Tänään on 19.12.2018 17:37 ja nimipäiviään viettävät: Iiro, Iisakki, Iikka, Isko ja Isak. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Henri Lehtola:

Luominen ja tiede (osa 6) - Todistuksen taakka

Julkaistu: · Päivitetty:

Luomisuskon ja tieteen välillä vallitsee eripura todistamisen taakasta. Jos Jumala on olemassa, kenen se pitäisi todistaa ja millä tavalla? Normaali tieteellinen todistamisen taakka kulkee siten, että joka väittää jotain, pitää todistaa väitteensä. Väitteen kohteena voi yleensä olla vain positiivinen propositio, väitelause, jossa jotakin väitetään olevaksi tai väitetään jonkinlainen seuraussuhde. Tyypillisiä propositioita voisivat vaikka olla, että "jääkaapissa on maitoa", tai että "maito on valkoista", tai että "maidossa on ihmisen käytettävää energiaa". Kielteisen proposition tilanne on vähän vaikeampi. On mahdollista osoittaa, että jollakin asialla ei ole yhteyttä johonkin, mutta se on jo paljon vaikeampaa. On nimittäin joskus vaikea tietää, onko kaikki mahdolliset vaikutusmekanismit otettu huomioon. Väitteen "jääkaapissa ei ole maitoa" voisi tutkia avaamalla jääkaapin, mutta samalla pitäisi ottaa kantaa, tutkitaanko maitotölkkiä vai molekyylitasoa. Tulokseksi voitaisiin antaa, että näytteissä ei havaittu jälkiä maidosta, mutta tuloksen pätevyys riippuisi näytteitten kattavuudesta. Jääkaapin maidottomuutta voisi edelleen epäillä, mikäli yksikin maitopreteiinimolekyyli riittäisi myönteiseen vastaukseen. On siis huomattavan vaikeaa todistaa, että jossakin ei ole jotakin, tai että asia X ei vaikuta asiaan A. Jos väitämme, että Jumala on olemassa, pitäisi se periaatteessa olla helposti näytettävissä. Todisteeksi riittää riittävän moni toisistaan riippumaton havaintotulos. Jos taas väitämme, että Jumala ei ole olemassa, tavallaan riittää, että Jumalaa ei havaita missään, eikä Jumalasta näytä olevan havaittavia vaikutussuhteita. Tällaisessa ajattelussa on kristinuskon lähtökohdista yksi vaikea ongelma: todistamisen taakka ja todistamisen tapa määritellään silloin luonnontieteellisellä tavalla . Luonnontiede tutkii, kuten tiedämme, empiiristä, havaittavaa maailmaa. Kristinuskon Jumala ei kuitenkaan ole osa empiiristä maailmaa. Kristinuskon oman itseymmärryksen mukaan Jumala on täysin transsendenttinen , tuonpuoleinen. Jumala ei ole eikä asu tässä maailmassa, eikä Jumalaa saa koeputkeen. Kun moni ateistissävytteinen luonnontieteilijä tuskailee, että Jumalasta ei ole kertakaikkisen mitään havaintoa missään, eikä mikään viittaa Jumalan olemassaoloon, ovat he tehneet aivan oikean johtopäätöksen myös kristinuskon omasta itseymmärryksestä käsin. Moni kristillinen teologi on ajatellut, että Jumalasta on kosmoksessa jälkiä, viitteitä, mutta nämä jäljet eivät ole vääjäämättömiä todisteita, eivät ainakaan luonnontieteellisiä, empiirisiä havaintoja, jotka johtaisivat sen kaltaiseen lopputulokseen kuin että " havaitsimme Jumalan " tai " Jumala vaikutti asian X ". Kuinka asetetaan todistamisen taakka silloin kun asia ei ole empiirisesti havaittavissa? Koko ajatus todistamisen taakasta on jossain määrin mieletön aina kun ollaan maailmankatsomusten äärellä. Ymmärtääkseni uskonnonfilosofit ovat oikeassa sanoessaan, että kysymys Jumalan olemassaolosta on todistamaton, sekä verifioimaton että falsifioimaton asia. Sama koskee kaikkia maailmankatsomuksia, myös ateisimia. Jumalan olemassaoloa ei voi osoittaa myöskään vääräksi. Yhteiskuntapoliittisesti voisi kysyä, että että onko kokoomus vai sosiaalidemokraatit oikeassa, tai todistaisiko joku meille, kumpi on oikeassa. Toki sekä kokoomuksen että sosiaalidemokraattisen puolueen