuteni ja aiheena oli henkilötiedot, tietosuoja sekä some-palvelujen käyttöehdot opetuksessa. Henkilötietojen ja tietosuojan osalta keskeisessä roolissa oli EU:n yleinen tietosuoja-asetus eli GDPR (general data protection regulation). Uskoisin, että esityksestä on hyötyä laajemminkin, sillä […]

Ilkka Luoma -

Yle saa uuden vastaavan päätoimittajan. Päätoimittaja on suodatin, joka katsoo, että media-alustan linjaus ja omistajien vaateet toteutuvat. Suodatin ei ole enää nykyaikaista tiedonvälitystä. Perinteellinen media on tiedon välittäjä – siis välikerros ” totuuden ja lukijan välissä ” [1 . On aika uudistua. Kansalaismedia avaa ovia kaikkialla. On syntynyt roskaa ja helmiä sekä kaikkea tuolta väliltä. Tiedollisen paikkansa pitävyyden evoluutio kerää voimia ja...

Kemppinen -

Tällä hetkellä aivan epämääräiset historian toimijat ovat taas suosiossa. Herran perkeleet, kansa, suomalaiset. Mutta ihmissuhteet on numeroitu. Laki tai ei, ainakin eräistä silmälläpidon kohteista tiedetään kaikki sähköpostit, puhelut ja merkittävä osa tapaamisia, vaikka olisi vaihdettu tietoja puiston penkillä. Koulu panosti suuriin miehiin. Hyvä arvosana oli luvassa, jos tiesi, että eräs keisari ja muuan paavi määräsivät asioista sillä vuosisadalla, jota kysytään...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 20-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Jean Sibeliuksen kuolemasta Järvenpään Ainolassa.   Vuonna 1957 julkaistu suru­posti­merkki. 1957 – Jean Sibelius , suomalainen säveltäjämestari ( Finlandia ) (s. 1865 ). Sibeliuksen hauta Ainolassa . Mies syntyi Hämeenlinnassa ja vaikutti Helsingissä, mutta silti Sibelius-museo löytyy Turusta, katsotaanpas miksi. Johan Christian Julius "Jean" / "Janne" Sibelius ( 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna – 20. syyskuuta 1957 Ainola ...

Kulttuuri kukoistaa -

Kansallisteatteri halusi juhlistaa Suomen merkkivuotta ja tilasi satavuotisjuhlanäytelmän henkilöltä, jonka Mika Myllyaho arveli pystyvän vaativaan tehtävään. Pirkko Saisio otti tehtävän vastaan hieman kauhistuneena kunniasta (iso näyttämö! juhlanäytelmä!), mutta otettuna ja innostuneena, hän kertoi keväällä bloggariklubilla, ja kirjoitti näytelmän, jossa totisesti (mutta vähemmän totisesti) on iso pala Suomen tarinaa, Kalevalasta kuplaan, punavihreään sellaiseen...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 19-9 juhlimme täällä Wittenbergissä Turun katedraalikoulun oppilas Martini Teetin maisteriksi valmistumista. On vuosi 1588 ja Gregoriukseksi täällä kutsuttu Teittus kuuluu niihin onnekkaisiin, joiden opiskelujen rahoitus ulkomailla on ollut myönteinen Turun Pyhän Sigfridin prebendan myötä. Jo vuotta myöhemmin 25-5 juhlistamme Gregorius Martini Teetin nimittämistä Maarian prependaseurakunnan kirkkoherraksi. Gregorius Teittus ex Perno Nylandiae oli päässyt ylioppilaaksi...

Ekofokus -

VTT:n menetelmässä kulunut ja käyttöön kelpaamaton puuvilla liuotetaan ja käytetään uuden kuidun raaka-aineeksi. Ensimmäiset tuotemallit osoittavat, että uusiokuitu muuntuu langaksi ja miellyttäväksi neulokseksi. Karbamaattiliuotukseen perustuvalla teknologialla on nyt tuotettu pilot-laitteistolla ensimmäinen erä uusiokuitua. Kuva: © VTT Ominaisuuksiltaan uusiokuidusta valmistettu neulos vastaa tutkijoiden odotuksia: se on sileää, himmeän kiiltävää ja hyvin laskeutuvaa. Ali...

