Tänään on 12.12.2018 02:17 ja nimipäiviään viettävät: Tuovi ja Tove. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Juha Molari:

Lopetan kuntoilun: sitten rajalle saakka

Julkaistu: · Päivitetty:

Olen täysin tympääntynyt saamattumuuteeni ja ansiottomuuteeni. Juoksu tuottaa myös tuota tyytymättömyyttä, kun olen vuosikymmenet vain katsellut toisten vauhdikasta menoa ja itse yritän kamppailla motivaation puolesta niissä rajoissa, että ei saa liikaa yrittää! Nyt loppuu kuntoilu: vien juoksun aivan rajalle saakka ja mittaan tulokset ulos. Olen kyllästynyt kepeään juoksenteluun! Minä häpeän kaikkea, mitä olen juoksussa tehnyt ja haluan korjata tulokset tämän vuoden aikana. Näin aamuisin Liikuntamyllyssä kuntoutetaan kehoa, jotta se olisi valmis harjoittelun alkamiseen muutaman kuukauden kuluttua. Illalla hypitään ja liikutaan lasten kanssa. Päivällä omat treenit ym. En koskaan saanut tyydyttää kilpailullista haluani Minun liikunnallinen elämäni alkoi jo lapsena. Hiihdin kilpaa erityisesti 14 ikävuoteen saakka, mutta joskus myöhemminkin esimerkiksi maakuntaviestissä. TUL palkitsi minut 14 ikäluokassa Saimaan piirin parhaana juniorihiihtäjänä. Ongelmaksi oli kuitenkin tullut silmälasit, jotka jäätyivät talvisin kisoissa. Myös hiihdossa vaikutti voimakkaasti kunkin nuoren kasvukäyrä: minä olin varsin pienikokoinen ja kevyt, mikä ei ollut voimaa vaativassa lajissa eduksi, paitsi ylämäissä. Niin laskin, vaikka hapenottokyvyssä ei ollut ongelmia. Olin hiihtänyt Aholahden Vedossa. Menin 14 vuoden ikäisenä keväällä 1978 Savonlinnan Talvisalon pururadalla järjestettyyn parin kilometrin mittaiseen maastojuoksukisaan, jonka Savonlinnan Riento järjesti. Ensimmäisen lenkin jälkeen johdin Riennon juoksukoululaisia puolella minuutilla ja oli ”lapsellisen” helppoa voittaa koko kisa. Seuraavan kierroksen sain leikitellä maaliin vielä reilummalla erolla toiseksi tulleeseen. Tätä ennen en ollut käynyt yhtään kertaa kevään 1978 aikana juoksulenkillä. Niin valmentajat pyysivät mukaan toimintaan. Juoksin aika monia juoksukisoja kesän 1978 aikana. Juvalla piirin ikäkausikisoissa 2000 metrillä pääsin kolmanneksi. Kauden päätyttyä oli Sulkavalla iso kansallinen juoksukisa 10 km:n matkalla. Suunnistajat, hiihtäjät ja juoksijat (ym.) osallistuivat kisaan. Minulle oli varsin leikiteltävää juosta 10 km:n maantie- ja maastokisa aikaan 40.00, jolla ajalla voitin noin minuutilla toiseksi tullutta henkilöä ja muita tuntuvasti enemmän. Osallistujia oli meidän sarjassamme kaiketi lähes viitisenkymmentä. Tuo 40 minuutin vauhti tarkoitti, että juoksin 3,5 kertaa yhteen menoon cooperissa 3000m 14-vuoden iässä vaihtelevassa maastossa. Aivan jokainen varusmieskään ei juokse tuota vauhtia, vaikka en pitänyt sitä niin suurena tekona silloin. Siksi en voi suuremmin pitää aikamiehelle suurtekona, jos hän on juossut 10 000 metriä joskus aikuisena lähes 40 minuuttiin. Sehän on oikeasti lasten hölkkävauhtia! Tämän kesän jälkeen aloitin juosta myös talvisin. Ongelmia alkoi kuitenkin ilmaantua niveliin: milloin polvi, milloin pakaralihaksen kalvo ja muut paikat pettivät. Jälkikäteen katsoen oli virhe, että hiihto jäi niin vähälle talvisin. Varusmiehenä hiihdin Haminan varuskunnan ampumahiihtokilpailussa neljännelle sijalle, mutta hiihtoaikanani oli – jos muistan oikein – noin 3-5 minuuttia parempi kuin toiseksi