Tänään on 19.12.2018 00:13 ja nimipäiviään viettävät: Iiro, Iisakki, Iikka, Isko ja Isak. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
vapausblogi:

Onko enemmistön tyrannialle vaihtoehtoja?

Julkaistu: · Päivitetty:

Valtaa voidaan käyttää palkitsemalla ja rankaisemalla. Demokratia liittyy vallan käyttämiseen. Koska on olemassa monenlaista valtaa, on olemassa myös monenlaista demokratiaa. Jo ihmisten karvapeitteiset esi-isät aikoinaan pyrkivät saavuttamaan tavoitteitaan vaikuttamalla muihin. Tarjottiin kaverille metsästä löydetty herkkupala ja saatiin kaveri tekemään jokin vastapalvelus. ”Saat tämän omenan kun rapsutat kirppuja turkistani.” Lihakset olivat myös kova sana noihin aikoihin. Lihasvoimaa toi vaikutusvaltaa. Hakattiin heikompi lauman jäsen ja alistettiin hänet palvelijaksi. ”Rapsutahan turkkiani ellet halua uutta selkäsaunaa.” Taitavat yksilöt pelasivat näitä molempia pelejä. Tilanteen mukaan välillä palkittiin ja välillä uhattiin, joskus samaan aikaan. Ajat ovat muuttuneet, mutta tavat ovat säilyneet. Nyt toimitaan vain hienovaraisemmin. Miljonääri Björn Wahlros ei tarjoa hunajakuorrutettua omenaa alaiselleen, joka leikkaa hänen kartanonsa nurmikot. Hän tarjoaa rahaa. Saat tämän, kun teet tätä, on pelin sääntö niin kuin se on aina ollut. Ja jollet tee, voi käydä huonosti.   Kun nykyisin käytetään rankaisevaa valtaa, nyrkkeihin ja hampaisiin ei yleensä tarvitse turvautua niin kuin kaukaiset esi-isämme joutuivat turvautumaan. Pelkkä uhkaaminen yleensä riittää, kunhan se tehdään tarpeeksi vakuuttavasti. Väkivalta on likaista puuhaa, ja siitä voi itsekin saada osansa. Niinpä likainen ja vaarallinen työ on ulkoistettu poliiseille. Ellemme tottele, mitä korkeampi vallankäyttäjä on määrännyt meidät tekemään, joudumme tekemisiin poliisin kanssa. Saamme itse päättää, konkretisoituuko väkivallan uhka, vai pysyykö pamppu kotelossa. Itsensä hakkauttaminen ei ole kivaa, joten poliisin edessä nöyristellään ja otetaan vastaan rangaistus, mikä se milloinkin on.   Jos demokratiaa harjoitetaan yksityisesti, päätettävänä on yleensä taloudellisia tai käytännön asioita. Taloyhtiössä päätetään demokraattisesti, tehdäänkö putkiremontti vai ei. Purjehdusseurassa päätetään demokraattisesti, minne seuraavan kesän regatta suuntautuu. Ne lähtevät, joita päätös miellyttää. Ne jäävät rannalle, joita se ei miellytä. Ketään ei tässä vaiheessa uhata väkivallalla. Onhan kyse vain rahasta ja vapaa-ajasta. Väkivalta alkaa häämöttää horisontissa vasta siinä vaiheessa, jos joku ei halua osallistua rahoineen demokraattisen päätöksen toteuttamiseen eikä myöskään suostu jäämään rannalle. Taloyhtiö tilaa häädön maksuhaluttomalle osakkaalleen. Jos osakas ei suostu lähtemään, paikalle tulevat poliisit. Jos hän tekee vielä silloinkin vastarintaa, poliisit käyttävät tilanteen vaatimia voimatoimia, ja tällöin ollaankin jo selkeästi väkivaltaan perustuvan vallankäytön alueella. Tai oikeastaan sen alueella on oltu alusta lähtien – häämöttäähän tien päässä väkivalta, ellei vallankäytön kohde muuten tajua tehdä oikeita johtopäätöksiä.   