Tänään on 22.04.2018 02:09 ja nimipäiväänsä viettää: Alina. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Oppitori: Kerro kuvasta

Julkaistu: · Päivitetty:

Scoop.it:ssäni on yli 200000 laajemmista verkkojutuista tehtyä suomenkielistä kuratointia eli lyhennelmää, jotka sisältävät myös kuvan. Se on melkoinen aarre, jota kannattaa hyödyntää monella tapaa. Juttuja voi lukea ja tutkia mielellään kehittämilläni kontekstityökaluilla , mutta kuvien tutkiminen yhdessä jonkun kanssa voi olla yhtä innostavaa, jos on vain on siihen tilaisuus. Huomasin, että ainakin pc-Chromella kuvan saa erikseen ilman tekstiä uuteen välilehteen. Kukin kuva avautuu uuteen välilehteen, jolloin ympäriltä katoaa kaikki teksti.  Kuvassa voi tietenkin henkilöiden lisäksi olla myös muuta, eläimiä, kasveja, esineitä ja viitteellisempiä asioita. Viemällä kuvat uuteen välilehteen niitä voi kuvailla objektiivisesti puhtaalta pöydältä, vaikka ei tuntisikaan mitään aiheesta. Jos tuntee, voi silti kuvailla asiaa ulkokohtaisesti. Ei tarvitse heti kertoa Saara Aallosta, vaan nahkatakkisesta tytöstä kuvassa. Kerro kuvasta, kuka, mikä tai mitä siinä on. Kerro ulkomuodosta, koosta, iästä, väristä - kaikesta mikä sopii juuri tuohon kuvaan. Kuva-analyysistä lisää . Seuraavaksi voit kertoa ihan tarkastikin, mitä kuvassa on, vaikka henkilöllisyys, jos se on ihminen. Voit mennä itse Scoop.it-jutun puolelle ja kertoa omin sanoin, mitä siinä sanotaan tai väitetään. Mikä on jutun ydin eli pointti. Oletko samaa vai eri mieltä. Innostut ehkä tutkimaan tekstiä ja jopa menemään pääjuttuun, jossa aiheesta on kerrottu vielä laajemmin. Tällainen vuorovaikutuksellinen työtapa voi innostaa tutkimaan juttua. Kuvassa tai jutussa voi olla jokin mielenkiintoinen ongelma. Voit ottaa tutkittavaksi minkä tahansa yli 200000 kuvasta joko täältä  1-lehdestä tai tästä skuuppijulkaisusta, joka on eniten käytetty. Kuvat sopivat kaikentasoisille suomen opiskelijoille, koska vaikeusastetta voi soveltaa. Korkeimmalla tasolla kuvasta voi kirjoittaa.

Avainsanat: väri voi tutkia tutkimaan tilaisuus teksti tarvita tapa suomi scoop saara pöytä pointti pc ottaa opiskelija ongelma omin mitä mielenkiintoinen melkoinen lukea lehti käytetty kuva kontekstityökalu kirjoittaa kertoa kerrottu kadota kasvi juttu it ihminen hyödyntää henkilö esine eläin aihe aarre