nopeimmalla. Lukiolaisena teinipoikana kävin juoksemassa Aholahden juoksukisan, jota markkinoitiin 20 km:n juoksuna. Olin miesten sarjassa toinen ja aika oli jotain alle 1.10, alle 3.30 min/km-vauhtia, mikä tarkoitti siis helppoa juoksua hengästymättä, kun oli tällainen matka. Eihän tuo ole mikään kansallisen ja maailmanluokan vauhtia, mutta se oli täysin kokemattoman eka pitkä juoksu, ei ollut mitään juomisia, tankkauksia tms. Valmentaja suositteli, että voisin aloittaa harjoittelemaan maratonia varten, mutta en tykännyt ajatuksesta, koska mielestäni maratoonarit olivat vanhoja ukon käppänöitä. Sitten yliopistoon siirryttyä olikin ongelmana, että lähellä elävät teologit elivät enemmän pullista, munkista ja hengestä, kuin fyysisestä aktiviteetista. Sain kuulla mollausta liian usein. Kävin juoksemassa SM-maastoissa Pirkkolassa 15 km:n matkalla ja ensimmäinen kierros meni kivasti top-10- joukossa, mutta sitten jalkani väsyivät ja pitkät verkkarit alkoivat hikoontumisen takia tippua jalasta. Niin jätin kesken. Sen jälkeen en ole juossut kilpaa. Syksyllä 1988 tuli minulle selväksi, että valmistun ihan pian yliopistosta. Kun ikää oli niin vähän, niin olisi parempi pappisvirkaa varten saada ainakin yksi ikävuosi lisää, joten päätin suorittaa tohtoriopintoja varten sivuaine- ja jatko-opintoja samalla opintorahalla, jotta samalla saan nyt urheillakin, kun ei tarvitse lähteä töihin. Juoksin vihdoinkin todella paljon, parhaina päivinä 50 kilometriä päivässä kahdella lenkilläni. Tämä oli siis ”juoksua”, eikä hölkkää. Lopputuloksena oli valitettavasti, että keväällä 1989 sääriluuhuni tuli rasitusmurtuma, jonka lääkärikin totesi. Yritin juosta sääri murtuneena erään pitkän hölkän, mutta kipeäähän se teki. Sitten lähdin lappiin ja laskettelin Suomutunturilla suoraan suksilla noita rinteitä, kun ei voinut kääntyä murtuneen luun takia. Sain pappisviran lopulta eikä enää ollut aikaa viikonloppuisin juosta. Ei saa hengästyä, pelkästään hupi mielessä Sain uuden unelman juosta kovaa lopulta: harjoittelin jo pari kertaa päivässä hyvillä tehoilla ja otin palkattoman virkavapauden urheiluharjoittelun tehostamiseksi. Virkavapauden ensimmäisenä päivänä jouduin kuitenkin Meilahden teho-osastolle. Niskassa oli ollut mätärupi, josta staffulococcus aureus pääsi verenkiertoon. Tämä mätäbakteeri aiheutti aivokalvotulehduksen jälkeen verenmyrkytyksen, aivoinfarktin ja lopulta sydämestä repesi mitraaliläppä. Tähän läppään piti tehdä hengen pelastamiseksi leikkaus ja siihen laitettiin osaproteesi. Leikkaus ei mennyt ihan nappiin ja läppään tuli 4 asteen sivuääni (reikä) Pitkän sairaalaolon jälkeen pääsin kotiin. Silloinen vaimoni halusi pyöräretkelle heti seuraavana päivänä. Ajoin pyörällä, sydäntä jyskitti kovaa ja sain kuulla moitteita huonosta kunnostani jo heti ensimmäisenä päivänä Meilahden jälkeen. Sen lisäksi sain kuulla, että olin väärän ja huonon uskoni tähden saanut Jumalan rangaistuksen. Niin aloin käydä juoksulenkillä, mutta sydän meni sekaisin, alkoi väristä rytmihäiriössä jo 100 metrin hölkän jälkeen. Seuraavalla kerralla meni jopa 200 metriä, mutta sitten piti istua ja kääntyä takaisin kävellen. Viikossa olin saanut hiljaisen hölkän jatkettua 1 kilometriin! Tämä oli vaikeaa, koska kylkiluut olivat kiinnitetty toisiinsa rautalangalla ja rintakehä oli auki. Se ei kestänyt edes autolla ajoa