Tänään on 18.12.2018 20:53 ja nimipäiviään viettävät: Aapo, Rami, Aappo ja Abraham. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Aurora Borealis:

Etappi 7

Julkaistu: · Päivitetty:

Karigasniemi–Nuorgam Päivät 62–70 Päivä 62 Karigasniemi–Sulaoja–Ruktajärvi Eilisiltainen saunominen oli vienyt miehestä viimeisetkin voimat ja yöllä tuli nukuttua kuin tukki. Onneksi tänäaamuna ei tarvinut pitää kiirettä. Tänään oli tarkoitus jatkaa matkaa Sulaojan lähtöpaikalta Kevon reitille ja tälle pätkälle seuraksi oli saapumassa kaveri Turusta. Hän olisi mukana Kenesjärvelle saakka, mistä jatkaisin loppumatkan yksin. Linja-auton oli tarkoitus olla Sulaojalla kuuden maissa, joten tässä oli melkein koko päivä aikaa levätä ja valmistella lähtöä. Päivällä käytiin Karigasniemen Kalastajan majatalossa syömässä kunnon safkat. Aurinkoisella terassilla otettiin vielä jälkkärikahvit, minkä jälkeen olikin aika lähteä pakkaamaan tavaroita seuraavaa etappia varten. Kun tavarat olivat jotakuinkin kasassa, ajoimme kaupan kautta Sulaojan parkkipaikalle. Bussin tuloon oli reilu tunti aikaa. Ripustimme aamulla pestyt, vielä vähän kosteat pyykit kuivumaan ja minä lähdin hieman tiedustelemaan Kevon reitin alkua. Parinsadan metrin päässä tähystyspaikalla näin taivaalla erittäin tummia sadepilviä ja ne olivat matkalla tähän suuntaan. Palasin takaisin parkkipaikalle ja pian saapui myös bussi. Sain Mikalta viimeisen täydennyspaketin ja sen pakkaamisessa vierähti hetki. Päätimme kuitenkin lähteä nopeasti liikkeelle, jotta pääsisimme mahdollisimman pitkälle ennen sateen alkua. Tasan seitsemältä illalla starttasimme Mikan kanssa meikäläisen megavaelluksen viimeiselle etapille. Pidimme vauhtia yllä, koska kaatosade oli tulossa meitä kohti. Sulaojan lähteellä pidimme lyhyen tauon. Ensimmäisen tulipaikan kohdalla parin kilometrin päässä lähtöpaikalta pohdimme jo leiriytymistä. Viimeistään tähän mennessä oli täysin varmaa, ettei mitään sadetta ollutkaan tulossa. Pilvet olivat väistäneet meidät lännen puolelta eli meikäläisen arvaus oli mennyt aivan pieleen. Kaksi kuukautta erämaan säiden armoilla ja mitään en ollut oppinut. Tältä leiripaikalta puuttui kirves eikä paikka muutenkaan oikein houkutellut. Koska olimme päässeet vasta vauhtiin, päätimme jatkaa matkaa Ruktajärvelle. Parin kilometrin päästä reitti nousi kapean harjun päälle ja pian avautuivat maisemat Luomusjärville. Maisemat ja värit olivat niin mahtavia, että oli aivan pakko istua hetkeksi ihmettelemään. Samalla sai tankattua hieman välipalaa illan mittaan tyhjentyneeseen vatsaan. Autiotuvalle oli matkaa vielä muutama kilometri. Hieman ennen kello yhtätoista saavuimme Ruktajärven autiotuvalle. Matka oli kulunut todella nopeasti, kun oikeastaan koko matkan ajan oli tullut juteltua niitä näitä. Yleensä minä olen se hiljaisempi kaveri, mutta tällä kertaa Mikalla oli normaalia vaikeampaa saada suunvuoroa. Autiotuvassa oli kaksi naista, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi. He olivat menossa pian nukkumaan, joten jätimme heidät rauhaan ja lähdimme ulos laavulle tekemään illallista. Istuimme laavulla ja paistoimme bratwurstia nuotiolla. Muutenkin herkkuja oli mukana enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin mm. sipsejä, karkkeja, suklaata, konjakkia ja viskiä. Lisäksi mukana oli vielä yllätys Jesseltä. Hänen piti alunperin tulla mukaan tälle Kevon reitille, mutta joutui lopulta perumaan. Hän oli kuitenkin pakannut Mikan matkaan pullon 15 vuotiasta skottilaista. Päätimme Mikan kanssa korkata sen vasta Kevon kanjonilla. Ilta venyi pitkälle yli puolenyön. Kun vatsat olivat täynnä ja nuotiossa tuli hiipunut, lähdimme tupaan nukkumaan. Päivämatka: 12 km Yhteensä: 927 km Päivä 63 Ruktajärvi–Fiellu Ala-lavereilta alkoi aamulla kuulua heräämisen ääniä. Minä nousin myös pian ylös ja lähdin ulos haukkaamaan raitista ilmaa. Mikakin vaikutti heräävän mekastukseen, mutta arvelin kestävän hetken, ennen kuin hän nousisi ylös. Ulkona oli vielä hieman viileä keli, mutta aurinko lämmitti jo selvästi. Päätin ottaa iisisti ja keittää itselleni kahvit ulkona. Mitään kiirettä meillä ei ollut. Söimme myöhäisen aamupalan ulkona auringonpaisteessa. Keli alkoi jo nyt olla todella lämmin, joten tänään saattaisi tulla kuuma vaelluspäivä. Taivaalla oli tosin myös jonkin verran pilviä. Hyttysiä ei ollut mailla halmeilla. Luxus-aamiaisen jälkeen aloimme laittaa rinkkojamme lähtökuntoon. Keli oli alkanut pilvistyä ja taivaalla oli nyt myös tummia sadepilviä. Olin kuitenkin sitä mieltä, ettei sade yltäisi tänne asti, joten kello 12.25 nostimme rinkat selkään ja lähdimme liikkeelle. Valehtelematta alle viidessä minuutissa saimme kunnon sadekuuron niskaamme. Ehdimme vaihtamaan sadetakit päällemme, suojaamaan rinkat ja kävelemään pari minuuttia, kun sade oli jälleen ohi. Pysähdyin heti laittamaan sadetakin takaisin rinkkaan. Olin siis onnistunut todella tyylikkäästi mokaamaan etapin kaksi ensimmäistä sade-ennustusta. Kyllä tässä välittyi varmasti kuva todellisesta erämiehestä. Seuraavan puolituntisen aikana tuli taivaalta vielä pari kevyttä kuuroa ja loppupäivä patikoitiin poutasäässä. Ensimmäisen tauon pidimme ensimmäisellä tulipaikalla parin kilometrin päässä autiotuvalta. Alkumatka oli kävelty alkavan laakson pohjalla, mutta tauon jälkeen alkoi lyhyt nousu puurajan yläpuolelle. Rinteellä oli helppo patikoida. Maasto oli melko tasaista ja polku oli niin selkeä, ettei suunnistamista tarvinnut juuri miettiä. Olen tainnut kirjoittaa aika usein näistä helpohkoista poluista, etten ole juurikaan miettinyt suunnistamista. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö vähän väliä vilkaisisi karttaa. Minä haluan tuntea melko tarkkaan alueen, jolla liikun. Haluan olla jatkuvasti tietoinen sijainnistani, tarkkuusvaatimus toki vaihtelee maaston mukaan. Karttojen tutkiminen on lisäksi aika mukavaa hommaa. Reilun kymmenen kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme Suohppásájan päiväkodalle. Aamupalasta oli aikaa yli kuusi tuntia, joten nälkä oli aivan jäätävä. Oli lounastauon aika. Kota oli todella mukavalla paikalla tunturilta laskevan Suohppásája-puron vierellä. Lounaan laitoimme ulkona auringonpaisteessa. Lämpötila oli päivän aikana noussut pariinkymmeneen asteeseen ja shortsit olivat olleet ehdottoman oikea ratkaisu. Kumisaappaiden kanssa shortsit ovat kaiken lisäksi todella tyylikäs yhdistelmä. Tunnin mittaisen lounastauon jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Olin lukenut internetin eri vaelluskertomuksista, että se iskee Kevon vaeltajaa lujaa ja täysin varoittamatta. Harvan koivikon takaa alkaa ensin näkyä pelkkää taivasta ja hetken päästä edessäsi on jyrkkä pudotus Kevon kanjoniin. Näky oli todella uskomaton. Hetken ihmettelyn jälkeen oli aika korkata Jessen lahjoittama viski. Vaelluksella kelpaa kyllä huonompikin snapsi tunnelmaa kohottamaan ja lämmikkeeksi, mutta tämä skottiviski oli ehdottomasti näiden huikeiden maisemien arvoinen. Kiitos Jesse! Seitsemän maissa jatkoimme matkaa kohti tämän päivän päämääräämme, Fiellua. Aurinko oli alkanut jo laskea, mutta vielä tarkeni kulkea ilman pitkiä housuja. Mika piti vauhtia yllä ja minä koitin pysyä perässä. Maasto oli muuttunut selvästi mäkisemmäksi ja kaikki vastaantulleet jokiuomat alkoivat olla selvästi aiempia syvempiä. Ei auttanut muu kuin laskeutua ensin alas purolle ja nousta takaisin ylös. Polku alkoi jälleen kaartaa kohti Kevon kanjonia. Sitten näkyviin tulikin Fiellunputous. Putous ei ehkä kuvassa näytä suurelta, mutta on kuitenkin yhteensä 26 metriä korkea. Alhaalla leiriytymispaikalla näkyi ihmisten liikettä. Kevon luonnonpuistossa leiriytyminen on sallittu vain sille osoitetuilla paikoilla, joten leiripaikoilla oli aina odotettavissa seuraa. Pitkän alamäen jälkeen olimme päässeet alas Fiellujoelle. Vaellussauvojen ja kumisaappaiden ansiosta olin vastarannalla tuossa tuokiossa. Mika sen sijaan joutui riisumaan kengät. Ylityksen jälkeen oli enää etsittävä sopivat paikat teltoille. Pitkät housut oli myös saatava jalkaan. Ilma alhaalla varjoisessa laaksossa oli jo todella viileä. Fiellulta hyvää telttapaikkaa taitaa olla mahdoton löytää. Vaihtoehtoina oli vain kovapohjaisia, hieman epätasaisia kohtia, tai tasaisia, mutta äärimmäisen kovia paikkoja lavereiden päällä. Valitsimme näistä ensimmäisen vaihtoehdon. Olin lukenut telttani mainoksesta, että teltan kokoamiseen kuluisi vain 4 minuuttia. Juttelimme Mikan kanssa asiasta ja kun minä sain telttapussin ulos rinkasta, käynnistyi kello. Vaikka en pitänyt mitään kiirettä, niin teltta oli kasassa vajaassa neljässä minuutissa. Eipä olisi onnistunut näin nopeasti kaksi kuukautta sitten. Kävin kiertelemässä aluetta ja katselemassa, josko jollain muulla porukalla olisi nuotiopaikalla tulta. Nuotioita ei näkynyt, joten tein tulet lähimpänä telttojamme olevalle tulipaikalle. Teimme ruuat ja istuimme iltaa nuotion äärellä. Huomisen suunnitelma oli vielä täysin auki. Yhtenä vaihtoehtona oli kulkea edelleen Kevojoen suuntaisesti koilliseen jollekin edessä olevista leiriytymispaikoista. Toisaalta voisimme koukata myös Kuivin reitillä, mutta siitä tulisi lisämatkaa kohteesta riippuen 20–30 kilometriä. Kuten tavallista, päätös jätettiin huomiseen. Päivämatka: 18 km Yhteensä: 945 km Päivä 64 Fiellu–Gamajotnsuohpásája Koska ilta oli jälleen venähtänyt pitkäksi, niin aamuherätykselle kävi samoin. Aamun mittaan telttakankaaseen ripotteli taivaalta vettä, mikä entisestään viivytti teltasta ylösnousemista. Telttakankaan sisäpuolelle oli kondensoitunut paljon vettä ja liikahtaessani sain muutaman pisaran päälleni. Kaivoin tiskirätin esiin, pyyhkäisin teltan kuivaksi ja jatkoin lepäilyä. Kymmenen maissa oli pakko jo nousta ylös. Keli oli harmaa ja todella kostea. Satunnaisten sadekuurojen lisäksi alle sadan metrin päässä oleva Fiellunputous sumutti vettä koko alueelle. Kosteudesta huolimatta maisemista oli helppo nauttia. Hetken kiertelyn jälkeen herätin Mikan ja lähdimme kammiin aamupalalle. Aamu kului sateisissa merkeissä kammin suojissa. Ruktajärvellä tapaamamme kaksi naista tulivat myös kammiin aamupalalle. Muut leiriytyjät olivat lähteneet jo liikkeelle. Me pelailimme korttia ja odottelimme sateen loppumista. Kun naiset lähtivät liikkeelle tihkusateeseen ja me jäimme vielä hetkeksi sisälle. Päätimme syödä vielä ennen lähtöä hieman hiukopalaa. Sitten olisi meidäkin päästävä jo polulle – satoi tai paistoi. Vasta kolmen aikaan iltapäivällä jätimme Fiellun kammin mukavuudet taakseme ja lähdimme kiipeämään jyrkkiä portaita ylöspäin. Sade oli nyt lakannut, mutta ilma oli äärimmäisen kostea. Reilusti toistakymmentä tuntia korvissa soinut putouksen kohina vaimeni pikkuhiljaa, kun kiipesin rauhalliseen tahtiin portaita ylös. Alkumatkan ylämäki loiveni pikkuhiljaa ja me kiristimme hieman tahtia. Energiaa tuntui riittävän hyvin eivätkä jalat tuntuneet olevan moksiskaan raskaasta porrasnoususta. Tunnin kävelyn jälkeen Kuivin reitin risteyksessä pidimme tauon. Päätimme olla lähtemättä Kuivin suuntaan ja jatkaa suoraan Kevonjoen suuntaisesti. Tämä tarkoitti sitä, että meillä oli tämän ja seuraavan kahden päivän aikana edessä enää vain kolmisen kymmentä kilometriä patikoitavaa. Tiedossa oli siis lyhyitä ja rauhallisia etappeja – ja hyvä niin. Matka jatkui ylhäällä reilun kilometrin päässä Kevon kanjonista. Tihkusadekin oli lakannut oikeastaan kokonaan ja ilma alkoi hiljalleen kirkastua. Maasto oli vaihteeksi tasaista ja polku kiersi alueella olevat