Bwana joen kynästä -

Näin universumi sai alkunsa modernin myytin mukaan. Kuva: Ann Feild (STScI), public domain. Joel Kontinen Tiedevastaisuus on sana, jota kosmologi Kari Enqvist käyttää kuvaillessaan evoluutiokriitikoita. Mutta ennen kuin hän viskelee lisää kiviä, hänen kannattaisi muistaa, mitä Princetonin yliopiston professori James Gunn kertoi Sciencen jutussa jo vuonna 2007: ”Kosmologia saattaa näyttää

Digikanava Vapaa Rosteri -

Liiketalouden kanssa ristiriitaisia [ristiriidattomuuta soveltavien romutuslistalla] kansanterveys, maanpuolustus, markkinatalous, Eduskunta Verottaja, julkinen sektori, illalla ostoksia tekevät keskiluokkaiset, kristinusko, ay-liike, yliopistot Heitä kutsutaan rasisteiksi jotka liiketalous on parempi versio kansallisesta turvallisuudesta-väitettä ei hyväksy :(   Norsussa on systeemisiä paradokseja joita kärsää objektiivisena ja ristiriidattomana totuutena pitävät ei siedä, joten...

Sutkautuksia -

VIIKON LÖYTÖ: Täydellinen napakka ja paksu raitapaita Lindexiltä ( klik ). Materiaali:100% ekologista puuvillaa. Suorastaan löytö! Hinta 24,90 eur. VIIKON RAVINTOLA:  Tapasin viikolla ex-työkamun ja hän vei mut - ensi kertaa elämässäni - vietnamilaiseen ravintolaan Onamiin (Forumiin) syömään pho-nuudelikeittoa. Pho- keiton juju on nimenomaan liemi, ja sen kyllä sanon, että suomalaisessa keittiössä on haasteita samojen aromien aikaansaamiseksi. Niin hyvää ja kevyttä(kin)...

Kabaree Kulkukoira -

Kun ihminen täyttää neljäkymmentä vuotta, hänen sanotaan alkavan tuntea nostalgiaa nuoruuden kultaisiin tai vähemmän kultaisiin vuosiin. Palaa mieleen vuodet Jyväskylän yliopistossa 2000-luvun alussa. Kuokkalan kämppikseni Pasi oli wannabe-elokuva-ohjaaja. Hän etsi rahoitusta itse kirjoittamalleen filmille. Se olisi kertonut miehestä, joka kiihottui epätoivoisesti naisten kuukausiverestä. Mies olisi vaaninut Jyväskylän kaduilla ja yrittänyt vetää tamponin pois otollisten...

Unihiekkaa hiuksissa -

Päätin tehdä yhteispostauksen heinä- ja elokuun kivoista jutuista, kun elokuun alku meni sairastaessa ja kaikkea säheltäessä, mutta eipä tilanne siitä ainakaan parantunut ole. Aion kuitenkin tehdä tämän postauksen, vaikka olenkin näin myöhässä. Enkä voi pahoitella epäaktiivisuuttani ja toivoa parannusta, sillä sitä ei ole vähään aikaan tulossa. Olen nimittäin aloitellut gradun tekemistä, joten aikaa ja hermoja tulee sen parissa kulumaan ihan kiitettävästi, enkä voi...

40+ blogit -

RED RED RED, Näyttely, Taide, Coca-Cola, Aalto-yliopisto

Perheyrittäjyys Family Business -

 Kuva Margit Mannila TLYS2404 YAMK 2 op Tutkimus- ja kehittämistehtävän raportointi Opiskelija osaa suunnitella ja tuottaa tutkimus- ja kehittämisprojektiin liittyvät tekstit. Hän ymmärtää tutkimus- ja kehittämistyön kielellisen merkityksen ja hallitsee tieteellisen kirjoittamisen käytänteet. Hän osaa lähteiden merkitsemisen, lähdeviittaustekniikan ja ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyön raportointiin liittyvät muotoseikat. Opiskelija osaa keskustella ja argumentoida...




Kylväjä-blogi -

Normal 0 21 false false false EN-US X-NONE X-NONE Kielityöntekijämme Kaukasiasta kirjoittaa: Johdantokurssi käännöstyöhön Kolmen vuoristokielen parissa on tehty jonkin verran kielityötä useiden vuosien ajan: kartoitettu kielten elinvoimaisuutta ja murteita, tutkittu äänne- ja kielioppia, kehitetty aakkostoja ja pidetty kirjoittajakursseja. Raamatunkäännöstyötä ei kuitenkaan ole aloitettu, muun muassa vähäisen henkilöstön takia. Puolisen vuotta sitten kolmen hengen tiimimme...

Ekofokus -

Oululaiset mikroelektroniikan tutkijat ovat mukana tieteellisessä läpimurrossa, jolla voidaan edistää merkittävästi vihreän energian tuotantoa. Uusi katalysaattori voi tulevaisuudessa mahdollistaa laajamittaisemman vedyntuotannon uusiutuvista energialähteistä. Oulun yliopisto on yksi neljästä yhteistyöyliopistosta, joiden tutkimuksesta julkaistu artikkeli on saanut runsaasti huomiota.   Ruotsin Uumajan, vietnamilaisen Danangin ja Oulun yliopistojen sekä Åbo Akademin...