silloisella Audilla, jossa ei ollut ohjaustehostinta. Lopulta viikon kuluttua kuumetta alkoi nousta. Hakeuduin lääkäriin ja jouduin takaisin Meilahteen, tällä kertaa infektio-osastolle professori Ville Valtosen hoitoon. Pleuranestettä oli alkanut kertyä, sydänpussi oli tulehtunut. Oikeasti tässä oli kyse elämästä ja kuolemasta. Jäin henkiin. Pari viikkoa sain suonen sisäisesti antibioottia ja tulehdusarvot laskivat niin, että oli uskomus henkiin jäämisestä. Pääsin kotiin. Pääsin taas kuntoilun piiriin. Viikon sisällä aloitin kauniissa kesäisessä säässä – ihanassa juoksusäässä – lenkkeillä, mikä oli vastoin karteologin neuvoa. Hän antoi ohjeeksi, että juoksut ovat ohi, alkaa pilkkiminen. On tietenkin sanottava, että eihän sitä voi juoksuksi kutsua, kun hiljaa hölkkäsin 100 metriä ja taas tuli rytmihäiriö. Vähitellen rytmihäiriöt tulivat yhä myöhemmin, lopulta sain taas juostua jopa kilometrin. Joskus lenkillä tuli kolmekin rytmihäiriötä, mikä ei tarkoita vain pientä ikävää tunnetta sydämessä, vaan sydän alkoi väristä holtittomasti 200 kertaa minuutissa, loppui lihaksista voima, pakko istua. Sitten se meni kuitenkin ohi. Erään kerran tuollainen värinä pistettiin Meilahdessa kuntoon sähköshokilla, kun veren yläpaine oli enää 70 ja alapaine 50, mutta ”pulssi” 240 kertaa minuutissa. Oli hiukan raskas olo! Sinnikkäästi ja hitaasti kiiruhtaen päätin luvattomasti jatkaa liikkumista sillä periaatteella, että koskaan ei saa tuntua raskaalta, vain mukavuuden alueella liikun, ei hengästytä eikä ahdista. Niin hölkkäsin kotoa Pukinmäestä Paloheinän kautta Pasilaan ja takaisin. Laskin, että tässä hölkkäsin kuitenkin sydänsairaana puolimaratonin ilman juomisia ym. Niin kysyin karteologin lupaa lähteä maratonille kisaan, mutta en saanut lupaa. Mietin karteologin kiellon jälkeen pari kuukautta ja päätin purkaa elämäni tylsyyden siihen, että menin Forssan suvi-illan maratonille 1995/6. Hirvittävän hiljaa hölkkäsin, jotta varmasti ei tunnu sydämessä tai keuhkoissa pahalta. Olihan tämä myös ensimmäinen maraton. En halunnut vielä kuolla, vaikka avioliitto näyttikin olevan kuoleman partaalla. Oli samanaikaisesti huvittavaa ja ärsyttävää, kun piti pelottelun takia vain hidastella ja välttää väsymystä, kun muut saivat yrittää tosissaan. Sydänsairailla pitäisi olla omat sarjansa! Lopulta 40 kilometrin jälkeen pistin hiukan lisää vauhtia, sillä tuskin parin kilometrin aikana ennättäisi kuolla. Nämä pari kilometriä meni 3.30 min/km-vauhdilla. Loppuaika oli 3.05,47, mitä edelleen häpeän. Se häpeä pitää korjata! Luultavasti ensi vuonna juoksen maratonin, jossa saisin kunniallisen loppuajan. Nyt voi juosta jo elämää nähneenä sillä meinillä, tulos tai henki. Kävin yhden kerran juoksukisassa myöhemmin oltua koko edellispäivän ja koko edellisyön töissä. Yövuoro Shellin bensa-asemalla kesti kello 23-07, minkä jälkeen aivan suoraan lähdin Vihtiin SM-viestijuoksuihin, jossa seuran joukkueessa juoksin 4x400 metrillä SM-pronssia. Se oli kylläkin minun vikani, että emme voittaneet kultaa. Olin uninen ja huono! Syyttelen edelleen mielessäni sekä itseäni että työtovereitani bensa-asemalla, kun he eivät kukaan halunneet vaihtaa perjantain ja lauantain välistä yövuoro itselleen. Minun piti monta yötä ja päivää valvoneena juosta 400 metriä kovaa, enkä pystynyt siihen laadukkaasti. Tämäkin häpeä pitää vielä korjata! Kävin