suot. Osa pienistä lampareista oli täysin kuivia. Polku alkoi jälleen laskea alas Kevojoelle. Reitti kiemurteli hienosti loivimpia kohtia pitkin ja pian olimme Kevojoen Roajásjávrin rannalla. Vaellusta oli tälle päivälle kertynyt 10 kilometriä, joten nyt oli aika tankata. Söimme lounaan Kevojoen kohistessa hiljaa vieressä. Kello oli jo aika paljon, mutta seuraavaan leiripaikkaan oli onneksi matkaa enää 4 kilomertiä. Seruraavaksi oli edessä ensimmäiset Kevojoen ylitykset. Ensimmäisen kahlauksen jälkeen käveltiin puolitoista kilometriä, minkä jälkeen palattiin jälleen joen länsipuolelle. Ensimmäiseen ylitykseen en löytänyt riittävän matalaa kohtaa, joten saappaat oli otettava jalasta. Toiseen ylitykseen lähdin saappaat jalassa. Ylitys vaikutti onnistuvan, mutta puolenväilin jälkeen palasin silti takaisin hakemaan kameran. Tavallaan ihan mukavaa, että minustakin tuli välillä otettua kuvia. Ei niitä tältä reissulta mitenkään liikaa mukaan tarttunut. Joki syveni loppua kohden, mutta pääsin silti onneksi kuivin jaloin yli. Kun Mikakin oli selviytynyt yli ja saanut kengät takaisin jalkaan, alkoi viimeinen nousu kohti leiripaikkaa. Juuri ennen iltayhdeksää saavuimme Gamajotnsuohpásájan päiväkodalle. Paikka ei ollut mitenkään erityisen hyvä leiriytymiseen, mutta mitäpä tuosta. Pystytimme teltat kovaan maastoon ja teimme tulet viereiselle tulipaikalle. Paikalle saapui nuori pariskunta ja heidän kanssaan tuli juteltua jonkin aikaa. Pilvipeite oli alkanut illan tullen hieman repeillä ja taivaalla oli jälleen muitakin värejä kuin harmaa. Ilma oli viilentynyt jo aikalailla, vaikka eipä tänään mikään lämmin päivä ollutkaan. Tulen lähellä oli kuitenkin hieman lämpimämpi olla ja lämmin ruoka teki olosta mukavamman. Väsymys iski nopeasti runsaan aterian jälkeen, mutta jonkin aikaa sitä tuli silti vielä istuskeltua nuotiolla. Päivämatka: 14 km Yhteensä: 959 km Päivä 65 Gamajotnsuohpásája – Tapiola Goahti Aamu oli vielä viileä, mutta onneksi ei ollut kiire mihinkään. Perille Kenesjärvelle oli matkaa enää parikymmentä kilometriä ja aikaa kaksi päivää. Nyt oli aikaa laiskotella. Auringonpaiste alkoi aamun mittaan lämmittää telttaa ja viimein nousin ylös aamiaishommiin. Tämäkin päivä lähti todella hitaasti käyntiin. Aloitimme korttiturnauksen ja nautimme aurinkoisesta säästä. Lounaankin söimme vielä samaisella paikalla, mutta nyt vain auringolta suojassa päivätuvan puolella Myöhäisiksi olivat lähdöt siirtyneet ja tänäänkin olimme liikkeellä vasta kolmelta. Aluksi noustiin pieni mäki ylös, minkä jälkeen taivallettiin taas tasaisella. Parin kilometrin päässä oli edessämme pienen pieni puro, Njaggaljohka. Ylitystä varten oli laskeuduttava syvälle kuruun ja rehkittävä sieltä takaisin ylös. Vartin päästä oli edessä jälleen uusi puro, mutta onneksi tällä kertaa kuru ei ollut niin syvä. Paljoa ei ollut ehtinyt vettä kulua pullosta edellisen tankkauksen jälkeen, mutta olihan se silti taas täytettävä. Tällä kelillä ja näissä maastoissa nestettä kuluu ihan kiitettävästi. Polku johti meidät seuraavaksi avomaastosta mäntymetsään. Minulle nämä harvat mäntymetsät ovat aivan niitä suosikkimaastoja. Tälläkin kertaa oli mukavaa pitää taukoa varjoisassa paikassa. Tauon jälkeen jatkoimme polkua pitkin alaspäin. Aloimme jälleen lähestyä Kevojokea. Kanjonin maisemat olivat aivan huikeat laskeutuessamme alas joelle – vihreät männyt ja koivut, harmaat kalliot sekä alhaalla kirkkaan sininen joki. Kaikkea kuvatessa matkanteko hidastuu kummasti. Alhaalla joen varrella oli ensimmäinen alueen kahdesta tulipaikasta. Paikka näytti hieman ahtaalta, joten jatkoimme heti matkaa seuraavalle, suunnitellulle leiripaikalle. Auringonlasku oli alkanut jo aavistuksen punertaa maisemaa. Saavuimme Tapiola Goahtin leiripaikalle hieman ennen kuutta – vain kolmen tunnin patikoinnin jälkeen. Kävimme ensin pystyttämässä teltat valmiiksi, minkä jälkeen oli vuorossa uintireissu. Ennen veteen menoa teimme päivällisen valmiiksi, jotta kylmästä vedestä noustessa olisi heti lämmin ruoka odottamassa. Kevojoen vesi ei ollut ollenkaan niin kylmää mitä kuvittelin, vaan jokeen pystyi jäämään hetkeksi uimaan. Yleensä nämä erämaan uintireissut ovat olleet aikalailla "kastautumisreissuja". Illalla oli ensimmäistä kertaa tällä Kevon pätkällä vähän reilummin aikaa leiripaikalla hengailuun – jos ei siis lasketa aamuja. Nuotion äärellä tuli pelattua korttia, otettua hieman lämmikettä ja juteltua niitä näitä. Erämaan rauhaa tuli hetkeksi rikottua kännykästä soitetulla musiikilla. Huomenna olisi edessä vielä toinen helppo kymppi ja sitten olisimmekin jo perillä Kenesjärvellä Utsjoentiellä. Päivämatka: 9 km Yhteensä: 968 km Päivä 66 Tapiola Goahti – Kenesjärvi Aamu oli vaihteeksi pilvinen. Viivyttelin hetken aikaa teltassa, kunnes sitten pakotin itseni ylös. Pakkasin kaikki kamat telttaa ja makuupussia lukuunottamatta rinkkaan ja lähdin tulipaikalle aamupalalle. Keli kirkastui ja lämpeni nopeasti. Kiirettä ei missään vaiheessa pidetty, vaikka halusimmekin olla normaalia aikaisemmin liikkeellä. Tänäiltana olisi mukava päästä aikaisin nukkumaan, sillä Mikan bussi olisi huomenna Kenesjärven kohdalla jo ennen aamukuutta ja herätys olisi siis kohtalaisen aikaisin. Aamupäivä kului syöden, jutellen ja korttia pelaten. Nämä olivat myös viimeisiä hetkiä nauttia Kevon maisemista. Kun aurinko oli kuivattanut teltan, kävin paketoimassa sen sekä makuupussin ja toin ne tulipaikalle. Vielä hetkeä ennen lähtöä, päätin käydä viilentämässä kroppaani ja pulahtaa raikkaaseen veteen. Tulipa taas aivan käsittämättömän hyvä fiilis. Puoli tuntia uintireissusta, siinä vähän kahden jälkeen, olimme jälleen polulla. Kevon reittiä pidetään vaativana retkeilyreittinä ja fyysisesti se voi sitä monelle