Tänään on 18.12.2018 21:57 ja nimipäiviään viettävät: Aapo, Rami, Aappo ja Abraham. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Siirtymiä:

Asioita, jotka ärsyttävät suomalaisessa intersektionaalisessa queerfeminismissä (osa I)

Julkaistu: · Päivitetty:

Varoitan jo etukäteen, että tästä tekstistä tulee todennäköisesti pitkä ja sen tarkemmin jäsentelemätön purkaus. En ole kirjoittanut blogitekstejä aikoihin, mutta pidän edelleen tässä kirjoitusmuodossa luontevimpana olla liikaa editoimatta tekstejä jälkikäteen. Koetan nyt kerätä yhteen monia asioita, joista jotkus ovat ärsyttäneet minua jo vuosien ajan, ja toiset ovat vähän uudempia tulokkaita. Olen viime vuosina jättäytynyt ulos aktivistikuvioista ja jopa niiden liepeillä hengaamisesta ja bileissä käymisestä, koska samat asiat toistuvat joka paikassa. Lähdin myös facebookista, jonka lukuisissa keskusteluryhmissä ja omien kavereiden ja tuttujen seinillä edelleen samat asiat hyppivät jatkuvasti silmille. Välitön ärsytykseni on vähentynyt välittömien ärsykkeiden vähentyessä, mutta pidän silti monia asioita poliittisesti ongelmallisina. Sen vuoksi haluankin nyt ruotia niitä tässä. Queer ja queerfeminismi käsitteinä Queer on terminä varsin monitahoinen. Se on omaksuttu Suomeen yhdysvaltalaisesta keskustelusta (josta lisää avautumista myöhemmin!) 1990–2000-lukujen taitteessa. Outoa tai kummallista tarkoittava queer  oli aiemmin lähinnä homomiehiin kohdistuva haukkumasana, joka on sittemmin haltuunotettu ( reclaim ) laajemminkin HLBT-ihmisten käyttöön. (Vierastan muuten termiä HLBTjne-yhteisö, koska en ole koskaan kohdannut missään sellaista yhteisöä, joka ei tekisi arvottavia eroja homojen, lesbojen, bi-ihmisten ja näistä vielä erityisesti erotettujen transihmisten välille.) Tällaisena sana queer  kantaa englannin kielessä merkityksiä, joita sillä ei suomessa millään tavalla ole. Termiä on yritetty suomentaa monin eri tavoin: pervo, vinokas, kumma ja uusimpana lähinnä foneettista mukailua (vrt. aikaisempien suomennosten merkityssisällöt) edustava kvääri. Käsitteelle, joka ylittää aikaisemman homo–hetero-jaottelun, on aivan selvästikin ollut tarvetta. Itseäni kuitenkin riepoo monien ihmisten tapa omaksua queer niin sukupuoli-, seksuaali- kuin muuksikin identiteetiksi. En ole mikään queerteorian asiantuntija, mutta itse olen tavoittanut siitä vähästä lukemastani lähinnä sen ajatuksen, että queer on jotakin, joka jää normaalin, määritellyn ja ymmärrettävän ulkopuolelle. Queer on tilannesidonnaista; päivällisellä vanhoillisten sukulaisten keskellä queeriä voi olla jo se, ettei halua mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Paradoksaalisesti (ja tahattoman ironisesti) nimetyillä Queerfesteillä queeriä ovat huomattavasti harvemmat asiat, sillä erilaisia kehoja, haluja ja suhteissa olemisen tapoja ymmärretään paljon paremmin. Jos queer käsitetään "ei-heteroksi" ja "ei-cissukupuoliseksi", näkymättömiin jää tarpeellinen ja kiinnostava analyysi siitä, millaiset asiat missäkin tilanteessa näyttäytyvät ymmärrettävinä, ja mistä taas ei voi (kielen ja käsitteiden puuttuessa) edes puhua. Nykykäytössä queerin ongelma on se, että se tarkoittaa lähes kaikkea, eikä siis juuri mitään. Koska queerfeminismissä yhdistyy kaksi vaikeasti määriteltävää sanaa, tulee siitä vielä vaikeammin määriteltävä käsite. Käytännössä se tarkoittaa suurinpiirtein