kerran Sipoossa maantiejuoksukisassa, jossa halusin juosta 3 km:n matkan. Lähdin juoksemaan muiden kanssa, mutta juoksin ensimmäisen kilometrin paljon muita nopeammin eikä liikenteenohjaaja opastanut minua oikealle reitille. Niin juoksi monta kilometriä ohi käännöskohdasta (risteys) ja päätin keskeyttää. En voinut seurata ketään, kun itse juoksin ensimmäisenä ja muut olivat jääneet ensimmäisen kilometrin aikana aika reilusti. Mielestäni tämä ei ollut kuitenkaan kovin kovaa vauhtia, pelkkää ”hölkkää”, joten ihmettelin pitkän aikaa, missä muut ovat. Valitettavasti minulla ei ole liikaa rahaa hukata hölkkäkisojen osallistumismaksuihin tällä tavalla! Kaksi vuotta sitten keväällä 2016 juoksin parhaan kuukauden aikana yli 700 kilometriä työmatkajuoksuja. Se tapahtui aamulle kello 4 tai 5, minkä jälkeen hölkkäsin reppuselässä töihin 15 km. Siivosin sitten noin 90 minuuttia ja juoksin takaisin 15 km. Koska lenkki alkoi niin varhain, niin luonnollisesti juoksin ”tyhjällä vatsalla”. Jos lähdin liikkeelle vasta kello 5 tai sen jälkeen, niin pahimmillaan piti kiirettä juosta Vesalasta Rautatientorille 15 kilometriä tunnissa. Polkupyörällä yritin mennä, mutta vanhalla pyörällä pääsin vain 5 minuuttia nopeammin ja pyöräily tuntui raskaammalta kuin juosten tämä matka. Yleensä en pitänyt 4 min/km -vauhtia työmatkahölkällä, vaan ainoastaan satunnaisesti pätkiä. Tulomatkalla joskus väsytti ja piti kävelläkin. Sydän ei tietenkään ollut mihinkään parantunut. Iän myötä vähäisen liikunnan takia painokilot olivat kuitenkin lisääntyneet. Keväällä painokilot pääsivät laskemaan taas 67 kiloon, mutta sen jälkeen ne nousivat nopeasti 80 kiloon, kun lopetin aamuyön hölkät. Olen pitänyt tuntumaa juoksenteluun lasten yleisurheilutreeneissä Helsingin Jyryn valmentajana. Iän takia valitettavasti akillesjänne ym eivät enää ole nuoruuden kunnossa, vaan satunnaisesti vaivaavat. Äskettäin ostin hyvät lenkkikengät Nike Air Zoom Pegasus 34, jotka taas antavat rohkeuden lenkkeillä pitkiä lenkkejä ilman kipujen pelkoa nivelissä. Vanhoilla kengillä olin jo juossut yli 10 000 kilometriä. Eräs syy harvoin ostettuihin kenkiin on tietenkin taloustilanteessa: ei ole varaa ostaa kenkiä. Se oli myös päällimmäinen syy, miksi keväällä 2016 juoksin toista kuukautta työmatkajuoksua 30 km/päivä: säästin näin joukkoliikenteen kuukausilipun hinnan. Säästäminen edellytti tietenkin, että en samanaikaisesti kuluta vastaavaa summaa kaikenlaiseen ”tankkaukseen”. Olen myös sittemmin joskus juossut viikon tai parin jaksoissa työmatkoja. Enimmillään tämä säästäminen tarkoitti, että juoksin aamulla työmatkoja 30 km reppu selässä ja iltapäivällä Vesalasta Eläintarhankentälle taas 30 km (edestakaisin) junioreiden treeneihin eli yhteensä yli 60 km, kun ottaa huomioon, että lasten kanssa myös juostaan ja hypitään. Tämä tapahtui tietenkin sydänsairaana vain mukavuuden rajoissa ilman hengästymistä ja kovaa väsymystä! Uusi elämä alkakoon Keväällä 2017 teinipoikani kutsui minut kuntosalille. Olin paisunut jo 82 kiloon, kun juoksuun ei riittänyt mitään motivaatiota. Toiset kilpailevat ja minä vain ulkoilen. Ensimmäisellä kerralla juoksin juoksumatolla 3.00 min/km-vauhdilla (20 km/h) useita kertoja 400-1000 metrin hölkkiä, antaen aina tämän jälkeen pojalle vuoron hölkätä hiukan hitaammin. Tämä oli niin helppoa, että innostuin käymään koko kevään 2017 jokainen päivä toukokuun loppuun asti kuntosalilla! 