ollakin. Korkeuskäyrien määrän näkee helposti kartasta ja ne tuntee polulla kävellessä mukavasti pohkeissa. Mäet ovat usein jyrkkiä, joten päivämatkat on ehkä pidettävä normaalia lyhyempinä. Lisäksi reitillä on kolme kahlauspaikkaa, jotka varsinkin korkean veden aikaan voivat olla kokemattomalle haastava kokemus. Kevo on silti todella mukava retkeilykohde, jos kunto on kohdallaan. Reitin haastavimmat kohdat on monesti rakennettu helpommiksi. Mäet saa usein kiivetä portaita pitkin, jolloin ei tarvitse kiivetä maassa nelinkontin. Toki portaat on taidettu rakentaa maastonkulumisen estämiseksi, eikä kulkemisen helpottamiseksi. Lopputulos on kuitenkin sama. Kahlaamoissa on joen yli vedetty vaijeri ja tasapainon saa pidettyä ilman vaellussauvojakin. "Kiipeilykohtaa", josta reittiopastuksessakin oli mainittu, oli myös helpotettu köyden sekä metallisten askelmien avulla. Kuvakulmaa hakemalla, tästä kohdasta sai huomattavasti todellista haastavamman näköisen. Lyhyen nousun jälkeen kävelimme jälleen hetken mäntyjen katveessa. Aamun pilvisyydestä ei ollut jäljellä merkkiäkään, eivätkä maisemat olisi enää voineet paljon hienompia olla. Parin kilometrin kävelyn jälkeen oli edessä reitin kolmas ja viimeinen kahlaamo. Mika lähti ylittämään jokea ensin. Minä kuvasin ja katselin, josko pystyisin ylittämään tämänkin kohdan saappaat jalassa. Joki näytti pysyvän matalana, joten lähdin Mikan perään. Mika jäi hetkeksi odottamaan minua, otti kamerani ja jatkoi kahlausta. Loppumatkasta joki näytti syvenevän ja vesi nousikin Mikaa polviin saakka. Minua alkoi jo hieman epäilyttää, että selviäisinkö tästä hommasta sittenkään kuivin jaloin. Loppumetreillä hain jonkin aikaa matalinta kohtaa, mutta liian syvää tuntui olevan joka paikassa. Virta oli todella voimakas, joten jalkaa oli vaikea saada rauhallisesti siirrettyä vedessä ja vesi alkoi nousta saappaan vartta jatkuvasti ylöspäin. Syvimmässä kohdassa vesi kävi aivan saappaan varren yläosassa, mutta selvisin tällä kertaa kuivin saappain. Ilman kenkiä homma olisi ollut huomattavasti helpompaa, mutta kivahan se on välillä vähän haastaa itseään. Lisäksi tällä kelillä saappaat olivat joka tapauksessa hiestä märät, joten pieni lipsahdus ei olisi hirveästi haitannut. Matka jatkui kanjonin pohjalla mäntymetsässä. Mikan vauhti tuntui päivien mittaan kiihtyneen ja minä koitin nyt vain roikkua perässä. Kyllähän meikäläiselläkin kuntoa riitti, mutta saappailla maksimivauhti vaan on vaelluskenkiä pienempi. Näin ainakin itse selitin tilanteen. Onneksi vauhti hidastui hieman, kun eteen tuli todella pitkä porrasnousu. Portaiden jälkeen maasto jatkui mäkisempänä, mutta melko helppona. Nälkä alkoi kuitenkin kurnia vatsanpohjalla, joten päätimme pysähtyä seuraavalle tulipaikalle lounaalle. Juuri ennen tulipaikkaa polku kävi viimeisen kerran jyrkänteen reunalla ja aukaisi huikean maiseman Kevojoelle. Tästä polku kääntyisi pois kanjonilta kohti itää ja Utsjoentietä. Emme jättäneet tilaisuutta käyttämättä, vaan pysähdyimme jyrkänteen reunalle lounastauolle. Aurinkoisella "terassilla" oli mukava istuskella. Ilma oli todella lämmin, mutta tuuli onneksi viilensi hieman. Lounaan jälkeen keitettiin vielä kahvit. Minä en olisi millään malttanut lähteä pois näistä maisemista. Parin tunnin lounastauon jälkeen oli viimein jatkettava matkaa. Aluksi edessä oli loivaa nousua pois mäntymetsästä. Maaston tasoittuessa Mikan vauhti kasvoi jälleen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa ollut kuin laittaa jalat rullaamaan. Maasto muuttui pian hieman soisemmaksi, mutta oli silti kuivaa ja helppokulkuista. Osassa paikoista oli pitkospuut helpottamassa kulkua. Kahden järven – Vuolimus Bálddotjávrin ja Stuorra Bálddotjávrin – välinen kapea kannas oli aika veikeän näköinen paikka. Kilometrin päässä Silkeájan tulipaikalla pidimme tauon ja juttelimme jonkin aikaa paikalle leiriytyneen nuoren pariskunnan kanssa. Pian jatkoimme kuitenkin taas matkaa. Edessä oli enää viimeinen 2,5 km rypistys Kenesjärvelle. Kymmentä yli kahdeksan saavutimme Kevon retkeilyreitin päätepisteen. Takana oli 62,5 kilometriä aivan huikeita maisemia. Odotukseni tätä pätkää kohtaan olivat olleet melko alhaiset, koska kuvittelin, että paikka kuhisee ihmisiä ja että luonnonpuiston tiukat säännöt rajoittavat vaellusta liikaa. Näin ei kuitenkaan ollut ja Kevo oli lopulta todella mukava reitti kulkea. Nyt oli etsittävä yöpymispaikka, josta olisi mahdollisimman lyhyt matka bussipysäkille. Bussi olisi täällä hieman ennen kuutta, joten aikainen herätys olisi tietysti joka tapauksessa luvassa. Kohtalainen telttapaikka löytyi Utsjoen Väyläkosken vierestä. Täällä kosken kohina peittäisi ehkä mahdollista liikenteen melua. Liikennettä ei loppujen lopuksi ihan hirveästi ollut. Olin seurannut ennen tälle reissulle lähtöä ja reissun aikanakin naantalilaisen Markuksen – "Oman tiensä kulkijan" – matkaa Hangosta Nuorgamiin. Myös hän oli liikkeellä kävellen. Tarkistin jälleen hänen matkansa edistymistä Facebookista ja huomasin kaverin juuri lataaman kuvan tämänhetkisestä leiripaikastaan. Kuvassa oli todella kaunis järvimaisema. Lisäksi kuvassa taustalla näkyi tutunnäköinen, pieneen mäennyppylään sähkölinjan tieltä raivattu kohta. Aivan kuin olisin nähnyt tuon paikan juuri äsken tietä pitkin kulkiessani. Minun oli pakko käydä varmistamassa asia ja sen jälkeen kommentoin vielä kuvaa kysymällä, josko kyseessä olisi Kenesjärvi. Hetken päästä sain myöntävän vastauksen. Olimme siis suunnitelleet reissumme ja aikataulumme täysin toisistamme tietämättä ja onnistuneet leiriytymään parin sadan metrin päähän toisistamme oikeastaan ainoassa kohdassa, jossa reittimme risteävät. Päätin mennä huomenna tervehtimään kaveria. Ehkä hänestä saisi seuraa