Tänään on 15.12.2018 20:59 ja nimipäiviään viettävät: Heimo ja Sverker. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kielten ihmeellinen maailma:

Vielä niitä honkia humisee

Julkaistu: · Päivitetty:

Koululaisten laulukirjoissa on vanhoja lastenlauluja ja kansanlauluja, joiden kieli ja ajatusmaailma eivät kohtaa enää nykylapsen kokemuspiiriä. Selasin alakoulun vanhojen musiikkikirjojen sekä Suuren toivelaulukirja -sarjan lasten- ja kansanlaulujen ja laulelmien sanastoa. Vanhojen kansanlaulujen aihepiiri on lähinnä luonnosta, samoin kaikki isänmaalliset laulut ja  maakuntalaulut ylistävät luontoa. Kansanlauluissa aina uusi huomen koittaa , tuomet kukkivat, kiurut livertävät, laineet liplattavat ja suviheinät heilimöivät. Mutta jääkö laulujen sanoma nykylapselle ja -nuorelle vieraaksi? Jos minullekin pohjalaiselle, joka olen jo kymmeniä vuosia elänyt, oli lapsena laulujen yleiset maastosanat korpi, kukkula, vaara, salo aivan vieraita ja käsittämättömiä, miten sitten nykyisille kaupungin kasvateille. Kyllä me tavataan huomenna, toisemme suurella salolla kuulostaa sitä paitsi minusta jopa pelottavalta. Salohan on valtavan suurta asumatonta metsäaluetta, miten sieltä toisensa löytää, ja eksyykin sinne... Muita yleisiä luontoon liittyviä sanoja tai maastonnimiä kuten hongat, aho, vainio, nummi, kangas, siimes, kunnas, tanner, hakamaa, laidun, kaski, korpi, alkavat olla sanoja, joita lapsi ei opi kokemuksen kautta, vaan ne opitaan koulussa erikseen opettelemalla luonnontieteen tunneilla tai runoudessa ja musiikin tunneilla. Vai eikö muka esim. laulusta Illalla kävelin mä kangasta pitkin tulekin mieleen lattialle levitetty kangas eikä kuiva mäntyinen kangasmaasto. Kerrostalojen, autojen ja ihmisvilinän keskellä asfalttia tallustelemaan tottunut ihminen ei ehkä oikein tunne omikseen lauluja, joissa laineet läikkyvät, niityt viheriöivät, säveleitä salot huokuu, ikihongat humajaa ja soutain tuulessa koivut sorjat soi. Ja vaikkapa yleisesti lauletussa laulussa Karjalan kunnailla on puhetta kaskien sauhuista, synkkäin metsien aarniopuista ja näreiköistä. (aarniopuut ovat isoja vanhoja puita, näreikkö on kuusikko). Miten käsittää kaupunkilaisnuori vaikkapa tämän: matalan torpan nokiselta pankolta ... Impi, heili, hellu, henttu, taatto, paimen, kulkuri, armas, lempi , ovat niinikään aivan yleisiä sanoja melkein joka laulussa, samoin orjuus, kannel, karjankello, veräjä, porstuakamari,  uunin pankko, rusottaa, rakovalkea . Luulenpa, että karjankellostakin tulee lapsella ensimmäiseksi mieleen kysyä, oliko lehmillä viisari- vai digikellot. Veräjä tai kantelekin ovat olleet joskus jokapäiväisiä asioita, nykyään vain kuvakirjoista nähtyjä. Tyttö on lauluissa aina impi ja isä taatto. Mitä vanhempi kansanlaulu, sitä vieraampia sanoja siinä esiintyy. Yllä luettelemieni sanojen merkitykset ovat sentään vielä tuttuja, vaikka kokemuspiiri olisikin vieras. Mutta vielä yleisesti lauletuissa lauluissa on paljon sellaisiakin sanoja, joiden merkitystä ei enää välttämättä vanhempi sukupolvikaan ymmärrä. Niistäkin muutamia esimerkkejä: Laulusta Nocturne: en mä enää aja virvatulta (=haavekuva). Laulusta Jos mie saisin: Vesi tippuu vempeleestä , rasva rahkehen nenästä. -Vemmel on luokki, esim. valjaissa hevosen selän yli menevä kaareva valjaan osa, joka pitää aisat koholla, (vrt. vemmelsääri = vääräsääri). Rahje tarkoittaa kiinnityshihnaa  (Vrt. sanontaa riittääkö rahkeet , antavatko siis kiinnityshihnat tarpeeksi