olemassaolo voidaan todistaa, mutta itse maailmankatsomuksen todentaminen oikeaksi on mahdotonta. Kosmologinen jumalatodistus Jumalan olemassaolosta on esitetty lukuisia jumalatodistuksia . Perimmäinen kysymys on, miksi mitään on olemassa. Tämähän on myös kysymys, johon luomisusko vastaa. Filosofisesti tarkastellen luomisuskon vastaus on esitetty kosmologisessa jumalatodistuksessa . Osittain myös älykkään suunnittelun teoria palautuu kosmologiseen jumalatodistukseen. Kosmologisen jumalatododistuksen klassinen muotoilija on Tuomas Akvinolainen. Kosmologisen jumalatodistuksen mukaan kaikella on syy. Myös maailman olemassaololla on syy, jonkinlainen alkusyy ( prima causa ). Tuomaksen mielestä alkusyy on olemassa, ja tämä syy on Jumala. Tuomas Akvinolainen käytti käsitettä kontingenssi . Kontingentti on asia, joka ei ole välttämätön eikä pysyvä. Koska tämä maailma on kontingentti, ei-välttämötön, muuttuva, eikä pysyvä, tarvitaan alkusyy, joka on ei-kontingentti, eli välttämätön ja pysyvä. Jumala on se, jota kutsutaan ei-kontingentiksi alkusyyksi. Kosmologinen jumalatodistus ei ole filosofisesti pätevä. Se ei siis aukottomasti ja vääjäämättömästi todista, että Jumala olisi olemassa. Todistuksen ilmeinen virhe on se, että ei voida todistaa sitä, etteikö kontingenttien syiden ikuinen jatkumo voisi olla mahdollinen. Toisin sanoen, voi hyvin olla niin, että muuttivien ja tilapäisten asioiden syy-seuraus -ketju jatkuu ikuisesti. Kukin välivaihe on tilapäinen, mutta katkeamatontä ääretöntä ketjua ei voida osoittaa mahdottomaksi. On tietysti myös mahdollista, että vaikka ensimmäinen syy olisikin olemassa, sen ei millään filosofisella välttämättömyydellä tarvitsisi olla Jumala. On periaatteessa mahdollista, että alkusyy on tämänpuoleinen, maailmankaikkeuden sisäinen asia. Vaikka se olisikin havaittavan kosmoksen ulkopuolinen asia, alkusyyn ei silti tarvitse olla se mitä kutsumme Jumalaksi. Prima causa -todistuksen ei sen vuoksi tarvitsisi olla ateistillekaan välttämättä paha painajainen, mutta paljon ruutia siihen on laitettu. Kausaalisuhteen pätevyys Luonnontieteen ja luomisuskon kannalta keskeinen kosmologisen jumalatodistuksen ongelma koskee kausaalisuhteen pätevyyttä. Voisimme olla kuin kuin Matrix -elokuvan Merovingi , joka rakentaa koko olemassaolon perustan syyn ja seurauksen laille, ja katsoo deduktiivisesti , mikä on kaiken syy ja mihin se johtaa. Filosofi David Hume osoitti suhteellisen pätevästi 1700-luvulla, että kausaalisuhdetta ei voi todistaa. Merovingi hävisi jo ennen aloittamistaan, vai kuinkahan on? Biljardi on kaikkien kausaalisuhteiden oppitunnin isä ja äiti. Biljardin pelaaminen edellyttää vahvaa vakaumusta siihen, että tietynlainen lyöntipallon lyönti vaikuttaa kohdepalloon juuri tietyllä tavalla, ja saa muut pallot kulkemaan juuri siten voisi kausaalisesti odottaa. Biljardin menestyksellinen pelaaminen osoittaa (olen nähnyt, että biljardin pelaaminen kausaalisuhdetta muistutavalla tavalla on mahdollista!), että kausaalisuhteen varassa pelaaminen toimii menestyksellisesti. Hume kuitenkin kysyi, voimmeko todistaa, että kohdepallon käyttäytyminen johtuu lyöntipallon tietynlaisesta osumasta. Tarkasti ottaen emme voi! Meistä toki näyttää siltä, ja luultavasti tuntuukin siltä, että kohdepallo liikkui lyöntipallon vuorovaikutuksesta. Pystymme jopa pelaamaan siten, että annamme itsellemme vallan ajatella, että kausaalisuhde toteutuu. Emme kuitenkaan voi (a) todistaa asiaa jälkeenpäin, että pallo liikkui lyöntipallon vuorovaikutuksesta, emmekä (b) etukäteen voi olla varmoja siitä, että lyöntipallon osuma vaikuttaa kohdepalloon