3.00 min/km-vauhti oli ihmeen helppoa jopa minun kiloissa ja isossa vatsassa. Edelleen olin ehdollistanut sen, että ei saa liikaa yrittää sydämen takia. Kesä 2017 alkoi huonosti ja akillisjänteen tendinoosi (krooninen rasitustulehdus, rappeuma) on jatkunut tämän jälkeen vuoden loppuun, joskus pahemmin ja joskus selvinnyt paremmin. Ultraäänessä todettiin, että akillesjänteessä ei ole repeämää. Kipeymä tuli voimakkaasti esille kesäkuun alussa 2017, kun menin kuntosalin mentyä kiinni lenkille erittäin mäkiseen maastoon. Hölkkäsin hiukan alle 4.00 min/km -vauhtia, mutta kun rasitus ei tuntunut miltään, niin tuli uho aina iskeä erittäin rajut pyrähdykset ylämäkeen. Niin valitettavasti akillesjänne jotenkin sai vaurion. 12 kilometrin hölkässä meni 46 minuuttia Vesalan/Kivikon mäkisessä maastossa. Syksyn 2017 teemana on ollut kuntoutus. Huonokuntoinen vanha mies kuntouttaa kehoa, jotta voisin siirtyä kuntoilijaksi. Kevään 2018 teemana on siirtyä kuntoiluun, joka tarkoittaa 2-4 kertaa liikuntaa päivässä. Joskus jalka ei kestä näin monta juoksua päivässä, vaan teen pyörällä/kuntopyörällä toisen tai kolmannen treenin. Jokainen arkiaamu käyn juoksemassa aitoja Liikuntamyllyssä. Kuntoilussa ajatuksena on pitää yllä nopeutta, jotta myöhemmin voisin aloittaa harjoittelun, kun elimistö tottuu. Aitojen korkeus on 91,4 cm. Hölkkään verryttelyksi kilometrin tai kaksi 3.20 min/km-vauhdilla radalla ja venyttelyn siinä välillä. Aamulla aiemmin olen toki kävellyt satoja porrasaskelmia siivoustyön takia, joten ihan elimistöä ei tarvitse herätellä. Juoksen ehkä muutamia kertoja 150-200 metrin reippaita juoksuja 30-60 sekunnin kävelypalautuksella. Pyrin juoksemaan edelleen ”hengästymättä” niin että voin kommentoida tutuille juoksun aikana, vaikka juoksisin 200 metriä 30 sekuntiin. Ajatuksena on etsiä helppoutta ja vauhtia yhtä aikaa. Sitten olen tehnyt tyypillisesti 80 metrin reipasvauhtisia juoksuja ”800 metrin tavoitteellisella kisavauhdilla” (tai vähän kovempaa), jossa opettelen helppoa vauhtia tällä vauhdilla, helppoa askeltamista. Teen niitä noin 30 toistoa ja kävelen aina takaisin noin 45 sekuntia. Iltapäivällä saatan juosta esimerkiksi 8 kilometriä vauhtileikkiperiaateella, jossa 500 metriä lujaa ja 500 metriä löysää. Joskus juoksin 4 kilometriä siten, että kilometri reippaasti 3,05 ja seuraava löysää, kolmas reippaasti 3,15 ja neljäs löysää. Toisaiseksi pidän kehon mukavuuden alueella, sillä vasta kesällä 2018 toivon olevan siinä kunnossa, että voisin siirtyä juoksuharjoitteluun veteraanikisoja varten. Tämä harjoittelu alkaa joskus kesä-heinäkuussa, kun olen Venäjän Kaukasuksella ekokylässä puhelin- ja nettoyhteyksien ulkopuolella. Siitä alkaen ja sen jälkeen siirryn juoksussa nautinnosta kivun sietämiseen ja äärirajoille, minne kilpailuissa pitäisi mennä. Unohdan karteologin mieliini upottamat varoitukset, että ota helposti! Vuoden 2019 alussa haluan juosta Suomen ennätykset 55-ikäluokassa, vaikka olen sydänsairas: silloin ei enää nautita ja olla varovaisia, vaan mennään rajalle. Kova tulos, vaikka uhmakkaasti kuolemalle silmää iskien.  