Palkitsemiseen ja rankaisemiseen perustuva valta limittyvät toinen toisiinsa. Jos palkitseminen ei auta, kokeillaan rankaisemista, mikäli sen toteuttamiseen on juridisia ja taloudellisia resursseja. Jos ei ole, sitten ei auta mikään – paitsi ehkä oman käden oikeus tai huijaaminen ja uskottelu. Se demokratia, josta puhumme eduskuntavaalien yhteydessä, perustuu täysin väkivaltaan ja pakkoon. Valtiollisen vallan luonne on tällainen. Äänestyskopissa kansalainen osallistuu kokoukseen, jossa valitaan ne ihmiset, jotka tekevät käytännön ratkaisuja siitä, missä asioissa ja missä olosuhteissa palkattu väkivaltainen joukkio saa rangaista ja kurittaa kansalaisia.   Kuvitellaan, että Kuri ja Järjestys -puolueen ehdokas, rikoskomisario Isku Pampukainen, esittää vaalimainoksissaan liikennekurin kiristämistä. Hän on sitä mieltä, että ilman kypärää ajavien polkupyöräilijöiden paapominen saa vihdoin loppua. Heitä on rangaistava, koska jos lain rikkomisesta ei seuraa sanktiota, laki menettää uskottavuutensa. Pampukainen vaatii samasta syystä myös ilman heijastinta kävelevien jalankulkijoiden sakottamista, koska järkipuhe ei ole heihin auttanut.   Turvallisuudestaan huolestunut rouva Arka Pelkonen äänestää Pampukaista. Samoin tekevät monet muut kuria ja järjestystä kaipaavat. Kuri ja Järjestys -puolue saa suurvoiton, ja Isku Pampukainen valitaan eduskuntaan. Uudet tuulet alkavat puhaltaa lainsäädännössä. Poliisi saa lisää resursseja ja valtaoikeuksia. Niitähän se on vuosikaudet mankunut. Kypäräpakko ja heijastinpakko astuvat voimaan koko ankaruudessaan, kun ne tähän asti ovat olleet pelkkiä suosituksia. Poliisi sakottaa pyöräilijää, joka ei ole viitsinyt panna kypärää päähänsä polkiessaan tien yli naapuriin. Ilman heijastinta kulkeva jalankulkija pakenee metsään nähdessään poliisiauton, mutta koirapartio saa hänet kiinni puolen kilometrin päässä. Uusi järjestys on tullut voimaan valtakunnassa. Lakia ei voi paeta.   Sakottaminen kypärän puuttumisesta ja heijastimen puuttumisesta on väkivallan uhkaan pohjautuvaa pakkovaltaa, joka perustuu pelkästään siihen, että joidenkin mielestä tällaista pakkovaltaa pitää käyttää. Kuri ja Järjestys -puolueelle äänensä antanut rouva Arka Pelkonen on osallisena tähän väkivaltaiseen pakottamiseen. Hän on rikoskumppani.   Jos vainoamisesta ja sakottamisesta tuskastunut pyöräilijä Armo Vapaamieli polttaa pinnansa ja käy sytyttämässä Kuri ja Järjestys -puolueen kannattajaksi tietämänsä Arka Pelkosen roska-astian, hänet tuomitaan tuhopoltosta ja vahingonteosta ja ehkä terrorismistakin, jos teon motiivi tulee ilmi. Lievän tuomion toivossa hän esittää oikeudessa nöyrää ja katuvaista, mutta sisimmässään hän ei pidä itseään sen pahempana ihmisenä kuin on rouva Arka Pelkonen, joka on äänestämällä valtuuttanut poliisit kiusaamaan häntä? Jos demokratia toteuttaa kansalaisten enemmistön tahdon, suoraan tai epäsuorasti vaalien ja edustajien kautta, onko se silloin pelkkää enemmistön pakkovaltaa vähemmistöä kohtaan? Voidaanko sitä sanoa enemmistön tyranniaksi? Tätä kysymystä on pohdittu paljon.   Arvioidessaan Björn Wahlrosin kirjaa ”Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle” Olli Makkonen tiivistää mielestäni hyvin nykyaikaisen demokratian ongelman:   ”Demokraattinen päätöksenteko voi ulottua asioihin, joihin sen ei pitäisi koskea. Se voi tunkeutua ihmisten yksityiselämään ja alkaa säätelemään asioita, jotka pitäisi jättää jokaisen yksilön omaan harkintaan.” Tästä on juuri kyse, kun puhutaan enemmistön tyranniasta. Nykyisin on vallalla käsitys, että enemmistöllä on rajoittamaton oikeus oikeuttaa vallankäyttäjät rajoittamattomasti kontrolloimaan ja rankaisemaan