Tänään on 16.10.2018 22:39 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Cousteauta etsimässä:

OLEVAISUUSKRIISI

Julkaistu: · Päivitetty:

Istuskelin jälleen kerran Kesko-salissa koululla naputtelemassa gradua, samalla kuunnellen musiikkia. Olin joskus ajat sitten törmännyt sattumalta Jon Andersonin ja Vangelisin biisin "State of Independence", ja vaikken alunperin kyseisestä biisistä valtavasti perustanut omalaatuisen soundin takia, parin vahinkokuuntelu-uusinnan jälkeen kappale oli alkanut tuntua oudolla tavalla omalta, jopa lohduttavalta. En tiedä mikä tässä biisissä edes niin viehättää; toki Vangelis on parhaimmillaan loistava säveltäjä, ja Jon Andersonin ääni on varsin personaallinen ja mieleenpainuva. Sinne tänne ripotellut mystiset viittaukset salatieteisiin ja ties mihin alkemiaan vähän kummastuttivat myös ensimmäisillä kuuntelukerroilla. Ja kuitenkin kipaleesta alkoi ajan myötä erottumaan, kuinka rakkaudella ja intohimolla sitä oltiin tehty. Jon Anderson todella julistaa tietävänsä ja ymmärtävänsä oman olevaisuutensa tarkoituksen, ja uskoo myös muun maailman kokevan jonkinlaisen valaistuksen, heräämisen; eräänlainen itsenäisyyden tila siis hänen mukaansa koittaa vielä. Sen kuulee sanojen lisäksi myös Jonin äänestä, tavasta laulaa ja tietynlaisesta tajunnanvirranomaisuudesta. Sanat eivät suinkaan ole yksinkertaiset, vaan ne muistuttavat välillä tajunnanvirtaa. Vertaukset ovat epätavallisia poppistygeen, samoin kuin sanoitukset ylipäätään. Kaikesta paistaa intohimon lisäksi aiheen ristiriitaisuus; tämä Jonin saarnaama varmuus, totuus ja itsenäisyyden tila ovat samaan aikaan todella yksinkertaisia ja helppoja, mutta jopa toivottoman monimutkaisia saavuttaa. Tätä kappaletta ja sen itsevarmaa sanomaa fiilistellä allekirjoittaneeseen pääsi iskemään ilmeisesti perisuomalainen kateus; oli syy tai tunnetila mikä tahansa, mutta olevaisuuden tarkoituksen epämääräisyys alkoi kuristamaan vallan vietävästi. En pystynyt tuntemaan samanlaista varmuutta kuin Jon. Enkä todellakaan ole kyynikko; kyynisyys on niille, joilla ei riitä energiaa tai halua ymmärtää elämää (muiden muassa ainakin). Joskus olen ollut varma. Tai ainakin paljon varmempi kuin nyt. En edes ole varma mistä. Ehkä siitä, mitä minun kannattaisi kulloinkin tehdä. Joka tapauksessa yhtäkkiä fiilis omasta olosta maan päällä oli tavattoman epävarma, aivan kuin punainen lanka olisi jossain vaiheessa päässyt livahtamaan sormien välistä. Illalla jutustelin muutaman hetken erään hyvän ystäväni kanssa netissä tällaisista olevaisuuskriiseistä, joita toki minullakin oli aikaisemminkin ollut, ei vain näin voimakkaana. Ystäväni ilmaisi heti erittäin hyvän pointin eksistentiaalikriisiä koskien: ei se tarkoitus/maali sinällään ole niin tärkeä, vaan se matka. Journey. Niin, näinhän itsekin aikanaan järkeilin, ja olen myös kyseistä filosofiaa pitkälti toteuttanut. Olen pitkään tuntenut oloni varsin rauhalliseksi ja varmaksi oman olevaisuuteni suhteen; asiat ovat rullanneet mukavasti eteenpäin omalla painollaan ja olen ymmärtänyt olla turhaan stressaamatta tulevaa. Asiat ovatkin mukavasti putoilleet paikoilleen. Oivalsin kuitenkin nyt, että tämä varmuus oli jossain vaiheessa kadonnut jonnekin. En enää osannutkaan vain päästää irti ja olla ajattelematta turhia. Voisiko tämä olla jonkinlaista onnellisuuden puutetta? Totta on, sen ymmärrän nyt, että elämässäni on muutama suuri asia, joiden suhteen saattaa olla tulossa muutoksia lähitulevaisuudessa. Osan näistä asioista suunnalta tulee myös suoraa painetta minun suuntaani omien tarpeideni ja halujen priorisointien suhteen. Olen aina ollut enemmän tai vähemmän oman tieni kulkija. Harrastanut eri lajeja kuin ystäväni, kuunnellut eri musiikkia, lukenut erilaisia kirjoja. En siis koskaan edes tiennyt kovinkaan monen radiobiisin/artistien nimiä, edes ala-asteella, vaan kuuntelin omia juttujani. Ylipäätään tehnyt monia asioita hieman eri lailla. Vaikka omasinkin monia mielenkiinnonkohteita, joista minut olisi voinut leimata nörtiksi, sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Tietenkin ihmisillä on tapana pitää itseään erityisempänä kuin ovatkaan; tässäkin on varmasti sitä mukana. Kuitenkin olen pyytämättäkin kuullut samoja asioita muiltakin kuin itseltäni. Jälkikäteen olen tullut siihen tulokseen, että tämän juttujen omalla tavalla tekemisen tulisi olla asioiden luonnollinen tila, vaan harvoille se sitä on. Ihmiset eivät osaa kuunnella itseään, eivät osaa olla itselleen rehellisiä. On niin paljon ulkoisia vaikuttimia, kuten perhe, ystävät, kaverit, yhteiskunta, media ja kaikenlaiset instituutiot, vain joitakin mainitakseni. Kaikki nämä asettavat tiettyjä odotuksia ja oletuksia kunkin meistä suuntaan. Kaikkien näiden häiriötekijöiden keskellä on todella vaikea olla oma itsensä. On vaikea tehdä niitä asioita, mistä oikeasti nauttii; niitä oikeasti 'omia' juttuja. Mielestäni olen itse onnistunut kuuntelemaan itseäni keskimääräistä paremmin; siitä nämä omat jutut. Tämä olevaisuuskriisini saattaa johtua siitä, etten ole välttämättä viime aikoina käyttänyt tarpeeksi aikaa itseni kuuntelemiselle. En ole kyennyt enää olemaan vain oma itseni ja antanut asioiden rullata. Tämä eksistentiaalinen kriisi kuitenkin hieman helpotti tämän ymmärrettyäni. En ehkä kykene tällä hetkellä tuntemaan samanlaista varmuutta kuin Jon Anderson biisissä "State of Independence", mutta suunta on oikea, jos onnistun tämän suunnan vielä tämän illan jälkeen pitämään.

Avainsanat: vangelis olevaisuus elämä ahdistus ääni äänestäminen ystävä ymmärtää yksinkertainen yhteiskunta varmuus varma vaikea vaihe usko tässä tänne turhia tuntua tuntea totuus tila säveltäjä syy suuri suunta suhde sormi sanoma sali saavutus rakkaus punainen pitää perhe paistaa onnellisuus olo olin odotus netti muutama mitä media matka luonnollinen laulaa lanka laji kuunnella kriisi koulu kaveri kappale kadonnut julistaa jonkinlainen jon johtua itsenäisyys instituutio ilta ihminen helppo harrastus filosofia fiilis energia biisi aste anderson ala aihee


blogivirta.fi