Vasarahammer -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Valtamedia yrittää sepittää tarinaa, jonka mukaan ylikomisario Jari Taponen olisi joutunut ”ansoitetuksi” ja täten informaatiovaikuttamisen uhriksi. Toinen tarina, jota valtamedian kaikkein pölkkypäisimmät edustajat levittävät on se, että kyseessä on hyökkäys koko poliisi-instituutiota vastaan. Kummatkin väitteet ovat yksiselitteisesti vääriä. Taposen töräys tapahtui Twitterissä ja kyseinen Twitter-keskustelu on...

Perheyrittäjyys Family Business -

Kuva Margit Mannila Laatukeskuksen sivustolla tiivistetään että auditointi liittyy läheisesti laadunhallintastandardien käyttöön. Auditoinneilla selvitetään, miten organisaation laadunhallinta tai laadunvarmistus täyttävät tietyt kriteerit. Auditointia voi toteuttaa myös organisaatio itse (sisäinen auditointi) tai organisaation sidosryhmä, erityisesti asiakas tai ns. kolmas osapuoli. Organisaatio voidaan myös sertifioida ISO 9001:n vaatimusten täyttyessä auditoinnissa...

Ekofokus -

Kotimainen SenCity-hanke on koonnut toimijoita yhteisen älykaupunkiteeman alle tavoitteenaan mukautuva, turvallinen ja entistä viihtyisämpi älykaupunki. Nyt VTT:n koordinoima, suomalaisista toimijoista koostuva ryhmä on hyväksytty toimintayksiköksi kansainväliseen Global City Teams Challenge -verkostoon, johon pääsy edistää kansainvälistä verkostoitumista.  Tulevaisuuden älykäs kaupunki. Kuva: JCT 600 / flickr ( CC BY-SA 2.0 ) Koko ajan kasvavassa globaalissa verkostossa on...

PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 12-9 kuoli Turulle ja Suomelle tärkeä valtahenkilö Pietari Brahe Bogesundissa: 1680 – Pietari Brahe , ruotsalainen kreivi, valtiomies ja sotilas ( Suomen kenraalikuvernööri , ”Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen” ) (s. 1602 )     Albert Edelfeltin luonnos Pietari Brahesta Turun akatemian vihkiäiset - triptyykkiin Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds Pietari (Per) Brahe nuorempi ( 18. helmikuuta 1602 Rydholm , Ruotsi...

Lempipaikkojani -

Olen opettanut Suomi-koulussa alle kouluikäisiä pari vuotta ja yksi eniten käyttämistäni metodeista on yhdessä laulaminen. Osa oppilaistani puhuu ja ymm...

Ekofokus -

Ilmastomalleissa tätä ilmansaasteiden ilmastoa lämmittävää vaikutusta ei ole otettu huomioon. Ilmakehän pienhiukkaset vaikuttavat auringonsäteilyn kulkuun ja pilvien ominaisuuksiin. Eri mekanismien kautta pienhiukkasilla on sekä ilmastoa lämmittäviä että viilentäviä vaikutuksia, ja ne vaikuttavat näin koko ilmastojärjestelmän toimintaan. Hiukkaset toimivat pilvien tiivistymisytiminä, ja jos kuurosadepilvissä on enemmän tiivistymisytimiä, sateen alkaminen viivästyy ja...

Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

Kuvakaappaus Hesarin sivuilta. KUTEN lehdistä on voinut lukea, Espoossa kuohuu tai ainakin kuplii. Vakavasta koulutilapulasta kärsivät kaupunki suunnittelee  (en kirjoita  päättänyt koska asiaa ei ole käsitelty poliittisissa elimissä;  suunnitelmaa on käsitelty vasta kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaostossa kesäkuussa)  vuokraavansa  tilat jättikoululle Otaniemestä Aalto-yliopiston

Ekofokus -

Suomessa on ollut vallalla käsitys, että metsäojitus ei aiheuttaisi pitkäaikaisia muutoksia ravinteiden huuhtoumissa vesistöihin. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) yhteistutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että valumavesien ravinnepitoisuudet ovat sitä suuremmat, mitä enemmän suon ojittamisesta on kulunut aikaa. Tutkimustulokset osoittavat, että 50–60 vuotta sitten ojitetuilla soilla valumavesien typpi- ja fosforipitoisuudet voivat olla jopa kahdesta...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 59 60 Seuraava »