Tänään on 18.10.2018 06:19 ja nimipäiviään viettävät: Satu, Säde ja Lukas. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Arde arvioi:

Aki Kaurismäki: Toivon tuolla puolen

Julkaistu: · Päivitetty:

Kauan on aikaa kulunut siitä, kun katsoin Aki Kaurismäen elokuvan ensi-iltaviikolla monta kertaa teatterissa. Tämän uusimman ja ohjaajan oman ilmoituksen mukaan viimeisen jätin kokonaan väliin ensi-iltakierroksella, taisi olla ensimmäinen kerta. Odotukset ovat siis pudonneet todella alas, mutta asetuin sentään katsomaan Ylen esitystä. Timo Salmisen kuvaus on edelleen ilmiömäistä ja on hauska nähdä Kaurismäen otetta taas Helsingin kuvaajana. Miljöökosketus on edelleen hallussa ja kuvauksia on tehty esim. Konepajan Brunon ja Maltaisen Riekon kulmilla. Elokuvassa on aluksi kaksi erillistä tarinaa, jotka sitten odotetusti yhdistyvät. Toisessa haarassa seurataan Sherwan Hajin esittämää Aleppon pakolaista, joka tekee kujanjuoksua Suomessa viranomaisten ja natsien ahdistelemana. Kun monimutkaiseen aiheeseen tarjotaan tendenssimäistä yksinkertaistettua kärjistettyä näkökulmaa, niin siitä ei synny hyvää elokuvaa. Siitä syntyy propagandaa. Näin niljakasta propagandaa ei Kaurismäki ole aiemmin tehnyt. Elokuvan toinen tarinahahmotelma on tutumpaa Kaurismäkeä. Sakari Kuosmasen kaupparatsu vaihtaa alaa ja ryhtyy ravintolayrittäjäksi. Tässä on häiritsevästi liikaa toistoa Kauas pilvet karkaavat -elokuvan tunnelmista. Kaurismäen anakroniset vitsit kirjoituskoneista, lankapuhelimista ja tupakoinnista on valitettavasti nähty liian moneen kertaan, nykyään ne ovat vain vaivaannuttavia. Elokuvassa on toki paljon hyvääkin. Tuomari Nurmion loistava musiikki taitaa olla suuremmassa roolissa kuin kertaakaan Kaurismäen tuotannossa. Sulevi Peltolan hallitsemassa uhkapelikohtauksessa on hyvä fiilis, vaikka alan klassikkojen jännitettä ei edes lähdetä virittelemään. On hauska nähdä Helsinki Distilling Companyn Mikko Mykkäsen filmaattisen hahmon saavan valkokangasaikaa ja Kaurismäen nykyisten kotiseutujen perustuote portviinikin vilahtaa mukana, vaikka Laitilan oluen halpamainen tuotesijoittelu toisaalla ärsyttääkin. Loppuratkaisun Peckinpah-tyylittely on parasta Kaurismäen elokuvallista viittausaineistoa. Kokonaisuutena Kaurismäen testamentti on kuitenkin kirkkaasti miehen uran huonoin elokuva.

Avainsanat: hauska fiilis esitys elokuva aleppo aki aihe yle yhdistyä vitsi viranomainen vaihtaa uusin ura tässä tuotanto tuomari timo testamentti teatteri tarina suomessa sulevi seurata sakari rooli propaganda pilvi olut ohjaaja nähdä natsi musiikki mikko laitila kuvaus kuvaaja kuosmanen kulunut kulma uhkapeli elokuvat konepaja kokonaisuus kaurismäki helsinki


blogivirta.fi