kausaalisuhteen mukaisesti. Emme voi havaita kausaalisuhdetta filosofisena oliona, jonka olemassaolosta olisi järkiperusteita. Humen mukaan kausaalisuhde johtuu tunteista, tavoista ja tottumuksesta, eivätkä järjestä tai niin kutsutuista luonnonlaeista. Kosmologinen jumalatodistus ei siis ole pätevä myöskään sen vuoksi, että kausaalisuhde ei ole aukottomasti pätevä. Emme voi rakentaa filosofisesti pätevää todistusta sen varaan. Hume oli tietoteoreettisesti pesunkestävä empiristi . Joskus voisi ajatella, että filosofinen idealisti keksisi näin vahvasti empiiristä tiedettä romuttavan periaatteen, mutta ei. Mielenkiintoista tässä on se, että Humen esittämä kausaalisuhteen kritiikki tekee vakavasti otettuna kaiken empiirisen tieteen lähes mahdottomaksi. Voimme toki esittää ns. luonnonlakeja, mutta asioitten kulku ei johdu välttämättä niistä eikä mistään havaitsemastamme vuorovaikutuksesta. Ehkä kaikkein mielenkiintoisinta on se, että lujimmat kosmologisen jumalatodistuksen arvostelijat ovat ainakin Suomessa olleet luonnontieteilijöitä. On veikeää lukea empiirisesti ravitsevaa ja hienoa teosta maailmankaikkeuden rakenteesta ja synnystä, joka perustuu erittäin herkille ja älykkäille mittalaitteille ja koejärjestelyille. Kosmosta selitetään yksityiskohtaisen tarkasti, sen vaiheita pikosekunnin tarkkuudella. Kuinka sitten käykään, kun siirrytään lähelle planckin aikaa ennen alkuräjähdystä ja kosmoksen alkuhetkiä, kohti kosmologisen jumalatodistuksen kriittisiä vaiheita? Silloin purkautuu kausaliteetin kritiikki, joka särkee kosmologisen jumalatodistuksen pirstaleiksi! Tulee harmillinen ajatus: miksikähän luin kirjan, kun ei kausaalisuhteeseen voi luottaa, tai miksi kirja ylipäätään oli kirjoitettu, kun havaintojen syy-seuraussuhteiden varaan ei voi luottaa. [ Lisäys: Yllä olevalla en tarkoita sitä, että haluaisin kritisoida kvanttimaailman epätäsmällisyyttä ja heisenbergin epätarkkuusperiaatetta, kun lähestytään maailmankaikkeuden alkua. Lähestyttäessä blanckin aikaa ennen alkuräjähdystä kvantti-ilmöihin liittyy aitoa satunnaisuutta ja tuntemamme kausaalisuhteet hämärtyvät heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti. Kvanttigravitaatioteorian avulla voidaan luoda matemaattisia malleja siitä, kuinka aine ja energia käyttäytyisivät lähellä alkuräjädystä. Yllä olevalla tarkoitin sitä, että jostain syystä luonnontieteilijöillä on tapana kirjoittaa tarkkoja kausaalisuhteeseen perustuvia, erittäin hienoja ja perusteltuja kuvauksia kosmoksen kehityksestä, mutta keskusteltaessa kosmologisesta jumalatodistuksesta he kritisoivat sitä kausaalisuhteen yleisellä pätemättömyydellä. Esitetty kausaalisuhteen kritiikki kuitenkin samalla romuttaisi tuntemamme luonnontieteen.] Humen kritiikki on musertavaa. Siitä huolimatta pragmatistiseen tieteenfilosofiaan tukeutuva tiede tekee havaintoja. Olennaista on mielestäni se, että kausaliteettia ajatellen sekä empiirinen luonnontiede että luomisusko ovat samalla puolella. Vaikka kosmologinen jumalatodistus ei ole pätevä, luomisuskon motiivi on sen kaltainen. Kausaalisuhde on sen tärkeä osa. Myös luonnontiede tukeutuu kausaliteettiin, joka tulkitaan suhteellisen harmittomasti päteväksi. Kuka tahansa empiristi voisi olla kanssani yhtä mieltä siitä, että biljardia voi pelata. Siitä lähdetään! Todistus Jumalasta luonnossa Jos haemme todisteita, millaisia todisteita voi olla? Sormeileeko Jumala tätä maailmaa niin, että voimme havaita luonnossa todisteita Jumalasta. Väittäisin, että sellaisia todisteita ei ole. Ainoa empiirinen todiste on kosmoksen olemassaolo, sen eksistenssi , se että jotakin ylipäätään on