Tänään on 21.07.2018 08:40 ja nimipäiviään viettävät: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna ja Jenny. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Pagistaan:

Virpomisesta ja "kulttuurisesta omimisesta"

Julkaistu: · Päivitetty:

Virpominen karjalaisessa ja ortodoksisessa kulttuurissa hyväksyttiin juuri UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listaan yhdessä noin puolensadan suomalaisen perinteen kanssa . Siitäpä juohatuin miettimään kulttuurista omimista.  Suomessahan kulttuurista omimista eli appropriaatiota on pohdittu ennen muuta saamelaiskulttuurin näkökulmasta, näkyvänä esimerkkinä niin sanottujen feikki-saamenpukujen käyttäminen sekä saamelaisuuden karnevalisointi ja banalisointi. Keskustelua on käyty myös muun muassa intiaanipäähineistä, rap-musiikista, rastahiuksista ja joogasta. Menemättä nyt sen syvemmälle aiheeseen tai esimerkkeihin todettakoon lyhyesti, että käsitteellä tarkoitetaan pääsääntöisesti sitä, että enemmistökulttuurin edustaja lainaa tai omii toisen kulttuurin - yleensä vähemmistökulttuurin - piirteitä omaan käyttöönsä. Siihen katsotaan liittyvän erilaisia vallankäytön ja sorron elementtejä. Sitäpä siis puoliksi huvittuneena tuumin, että eipä kukaan ole vielä virpomista ottanut puheeksi tämän teeman tiimoilta. Ortodoksithan ovat jo vuosikymmeniä harmitelleet länsisuomalaisen trulliperinteen sekoittumista karjalaiseen virvontaperinteeseen (jossa siis ajatuksena on toivottaa siunausta ystäville ja sukulaisille). Niin ikään ovelta ovelle kiertely karkkien tai rahan toivossa ei alkuperäiseen virpomisajatukseen kuulu. Kun esimerkiksi karjalaistaustainen arkkipiispa on aihetta medioissa kommentoinut, on hänet oitis leimattu mielensäpahoittajaksi, niuhottajaksi ja ankeuttajaksi. Onhan sentään kyseessä lasten viaton hupi!  Kulttuurisen omimisen käsite ja sen rajojen määrittäminen - edes nykypäivässä, menneisyydestä puhumattakaan - on monin tavoin ongelmallista, enkä tosiaankaan vakavissani sano, että keskustelua tulisi nyt virpomisesta käydä, sen enempää kuin karjalanpiirakoiksi kutsutuista paistopisteiden paksukuorisista einespiirakoistakaan. Mutta sitä kyllä pohdin, että aivan lähelle on yleensä ottaen vaikeampi nähdä kuin kauas. Samaten kuin sitä, että suhteessamme uskontoihin on hieman "rusinat pullasta"-ajattelua. Vuodenkierron juhliin liittyy kaikenlaisia kivoja uskontolähtöisiä ruoka- ja askarteluperinteitä, joita on mukava soveltaa, mutta itse uskonnollisuus lajista riippumatta tuottaa jonkinlaista kollektiivista ahdistusta ja kiusaantuneisuutta. Niinpä se siivotaan mieluummin visusti pois nykyihmisen silmistä kaikilla elämänalueilla, tai vaihtoehtoisesti vähätellään ja pilkataan satuolentoihin aikuisinakin uskovia tolvanoita. Esimerkiksi joulun ja pääsiäisen osalta näyttää olevan myös trendikkäämpää tähdentää perinteiden esikristillisiä juuria, vaikka uskonnottomiksi julistautuvien voisi kuvitella kavahtavan loogisesti niitäkin.  Pagistaanin virtuaalivitsalla virvotaan joka tapauksessa onnea ja menestystä tasapuolisesti kaikille. Tuoreeks terveeks, tulevaks vuueks! Palkaksi riittää, että yritetään olla siivosti itse kukin.

Avainsanat: kulttuuri kommentoida keskustelu juhla joulu jonkinlainen esimerkki elementti edustaja arkkipiispa alkuperäinen ajatella aihe ahdistus vuodenajat pohditus ortodoksisuus kuvat karjala kansanperinne identiteetit ystävä vuosikymmen viaton uskonto unesco tuottaa toivottaa tiimoilta teema suomalainen siunaus silmä ruoka raja pääsiäinen puoli puhe perinne ovi näyttää näkökulma nähdä musiikki mukava monin menneisyys menestys laina käydä käsite kuvitella


blogivirta.fi