Tänään on 22.07.2018 00:25 ja nimipäiviään viettävät: Leena, Matleena, Leeni, Lenita, Magdalena, Malin, Lena ja Madeleine. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Jalkaisin:

Hyyppäänvuoren hangilla Laukaassa

Julkaistu: · Päivitetty:

Oi Hyyppäänvuori! Olin toiveikkaana odotellut sopivaa retkihetkeä mäkimaisemiin ja haaveillut, että talvisää osuisi kohdalleen. Niinpä iloni oli suuri, kun aurinko valaisi talvisen sinitaivaan. Edellisestä visiitistä Laukaan korkealle komistukselle oli jo aikaa! Aiemmin olin lähestynyt Hyyppäänvuoren huippua toisesta suunnasta, mutta nyt noudatin kiltisti ajo-ohjeita ja paikallisteiden opasteita Hyyppääntien P-paikalle . Tien varteen oli aurattu tilaa muutamalle autolle ja hyväksi tallattu polku ohjasi itse Hyyppäälle. Nappasin kuitenkin varuiksi lumikengät matkaan, siltä varalta että niitäkin tulisin tarvinneeksi. Polun poikki menevän kettingin jälkeen haarautui polku kahdeksi: vasemmalle kääntyi partiomajan oikopolku ja oikealle Hyyppäänvuoren polku. Nautiskelin suloisista metsämaisemista, lumen koristamista kuusista ja koivuista, jotka reunustivat loivasti ylämäkeen kohoavaa polkua. Pikkulintu liverteli ohimennen kevättervehdyksen, mutta en tietenkään tunnistanut, kuka oli äänessä. Tunnelmallisuuden puutteesta reittiä ei todellakaan voinut syyttää! Olin todella kiitollinen siitä, että en ollut jäänyt kaupunkiin, vaan älysin lähteä metsäretkelle. Polulla oli kuljettu edellisen lumisateen jälkeen sen verran usealla kenkäparilla, että lumikenkien kantaminen tuntui turhalta. Ainakin jos pysyisin valmiiksi tampatuilla urilla. Pian polku kääntyi jyrkästi vasemmalle, ylämäkeen. Vastaan tuli iso kivi, jonka päällä kasvaa kaksi komeaa haapaa, ja huimaavan hieno, vanha mänty. Jyrkimmissä kohdissa ei olisi ollut kävelysauvoista haittaa ja hetkittäin jo mietin lumikenkiin sonnustautumista (niillä on hyvä pito), mutta onnistuin kuitenkin selvittämään huopikkaillani myös kiperimmät kohdat. Pysähdyin ylämäessä katsomaan maisemia paitsi tulosuuntaan eli alamäkeen päin, myös yläilmoihin, puiden latvuksia kohti. Vanha koivu oli jotenkin onnistunut nappaamaan syliinsä osan toisesta kelosta, wau! Ei mikään vähäinen suoritus seniorikoivulta, sillä se osan itsestään koivun syliin luovuttanut kelo ei ole voinut olla mikään pikkuruinen yksilö. Sylikeloa ei jätetä! Kun ylämäki oli selätetty ja olin jo päässyt Hyyppäänvuoren laelle, hyväili harvemman puuston keskellä auringonvalo selkää ja kulku oli kevyttä. Mikä mahtava talvipäivä! Hiljaisuus oli rikkumaton. Ei muita kulkijoita, ei linnunlaulua, ei taivaalla kiitäviä lentokoneita, ei autojen tai moottorikelkkojen ääniä. Vain minä ja askeleideni ääni puhtaalla lumella. Hyyppäänvuorta on kutsuttu jopa Keski-Suomen Koliksi. No, kun näitä vuoren laelta avautuvia maisemia katselee, ei mikään ihme. Tykkylumipuut toki puuttuvat, mutta järvimaisema on aivan mahtava. Lumisella rinteellä piti olla tarkkana, ettei tulisi astuttua liian lähelle reunaa. Pudotusta alas on sen verran reippaasti. Kun olin saanut kyllikseni yläilmojen viehkoista maisemista, päätin lähteä paikkaamaan edellisen retken reikää eli etsimään luolaa, joka kartan mukaan sijaitsee jotakuinkin ylärinteen valokuvauksellisimman männyn alapuolella. Selvitin vielä jyrkän alamäen ilman lumikenkiä, kiitos edellisten kulkijoiden tallaamien jälkien, mutta sitten piti napsauttaa lumikengät jalkoihin. Ei tarvinnut enää välittää siitä, missä oli valmiita jälkiä, vaan saatoin astella mihin hyvänsä ja käydä kurkkaamassa kalliorinteiden jääpuikkosomistuksia tasan