olemassa. Kristillisessä luomisuskossa uskotaan, että Jumala on maailman alkusyy, sen luoja. Sen lisäksi ajatellaan, että Jumala jotenkin vaikuttaa positiivisella tavalla maailmassa. Jumala ei ole luomisen jälkeen vetäytynyt kammioonsa. Kristillinen Jumala on enemmän kuin deismin Jumala. Jumalan kaitselmus ei kuitenkaan toteudu empiiristä todellisuutta rikkomalla. En myöskään usko, että se toteutuu sillä tavoin, että paikalle osuessamme voisimme todentaa luonnonlakien rikkoutuvan. Emme voi osoittaa toiselle pätevästi, että tapahtui jumalallinen väliintulo. Tällainen kanta kaitselmuksesta ei ole vain moderni vastaus luonnontieteen kehitykseen. Väittäisin, että se on asiallisesti yhtä vanha kuin juutalais-kristillinen usko, vaikka luonnonlain käsitettä tai muutakaan modernia luonnontieteellistä käsitettä ei silloin ollut olemassakaan. Jos nimittäin juutalais-kristillisessä uskossa olisi kysymys siitä, että Jumala aivan tavanomaisesti vaikuttaisi jotenkin havaittavan yliluonnollisella tavalla, olisi sitä käytetty jo ajat sitten Jumalan olemassaolon todistamiseen. Jos voisimme näyttää, että kaitselmus tai vastaus rukoukseen toimisi aivan yleisesti siten, että Jumalan sormi (kuvaannollisesti sanoen!) tulee paikalle, toki se olisi näytetty jo aikaa sitten kaikille todistukseksi Jumalan olemassaolosta. [ Kun sanon näin, toki myönnän, että Raamatussa on yksittäisiä kertomuksia, jotka epäilemättä olisivat fotorealistisesti ajateltuna suhteellisen vahvoja todisteita Jumalan olemassalosta, jos vain voisi omin silmin nähdä. Tällaisia olisivat ainakin Punaisen meren ihme, kolme miestä Nebukadnessarin tulisessa pätsissä, Elian kilpailu Baalin profeettojen kanssa ja monet Jeesuksen ihmeet, mm. veden päällä kävely ja kuolleen herättäminen eloon. Jeesuksella tuntui olevan seuraajia, mitä en oikeastaan ihmettele. ] Kun metso tulee metsästäjän eteen, ei sen polulla tarvitse aika-avaruuden w-bosonien virran rikkoutua. Kalan kulku katiskaan näyttää videoituna aivan luonnolliselta. Vaikka näin on, voin kristittynä ajatella, että Jumala ehkä vuorovaikutti asiaan. Ajatus kaitselmuksesta ei edellytä, eikä ole koskaan edellyttänyt, että vieressä oleva silmäpari voisi samalla vakuuttua kaitselmuksen olemassaolosta. Jumala ei antaudu empiriaan siten, että se tulisi empiirisesti testattavaksi. Luonnon todistus Jumalasta Luomisusko ajattelee asiaa toisin päin. Luonto viittaa Jumalaan päin. Juuri tämä on kaiketi myös älykkään suunnittelun teorian perusajatus. Kosmoksen olemassaolo on ikään kuin viite, aihe ajatella, että Jumala on olemassa. Mikäli Jumalauskosta kysytään luonnontieteellistä todistetta, ainoa empiirinen todistekappale on kosmos itse. Sitä voi havainnoida. Olemme ainakin siinä luulossa, että kosmos on olemassa. Olemme myös suhteellisen varmoja siitä, että maailmankaikkeus on järjestäytynyt sellaisella tavalla, että siitä on mahdollista saada havainnoin ja järkiperäisesti tietoa. Kysymys luomisuskon todistuksen taakasta palautuu siihen, että jotakin näyttää olevan olemassa. On aihetta olettaa, että jotakin on joskus tullut olevaksi. En tosin tieteellisessä merkityksessä tiedä , onko kosmoksen olemassaolon alkusyy todella sellainen kuin kristillinen jumalakuva esittää. Kristillisen luomisuskon taustalla ei ole eikä tarvitse olla tämän kummempaa motiivia. Pohdin, mistä pikkusormeni materia on tullut. Missä se oli 1 s alkuräjähdyksen jälkeen, millaisena inflaatiokentän alkuaikana, ja millaisena ennen sitä. Luomisuskon kysymys on sama kuin luonnontieteen. Ne ovat sukua keskenään. Ehkä juuri siksi on joskus vaikea ymmärtää, millainen poru luomisuskosta