sitä, mitä omaan itseensä tai identiteettiinsä jollain tavalla sanan queer liittävät ihmiset pitävät feminisminä. Mikä siis on aika lailla monia erilaisia asioita. Yhteistä kuitenkin on heteronormatiivisuuden (ja nyttemmin myös cis-normatiivisuuden – huomaatteko muuten, miten uudemmat uudissanat erottaa siitä, että niiden perään tarvitsee herkemmin väliviivan?) kritiikki ja ajatus siitä, että feminismi "naisasiana" on vanhentunut ajattelutapa ja huomiota pitäisi kiinnittää enemmän vähemmistöihin. Tässä myös intersektionaalisuus tulee mukaan kuvoihin; intersektionaalisuus tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että pyritään huomioimaan moninkertaisen vähemmistöön kuulumisen taakka, ja että puhutaan esimerkiksi "patriarkaatin" sijaan erilaisista päällekkäisistä ja risteävistä sortojärjestelmistä (englannin termiä kyriarchy  – kreik. kyrios ; herra, valtias + lat. & kreik. - archia ; jnkn hallinto, valta – ei jostain syystä ole vielä omaksuttu suomeen, vaikka kyriarkia  olisi ainakin queeria  ja polyamoriaa  helpompi ääntääkin). Määrittelen itsekin kyllä itseni queerfeministiksi, mutta toivoisin, että liikkeen sisällä käytäisiin jonkinlaista keskustelua siitä, mitä kyseinen termi tarkoittaa , sen sijaan että se olisi jotain jota ihmisten tulee tietää. Tästä päästäänkin seuraavaan ärsytyksen aiheeseeni eli Vaatimus oikeiden termien tuntemisesta Tieto on valtaa. Aina tietoa ei edes tarvitse olla; riittää, kun antaa muille sen kuvan, että he eivät ainakaan tiedä. Kyselijöiden hiljentäminen ja "väärien" termien käyttäjien nolaaminen ovat totta kai yleisiä ongelmia noin ylipäätään siellä, missä on ihmisiä, mutta queerfeminismi ei ole näille ilmiöille mitenkään immuuni. Ja, usein vaikuttaa, ei myöskään kovin kiinnostunut purkamaan niitä. Kuitenkin liikkeessä puhutaan paljon inklusiivisuudesta (eli siitä, että mahdollisimman monet pystyisivät osallistumaan toimintaan). On kuitenkin aika kyseenalaista syntyykö todellisia toimintamahdollisuuksia, kun osa ihmisistä huudetaan ulos facebook-keskusteluista koska he eivät osanneet sanoa vaikkapa "naisoletettu". "Naisoletettu" ja "miesoletettu" muuten ärsyttävät minua ihan jo itsessään. Ensinnäkin termit ovat käsittämättömän kankeita ja epäluontevia – voidaan toki argumentoida, että tämä johtuu siitä että näemme sukupuolijärjestelmän niin luonnollisena, mutta väittäisin että syitä on muitakin. Mielestäni termeillä on paikkansa joissakin keskusteluissa, esimerkiksi kun puhutaan siitä, miten naisiksi oletettuihin ihmisiin kohdistuvat odotukset eroavat niistä, mitä miehiksi oletetut kohtaavat. Sanotaan vaikka, että naisoletetuilla ihmisillä on suuremmat paineet meikata työpaikalle. Ongelmalliseksi termi muuttuu, kun sitä ruvetaan käyttämään yksittäisistä ihmisistä. Kiristelen hampaitani joka kerta, kun kuulen jonkun sanovat, että "siinä porukassa oli kolme naisoletettua ja yksi miesoletettu". Tällaisessa käytössä termi ei kerro yhtään mitään  muuta kuin sen, että puhuja sanoo olettavansa kyseisistä ihmisistä kolme ulkonäön tai käytöksen perusteella naisiksi ja yhden mieheksi. Se ei kerro kenenkään muun näkökulmasta eikä välttämättä edes siitä, millaisia oletuksia sukupuolestaan nämä ihmiset kohtaavat muiden ihmisten tahoilta tai muissa tilanteissa. Lisäksi termin käyttöönotto on näin näppituntumalla lisännyt tarpeetonta sukupuolittavaa