Tänään on 25.09.2018 02:22 ja nimipäiviään viettävät: Kullervo ja Sigvard. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kuuta osoittava sormi:

Pullon henki

Julkaistu: · Päivitetty:

Maaliskuun 2018 alussa USA:n presidentti Trump on ilmoittanut massiivisista, jopa 25 prosentin  tulleista teräksen ja alumiinin tuonnille ja tänään 12.3. 2018 35. prosentin tulleista saksalaisille autoille. Vapaakauppasopimusten verkosto alkaa repeillä ja tekee sen täysin odottamattomalla tavalla: vapaakauppasopimusten reilu peli ei riitäkään USA:lle. Ei riittänyt sekään että yritykset saavat vapaakaupassa ensisijaisen roolin suhteessa demokraattiseen valtioon ja sen laitoksiin. Paljastuu, että koko vapaakaupan tavoitteet ovat paitsi ideologisia suhteessa demokraattisen valtioon ja yksityiseen voitontavoitteluun, myös pohjimmiltaan amerikkalaisen protektionismin suojaksi ajateltu maailmanlaajuinen verkosto. "America first" ei näytä toteutuvankaan läntisen arvoyhteisön järkähtämättömien, henkiseen kallioon hakattujen periaateiden muodossa. Jotta perimmäiset ja todelliset tavoitteet toteutuisivat, USA on presidenttinsä Trumpin johdolla aloittamassa kauppasotaa, joka uhkaa romuttaa luottamukselliset suhteet ja niiden varaan rakennetut, reiluksi peliksi ja vapaaksi kilpailuksi oletetut rakenteet. Euroopan Unioni on nyt joutumassa käymään taistelua uudella ja odottamattomalla rintamalla. Kauppasota on vaarassa nousta politiikan uudeksi muodoksi. Kun tiedetään että sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, avautuu uusi vihamielinen rintama Euroopan Unioninkin ratkaistavaksi. Ongelmia on paljon ja olen jo aikaisemmin puhunutkin "seitsenpäisestä lohikäärmeestä" , joka joutuu nyt kehittämään uuden, tultasyöksevän pään puolustautuakseen kauppasodassa. Saksa on joutumassa terästeollisuuksineen, pitkälle kehittyneine  teknologioineen ja autoteollisuuksineen erityisellä tavalla tämän vaarallisella tavalla uhkaavan kauppasodan keskiöön. Jos uusi koalitiohallitus jatkaa konservatiivisen CDU:ta edustavan entisen valtionvarainministerin Wolfgang Schäublen linjoilla, kovenevat autoritaariset otteet ovat mitä todennäköisin tapa yrittää ratkaista saksalainen ja eurooppalainen ongelmavyyhti. Valtionvarainministeriksi on kuitenkin nyt nousemassa Olaf Scholze, sosialidemokraattisen SPD:n väliaikainen puheenjohtaja, tässä tehtävässä  huhtikuulle saakka. Hän on onnistunut erinomaisesti Hampurin pormestarina. Hänelle aukeaa nyt historiallinen paikka löytää uudentyyppisiä ratkaisuja sekä tähän että moniin muihinkin konservatiivisen ja uusliberaalin poliittisen toimintastrategian aiheuttamiin älyttömiin - irrationaaleihin - ongelmiin. Sekä Saksa että Eurooppoa voisi näyttää kokonaan toisenlaiselta, jos olisi kykyä uuteen asennoitumiseen. Euroopan ei tarvitse olla niin avuton kuin miltä nyt näyttää. Juuri nyt olisi tärkeä hetki katsella uudelleen Euroopan Unionin toimintatapaa, sen talous- ja rahapolitiikkaa - ja vastata vaihtoehtoisella tavalla sekä alkavaan kauppasotaan että muihinkin Unionin suuriin ongelmiin. Euroopan Unionin konsolidoitua peruskirjaa olisi muutettava yksipuolisesta, markkinoihin suuntautuvasta ja sille ehdollistetusta finanssipolitiikasta sekatalouden, siis myös demokraattisen valtiokoneiston avaamien mahdollisuuksien suuntaan. Tämä mahdollisuus on nykyisissä peruskirjoissa ja mm. Maastrichtin sopimuksessa rajattu mahdollisimman ahtaalle. Euroopassa valtiot alkavat yhä enemmän muistuttaa ravinnon puutteessa kehittymättömäksi jäävää sikiötä. Myös valtiot olisi saatava määrällisen elvytyksen piiriin; olisi aloitettava massiivinen sosiaalisen Euroopan rakennustyö sen määrällisen elvytyksen tyyliin, joka vuosina 2014-2018 on suuntautunut vajaatehoisena ja epätasapainoisena yritysmaailman hankkeiden tueksi. Tuota vaihetta voitaisiin presidentti Rooseveltin amerikkalaisen 1930-luvun mallin mukaan kutsua otsikolla New Deal 2.0. Uusi asennoituminen vaatii eurooppalaisen valtaenemmistön, valistuneiden porvareiden pragmaattista ja ennakkoluulotonta heräämistä uuteen aikaan. Neuvostokommunismia ei tarvitse enää pelätä, demokraattinen, jälkikeynesiläiseeen finanssi- ja rahapolitiikkaan nojautuva uusi asennoituminen voi avata Pandoran lippaan.  Euroopan Unionin perussopimuksella  pulloon pantu eurooppalainen hyvä henki on päästettävä tekemään ihmeitä. Kauppasotaan ei tarvitse vastata yhtä suurella hulluudella. Eurooppalaiselle teräkselle, alumiinille ja saksalaisille autoillekin riittää markkinoita omassa maanosassa ja joka tapauksessa itseriittoisen Amerikan ulkopuolella.

Avainsanat: eurooppalainen eurooppa demokraattinen deal avata amerikkalainen amerikka alku ajatella 2014 puheenjohtaja prosentti presidentti politiikka poliittinen pelätä peli paikka ongelma jälkikeynesikäisyys hyvinvointivaltio yritys yrittää voi verkosto vastata varaa valtio olaf näyttää mitä markkina mahdollisuus saksalainen saksa rooli rintama ravinto ratkaista rakkaus rakenne pää pullo uusi usa maaliskuu maailmanlaajuinen löytää läntinen kyky koko katsella johto jatkaa hän historiallinen hetki henki hampuri unioni ulkopuolella tässä trump todellinen tavoite tarvita tapa talous taistelu suhde sosiaalinen sopimus sota sekatalous


blogivirta.fi