niin läheltä kuin halusin. Seurasin kallioseinämää eteenpäin ja tulin paikkaan, mistä olin edellisellä kerralla kääntynyt takaisin ja pähkinyt, missäköhän asti se luola oikein on. Ja että mikä oikeastaan on luola, minkä verran pitää kalliokattoa ja kallioseiniä olla ympärillä, että paikka luolaksi luetaan. Tunsin itseni samalla noloksi ja riemastuneeksi, kun astuin seuraavan kumpareen taaksi ja huomasin olevani takuuvarmasti Hyyppäänvuoren luolan kohdalla, joka on merkitty myös maastokarttaan. Tästä ei todellakaan voi erehtyä! Luola mikä luola. Ja tämä oli minun makuuni: ei mikään ahdas ja vain luikertelun jälkeen saavutettava pimeä onkalo, vaan valoisa, avara suojapaikka. Vähän niin kuin kalliolaavu. Kristallinkirkas, iso jääpuikkomuodostelma ylsi neliskanttisen luolan katosta lattiaan saakka. Luolan saattoi hyvin kuvitella loistavaksi majapaikaksi vaikka yöretkellä, joskaan se ei ole mikään nuotiopaikka, kuten joku aiempi kävijä oli erehtynyt luulemaan. Hyyppäänvuorella ei ole nuotiopaikkaa, eikä tämäkään ole sellainen. Luolapisteestä innostuneena jatkoin matkaa edelleen, sillä Hyyppäänvuoren kalliomuodostelmat alkoivat kiinnostaa enemmänkin. Luolan jälkeen löytyi muutakin hienoa tutkittavaa näistä jääkauden hiomista kallioista. Lumikengillä oli tässä lumessa helppo liikkua (vaikkakin varoen), sillä oletan, että sulan maan aikaan jalkojen alla olisi ollut ties mitä pientä tai suurta onkaloa varottavaksi. Retki kallioilta alas luolaa etsimään antoi Hyyppäänvuoreen toisenlaisen näkökulman: ei vain maisemia kaukaisuuteen, vaan katsannon itse kallioihin. Kun mäkimaastoissa liikkuu, kannattaa kuljeskella paitsi huipuilla, myös niiden juurella, sillä vastaan voi tulla vaikka mitä jännää. Puita on hauska kurkata vaihteeksi tällä tavalla alapuolelta. Ja miten mielettömän hienot kalliot nämä ovatkaan! Luonnon taideteoksia jälleen... Olin seurannut edellisen kulkijan jälkiä kallion juurella, mutta sitten lähdin viipottamaan lumikengillä omia polkujani, seuraten Hyyppäänvuoren kalliolinjaa yhä alempana. Kurkkasin Retkipaikan karttasovellusta sen verran, että päätin oikaista metsän poikki suoraan polulle, jota pitkin olin Hyyppäänvuoren laelle kavunnut. Reippahasti kävivät askeleet kuusikon halki, mutta takaisin polulle päästyäni huomasin kaivata pipoa, jonka olin jossain vaiheessa sujauttanut takkini taskuun. Pipo? Missä pipo? Tasku oli tyhjä, nyyh! Hyyppäänvuori vaati uhrinsa? Murheellisena tutkin reppuani ja löysin onneksi paperia & kynän, jotta saatoin kiinnittää kuusenoksan tynkään lapun kadonneesta villapäähineestä. Ja kuinkas sitten kävikään: seuraavana päivänä sain puhelinsoiton ja ystävällinen löytäjä toi pipon kotiin. Kiitos Kirsi L ! Ajo-ohje, Google Maps (Hyyppäälle on muutamia opasteviittoja läheisillä paikallisteillä) P-paikka ja polun lähtöpaikka Kansalaisen karttapaikassa

Avainsanat: talviretki talvi luola lumikenkäily lievestuore laukaa kalliot hyyppäänvuori ääni ystävällinen yksilö välittää vuori voi vara vanha valoisa vaihe tässä tyhjä tutkia tuntua tuntea tuli tasku talvinen takki suuri suunta suoritus suomi sijaitsee selvittää retki reitti puuttua puita puiden polku pitää pipo pimeä pikkulintu paperi paikka onnistua onni olin olettaa ohje mänty mitä minä metsä matka maps maku maisema mahtava lähteä lumi liikkua lentokone käydä kävijä kynä kuvitella korkea koivu kivi kirsi kiitollinen kiinnostaa kaupunki katto kasvaa kartta kansalainen kallio kaivata jännää jalka iso ihme hiljaisuus hieno helppo hauska halki google auto aurinko auringonvalo alamäki ajo


blogivirta.fi