kielenkäyttöä; suuri osa samoista ihmisistä olisi aikaisemmin puhunut vaikka "neljästä tyypistä", koska ihmisistä nyt vaan on oikeastaan aika helppo puhua sukupuolineutraalisti, kun keskustelu käydään suomeksi. Vaatimukseen oikeaoppisesta kielenkäytöstä liittyy usein se, että kukaan ei suostu perustelemaan miksi joitain sanoja pitäisi tai ei pitäisi käyttää. Ihmisten pitäisi olla siis valmiiksi tietoisia, mutta kukaan ei kerro mistä ja miksi. Olen kuullut muutamalta ihmiseltä, että kyselyihin perusteluista tai lähteistä joillekin väitteille on jopa vastattu leimaamalla näiden vaatiminen koulutettujen ihmisten etuoikeudeksi . Tämä kalskahtaa jo siinä määrin vaihtoehtoisten faktojen hyväksymiseltä, että se on todella kylmäävää. Etuoikeudet ovat myös termi, jota ilman ei pärjää keskusteluissa. Tosin sen sijaan, että etuoikeuksia ja niitä tuottavia järjestelmiä pyrittäisiin rakentavasti analysoimaan, ymmärtämään ja purkamaan, ihmisille heitellään irrallisina sellaisia lauseita kuin " check your privilege " (tosin ilman tällaista selittävää linkkiä!). Samaan aikaan, kun sortorakenteet nähdään monimutkaisina ja risteävinä, etuoikeudet nähdään helposti aika yksioikoisina; niitä on tai ei, ja jos niitä on, pitää olla hiljaa, koska saa puhua kuitenkin kaikkialla muualla ja tulee jatkuvasti kuulluksi ja ylistetyksi siitä, että on oikeassa. Etuoikeuksia totta kai on joillakin ihmisillä enemmän kuin toisilla, ja on todella ärsyttävää, kun joku kieltää olevansa etuoikeutettu vaikka siksi, että on mies tai valkoihoinen. Olisi kuitenkin kiva, jos ihmiset muistaisivat, etteivät "mies" tai "valkoihoinen" tai edes "valkoihoinen mies" ole koko totuus. Itsekin asetun nykyään tähän kategoriaan, mutta olen siitä huolimatta esimerkiksi transsukupuolinen, köyhä ja lievästi autistinen. Etuoikeuksista puhuttaessa alleviivataan usein myös paljon sitä, onko ihminen trans- vai cis-sukupuolinen. Väitän kuitenkin, että niissä tilanteissa joissa etuoikeudet paljolti syntyvät, ei merkitystä ole ihmisen kokemuksella vaan ulkonäöllä. Ainakin itse olen hypännyt aivan naurettavan miesetuoikeutetuksi huolimatta siitä, etten edes ole mies, vaan muunsukupuolinen trans ja osa-aikafemme. Vastaavasti osa cis-sukupuolisista kokee vaikeuksia mennä läpi sukupuolessaan, koska heidän fyysinen olemuksensa eroaa joidenkin mielestä liikaa normeista. Huolimatta siitä, että kaikki tunnustavat, ettei ihminen voi itse valita etuoikeuksiaan, "etuoikeutettu" esitetään usein kuitenkin jollain tapaa vähän syyllisenä omaan oletetusti parempaan asemaansa. Toivoisin, että lyömäaseen sijasta etuoikeudet voitaisiin nähdä myös mahdollisuutena toimia erilaisissa ympäristöissä. Historiallinen fakta on, että mikä tahansa sorrettu ryhmä tarvitsee asiaansa edistääkseen myös etuoikeutettujen apua. Jo pelkästään strategisessa oman edun tavoittelumielessä on haitallista pakottaa osa ihmisistä koloihinsa häpeämään sitä, etteivät ole syntyneet huonompaan asemaan. Trans- ja cis-sukupuolisten vastakkainasettelu Samalla tavalla kuin homo- ja lesbopiireissä silloin joskus 2000-luvun alussa puhuttiin (ja ehkä puhutaan vieläkin, en ole paljon hengaillut) "hetskuista", puhutaan tietyissä queer-porukoissa nykyään halveksuvaan sävyyn "cissuista". Hetskun lisäksi, tai ehkä ennemmin, "cissu" rinnastuu siihen t-sanaan, jonka kyllä tiedätte kaikki tiedätte. Otan itsekin