Tänään on 23.09.2018 10:10 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Digikuvauskurssilla:

Digikuvauskurssi 9-11-vuotiaille. 1.päivä.

Julkaistu: · Päivitetty:

Siitä on jo kokonainen vuosi aikaa, sitten viimemerkinnän tähän blogiin. Nyt on jo kolmas vuosi meneillään näiden digikuvauskurssien parissa ja täytyy sanoa, että tämä on ollut hyvin opettavaista ja antoisaa aikaa myös meille ohjaajille. Aloitimme päivän pienellä tutustumiskierroksella ja teimme ¨"nimilaput" pyykkipoikiin. Kurssille oli ilmoittautunut tänä vuonna 8 lasta, mutta moninais- ten syiden/peruutuksien jälkeen ryhmä oli tiivistynyt viiteen (5) tiedonjanoiseen ja aktiiviseen kurssilaiseen. Oli ilahduttavaa nähdä kuinka paljon kurssilaiset olivat nähneet vaivaa ja tutustuneet oman kameran tärkeimpiin toimintoihin, aivan niinkuin kurssikirjeessä toivottiinkin, tästä on hyvä ja helppo jatkaa . . . ! Toivottavasti tämän vuoden kurssilaisten pieni määrä ei vaikuta tulevien vuosien tarjontaan: sillä tällaiselle toiminnalle on aivan ilmiselvästi tilaus, tässä digitoituvassa maailmassamme, valoku- vaharrastus on myös mitä parhain itseilmaisukeino, yksi kasva- vimmista harrastuksista ja kukapa ei tänä päivänä omistaisi digi-, taikka kännykkäkameraa? . . . en tunne ainoatakaan! Toisaalta kun kurssilaisia on näin "vähän", niin kaikille jää reilum- min aikaa henkilökohtaiseen ohjaamiseen. Aurinko paistoi Oulussa pitkästä aikaa ja päätimmekin lähteä pienen esittelykier- roksen ja pikaisen kameroihin tutustu- misen jälkeen heti tositoimiin ja suunta- simme kokkamme, sekä nokkamme kohti mahtavia Meri-Toppilan "teletappi" kuk- kuloita, joista napsimme heti huomenna "mojovia" otoksia ja joiden olemassa- olosta harva paikallinenkaan asukas "tie- tää sitten tuon taivaallista"! . . . kannattaa käydä katsomassa! Kukkuloilta löytyy mm. frisbeegolfrata, joita Oulusssa on vain kaksi, toinen on Hiirosen golfkentän läheisyydessä, mikäli kirjoittaja oikein muistaa. Meri-Toppilan radalla järjestettiin viimeviikonloppuna Frisbeegolfin SM-Tour 2009 osakilpailu. Linkkejä: - Oulun frisbeeseura - Oulu Open 6.-7.6.2009 . Teimme kuvausretken merenrantaan ja kuvasimme mm. voikukkia, jotka ovat juuri nyt komeimmillaan, aivan kuten viimevuonnakin tähän aikaan. Mikäli aiot kuvata voikukkien kukintaa ja upeaa loistoa, niin nyt on aivan viimeisiä kesän hetkiä tallentaa tuo ainutlaatui- nen tapahtuma oman kameran kennolle, seuraava hetki koit- taa vasta vuoden päästä, vaikka se näin kesän kynnyksellä hiukan surulliselta kuulostaakin! Nyt on kesänkukkijoiden aika ja aiommekin tehdä pyöräret- ken Linnanmaalle, Oulun yliopiston kasvitieteelliseen puutar- haan, jossa ei liene pulaa kuvauskohteista! Linkki: - Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha . . . toivottavasti sää suosii . . . ? ? ? Matkalla kukkuloille juttelimme mm. eri valonsuunnista ja niiden huomioon ottamisesta kuvattaessa: vasta-, myötä ja sivuvalo ja niiden vaikutus kuviin/kuvattavaan kohtee- seen, esim. miten valon suunta on otettava huomioon vaik- kapa henkilö, - tai kukkakuvauksessa: - ei "siristäviä silmiä" - salaman käyttö auringonvalossa. - ei omaa varjoa kuvattavan eteen myötävaloon kuvat- taessa. Lisäksi pohdimme miten pysäytetään esim. "ohi- kiitävä ohjaaja" :) ja mitä panorointi tarkoittaa, tai teh- dään oikein, josta löytyy aivan loistava ja onnistunut otos kurssilaisen itsensä ottamana lentävästä lokista, kuva löy- tyy tuolta hiukan alempaa vierittämällä. Vatsa alkoi murista siihen malliin, että oli lähdettävä syö- mään, jonka jälkeen jokainen siirsi päivän aikana kerty- neet otokset ulkoiselle kovalevylle, kautta kortinlukijan! . . . , jota kannattaa käyttää aina kun se on mahdollista! . . . tämä sujuikin kaikilta hyvin mallikkaasti! Keskustelimme myös siitä, miten kuvat voivat hävitä kor- tilta: esim. väärin korttia tietokoneesta poistettaessa, tai suoran, kamerasta tapahtuvan siirron aikana, kameran akun virran loppuessa: - on paljon turvallisempaa käyttää tietokoneen omaa kor- tinlukijaa, tai erillistä lukijaa, joita voi hankkia kaikista tietokoneita myyvistä yrityksistä. Kurssilla on tarkoitus tutustua myös suomalaisvoimin kehitettyyn Sumo Paint kuvankäsittelyohjelma an. Sumo Paint on nettipohjainen ja ilmainen kuvankäsit- telyohjelma, jolla onnistuu . . . mm. LINKKI: - http://www.sumopaint.com/web/ Muita ilmaisia selainpohjaisia kuvankäsittelyohjelmia: - Adobe Photoshop Express - Pixlr - Splashup - Picnik - FotoFlexer . . . ja jos kuvankäsittely alkaa kiinnosta- maan enemmänkin, niin ohjelmista ja paljon muustakin löytyy tietoa esim. tästä linkistä klikkaamalla . Muistettavaa: jos poistaa/alustaa kameran muistikortilta epähuomiossa kuvat, joita ei ole vielä muistanut siirtää tie- tokoneelle, niin ne ovat vielä kortilla tallessa, mikäli et ota niiden "päälle" uusia kuvia, tarkempia tietoja tuosta jännit- tävästä tilanteesta löytyy tästä klikkaamalla . HUOM! Katso ohjeet Recuva palautusohjelman kohdalta! Huomenna otamme leipä ja pullapussit mukaan, jotta saam- me otettua lähikuvia linnuista ja teemme samalla piknik-reis- sun merenrantaan, toivottavasti aurinko paistaa!

Avainsanat: yritys yliopisto vuosi voi virta tarkoittaa tapahtuma tallentaa sää vatsa valo vaiva vaikutus vaikuta upea tässä tutustua tunne tour tilaus tilanne tietokone tieto tie tarkoitus muistaa mitä meri me lähteä läheisyys lukija linkki syö suunta seuraava salama ryhmä rata päästä päivä puutarha piknik pieni oulu osakilpailu ohje nähdä kamera jää jolla jokainen jatkaa ilmainen hävitä http hetki henkilö helppo hankkia express digi blogi aurinko asukas akku leipä lasta käyttää käydä kynnys kuvata kuva kurssi kukinta kortti kolmas kokonainen kirjoittaja kesä ken katso aika 2009


blogivirta.fi