Tänään on 18.07.2019 05:26 ja nimipäiviään viettävät: Riikka, Fredrik, Fred ja Fredrika. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Lovex:

Viisuja odotellessa...

Julkaistu: · Päivitetty:

Terve taas kaikille. Ajattelin taas raapustella tännekin jotain, jotta tekin tietäisitte, mitä tässä on taas tapahtunut ja mitä me itse siitä ajattelemme, koska kaikenlaistahan tässä on tapahtunut. Euroviisubiisit ovat valmiina ja kohta ne ilmeisesti myös esitetään kaiken kansan kuultavaksi ensimäistä kertaa Radio Suomen taajuuksilla. Biisien nimethän ovat Anyone Anymore ja Wild and violent. Toivottavasti pidätte, minä ainakin fanitan varsinkin Anyone Anymore biisiä suuresti ja hienoa olisi, jos sillä biisillä vaikka voitettaisiin koko systeemi, mutta siihenhän on siis hyvin pitkä matka vielä, jossa tarvitaan teidän, eli rakkaiden faniemme, apua vielä moneen kertaan. Viisubiisien valmistumisen lisäksi tässä on tapahtunut mm. sellaista, että olemme päässeet käymään Saksan maallakin jo muutamaan kertaan. Ensimmäinen reissu oli kolmipäiväinen promoreissu, jolla tehtiin haastatteluja kaikenlaisiin lehtiin yms. ja tehtiin muutamat kuvaus sessiotkin. Lisäksi koko homman jännittävin juttu oli, kun meidät laitettiin suoraan tv-lähetykseen VIVA musiikkikanavan Live! nimiseen erittäin suosittuun talkshow- ohjelmaan vieraiksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun meidän piti mennä livelähetyksessä sönkkäämään englantia rakkaan suomenkielemme sijaan. Ihan hyvinhän se sitten loppu viimeksi meni, vaikka se tuntuikin todella hankalalta. Juontaja puhui pelkkää saksaa ja tulkki käänsi ne kysymykset livenä pienellä viiveellä korvanappeihimme ja siitä syntyi aina tilanne, että kun juontaja lopetti kysymyksen meillä meni noin 5 sekuntia ennen kuin me pystyimme vastaamaan, johtuen siis tulkin viiveestä. Mehän kun emme Saksaa ymmärrä juuri sanaakaan. Kokonaisuutena se reissu meni kovin mukavasti, eikä mitään sen kummallisempia tapahtunut. Tarkempi päiväkirja kyseisestä reissusta tulee ilmeisesti Suosikin sivuille seuraavaan numeroon ja siellä pitäisi olla jotain kuviakin reissulta. Toinen reissu olikin sitten 5 päivän reissu Münsterin lähellä sijaitsevaan studioon nimeltä The Principal Studios. Paikka oli sellainen hervottoman kokoinen maalaiskartano keskellä maaseudun rauhaa. Mesta oli niin viihtyisä, että siellä mielellään äänittelisi, vaikka koko albumin joskus. Äänitimme yhden biisin siellä ja kokemus oli kyllä äärimmäisen rentouttava. Paikassa oli niin leppoisat oleskelutilat, että sinne olisi voinut jäädä asumaan. Paikassa oli mm. oma elokuvateatteri, jossa oli noin 350 elokuvan valikoimat ja musiikkivalikoimat sisälsivät kymmeniä tuhansia kappaleita. Lisäksi siinä oli hienoa se, että siellä pääsi porukka jamittelemaan vaikka ympäri vuorokauden, jos siltä tuntui. Olohuone oli noin 300 neliömetrin kokoinen mesta, siis missä oli valkokankaat, biljardipöydät, tietokoneet yms. yleishyödyllistä mielenvirikettä. Äänityskalusto oli laadukasta ja henkilökunta oli myös kovin mukavaa, vaikka täytyy kyllä myöntää, että kyllä silti vähän oli ikävä meidän vakituista tuottaja-äänittäjäämme Erno Laitista ja hänen viiksiään. Kyseisellä reissulla tuli nautittua suuressa määrin kaikenlaisia Saksan herkkuja. Makkarat siellä on kyllä parempia kuin täällä. Maukkaita ja rasvaisia olivat myös juustot ja onhan se Saksalainen viini ja olut hyvää ja halpaa, joten ihan totta ovat puhuneet ne maailmanmatkaajat. Studiolla oli palvelu sen verran mukavaa, että saimme päivittäin tehdä ostoslistan ja Tony, joka oli studiolla sellaisena yleismiehenä, haki ne meille kaupasta ja laskua emme koskaan nähneet. Tony mm. haki meille päivittäin tuoreita sämpylöitä aamiaiselle. Se nyt jo vähän tuntui ”helmiä sijoille” henkiseltä toiminnalta, mutta olisihan siihen voinut sitten kuitenkin tottua. Ruisleipää ja suomalaisia juustonaksuja oli hieman ikävä, koska suurena juustonaksujen ystävänä en pysty käsittämään, miksi ne mennään Saksassa pilaamaan jollain pähkinä mausteella. Äänitykset ja tuottaminen tapahtui todella rennoissa fiiliksissä ja omasta mielestä saimmekin aika hienoa materiaalia aikaiseksi. Oli hienoa, kun lähestulkoon kaikki ideamme meni läpi tuottajankin filtteristä ja esim. kitarasoundien ruuvaaminen saatiin tehdä täysin omatoimisesti ja kukaan ei ruvennut urputtamaan yhtään. Tuntui, kuin tuottajaa ei olisi juuri ollutkaan vaan olisimme tuottaneet koko biisin aivan omin päin. Reissun pelottavin puoli sattui torstaina 18.01.2007, joka oli viimeinen päivämme studioilla. Se oli se hervoton myrsky, joka