periksi). Onnelliset: Ja auteret kiirehtii pois (=usva, utu). Halk´ illan ruskon auer maan:  Auvo taivainen (=onni). Souda, souda sinisorsa: Pesäs tänne rakenna, sen ritvakoivun rantaan. -Ritvaoksa on hento, ohut alaspäin roikkuva oksa. On neidolla punapaula (= nauha). Lännen lokari (=puunhakkaaja, metsuri). Juokse sinä humma: ja liinakko harjaa heittää (vaaleaharjainen hevonen, siis vaaleatukkainen). Hallin Janne: raudikko oli uljaassa tällingissä. (ruskea, raudanvärinen hevonen, tällingissä=komeaksi laitettu)... Mustanmäen ahtehessa (ahde = pieni mäki). Uusmaalaisten marssi: me tahdomme hurmeemme huuruavan (=veri). Oi kallis Suomenmaa: Korpees raivio , kultavainio (=viljelykseen raivattu puuala). Hämäläisten laulu: kasket kullan loistavat (= kaadettu puuala, puut poltettu ja tuhkaan kylvetty vilja). Arvon mekin ansaitsemme: Laiho kasvaa kyntäjälle (laiho= vilja) Suvisia suruja: kuin mittumaarina aina (=juhannus). Neito kaunis, kultalintu: pahan mieron kielii, lienet uskonunna (=kodin ulkopuolinen maailma). Reppu ja reissumies: oli kylmä tai vaikkapa vari (=lämmin). Roineen rannalla: yksin liitää palteilla pilvien (=reuna)... luuvan tähkä (= riihen yhteydessä oleva erit. puimahuone). Marja-Liisa: kelle joudut lautsan laulajaksi (=lavitsa, penkki). Laulu oravasta: sinnepä ei hallin hammas (=harmahtava koira). Porilaisten marssi: jo tulta kohti kalpa lyö (=miekka). Hakkapeliittain marssi: säilä = miekka. Eikä me olla veljeksiä:  Ruunun rossia rinnan päällä (ruunu=valtio, rossi=rintamerkki)...pianhan se loppuu se rekryyttiaika (=sopimusaika, tässä: aika joka pitää olla armeijassa). Kaksipa poikaa Kurikasta: Punaaset oli resoorit (=kaksipyöräiset ajokärryt) ja hopiasta peslai piippu (=hela). Hyvä, että vanhoja lauluja vielä lauletaan. Kansanperinteemme pysyy näin tallessa ja entinen eletty kulttuuri kansakunnan muistissa. Todellista historiaa voi oppia vaikkapa laulusta Kuuliaiset Kottilassa ( Kuuliaiset on ensimmäisen avioliittokuulutuksen johdosta pidetty juhlatilaisuus). Laulu kuvannee niitä aikoja, kun ihmiset ja eläimet asuivat vielä saman katon alla: ....Oli siellä kuulijaiskekkerit, joissa heilui pullot ja lekkerit. Ei kutsuttu ollut mua vieraaksi, vaan oli kunnia tulla kuokaksi . (=kuokkavieras = kutsumaton vieras): ...Sisälle kun astua pöllähdin, niin hajusta selälleni köllähdin, kun ovensuussa oli siellä porsaita, vielä kanoja ja kukko orrella. Nurkassa hyppeli vasikka ja puolet oli pirtissä lapsia, mut niin sitä juotiin niin paljon kuin tuotiin.... ...Hanuri kun alkoi motkottaa, niin kanat heti orrella kotkottaa... ...porsaat ne kaiveli kuppia ja kakarat ne huuteli tuttia...  (Laulun otteet kirjasta Suuri toivelaulukirja 8).

Avainsanat: hevonen heittää hanuri hammas esimerkki entinen eläin auto astua aika aihepiiri aho kaunis kasvaa karjala kangas kana kalpa kallis janne isä impi ilta ihminen historia kylmä kunnia kunnas kulttuuri kulta kulkuri laulu laulaa lapsi kukko kukkia kuiva koululainen kokemus koivu kirja kieli kaupunki laiho käsittää kysyä me marssi marja löytää länsi luonto liisa lempi perinne yksin voi vieras vesi vanha vanhempi vaara uusi uuni tässä tänne tähkä tyttö tuuli tunne tuli torppa tarkoittaa suuri suomenmaa sinä selkä sarja sanoma sanasto salo runous reppu reissumies rasva ranta puu pullo puita puhe poika pitää pilvi piippu pieni paimen paha orjuus oppia onnellinen oksa nurkka nuori nummi nocturne nenä musiikki muka muisti mitä miekka sanat


blogivirta.fi