Tänään on 19.06.2018 20:59 ja nimipäiviään viettävät: Siiri, Sigrid ja Siri. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Tulihan Tehtyä:

Mosaiikki

Julkaistu: · Päivitetty:

Kun oikein ottaa ja rauhoittuu niin kyllähän sitä valmiiksi saa. Podin viikolla taas vanhoja muistoja, eli epämääräisen kamalaa päänsärkyä, enkä ollut päästä sängystä ylös laisinkaan. Jostain unen ja kivun sekalaisesta olosta toivuttuani, kaadoin pari pussillista soft glass mosaiikin palasia tarjottimelle, joka on ollut vuoroaan odottamassa monen monituista vuotta. Lisäksi olin ostanut pienen pussillisen pyöreitä ja kaksi pussillista pieniä neliöitäkin. Siinä ees taas siirrellessäni palasia tarjotin näytti täyttyvän niin, että ylimääräisiä piti kauhoa lopussa pois. Vai pitikö? Ei. Eihän nämä tiivistä muodostelmastaan huolimatta meinanneet riittääkään, vaan minun piti alkaa irrottelemaan kolmioita pois ja lisäämään pieniä palasia. Melkoinen palapeli tästä olikin tulossa. Tarjottimessa on pohjavärinä hiukan rusehtava sävy, jonka miäs on pyynnöstäni valkaissut. Pohjasta alkoi irtoamaan valkoinen maali, kun sain levitettyä liiman aina pieninä erinä. Mielessä kävi jo ajatus, että imaiseeko valkoinen sauma-aine liiman irrottaman värin? Onneksi ei näin käynyt. Sain saumattua työn heti seuraavana päivänä ja pikkaisen korjailin sitä vielä sitä seuraavana. Lasinpalojen viherrys tulee valmiissa työssä hyvin näkyviin.

Avainsanat: päänsärky pieni pari palapeli ottaa onni valkoinen uni työ sävy sänky maali liima kipu glass ajatus aine olin musti melkoinen soft sauma lasit kierrätys päästä


blogivirta.fi