huomiselle reilun kymmenen kilometrin maantiepätkälle. Ilma oli illalla melko viileä, mutta ruoka onneksi lämmitti. Mika oli loihtinut melkoisen makuelämyksen, jota sporkini ei ikävä kyllä kestänyt. Se oli palvellut minua reissun ensimmäiset 66 päivää, mutta nyt sen oli aika tehdä tilaa saman matkan rinkassa kulkeneelle mustalle varasporkille. Rest in peace, my friend. Ruuan jälkeen "kilisteltiin" vielä viimeiset maljat Kevon retkelle. Sitten oli aika pestä hampaat ja kömpiä kylmästä ulkoilmasta makuupussin suojiin. Laiton kännykän herättämään viideltä aamulla. Olihan minun pakko nousta varmistamaan, että Mika varmasti heräisi ja ehtisi ajoissa bussiin. Päivämatka: 10 km Yhteensä: 978 km Päivä 67 Kenesjärvi–Vaisjoki Heräsin viiden jälkeen Mikan ääneen. Hän kävi kyselemässä, että eikö minun herätys ole toiminut. En ollut ilmeisesti osannut käyttää kännykän herätystä oikein, mutta onneksi Mika oli herännyt omaan herätykseensä. Aamu oli todella kylmä – lähellä nollaa, jos ei hieman sen allekin. Kenesjärvi oli usvan peitossa. Keittelin meille kahvit lämmikkeeksi samalla, kun Mika pakkaili tavaroitaan. Lähdin saattamaan Mikaa bussipysäkille ja hieman ennen aamukuutta auto saapui. Suuri kiitos reissuseurasta! Mika lähti kohti etelää ja minä kävelin takaisin teltalle. En jaksanut enää riisua vaatteita, vaan vedin vain makuupussin päälleni ja suljin silmät. Parin tunnin unien jälkeen heräsin uudelleen. Auringon valo välkähteli puidenoksien välistä telttakankaan pinnalle. Nousin ulos teltasta keittelemään aamupalaa. Ilma oli edelleen jäätävän kylmä, mutta auringon valo alkoi jo hieman lämmittää. Seisoskelin aurinkoisessa kohdassa ja keräsin lämpöä itseeni. Aamupalan jälkeen, kun kello oli tarpeeksi paljon, uskaltauduin lähteä katsomaan, josko löytäisin "Oman tiensä kulkijan" Kenesjärven rannalta. Sieltähän kaveri löytyikin aamupalahommissa. Koska meillä oli sama suunta tietä pitkin Utsjoelle päin, päätimme jatkaa matkaamme yhdessä puolenpäivän aikaan. Skalluvaaran risteyksessä 12 kilometrin päässä jatkaisimme taas omille teillemme. Kun olin palaamassa teltalle, tuli vastaan eilen Mikan kanssa Silkeájalla tapaamamme pariskunta. Jäimme juttelemaan pitkäksi aikaa tien viereen. Jossain vaiheessa huomasin kotkan liitelevän läheisen metsän yläpuolella. Lintu liiteli näkyvissä pitään ja nousi jatkuvasti korkeammalle. Lopulta se katosi puidenlatvojen taakse. Kävin pakkaamassa teltan ja muut kamat ja tulin takaisin tien varteen aurinkoon Markusta odottelemaan. Kymmentä yli puolenpäivän lähdimme yhdessä taivaltamaan Utsjoentietä pohjoiseen. Maantietä oli kerrankin mukava kulkea, kun oli juttuseuraa. Vertailimme reissukokemuksia, varusteita, reittejä ja aika kului kyllä todella nopeasti. Pian olimme jo Kevojärvellä. Kolmen tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Skalluvaaran risteykseen. Juttelimme vielä hetken aikaa, kunnes Markus lähti jatkamaan matkaansa tietä pitkin kohti Nuorgamia. Minä valitsin oikoreitin erämaan halki. Jatkoin soratietä Skalluvaaran suuntaan. Minulla oli pienoisia vaikeuksia päättää seuraavaa leiripaikkaa. Olisin halunnut yöpyä Vaisjoen kammilla, mutta sinne oli matkaa vielä parikymmentä kilometriä. Jos taas kulkisin tänään sopivan päivämatkan, olisin hieman reilun kymmenen kilometrin päässä kammista, jolloin seuraavana päivänä olisi ehkä jatkettava kammin ohi. Näin päivämatkat pysyisivät tasaisina ja loppuun jäisi hieman varaa lyhyemmälle päiväetapille. Joka tapauksessa loppumatkan olisin yksin. Viimeaikoina seuraa oli riittänyt kylliksi, joten viimeisten päivien yksinolo oli suorastaan tervetullutta – yhtään vähättelemättä seuran laatua. En olisi todennäköisesti selvinnyt tästä reissusta ilman apua. Kevon taivaalle oli alkanut kerääntyä pilviä ja siellä täällä näytti jo satelevan. Kidisjoen ylitettyäni laskin rinkkani alas. Oli lounastauon aika. Istuskelin jäkälän peittämässä maastossa ja odottelin lounaan valmistumista. Katselin myös hieman vielä karttaa, vaikka tuleva pätkä oli jo hyvin mielessä. Olin jo useamman päivän ajan pohtinut tulevaa reittiä ja mahdollisia leiripaikkoja. Vieläkään en saanut päätöstä tehtyä. Samalla kun taivaalta alkoi tihuttaa vettä, minä jatkoin jälleen matkaani. Hieman ennen kuin tie alkoi kääntyä alas kohti Skalluvaaran poroerotusaluetta, astuin pois soratieltä ja lähdin kiipeämään polkua pitkin korkeammalle tunturiin. Sain taas pienen sadekuuron niskaani. Tuulikin alkoi hieman yltyä, joten laitoin toisen paidan päälleni. Sadetakkiin turvaudun vain, kun sataa tai tuulee oikein kunnolla. Vaikka en lounastauolla löytänytkään kartasta seuraavaa leiripaikkaani, olin laskenut yhden paikan maastosta. Ja nyt olin sen saavuttanut – tuhat kilometriä. Tästä hetkestä olisi ollut mukavaa ottaa kuva huikeassa tunturimaastossa putouksen äärellä auringon paistaessa kirkkaasti taivaalla. Täällä ei kuitenkaan teräväpiirteisiä huippuja ollut. Ei jokia, eikä putouksia. Eikä oikeastaan sitä auringonpaistettakaan. Pienen kajastuksen sain otettua mukaan kuvaan ja muuten ympärilläni oli tasainen tunturimaisema muutamine soineen. Etelästä oli tulossa sateita. Kaikesta huolimatta minun mielialani oli korkealla. Olin saavuttanut tavoitteeni. Olin kävellyt Norjan rannikolta asti 1000 kilometrin matkan. Tämä maisema oli kaunis. Kiitospuheiden ja muiden juhlallisuuksien jälkeen matka jatkui kohtalaisen selkeää polkua pitkin. Eksyä ei enää voinut, sillä edessä näkyi sähkölinja. Tuota linjaa seurailevaa polkua pitkin pääsisin lopulta Vaisjoelle. Olin kävellyt tänään jo noin 24 kilometriä ja jalat alkoivat olla melko puhki. Pienet purot, joita olin hetki sitten ylittänyt, eivät houkutelleet jäämään leiriin. Pari puroa olisi vielä edessä, mutta aika turha tässä oli enää