riehui Saksassa vieden 30 ihmisen hengen. Ja myös sillä seudulla, missä studio sijaitsi, myrsky vaati neljän ihmisen hengen. R.I.P... Mehän ei juuri itse jouduttu kärsimään myrskystä muuta kuin yhden sähkökatkon verran. Mutta suhteellisen pelottavaa se silti oli. Päivällä vielä uskaltautui osa porukasta pihalle katsomaan tuulta ja sen verran voin kertoa, että lähellekään sellaista myrskyä ei ole Suomessa ollut ainakaan mun elinaikanani. Myrsky, uutisten mukaan riehui pahimmillaan ainakin 50 m/s ja suomessahan yleisesti myrskyt on sisämaassa noin puolet siitä. Pihalle ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa kannattanut jäädä, koska myrsky yltyi koko ajan. Illalla, kun katselimme porukalla leffaa, niin huomasi, kun koko talo heilui ja kokoajan kuului kamalaa kolinaa ja ryskettä, kun myrsky repi kattotiiliä irti. Välillä se kuulosti, kuin ukkonen olisi jyrähdellyt aivan päidemme yläpuolella. Pihalle, kun katseli ikkunoista, näki kuinka parkissa olleet autot heiluivat paikallaan kuin leikkiautot. Onneksi myrsky kuitenkin laantui yöksi ja juuri ennen kuin meidän piti lähteä liikenteeseen. Takaisintulopäivä oli suhteellisen rankka. Saimme torstaina yöllä klo.01:00 Saksan aikaa hommat valmiiksi studiolla, jonka jälkeen pakkasimme vielä henkilökohtaiset tavaramme ja menimme nukkumaan. Herätys oli noin klo.03:00. Pikainen suihku ja vaatteiden pukeminen ja sen jälkeen hyppäsimme minibussin kyytiin ja ajoimme 1 ½ tuntia Düsseldorfin lentokentälle. Siellä jouduimme turvatarkastuksiin, joihin sitten meinasimme jäädäkin. Koneen lähtöön ei ollut enää pitkää aikaa, kun oli mun vuoro astua metallinpaljastimesta läpi. Kaikki takit ja laukut yms. meni läpivalaisukoneen kautta. Käveltyäni metallinpaljastimen läpi alkoi laitteet piippaamaan. Sen jälkeen sellaisessa sotilasunivormussa ollut mies pyysi levittämään kädet levälleen, jonka jälkeen se tutki mut päästä varpaisiin sellaisella pienemmällä metallinpaljastin vempaimella. Kenkien kohdalle päästyään se sanoi mulle saksaksi jotain, jonka jälkeen sanoin, että puhun vain englantia ja sitten mies kertoi mulle, että mun pitää ottaa mun kengät pois. Otin siis kengät pois ja sen jälkeen ne läpivalaisi ne. Läpivalaisun jälkeen ne alkoivat tutkimaan kenkiä oikein miehissä. Paikalle tuli varmaan noin 10 sotilasunivormussa ollutta tyyppiä ja ne kaikki tsiigasi mun kenkiä. Sitten yksi niistä tuli kysymään, että koska mun lento lähtee. Siinä vaiheessa huolestuin jo vähän, koska sanottuani, että ”lento lähtee noin vartin päästä” sanoi mies vain, että ”toivottavasti kerkiät”. Ne joutuivat kutsumaan niiden pomonkin paikalle, joka otti kengät ja vei ne mennessään johonkin. Sillä välin yksi niistä tuli kertomaan, että ”tule katsomaan”. No mä menin sen perässä katsomaan läpivalaisukoneen ruutua ja siinä se sitten selitti, että kengissä oli jotain, mitä ne eivät tunnistaneet ja sen takia ne ei voi päästää mua vielä eteenpäin. Mä katsoin kuvaa ja näin ne pienet muruset kuvassa mistä ne puhui. Mulle oli jo siinä vaiheessa täysin selvää, että mun kengänpohja on mennyt rikki ja sinne pohjan sisälle on mennyt pikkukiviä. No niillä kesti tuskallisen kauan tutkia ne kengät läpi. Ne pyysi mun passit ja lentoliputkin jo uudelleen ja ne kädessään ne soittelivat radiopuhelimella johonkin, aina välillä vilkaisten passiani. Lennon lähtöön oli noin 5 minuuttia, kun ne tulivat mun kenkien kanssa ja sanoivat ”Only stones, only stones”. Eli vain kiviä. Sen jälkeen pitikin jo juosta lennolle vittuuntuneena, mutta silti helpottuneen tyytyväisenä. Vaikka Saksa onkin mukava maa, niin kyllä kotiin on aina hieno tulla. Helsinkiin päästyämme henkilökuntamme olikin meitä vastassa. Hyppäsimme keikkabussiin ja suuntasimme kohti Hartwall Areenaa, jossa meillä olisi illalla keikka NRJ Radio Awards tapahtumassa. Hartwallilla oli ihan hauskat kemut ja siellä meni veto oikein mainiosti. Jaoimme myös Theonin kanssa elämämme ensimmäisen Awards- pystin, mikä oli hauskaa ja uutta. Tapahtumassa oli myös ensimmäisen kerran järjestetty oikein virallinen ja hyvin toimiva pressitilaisuus. Meidät istutettiin pöydän taakse, lyötiin mikit kouraan ja sitten edessämme olleelta toimittajalaumalta otettiin kysymyksiä vuorotellen vastaan ja vastailtiin. Se oli ihan hauskaa hommaa sekin. Näin ne pressitilaisuudet pitäisi aina järjestää. Illan päätteeksi hyppäsimme keikkabussiin nautittuamme NRJ:n mukavista antimista ja suuntasimme kotiin. Ja sitten lopulta, väsyneinä, mutta onnellisina pääsimme kaikki kotiin ehjinä ja taas yhtä uusia kokemuksia rikkaampina. Vivian Sin'amor