tieteen kentällä syntyy. Tiede on toki jätettävä rauhassa empiiristen asioiden pariin, mutta sama draivi meitä ajaa eteenpäin! Vaikka en pidä älykkään suunnittelun teoriaa tieteellisesti mielenkiintoisena enkä tieteen osana, on siinä yksi minua hivelevä johtopäätös. Teoria esittää, että hypoteesi älykkäästä suunnittelijasta selittää maailmankaikkeutta sellaisena kuin sen näemme. Tällä älykkään suunnittelun teoria viittaa siihen, että maailma näyttää olevan monella tavalla järkiperäisesti järjesteytynyt, ja siitä voidaan esittää rationaalisia luonnonlakeja. Aivan kuin maailmassa olisi jotakin järkeä! Minua hivelee ajatus, että ihmisen mieli on paljastanut maailmasta niin paljon. Luen sen ennemmin asiaksi luomisuskon puolesta kuin sitä vastaan. Filosofisesti ajatellen luonnon älyllisyys on toki kaikin puolin neutraali asia, kuten luonnontiede ja sen tulokset yleensäkin. Millaista Jumalaa ateisti odottaa? Kun puhutaan todistamisen taakasta, ateisti heittää todistamisen taakan luomisuskoa kannattavalle ja sanoo, näytä Jumalasi. Kristitty ei kykene Jumalaansa näyttämään, ja se toki ateistin uskoa vahvistaa. Ainakin Richard Dawkins näyttää ajattelevan, että Jumala on luonnontieteellinen hypoteesi. Luonnontieteen kenttä on empiirinen maailma. Kun luonnontiede liittyy ateistiseen mieleen, syntyy johtopäätös, että Jumalan ja sen vuorovaikutuksen tulee olla empiirisen maailman havaittava osa. Koska havaintoa ei ole, ei ole Jumalaakaan. Kristinuskon näkökulmasta tällainen luonnontieteellinen hypoteesi Jumalasta on outo. Jumalan ei kuulu olla sellainen. Jumala ei ole millään tavalla sidottu empiiriseen maailmaan. Jos ajattelemme fideistisesti , että järki ja usko puhuvat aivan eri maailmoista ja aivan eri kielipelillä , olemme toki eri uskomusten välillä ratkaisemattomassa pilvessä. Tiede ei silloin ratkaise kristinuskon ja hindulaisuuden paremmuutta, niin kuin ei kokoomuksen ja sosiaalidemokraattienkaan paremmuutta. Kun on kyse luomisuskosta, emme ole täysin fideismin armoilla. Kaikki ankkuroituu maailmankaikkeuden olemassaoloon. Siitä puhumme kaikki, ja siitä lähdemme liikkeelle. Tiede tutkii kaikkeuden maailmansisäistä toimintaa. Usko etsii sen alkusyytä, ja haluaa tarrautua Luojaan ymmärrystä tuovalla tavalla ( fides quaerens intellectum ). i Héru as elye! Henri

Avainsanat: tiede luonnontiede luomisusko luominen ateismi älykäs äiti ymmärtää w välttämätön voida voi virta virhe vastaus varma varaa vanha vaikuttaa vaikuta vaikea vahva uskoa usko tässä tutkia tuomas tuntua tulos tulkita toteutua toiminta todistus todiste todistaa todellisuus tilanne tietää tieteellinen testata teko teoria tarvita tapahtua tapa syy suunnitella suomessa suku sormi sisäinen silmä seuraus saada richard rakentaa punainen puhua profeetta prima positiivinen polku pitää periaate pelata pallo painajainen paha outo ottaa osoittaa onko ongelma omin olettaa odottaa näyttää näkökulma nähdä normaali neutraali muut motiivi moderni mitä millainen mieli mieletön metso meri matrix malli maito mahdolliset mahdollinen maailma lähteä luonto luonnontieteellinen luoja luoda lukea lopputulos lisätä käytetty kävely kysyä kysymys kuolema kulkea kritiikki kristitty kristinusko kristillinen kokoomus koko klassinen kirjoittaa kirjoitettu kirja kilpailu ketju keskeinen kertomus kenttä kehitys kantaa kala jääkaappi järki jäljet jumala jonkinlainen johtaa jeesus isä ikuisesti ikuinen ihminen ihme hävitä humen henri heittää havaita havainto filosofia filosofi esittää epäillä energia elo elokuva dawkins david avaruus ateisti asu antaa ajatus ajatella ajaa aito ainoa aine aika aihe


blogivirta.fi