taistella vastaan – matka jatkuisi vielä 10 kilometrin päähän Vaisjoen kammille. Seurailin sähkölinjan vieressä kulkevaa polkua. Linja piti koko ajan pientä ärsyttävää särinää, mutta siihen alkoi onneksi hiljalleen tottua. Olisinhan minä voinut tosiaan muuallakin kulkea, mutta koska halusin käydä kammilla, tämä oli suorin reitti. Kun päivämatkat kasvat suuriksi, sitä alkaa arvostaa matkanteon helppoutta. Sähkölinjasta huolimatta pystyin nauttimaan avarista maisemista. Täällä alkoi myös olla ensimmäisiä merkkejä maaruskasta. Mustikan lehdet punersivat maata siellä täällä. Edestä alkoi kuulua kohinaa. Olin saapunut Vaisjoelle. Tälle päivälle oli kertynyt 30 kilometriä kävelyä ja edessä oli vielä noin tunnin matka. Sadepilviä alkoi olla joka puolella, mutta toistaiseksi olin onnistunut pysymään kuivana. Vaisjoen yli pääsi helposti saappaat jalassa ja matka jatkui kiihtyvällä tahdilla kohti kammia. Alitin sähkölinjan viimeisen kerran tälle päivälle. Edessä oli suo ja päällä sadepilvet. Noin kilometri ennen matkani päätepistettä alkoi sataa vettä. Sade alkoi tihkuna, mutta taakse katsoessani ymmärsin, että kohta vettä tulisi taivaantäydeltä. Jatkoin matkaani vesisateessa ja viimein edessäni näkyi pieni puinen rakennus. Sitten hoksasin myös rakennuksen vieressä olevan vihreän heinäkummun, jonka keskellä oli pieni ikkuna. Astuin heti sisälle sateensuojaan. Kammissa oli hieman tunkkainen haju. Melkein olisin uskaltanut väittää, että täällä oli aivan lähiaikoina otettu kunnolla viinaa. Sotku oli aika jäätävä, mutta ei mitään, mitä ei pienellä siivouksella saisi korjattua. Hetken tuuletuksen ja järjestelyn jälkeen kammi oli asuttavassa kunnossa. Mielessä kävi kyllä epäilys kammin sateenkestävyydestä, koska ulkona tuli vettä taivaan täydeltä. Päätin katsoa tilannetta hetken. Ainahan voisin pystyttää teltan pihalle. Laitoin kamiinaan pienet tulet ja istahdin pöydän ääreen ruuanlaittoon. Kammi alkoi lämmetä ja ilma sisällä muuttui kuivemmaksi. Katto ei vuotanut, joten päätin jäädä sisälle yöksi. Söin kunnon annoksen ruokaa ja olo alkoi tuntua äärimmäisen hyvältä. Oli mukavaa olla jälleen yksin pitkästä aikaa. Tämän päivän etappi oli ollut raskas ja olin todella väsynyt. Hymyilyä ei voinut silti lopettaa, vaikka vielä tunti sitten oli kiroillut ulkona sateen alkamista, suota ja väsymystä. Olin selvinnyt itselleni asettamastani tavoitteesta kävellä tuhannen kilometrin matka. Päivämatka: 33 km Yhteensä: 1011 km Päivä 68 Vaisjoen kammi Olin heräillyt muutaman kerran yöllä, mutta nousin ylös vasta yhdeksän aikaan. Nälkä oli todella kova. Aamupalan jälkeen otin esiin kartan ja istuin pöydän ääreen. Laskin jäljellä olevaksi matkaksi reitistä riippuen noin 40–50 kilometriä. Vapaapäivä kelpaisi nyt, sillä jalkani olivat eilisen jäljiltä aivan loppu ja jalanpohjat melko hellänä. Vapaapäivä tähän kohtaan tarkoittaisi kahta hieman keskimääräistä pidempää päivämatkaa viimeisille päiville. Lyhyet päivämatkat kyllä houkuttelivat, mutta vielä enemmän houkutteli luppopäivä. Tänään voisin vain levätä, syödä ja nauttia yksin erämaan rauhasta. Lounaan jälkeen lähdin ulos vähän verryttelemään jalkojani. Vaisjoen kammi sijaitsee kohdassa, jossa Vaisjoki yhdistyy Vetsijokeen. Vetsijoki minun oli huomenna ylitettävä, joten kävin vähän tutkiskelemassa mahdollisia ylityspaikkoja. Vetsijoki oli täynnä hienoja pieniä putouksia. Itse ylityspaikka löytyi hieman alempaa leveämmästä kohdasta. Tarkkaa ylitysreittiä en osannut arvioida, mutta eiköhän sekin löytyisi, kun jalat olisivat vedessä. Hetken joella kuljettuani, minulla oli taas nälkä. Lähdin takaisin kammille. Toisen lounaan jälkeen otin pienet päikkärit. Uskokaa tai älkää, mutta reilun tunnin unien jälkeen minulla oli taas nälkä. Onneksi minulla oli vielä reilusti ruokaa jäljellä. Nälissään ei siis tarvinnut olla. Piti vain varmistaa, että reppuun jäisi huomiselle ja ylihuomiselle yhteensä kolme lämmintä ateriaa ja kaksi annosta aamupuuroa. Suklaata ei ikävä kyllä ollut niin paljon jäljellä kuin, mitä olisi toivonut. Huomisillalle olisi hyvä jättää vielä ainakin vähän naposteltavaa. Kävin illalla istuskelemassa Vaisjoella. Päivä oli ollut pilvinen ja muutama sadekuuro oli taivaalta satanut. Minä istuin nyt Vaisjoessa olevalla isolla kivellä ja nautin päivän ensimmäisistä auringonsäteistä, jotka tunkeutuivat läpi pilvien raoista. Asiat eivät voisi paljon paremmin olla. Vapaapäivä Yhteensä: 1011 km Päivä 69 Vaisjoki–Gálddasjohka Kello oli puoli kahdeksan, kun heräsin reissuni toiseksi viimeiseen aamuun. Nyt ei paranisi liikaa viivytellä lähdön kanssa, koska tänään oli edessä mitä luultavimmin sellainen 25 kilometrin päivä. Aikaa oli silti juhla-aamiaiselle. Tänään syön viimeisen mannapuuroannokseni kanelilla ja sokerilla. Kun olin laittanut puuron kiehumaan, sain nenääni oudon tuoksun. Mannapuuroannos, jota olin säästänyt viimeisiä päiviä varten, olikin perunamuusia. Olin säästellyt tätä "puuropussia" niin pitkään, että harmitti kyllä yllättävän paljon, etten sitä nyt saanutkaan. Sen lisäksi, että asia harmitti, se myös vähintään yhtä paljon huvitti. Kannattaisi varmaan vähän paremmin merkata, mitä missäkin pussissa on. Kaurapuuron, pakkaamisen ja siivoamisen jälkeen oli aika jättää Vaisjoen kammi taakse ja valmistautua Vetsijoen ylitykseen. Joen rannalla hain vielä hetken parasta ylityskohtaa. Sitten sidoin kumpparit kaulalle ja astuin veteen. Ylitys oli ohi nopeasti ja pian olinkin jo kuivattelemassa jalkojani vastarannalla. Saatuani saappaat takaisin jalkaan, otin kompassista suunnan itä-kaakkoon ja lähdin kävelemään. Kilometrin päästä minun pitäisi helposti löytää Kaldoaivin läpi kulkeva sähkölinja. Sähkölinja löytyi tietysti helposti. Korvissa soi jälleen särinä, kun