Tänään on 19.06.2018 18:53 ja nimipäiviään viettävät: Siiri, Sigrid ja Siri. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kulttuuri kukoistaa:

Juha Itkonen: Minun Amerikkani

Julkaistu: · Päivitetty:

Häpeämättömästi  k irjailija  myöntää ihailleensa Pohjois-Amerikkaa ikänsä. Lööppiuutista ei tästä saa revittyä, onhan maa läsnä hänen romaaneissaan vahvasti, joten asia ei yllätä. Jaan ihailun varovasti: loistavien kirjoittajien, leffojen, tv-sarjojen, musiikin, trendien ja muodin tyyssijana Yhdysvallat on siinnellyt kultamaana horisontissani teinistä saakka (haha, tein farkkujen synnystä yläkoulussa esitelmän.) Vaikka realiteettien tunkeutuessa tajuntaan ei ole voinut sivuuttaa nurjia puolia, jotka saavat epäilemään koko maan ja kansakunnan kestävyyttä ja kaiken hyvän perusteita. Kirja kertoo Itkosen Amerikan-matkoista ennen ja jälkeen viimeisten presidentinvaalien, eli aikana, joka aikalaisillemme on näkyvin ja järkyttävin. Tiedän, elän kuplassa, samassa kuin Itkonen: siinä, joka ei voi uskoa Trumpin menestykseen; siinä, joka kavahtaa kaikkea vastakkaista sille, mitä tähän asti maailman johtajissa olemme hyvänä pitäneet. Tarkoittaako valinta sitä, että on vanhanaikaista ihailla älyä, suurta ajattelua, huolenpitoa, pitkän aikavälin näkemystä, visioita? Itkonen kuvaa taitavasti kuplien syntyä, nykypresidentin suosion syitä ja henkeä, mikä maassa vallitsee. Toki oman taustansa, tietämyksensä ja osaamisensa kautta. Tähän kuplaan lukijana on helppo yhtyä. Vaikka kirjailija on huomattavasti lukijaa kokeneempi, useita kertoja Yhdysvalloissa käyneenä. Hän käyskentelee, havannoi ja arkuudestaan huolimatta jopa pääsee puheisiin aitojen amerikkalaisten kanssa. Hieman ärsyttää tuo varovaisuus paikallisten kanssa, mutta ehkä se on perusteltua; populaarikulttuurin ansiosta kuvittelemme rennon amerikkalaisuuden olevan meille tuttua, mutta oikeasti se ei ole. Vaarallinen tilanne voi syntyä nopeasti tuossa liipasinherkässä maassa. Itkonen sanoittaa sen, mitä me (kuplassamme) ajattelemme. Häntä on helppo seurata ja sympata. Kirja on paitsi rehellisenoloinen ja paljastava (karmea) poliittisen tilanteen kuvaus, myös kasvukertomus, matkakertomus ja mikä herkullisinta: erinomainen kaunokirjallinen teos. Jossa kirjailija valottaa omaa persoonaansa sopivasti annostellen ja jonka rakenne on helppo ja lukijaystävällinen. Ostin myös epäilyn: jos minä elän kuplassa, ja Itkonen, kuten hän miettii, mikä on totuus? Onko meidän kuplamme fantasia,  Trumplandia todellisuutta? Hämmentää, pelottaa. Taitava kaunokirjan, lehtiartikkelin ja matkakertomuksen yhdistelmä, mikä toimii mainiosti: pidän ja ihailen (enkä mieti sähellystä sen synnyn takana, mitä uskon olleen. Koska tuotanto oli erikoinen, monen lehtiartikkeita tilanneen toimeksiantajan / kustantajan varassa.) Helsingin kirjamessuilla 2018 teemamaa on Yhdysvallat; se on syy, miksi aiheeseen liittyviä kirjoja luen ja miksi tämän kirjan olin täpännyt lukulistaani. Onneksi! Kirja tarjoaa mainion sukelluksen Yhdysvaltojen ominaispiireisiin. Simo lanseerasi Yhdysvallat-haasteen , ja vaikka olen lukenut jo pari teemaan liittyvää, haastekohdat ovat no, haasteellisia. Voin täpätä kohtaan 9: Sukupolvikuvaus. Koska en usko, että minua paljon vanhemmat tai nuoremmat näkevät Yhdysvallat samalla tavalla. Enkä edes ole niin nuori kuin Itkonen, mutta hahmotan pointin. Siis Itkosen, en Yhdysvaltojen. Kenelle: Yhdysvalloista kiinnostuneille. Politiikan nykytilaa ymmärtämään yrittäville. Ajatteluttavien matkakirjojen ystäville. Muualla: Lukeminen on niin miellyttävää, että jopa toinen kirjailija unohtaa kadehtia, tuumii Helmi Kekkonen.   Nanna Kirjakimarassaan toivoo Itkoselta lisää asiaproosaa. Juha Itkonen: Minun Amerikkani. Otava 2016. Lukupinon Yhdysvallat-haaste , kohta 13: kirja, jossa ollaan matkalla Amerikkaan.

Avainsanat: kuvata kustantaja kupla koko kirja kirjamessut kirjailija kekkonen ihailla häntä hän henki helsinki helppo helmi haaste farkku fantasia esitelmä erinomainen erikoinen amerikkalainen amerikka ajatella aihe 2016 me matka matkakertomus maa lukija lukeminen lanseeraus kuvaus syntyä suosio simo seurata rakenne presidentinvaalit populaarikulttuuri politiikka poliittinen pari paikallinen otava onko olin nuori nanna muualla musiikki muoti mitä minä miettiä yhdysvallat ystävä usa voi varovainen vanhemmat valinta vaarallinen uskoa usko unohtaa tuotanto trump trendi tilanne teos teema taitava syy


blogivirta.fi