Pyyhin pois häpeäni Tietenkin tilanteeni on muuttunut erilaiseksi. Olen muuttunut yhteiskunnallisesti täysin hyödyttömäksi, jo yli 7 vuotta työttämänä, vain mitättömästi tunnin tai pari aamuyöllä vessoja siivoten. Vanhana ukkona minä voin olla jo uhmakas elämälleni, joka kiitää nopeasti loppuaan kohti. Nyt sopii korjata häpeät myös juoksemisen suhteen, kun koskaan en toteuttanut unelmiani, jotka olivat nuorena ja yliopisto-opiskelijani hukkasin ne käyttäen ajat tyhjänpäiväisesti opiskeluun. Enää ei ole aihetta vain ”varoa hengästymistä”. Saa hengästyttää, saa tulla maitohappoa ja taistella edelleen kipua vastaan! Harjoittelu muuttuu kesällä siis urheilulliseksi kuntoliikunnan jälkeen: tehoja ja määrää tulee lisää, päämäärä kirkastuu. Ehkä juoksen jonkun maratoninkin, jotta häpeäni saan korjattua tilastoista. Kun juoksen 2-4 kertaa päivässä, niin lihashuollosta tietysti pidän huolta. Joskus pitää levätä eikä aina voi juosta 2-4 kertaa päivässä, jos kuormitus alkaa painaa. Nykyään olen vain elänyt nautintojen puitteissa, joten en ole näitä rajoja nähnyt. Lisäksi tietysti aloitan syödä rautatabletteja hemoglobiinin nostamiseksi, koska se on osa hapenottokykyä.  Kuvassa allekirjoittanut tammikuussa 2018 Tikkurilassa Paavo Väyrysen vaalitilaisuudessa. Juha Molari, D.Th, BBA. osa-aikainen siivooja GSM +358 40 684 1172 Blog  http://juhamolari.blogspot.com/  ja VKontakte  http://vk.com/id157941374   EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @) Twitter:  https://twitter.com/molarijuha LinkedIN-profiili:  http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4 Facebook    Molari in Russian media:  http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html

Avainsanat: http html hoito hiihto henkilöä henki helsinki heinäkuu harjoitella harjoittelu hamina gmail forssa facebook etsiä esimerkki email elävä elämä elimistö eka blogspot blog bensa avioliitto auto asema alku allekirjoittanut akillesjänne aito aikuinen aika aamuyö aamu 90 2017 2016 juhamolari ikä istua iso iskeä ilta ikää häpeä hän huono https joukkoliikenne jolla jokainen jatko jatkaa jalka iässä kello keho kehoa kaunis katsoa katsela kansallinen juosta juoksu jumala kierros kevät kevyt kesä kesäkuu kenkä kuntoutus kuntosali kuntoilu kulta kova korkeus korjata kommentoida kolmas koko kipu kisa kilpaa kilometri kiinnitetty ärsyttävä yötä yrittää yliopisto yhteiskunta väyrynen väsymys väri vuoro voittaa voima voi virhe ville viikonloppu verkkari veri venäjä vauhti vatsa varaa vanha valtonen valmis valmentaja vaimo vaihtaa uusi uskomus unohtaa uni ulkopuolella ukko työ töihin tässä twitter tuottaa tuntua tunti tunne tulos tuli treenit treenin toukokuu todeta teho teen teema tarvita tarkoittaa tapahtua tammikuu talvi taistella sää syödä syy syksy sydän suvi suomi suksi suhde silmä silmälasi siivota siivooja siirtyä seurata seura seuraava sekunti sekaisin savonlinna satunnainen sarja saimaa saada russia reppu rautatientori raskas rasitus raja raha rata päivä pyörä pyöräily purkaa puita puhelin pronssi profiili professori polvi poika pitää piiri perjantai pelko pari parantua painaa paavo ottaa ostaa osasto osallistuja opiskella opinto oppia olin ohje nuoruus nuorena nuori nopeus noita niska nike neuvoa muutama muut motivaatiot motivaatio molari mitä minä minuutti mies metri meilahti media matka maratoni maraton maantie maali lääkäri lähteä luja lopputulos lopettaa linkedin liikunta lenkki leikkaus lapsi lappi laadukas käydä kävellä kävely kuume kuulla kuukausi kuolla kuolema


blogivirta.fi