toki tässä kantaa ikään kuin toisen sanan puolesta ja toista vastaan kirjoittamalla toisen ja vain vihjaamalla toiseen. Sen lisäksi, että t-sanaa on käytetty ja käytetään edelleen haukkumasanana, sitä on käytetty (toivottavasti ei enää käytetä) myös "neutraalina" terminä. Olen nähnyt sen esimerkiksi transpolin toimistossa jonkin toimiston oman muistion otsikossa. Vaikka "cissu" ei mielestäni ole millään tapaa asiallinen termi enkä toivo sitä käytettävän, cis-sukupuolisten ei kuitenkaan tarvitse törmätä siihen esimerkiksi mennessään ilmoittautumaan lääkärin vastaanottoajalle. Katsonkin voivani kirjoittaa sanan tähän ilman, että se on millään tavalla asianomaisille triggeröivää (tästäkin termistä lisää myöhemmin!) tai että sillä ylläpitäisin sortavia rakenteita. Yritän nyt kuitenkin palata otsikon alle. Kuten jo äsken totesin, etuoikeudet ovat yksi asia, joita cis-sukupuolisilla katsotaan lähtökohtaisesti olevan kun taas transsukupuolisilla ei. Tämä johtaa asenteisiin, joiden mukaan cis-sukupuolisista saa sanoa aika lailla mitä tahansa, koska nämä ovat kuitenkin maailmassa niin hyvässä asemassa, että se ei hetkauta yhtään mitään, ja vaikka hetkauttaisikin, niin se olisi ihan oikein, koska kaikki transihmiset ovat joutuneet kuitenkin kärsimään niin paljon. Mielenkiintoisella tavalla tämä aggressio kohdistuu kuitenkin pääasiassa ja ehkä jopa lähes pelkästään cis-miehiin; ei-transsukupuolisia naisoletettuja queerfeministipiireissä on jo feminismin perinnön vuoksikin aika paljon. Huomasitte ehkä, että en nimitä näitä ihmisiä yksioikoisesti cis-naisiksi. Mielestäni trans–cis-jako on epätyydyttävä, kuten binääriset jaot noin ylipäätään tuppaavat olemaan. Kaksinapaisessa järjestelmässä on oltava jompaa kumpaa, eikä liikkuvuuden varaa välttämättä ole. Trans–cis-jako kuitenkin törmää mielestäni samoihin ongelmiin kuin niinkutsuttu perinteinen (joka ei tietenkään ole ihan niin perinteinen aina ja kaikkialla läsnä ollut) jako kahteen sukupuoleen, miehiin ja naisiin. Transsukupuolisuus, tai edelleen virallisessa diagnostiikassa ja lakitekstissä transseksuaalisuus, voidaan määritellä lääketieteellisesti, jolloin transsukupuolisia ovat ne, joille transsukupuolisuus diagnosoidaan. Sen voi myös määritellä täysin toisella tavalla, siirtämällä määrittelyvallan ulkoiselta auktoriteetilta ihmisen sisälle. Tässä tosin törmätään siihen ongelmaan, että transsukupuolisuus on lääketieteen määrittelemä käsite, ja loppujen lopuksi harva ihminen sisäisesti kokee itseään nimenomaan transsukupuoliseksi . Transsukupuolisuus on vain termi, jolla kuvataan sitä, että muiden ihmisten näkemys ihmisen sukupuolesta on ristiriidassa tämän oman kokemuksen kanssa (käännän määrittelyn ennemmin näin päin kuin sanon, että ihmisen kokemus sukupuolestaan on ristiriidassa jne.). Yhtä harva kokenee sisäistä cis-sukupuolisuutta. Transsukupuolisuus siis edellyttää tiettyä sisäistä sukupuolikokemusta. Entä jos sellaista ei ole? Itse näen sukupuolen ensisijaisesti sosiaalisena kategoriana ja sosiaalisena vaatimuksena. Yhteiskunnassa, joka on rakentunut näin vahvasti sukupuolijaottelulle, ihmiseen ei osata suhtautua jos hänen sukupuolensa ei ole tiedossa. Tässäkin kysymys on ulkoisesta olemuksesta, ei sisäisestä kokemuksesta, koska sisäinen kokemus ei näy yhtään mihinkään. Eikä näy sekään, jos sisäistä kokemusta sukupuolesta ei ole, niin