kansalaisia. Mikään yleisesti tunnustettu moraalinen periaate ei aseta ehdotonta rajaa sille, mitä vallankäyttäjät ovat oikeutettuja tekemään. Riittää, kunhan he propagandan avulla huijaamalla onnistuvat hankkimaan äänestäjien enemmistön hyväksynnän toimenpiteilleen. Hyväksynnän ei tarvitse olla tapauskohtainen. Yleinen hyväksyntä riittää. Äänestäjät antavat vaaleissa ehdokkailleen vapaan valtakirjan tehdä mitä tahansa. Sen jälkeen kaikki, mitä edustaja tekee, on olevinaan kansan tahdon mukaista. Vai tahtoivatkohan äänestäjät todella kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen toteuttavan kansan tahtoa remuamalla kännipäissään moottoripyöräjengin kerhotiloissa... http://ollimakkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107206-bj%C3%B6rn-wahlroos-ja-enemmist%C3%B6n-tyrannia Enemmistön tyrannian ongelma tunnustetaan. Sen torjumisesta on esitetty erilaisia näkemyksiä. Jotkut panevat toivonsa ihmisoikeuksiin. Jotkut ovat sitä mieltä, että presidentti-instituutio erillisenä vallankäyttäjänä pitää kansanedustajat tolkullisina. Näinköhän.   Yhä syvemmälle kansalaisten yksityiselämään tunkeutuva lainsäädäntö tympäisee siinä määrin, että olen jo pitkään tuntenut sympatiaa anarkismia ja anarkisteja kohtaa. Tähtääväthän anarkistit valtion lakkauttamiseen, olkoonkin, että tavoite on utopistinen. Vaikka valtio onnistuttaisiinkin lakkauttamaan, sen tilalle syntyy ennen pitkää uusi.   Onko olemassa muita vaihtoehtoja kuin nykyisen kaltainen valtio ja anarkistien kaavailema valtiottomuus? Mielestäni on, ainakin teoriassa. Kolmas vaihtoehto olisi tasa-arvoon perustuva demokratia. Se olisi vaihtoehto nykyiselle vahvemman valtaan perustuvalle demokratialle. Kyseessä olisi eräänlainen anarkismin ja valtion yhdistäminen eli anarkistinen valtio, niin mahdoton kuin pelkkä tällainen käsite jo on. Valitettavasti ainoat, jotka voisivat sen toteuttaa, ovat nykyiset vallanpitäjät. Eivätkä he ole pyrkineet valtaan poistaakseen itseltään vallan.   Nykyisen valtion tehtävä on ylläpitää poliittista eriarvoisuutta eli sitä, että jotkut käskevät, ja muut tottelevat. Se, millä tavalla – vaaleilla vai ilman vaaleja - käskijät nousevat käyttämään valtaa, ei muuta perusasetelmaa. Järjestelmä on joka tapauksessa sellainen, että jotkut käskevät, ja muut tottelevat – tai käy huonosti. Tasa-arvoon perustuvan demokratian perusajatus olisi se, että kaikki ihmiset katsottaisiin poliittisesti samanarvoisiksi. Kuten anarkismissa, järjestelmässä ei olisi käskijöitä ja käskettäviä. Kenelläkään – toimipa hän yksin tai yhdessä muiden kanssa – ei olisi oikeutta väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla pakottaa ketään sen enempää kuin kenellä tahansa muulla olisi oikeutta pakottaa häntä. Valta ja vapaus olisi jaettu absoluuttisesti tasan kansalaisten kesken. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että nykyinen lainsäädäntö pitäisi suurelta osin purkaa tasa-arvon vastaisena eli laittomana. Kansalaisten henkilökohtaista vapautta loukkaavia lakeja ei voisi olla olemassa. Lakien avulla säädeltäisiin ainoastaan sitä osaa ihmisten toiminnasta, mikä kohdistuu muihin. Heijastinpakkoa, kypäräpakkoa ja muita tämän tyyppisiä yksilönvapautta kaventavia pakkoja ei olisi. Murhaaminen, varastaminen, väkivalta ja muu tämän tyyppinen toisiin ihmisiin kohdistuva negatiivinen toiminta sen sijaan voitaisiin kieltää lailla, koska nämä teothan itsessään olisivat juuri sitä vallankäyttöä, jota tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ei sallita.   