kuljin linjan lähellä kulkevia polkuja itään. Tänään oli tiedossa soisia alueita, joten olin ajatellut pysyä ainakin alkumatkasta sähkölinjan lähellä. Kuvittelin linjan lähellä olevan polkuja soiden läpi. Kulkeminen oli melko vauhdikasta, koska suunnistaa ei tarvinnut. Sähkölinja pysyi näkyvissä kokoajan, vaikka välillä jouduinkin hieman kiertämään eteeni tulleita soita. Suon tuoksut ja värit maassa nostivat fiilistä entisestään. Vaikka kuljinkin nyt lähellä sähkölinjaa, oli maisemat silti todella hienot. Toisinaan maa oli ruskasta täysin punainen, toisinaan taas kohtalaisen väritön. Silloin yksikin vihreä puu erottui todella hienosti ympäristöstään. Puuttomia tuntureita oli silmänkantamattomiin. Iljávárrilla, noin kymmenen kilometrin päässä kammista, maaruska oli parhaimmillaan. Olin siirtynyt pois sähkölinjan vierestä ja lähtenyt kiertämään edessä olevaa suota helppokulkuista maastoa pitkin. Lisää soita oli silti vielä luvassa. Löysin vähän käytetyn mönkijäuran, jota pitkin lähdin laskeutumaan alaspäin. Ajattelin, että ura voisi johtaa minut edessä olevien soiden läpi. Alhaalla ura kuitenkin katosi ja minä jouduin alkaa etsimään parasta reittiä suoalueen läpi. Ensimmäisen suon yli pääsin ilman ongelmia, mutta sitten edessä oli reilun metrin leveä joki, jonka pohja ja rannat olivat pehmeää mutaa ja suota. Hetken aikaa hyvää ylityspaikkaa etsittyäni, hyppäsin pienen kiven kautta vastarannalle. Kivi antoi hieman periksi pehmeässä mudassa, mutta pääsin kuin pääsinkin yli. Ehkä olisi kannattanut silti etsiä parempaa paikkaa. Mutaan uppoaminen olisi voinut olla inhottava kokemus. Pienen matkan päässä Áitejávrilla pidin tauon. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen taukoni tänään ja olin kulkenut jo yli kolme tuntia. Välillä sitä vain täysin unohtaa levähtää välillä. Makoilin hetken aikaa järven rannalla ja tuijottelin järvelle. Tuuli oli selvästi yltynyt ja aamun aurinkoinen sää oli vaihtutnut pilvisemmäksi. Eiköhän tänäänkin saisi vähän sadetta niskaan. Tuuli viilensi kroppaa niin paljon, että oli taas aika liikahtaa. Kaukana edessä näkyvä kuru näytti mielenkiintoiselta, joten päätin suunnata sinne. Kurussa olevan Lovttaluoppalin ranta voisi olla myös kelpo paikka leirille. Laskeuduin ensin alas Lovttajohkalle. Täältä olisi myös löytynyt kivoja telttapaikkoja, mutta vielä ei ollut aika lopettaa kävelyä tältä päivältä. Kilometrin päässä Lovttaluoppalilta kävin tutkimassa jo kaukaa näkemääni suurta kiven lohkaretta. Olikohan tämä ollut joskus saamelaisten seita? Jotain erikoista tässä paikassa oli. Vettä oli tihuttanut silloin tällöin viimeisen tunnin ajan. Lovttaluoppalille saavuttuani päätin heti pystyttää laavukankaan suojaksi, jotta saisin levähtää ja syödä rauhassa mahdolliselta sateelta suojassa. Lounasta syödessäni taivaalta ropisikin hieman vettä, mutta minä pysyin kuivana. Lounaan jälkeen makoilin vielä hetken ja pohdiskelin seuraavaa siirtoa. Tässä olisi oikein mukava olla yötäkin, mutta minulla oli vielä virtaa jäljellä. Päätin pakata kankaan takaisin rinkkaan ja lähteä kävelemään eteenpäin. Leiripaikka löytyisi tänään Lovttajohkan tai Gálddasjohkan varrelta. Kiipesin ylös Uhcaskáidille, jotta näkisin paremmin edessä olevan maaston. Maisemat metsäiseen jokilaaksoon olivat upeat. Tein päätöksen kulkea huomenna viimeisen maastopätkän Pulmankijärventielle sähkölinjan sijaan Gálddasjohkan vartta pitkin. Tämä tarkoitti huomiselle muutamaa lisäkilometriä ja noin viisi kilometriä enemmän kävelyä tietä pitkin, mutta eipähän tarvitsisi katsella tuota metallirakennelmaa enää yhtään pidempään. Lähdin laskeutumaan alas jokilaaksoon. Matkaa joelle oli vain puolisen kilometriä, mutta metsässä oli hieman hakalampi kulkea kuin ylhäällä tunturissa. Hetken päästä saavuin Gálddasjohkalle. Lähdin kävelemään jokea alavirtaan ja päätin pysähtyä heti, kun löytäisin hyvän paikan teltalle. Löysinkin todella mukavan paikan, jossa muitakin kulkijoita oli selvästi käynyt. Tulelle ei ollut nyt tarvetta, joten laitoin vain teltan pystyyn ja aloin ruuanlaittoon. Pian alkoi kuitenkin sataa ja jouduin siirtymään teltan suojiin. Harmitti, etten ollut virittänyt laavukangasta, jolloin olisin voinut tuijotella jokimaisemaa sateessakin. Tämä oli reissuni viimeinen yö. Sitä oli vaikea uskoa, mutta vatsanpohjassa oli kyllä outo jännittynyt tunne. Huomenna olen perillä Nuorgamissa ja homma on sitten siinä. Mitäs sitä seuraavaksi keksisi? Päivämatka: 26 km Yhteensä: 1037 km Päivä 70 Gálddasjohka–Nuorgam Nukuin melko rauhattomasti ja heräilin yön aikana useaan otteeseen. Varmaan pientä jännitystä ilmassa. Viimein seitsemän jälkeen lopetin nuokkumisen ja aloin keittää itselleni aamupuuroa. Vettä oli tihuttanut taivaalta koko yön ja vielä aamullakin ropisi teltan pintaan lyhyitä ja heikkoja kuuroja. Niinpä nautiskelin viimeistä aamiaista teltan suojissa lämpimässä makuupussissa. Aamukahvin jälkeen pakkasin nopeasti kamat rinkkaan ja vähän yhdeksän jälkeen olin jälleen liikkeellä. Lähdin seuraamaan Pulmankijärveen laskevaa Gálddasjohkaa. Toisinaan sain kulkea polkua pitkin todella kauniin joen vierellä, välillä taas rämmin soilla tai kiipeilin jyrkkiä tiheäkasvuisia rinteitä ylös alas. Fiilis oli nyt joka tapauksessa todella hyvä, kun aurinkokin paisteli pilvien väleistä. Kilometri ennen Gálddasluoppalia kävelin jo todella selkeällä polulla tiheässä koivumetsässä. Lompololta olisi enää parin kilometrin matka Pulmankijärvelle, josta loppumatka Nuorgamiin käveltäisiinkin sitten tietä pitkin. Koska en halunnut pitää lounastaukoani tien varrella, päätin pysähtyä lounaalle heti lompololle päästyäni. Istuin vanhalle tulipaikalle suuren Gálddasluoppalin rantaan. Keittelin itselleni todella, todella pitkään aikaan