kuin vaikka itselläni ei. Koska olen läpikäynyt tiettyjä lääketieteellisiä ja juridisia prosesseja, ja minulla on diagnoosi sukupuoli-identiteetin häiriöstä, olen kuitenkin transsukupuolinen riippumatta siitä, mikä kokemukseni sukupuolesta on tai ei ole. Samankaltainen kokemuksen puuttuminen voi olla myös sellaisella ihmisellä, joka ei ole mainittuja prosesseja läpikäynyt eikä ole niistä kiinnostunut, ja joka siis poikkeaman puuttumisen kautta, sekä tietysti ulkonäöllisistä asioista riippuen, määrittyy queerfeminismin termein cis-sukupuoliseksi. Trans–cis-jakoa voidaan ajatella myös sukupuolen problematisoinnin, muuttamisen tai siihen tyytymisen kautta. Jos koen tarvetta tehdä fyysiselle ruumiilleni tai sosiaaliselle identiteetilleni jotain, joka muuttaa sitä miten edelliset sukupuolittuvat, olen transsukupuolinen. Jos en, olen cis-sukupuolinen. Tunnen kuitenkin transihmisiä, jotka eivät koe tarvetta tehdä minkäänlaisia fyysisiä muutoksia tai edes vaihtaa nimeään. Samoin tunnen cis-sukupuolisiksi määrittyviä, jotka saattavat kokea voimakastakin inhoa tai epämukavuutta oman ruumiinsa sukupuolipiirteitä kohtaan ja haluaisivat niistä eroon, mutta eivät ajattele, että se vaikuttaa heidän sukupuoleensa. Kun ylipäätään koko jako on niin häälyvä ja epäselvä, niin tuntuu aika typerältä olettaa että toiseen ja vain toiseen ryhmään kuuluu ilmiselvästi joitakin tiettyjä ominaisuuksia. Trigger warnings Viittasin äsken ohimennen triggeröitymiseen, joten voinkin tässä seuraavaksi käsitellä trigger warningeja, jotka tunnetaan myös content warningeina. Termiä suomennetaan käytännössä yleensä niinkin pitkälle, että puhutaan trigger- tai content-varoituksista, vaikka sisältövaroituskin on aivan käyttökelpoinen termi. Käsittääkseni sisältövaroitukset tässä muodossa (sisältövaroituksiahan ovat myös esimerkiksi paljon pilkattu Parental Advisory tai elokuvien ikärajat) ovat syntyneet feministisillä tai vertaistuki-nettifoorumeilla, joissa esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa kokeneet ovat voineet kertoa kokemuksistaan (esim. content warning: rape ). Tällaisina sisältövaroitukset ansaitsevat mielestäni paikkansa aivan hyvin, ja niiden käyttöä voisi jopa laajentaa niin, että vaikka televisiosarjoissa varoitettaisiin jakson sisältämästä seksuaalisesta tai muusta väkivallasta. Sisältövaroituksia on kuitenkin alettu vaatia, ja tuottaa, käsittämättömän moniin yhteyksiin. Jätin esimerkiksi menemättä Tampere Queer Festivalille, koska suoraan sanottuna vitutti ihan liikaa se, että iltabileiden ohjelmakuvauksessa oli  sisältövaroitus perhosten maininnasta esiintyvän artistin laulujen lyriikoissa . Juttelin tässä taannoin erään ystäväni kanssa, joka totesi että ihan oikeasti posttraumaattisesta stressireaktiosta kärsivänä ärsyttää nähdä tällaista. Yksi silmiinpistävimmistä ongelmista on mielestäni se, ettei minkäänlaista avointa keskustelua siitä, millä perusteella sisältövaroituksia tehdään, ole varsinaisesti käyty. Olen pariin otteeseen nähnyt viitattavan tähän  nimettömien tahojen ilman lähdeviitteitä ja perusteluja kokoamaan listaan, jossa triggereiksi mainitaan muun muassa kiroilu, suostumuksellinen seksi – sekä tietysti ne aiemmin mainitut hyönteiset (eläintieteellisesti korrektisti eroteltuna hämähäkeistä, mutta ihan oikeasti, tarvitsevatko nämä vielä erilliset maininnat?). Yhdysvalloissa, joista