Yhteiskunta on monimutkainen, ja tiettyjä tilanteita varten edellä mainittua periaatetta pitäisi eri tavoilla soveltaa. Se on mahdollista. En nyt mene yksityiskohtiin, vaikka niitäkin olen miettinyt.   Samanlaisen rajan, mitä edellä kaavailin – eli mitä asioita valtio on oikeutettu kieltämään kansalaisiltaan ja mitä ei - on määritellyt aikoinaan filosofi John Stuart Mill kirjassaan ”On Liberty”.   ” The only part of the conduct of any one, for which he is amenable to society, is that which concerns others. In the part which merely concerns himself, his independence is, of right, absolute. Over himself, over his own body and mind, the individual is sovereign.” Nykyinen lainsäädäntö yksilönvapautta rajoittavine pakkoineen on Millin esittämän periaatteen vastainen joka käänteessä. Mill kirjoittaa, että ihmisen kuviteltu oma etu ei ole riittävä peruste käyttää pakkoa häntä kohtaan.   ”His own good, either physical or moral, is not a sufficient warrant. He cannot rightfully be compelled to do or forbear because it will be better for him to do so, because it will make him happier, because, in the opinions of others, to do so would be wise, or even right. These are good reasons for remonstrating with him, or reasoning with him, or persuading him, or entreating him, but not for compelling him, or visiting him with any evil in case he do otherwise.” http://www.bartleby.com/130/1.html Toistaiseksi ei ole vielä löytynyt kannattajia edellä esittämälleni ”kolmannelle vaihtoehdolle”. Jos heitä ilmestyisi, ehkä olisi syytä harkita asiaa edistävän puolueen perustamista. Puolue toimisi tasa-arvon, vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta diktatuureja vastaan.  

Avainsanat: instituutio individual independence ihminen ihmisoikeus häntä hän http html horisontti henkilökohtainen harkita hakkarainen filosofi evil etu esittää ehdoton ehdokas huumepoliisi edustaja eduskuntavaali eduskunta demokratia demokraattinen case cannot body björn astia aseta armo anarkisti anarkismi alusta kansalainen kannattaja jättää jäsen järjestys järjestelmä john jakaa it isä isku kansanedustaja lauma laki lainsäädäntö käyttää käydä käsitys käsite käsi kysymys kypärä kuri kova koski kolmas kokous koko kohde kirjoittaa kilometri kesä kaveri naapuri muuttua muut muualla muu motiivi moraali mitä milli miljonääri metsä menettää makkonen make mahdoton löydetty luonne likainen lihas purkaa puolue puheenvuoro puhaltaa propaganda presidentti polttaa poliittinen poliisi pitää physical perustuva perustaa periaate pelkonen pelejä panna palkita palkattu pakottaa pakkovalta osallistua onko ongelma omena olosuhde olli oikeus näkemys nykyinen nousevat negatiivinen visiting vapaus vapaa valtio valtakunta valta valitaan vaihtoehto vaihe vaarallinen vaalit uusisuomi uusi uhka tässä työ tyrannia tuuli tuomio toteuttaa toiminta tilanne teuvo teoria tehtävä teet tee tavoite tarvita tarjota taloyhtiö taloudellinen tahtoa sääntö suositus stuart society sana saada rouva roska riittävä resurssi reasons ranta rangaistus rajan raja raha päätös päätöksenteko päättää pyrkiä äänestää äänestäjä ylläpitää yksin yksilö yksilönvapaus yksiöä yhteiskunta väkivalta väkivaltainen voima voi


blogivirta.fi