Avainsanat: ystävä ympäri wild vuorokausi vuoro voi vivian virallinen viini viimeinen veto vastata valmistua vaihe vaate uutinen ukkonen tässä tänne tuuli tutkimaan tutkia tuottaa tuottaja tuntua tunti tuli tuhansia tony tilanne tietokone terve tapahtuma tapahtua talo sämpylä systeemi suuri suomessa suomi suomalainen suihku studio stones sisämää sijaitsi seutu saksa saksalainen ruutu ruisleipä rentouttava reissu rauha rankka rakas radio pöytä päästä päivä päiväkirja pähkinä puoli mukava mitä minä minuutti mies me matka materiaali makkara maaseutu maa m/s lähteä live liikenne porukka pitää pelottava passi palvelu paikka ottaa onni omin olut olohuone ohjelma myrsky lentokenttä lento lennon leffa laukku lasku laadukas käsi kysymys kysymyksen kuvaus kuva kuvata kone kokonaisuus koko kokemus kello kivi kertoa kenkä kengät keikka kappale järjestää juusto juttu juosta esittää erno englanti elokuva biisi awards auto asua astua apua anymore albumi ajaa aika aamiainen juontaja jolla ilta ikävä ikkuna ihminen huomata homma hieno herätys henkilökunta henkilökohtainen henki helsinki hauska halpa haastattelu


blogivirta.fi