tämäkin keskustelu on paljolti peräisin (mistä vihdoin lisää seuraavan otsikon alla), on paikoin menty niin pitkälle, että yliopisto-opiskelijat vaativat opetukseen trigger-varoituksia ikävistä asioista  (suosittelen lukemaan linkatun tekstin kokonaan, se sisältää paljon hyvää pohdintaa). Suomessakaan ei ole perustelematonta kysyä, miltä kaikelta ihmisellä sitten pitäisi olla oikeus välttyä? Jos osallistun tilaisuuteen, jossa luetaan kaunokirjoja ääneen, en halua etukäteen tietää, että sivulla 13 mainitaan kuukautiset ja vatsakivut, ja sivulla 14 seksi ja alkoholin ajattelu (tämä esimerkki on todellinen, enkä edes liitoittele, joskin sivunumerot ovat hyvin todennäköisesti pielessä). Ja jos jo fiktiiviset asiat ovat potentiaalisesti vaarallisia, entä sitten uutiset todellisista? Mielestäni minulla ei ole oikeutta olla tietämättä sodista, vainoista ja väkivallanteoista siksi, että joku on joskus sanonut minulle jotakin ikävästi. Eikä edes siksi, että olen itsekin kohdannut väkivaltaa. Silloin, kun eivät vaikuta aivan totaalisen absurdeilta, trigger warningit näyttäytyvät usein etuoikeutettujen ihmisten vaatimuksena saada pistää päänsä pensaaseen, koska eivät ole yhtä etuoikeutettuja kuin joku etuoikeutetumpi. Kovin monella ei tässä maailmassa ole varaa päättää, mille altistuu, ja sanat tuntuvat monista asioista vähäpätöisimmiltä. Yhdysvaltalaisen diskurssin suora omaksuminen Kuten on tullut nyt muutamaan otteeseen todettua, suuri osa queerfeminismistä ja intersektionaalisesta feminismistä on omaksuttu Yhdysvalloista, mikä on tietysti sikäli luontevaa että itse käsitteetkin ovat sieltä peräisin. Kulttuureissamme on kuitenkin merkittäviä eroja. Esimerkiksi etnisen alkuperän, yhdysvaltalaisittain "rodun", merkitykset ovat erilaisia. Suomessa etnistä alkuperää  (tai varsinkaan "rotua") ei tilastoida , Yhdysvalloissa tilastoidaan, mikä kertoo hyvin erilaisista virallisista käytännöistä. Rasismia on tietysti olemassa Suomessakin ja suuri osa siitä on rakenteellista, ja voi hyvin olla että rodullistetun ihmisen kokemukset ovat osin yhteneviä Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtäaikainen etniseen vähemmistöön ja seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön nostetaan usein for dummies -esimerkiksi intersektionaalisuudesta, samoin johonkin edellämainituista kuuluminen, jos on vammainen. Myös vammaisuuteen kohdistuvat viranomaiskäytännöt ovat erilaisia näissä mainituissa ympäristöissä muun muassa siksi, että Suomessa on (vielä toistaiseksi jonkinlaisena säilynyt) yleinen terveydenhuolto ja vammaispalvelulaki, kun taas Yhdysvalloissa on osavaltiokohtaisesti vaihteleva lainsäädäntö ja katastrofaalisen huono terveydenhuolto, jos henkilöllä ei satu olemaan työnantajan vakuutusta tai reippaasti rahaa. Intersektionaalisuus on ajatuksena hieno ja tarpeellinen ja avaa selkeästi sitä, ettei ihmisiä voi luokitella ryhmiin yhden ominaisuuden perusteella ja olettaa, että koko ryhmään pätevät samat lainalaisuudet. Mielestäni tämä ajatus kuitenkin vaatisi sitä, että mietittäisiin miten nämä erilaiset hierarkiat ilmenevät meidän omassa ympäristössämme ja millä tavoin ne vaikuttavat ihmisten elämään täällä. Samalla voitaisiin pyrkiä myös hyväksymään, ettei sen ääneen toteaminen, että jotkut asiat toimivat täällä eri tavoilla kuin siellä, tarkoita että kritisoisi intersektionaalisen