viimeisen nuudeli-lämminkuppi-lounaan ja nautiskelin auringonpaisteesta. Reilun puolen tunnin tauon jälkeen lähdin jatkamaan kohti Pulmankijärveä. Lompolon toisessa päässä polku muuttui leveämmäksi mönkijäuraksi. Tielle oli matkaa enää puolitoista kilometriä ja tällä tahdilla olisin siellä parissa kymmenessä minuutissa. Hetki sitten paistaneen auringon sijaan taivas oli nyt täynnä sadepilviä. Muutaman sadan metrin päässä tiestä avautui hieno maisema Pulmankijärvelle. Suurimmat sadepilvet näyttivät menneen onneksi ohi ja aurinko alkoi jälleen paistaa. Sitten olikin meikäläisen maastourakka ohi ja jäljellä enää tusinan verran kilometrejä maantietä pitkin. Huomasin jatkuvasti ajattelevani näitä viimeisiä asiota – viimeinen aamukahvi, viimeinen kompassinkäyttö, viimeinen lounastauko, viimeinen polku. Sitä alkoi itsekin tajuta, että kohta tämä todella olisi kokonaan ohi. Eipä auttanut kuin jatkaa vielä tämä viimeinen maantiepätkä Nuorgamiin ;) Hetken aikaa tietä käveltyäni vaihdoin shortsit jalkaan, koska aurinko porotti jo todella lämpimästi. Matka kohti Nuorgamia eteni nopeasti ja alun hiekkatie oli jo muuttunut asfaltiksi. Jaloissa kova päällyste alkoi tuntua ikävältä, mutta onneksi matkaa ei ollut enää paljon jäljellä. Hetki sitten paistanut aurinko oli jälleen kadonnut ja muutama sadekuuro oli satanut niskaan. Sää tuntui vaihtelevan koko ajan. Taas sain ottaa hetki sitten päälle laittamani paidan pois ja heittää sen rinkan päälle. Sitten takaa lähestyi tutunnäköinen auto. Enohan se sieltä saapui ja pysähtyi kohdalleni. Hetki juteltiin ja kyytiäkin tarjottiin, mutta vaikka kilometrit olivat jo täynnä, ei tässä vaiheessa kehdannut enää hypätä auton kyytiin. Kyllä nämä viimeiset kilsat oli pakko kävellä perille. Myös yksi tuntematon auto pysähtyi kohdalleni. He arvasivat minun olevan matkalla Nuorgamiin ja tarjosivat heti autokyytiä kylille. Kiitin tarjouksesta, mutta jatkoin matkaani kävellen. Isonkivenvaaran jälkeen alkoi alamäki kohti kylää. Norjan puoleiset talot Tenojoen vastarannalla tulivat jo näkyviin. Jännitys alkoi tuntua vatsanpohjassa. Perille ei ollut enää pitkä matka. Kello 14.15 saavuin Nuorgamiin. 70 päivää sitten 12. kesäkuuta alkanut reissu oli nyt ohi. Takana oli lukematon määrä polkuja, teitä ja tiettömiä taipaleita; kansallispuistoja ja erämaita; sadetta, tuulta ja auringonpaistetta; autiotupia ja telttaöitä; miljoonia hyttysiä, mäkäräisiä ja polttiaisia; nuudeleita, pussikeittoja ja järjetön määrä suklaata. Pari haaveriakin oli matkalla tullut – muutama haava, pari rakkoa, vihlova polvi, vihotellut selkä sekä se perhanan ranne. Kaikki esteet oli kuitenkin voitettu ja ennen kaikkea reissu oli ollut täynnä hienoja kokemuksia, upeita maisemia ja toinen toistaan mukavampia ihmisiä. Siitäkään huolimatta en enää koskaan lähtisi uudelleen noin pitkälle ja rankalle reissulle. Näin ajattelin vielä silloin. Päivämatka: 18 km   Bodø–Nuorgam 1055km

Avainsanat: internet ilta ilma illallinen ikävä ikkuna ihminen ihmetellä hän hyttynen hypätä huikea housut housu homma hieno hetki herätys herätä helppo heittää harmaa harju hammas halki haju haava haastava haastaa fyysinen friend fiilis facebook etsiä etelä etappi erämaa energia bussi auto autiotupa aurinko auringonpaiste auringonlasku ateria arvostaa arvioida apua annos alue alamäki ala ajaa aika aamu aamupäivä aamupala aamukahvi aamiainen jatkaa jalka jolla joki johtaa jokiu kahdeksan kadonnut jättää järvi jännity jälki jutella itä istua iskeä kirjoittaa kilometri juhla karkki kangas kanjoni kaneli kamiina kamera kaivaa kahvi kesäkuu kestävä keräsin kengät kello keli keittää kaveria kaveri kaunis kaula katto katsoa katsella kassa kartta kova kotka kota kostea koski kortti laakso käyttää käynnistyä käydä kävely kävellä kävellessä käsittämätön kännykkä kymppi kylä kylmä korkealla korkea kolmas koko kokemus kuvitella kuva kuvata kuusi kuuma kuulua kunto kulunut kulkea koivu koillinen kohdassa kivi kirves linja liike liikenne leveä leiripaikka leiri laskea laittaa laiton laatu mika miettiä mies metsä kuiva metri me matka markus makuupussi maisema mahdoton maata maasto maa löytää länsi lämpö lämpötila lämmin lämpimämpi lämmittää lähteä lähestyä lyhyt nousu norja niska neste nauttia nainen mäki muutama muut muualla muu mustikka musiikki luxus luja mukava mitä minä minuutti lounastauko lounas louna lopputulos lopettaa lintu paita päättää päästä miljoonia nuudeli nuotio nuori nuorgam nukkua nukuin outo ottaa onnistuneet onni omille olo olin odottaa nälkä näköinen näkyä päähän päivä päivämatka päivällinen päikkäri pyykit pysyä pystyä puuttua puuro puu pussi puro puoli punainen pullo puinen pudotus porukka porras polvi polku pohjoinen pohjalla pohja pitää pilvi pieni pienistä pienempi pidättyä pestä peitto pehmeä pariskunta sade saapua saappaat saamelainen saada ruoka roikkua rinkka reuna retki rest reppu reitti pari pakata paistaa paikka reissu rauha ratkaisu raskas ranta ranne suunnitelma suunnistus suoja terassi teltta tasapaino tarvita tarkoitus tarkoittaa tarjous tarjota tapiola rakentaa rakennus pöytä päätös sokeri sittenkään sipsi sininen sijaitsee siirtyä shortsi seura seuraava selkä sauna sataa suo suklaa tunti ääni talo tajuta taivas taistella tahti säännöt sää tie tuntematon tuntea tunnelma tunne tuli tuleva tuhat toivoa toukokuu tietoinen syödä syö syvä suuri suunta ärsyttävä yöpyä yllätys yksin yhdistyä väsynyt väsymys väri voida voimakas voi viski virta viina viimeinen viileä vihreät vihreä vierähtää vesi vetää vauhti vastaus varaa vapaapäivä valo valmistautua valita vaikea vaihtoehto vaihe vaellus vaate uusi uskomaton uskoa ura unohtaa uni uimaan tässä tänne tyylikäs tuuli turku turha tupa tuoksu tunturi tuntua


blogivirta.fi