Tänään on 17.08.2018 12:13 ja nimipäiviään viettävät: Verneri, Verner ja Veronika. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Hupsistarallaa:

Marimekkoa äidiltä tyttärelle

Julkaistu: · Päivitetty:

Tuossa talvella kun siivosin vaatekaappiani, pyörittelin taas käsissäni 7 vuotta sitten ompelemaani mekkoa Marimekon siirtolapuutarha -puuvillasta . Se kiristää nykyään rintojen kohdalta vähän liikaa, mutta siinä oli sen verran rispaantunut kanttinauha niskassa, ettei sitä oikein kirpparillekaan ilman korjaamista tohtinut laittaa. Kangas oli kuitenkin vielä hyvässä kunnossa, joten ompelin siitä tyttärelle kevättakin! Kangas riitti juuri ja juuri siten, että sai kohdistettua isoja kuviota sopiviin kohtiin. Vaikka uusia kankaita olisi miten ihania tahansa, eniten mua kuitenkin aina vaan inspiroi se, että saan kierrätettyä jonkin vanhan jutun uudeksi. Ja nimenomaan omista kaapeista löytyneet, muiden jätteet ei innosta samalla tavalla. Takin ompelin tosiaan jo joskus talvella, joten en muista kyllä yhtään, että mitä kaavaa käytin ja muokkasinko sitä jotenkin. Todennäköisesti kuitenkin jostain Ottobre-lehdestä. Takin vuoritin oranssilla Marimekon kukkatrikoolla, mitä olen joskus ostanut tehtaanmyymälästä, yrittänyt ommella siitä jotain ja epäonnistunut. Nyt sekin sai uuden elämän. Takista tuli kyllä hieno. Ja voi taaperon riemua, kun kevään ensimmäiset kukkaset ovat ilmestyneet lähimetsään.

Avainsanat: mekko marimekko lehti laittaa kukkanen kevät kangas kaava kaappi inspiroida ihana hieno elämä äiti voi tytär tuli toukokuu talvi takki taapero siivota ommella niska mitä ommeltua kierrätettyä


blogivirta.fi