feminismin ideaa. En osaa kirjoittaa tähän kovinkaan paljon, koska minulla ei ole mitään selkeää käsitystä siitä, millä tavoilla asiat ovat täällä eri tavoilla ja kuinka paljon ihmiset pohjaavat analyysiaan suoraan jostain muualta omaksuttuihin ajatuksiin. Sen avaamiseen eivät yhden ihmisen kokemukset riitä, ja se vaatisi avointa keskustelua ja sitä, että voidaan olla valmiita myös luopumaan jostakin sellaisesta ideasta, jonka hyväksyminen omissa olosuhteissamme vaatisi omien kokemustemme sivuuttamista. Kokemusten hierarkia Kokemuksista päästäänkin siihen, kenen kokemuksilla on väliä ja kenellä on oikeus puhua. Sohaisen varmasti aika moneenkin ampiaispesään sanoessani, että minusta vaatimus siitä, että vähemmistöjen edustajia pitäisi vastaansanomatta kuunnella, on typerä. Ymmärrän toki sen, että halutaan antaa tilaa ihmisille, jotka puhuvat positioista, jotka on pitkään vaiennettu. Ymmärrän senkin, että jotkut ihmiset kohtaavat johonkin ryhmään kuulumisensa takia paljon enemmän kritiikkiä kuin toiset. Esimerkiksi vahvoja mielipiteitä esittävät naiset nähdään helposti aggressiivisina, tai se työpaikan ainoa (julki)homo yliherkkänä tiukkiksena, joka ei osaa ottaa vitsiä vitsinä. Ylipäätään aggressiivisuudesta ja tiukkapiposuudesta ja vitsien ymmärtämättömyydestä voidaan syyttää ja käytännössä syytetään varmasti jokaista johonkin vähemmistöön kuuluvaa (ja naista), joka on koskaan sanonut että hei, ei ole ok että te puhutte tuolla tavalla. Ymmärrän myös, että koska tietynlaiset normatiiviset kokemukset ovat yleisemmin esillä mediassa ja kahvipöytäkeskusteluissa, normista eroavien kokemusten esiin tuomista voi pitää jo sinänsä itseisarvoisena. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että kenenkään vähemmistöön kuuluvan mitään sanomisia ei saisi arvostella, kritisoida, haastaa tai pyytää vähän tarkempia perusteluja. Mielestäni tällainen asenne on päähäntaputtelua, joka ei mahdollista todellista keskustelua yhtään sen paremmin kuin mielipiteiden ja kokemusten totaalinen hiljentäminenkään. Lisäksi se vaikuttaa minusta siinä mielessä epäilyttävältä, että se varaa kritiikin ja sitä kautta keskustelun ja kasvamisen mahdollisuuden vain niille, jotka eivät kuulu milloinkin kyseessä olevaan vähemmistöön. Ovatko vähemmistöön kuuluvat siis valmiiksi täydellisiä, vai ovatko he kyvyttömiä kehittymään? Kumpikaan tulkinta ei vaikuta kauhean hyvältä. Kokemusten asettaminen arvokkaisiin ja niihin, joita ei näissä keskusteluissa kaivata, noudattavat havaintojeni mukaan pääasiassa jaotteluja linjoilla ei-valkoinen–valkoinen ja trans–cis. Jos tämä rajoittuisi ainoastaan kokemuksiin, se olisi mielestäni aivan perusteltua. Vaatimus voida puhua viiteryhmänsä kesken ryhmälle yhteisistä asioista ei ole perusteetonta ulossulkemista, eikä siinä tarvitsekaan olla tilaa uteliaille kuuntelijoille. Paikoin ulkopuoliseksi rajaaminen tuntuu kuitenkin yltävän myös mielipiteisiin, poliittisiin näkemyksiin ja ylipäätään puhumiseen (tai ennemminkin yleensä kirjoittamiseen, sillä suurin osa näistä tuomioista jaetaan netissä). Kuten on monessa paikassa todettu, nettikeskustelua ylipäätään leimaa poteroituminen ja samanmielisten kupliin uppoutuminen. Molemmat ovat ilmiöitä, joita esimerkiksi facebookin algoritmit vahvistavat entisestään. Netti on ympäristönä valitettavan huono millekään hedelmälliselle keskustelulle ja aidolle kohtaamiselle. Ehkä tämän vuoksi sellaiset aatteet ja katsomukset, joita omaksutaan hyvin pitkälle netin kautta, eivät myöskään usein pyri kunnioittavaan vuoropuheluun eri mieltä olevien kanssa. Queerfeminismissä, tai ennemmin ehkä queerfeministeissä, niissä äänekkäimmissä, minua häiritsee se into, joilla eri mieltä olevia tai "typeriä" kysymyksiä esittäneitä leimataan. Koska intersektionaalinen queerfeminismi tunnistaa niin monia erilaisia sortorakenteita, on leimaamiseen vähintäänkin yhtä monia mahdollisuuksia. Voit olla transfobinen, ableisti, rasisti, heteronormatiivinen, cisseksisti tai etuoikeuksien tsekkauksen tarpeessa. Tai "ämpäri", joka kuulemma on ainoa ei-ableistinen haukkumasana, johon liittyen minulla on vähän kysymyksiä. Miksi juuri ämpäri, eikä vaikka lapio, kännykkä tai appelsiini? Missä ja kenellä tämä sana on hyväksytetty? Ja eikö haukkuminen ylipäätään ole ableistista, koska siinä on pyrkimyksenä osoittaa, että haukuttava on haukkujaa huonompi, tyhmempi ja kyvyttömämpi? ... Alan saada migreenin tämän takomisesta, eikä muistiinpanoistani aiheen suhteen ole käsitelty vielä kuin korkeintaan kaksi kolmasosaa. Jakamalla tämän tekstin useampaan osaan vältyn myös kätevästi siltä länsimaiseen kulttuurihistoriaan kirjoitetulta vaatimukselta, että draamalla ja siis myös blogitekstillä tulisi olla alku, keskikohta ja loppu. Jatkoa seuraa, jos seuraa.

Avainsanat: kirjoittaa kiinnostava kieli keskustelu keskutelu kerätä kertoa kauhea kategoria kantaa kaivata jää järjestelmä jonkinlainen jolla johtaa jaskon ilmiö ihminen identiteetti idea huono homo historiallinen hierarkia hieno helppo hankkia hallinto haastaa fyysinen feminismi fakta facebook etuoikeus esittää esimerkki erottaa ero erota erilainen englanti elokuva edustava edustaja diskurssi diagnoosi content check bileet avoin avaa asiantuntija asenne asema arvostella artisti apua antaa analyysi alku alkuperä alkoholi ajatus ajattelu ajatella ainoa aika aihee aggressio aate sisäinen silmä seksuaalista seksi seinä satu sana saada ryhmä rasisti rasismi rakenne raha queerfeminismi queer päättää pyytää pyrkiä puhua puhuja poliittinen pitää perinteinen lainsäädäntö köyhä käytös käyttöönotto vanhemmat käyttää käyttäjä käytetty käsitys käsittämätön käsitellä käsite kännykkä kysyä kysymys kysely kuvata kuva kuunnella kritiikki koko kokemus kokea naimisiin määrittää muuttaa muualla monin mitä millainen mies mielipide merkittävä media lääkäri lääketiede lähtökohtainen lähde liike lievä lause laulu palata pakottaa ottaa otsikko osoittaa osallistua opiskelija opetus onko ongelma ominaisuus olettaa oikeus näkökulma näkemys nähdä kohdata koe kirjoittamiseen ärsyttävä ämpäri ystävä yrittää ylittää yliopisto yhteisö yhteiskunta yhdysvallat usa yhdistyä väkivalta vähemmistö voida voi vertaistuki vastakkainasettelu varaa vammainen valta valita vaikuttaa vaikuta vaihtaa vahva vaatimus vaatia tuottaa tulkinta transsukupuoli totuus vaarallinen ulkopuolella ulkonäkö törmätä tässä työpaikka työnantaja totaalinen toivoa toivo toimisto todettu toukokuu todellinen tilanne tietää tietty tieto terveydenhuolto termi teksti tarvita tarpeellinen tarkoittaa tapa tampere sävy syyttää syntyä suurinpiirtein suuri suora suomessa nostaa netti nainen suomentaa suomeksi suomi suomalainen sukupuoli sukulainen suhde suhtautua sisältää


blogivirta.fi