Tänään on 19.09.2018 06:36 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Aurora Borealis:

Etappi 4

Julkaistu: · Päivitetty:

Kilpisjärvi–Palojärvi Päivät 31–42 Päivä 31 Kilpisjärvi Uusi 12 päivän etappi alkoi ansaitulla ja tarpeellisella vapaapäivällä. Aivan aluksi oli hoidettava kenkähomma kuntoon. Pitkällisen mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että yrittäisin hommata itselleni vuodentakaisella reissulla hyviksi havaitut Nokialaiset saappaat. Soitin Rovaniemellä asuvalle serkulleni ja homma saatiin sovittua. Hän kävisi ostamassa saappaat ja lähettäisi ne minulle bussin matkassa. Saappaat olisivat kuitenkin perillä vasta huomenna iltapäivällä, joten nyt oli hyvin aikaa levätä ja valmistautua reissun neljänteen etappiin. Tärkein oli asia oli siis hoidettu pois alta, mutta vielä oli muutama juttu hoidettavana. Ensin oli pestävä koneellinen pyykkiä. Sen jälkeen koitin järjestellä rinkkani siihen kuntoon, että huomenna pääsisi taas sujuvasti liikkeelle. Uuden ruokapaketin mukana tulleet kalastusvälineet piti muun muassa saada mahtumaan mukaan. Kameran jalustan päätin jättää pois matkasta ja lähettää sen Turkuun yhden matkalla lukemani kirjan sekä rikkinäisten kenkieni kanssa. Jalustaa olin käyttänyt tällä reissulla vain pari kolme kertaa, joten reilun kilon kevennys rinkkaan vaikutti oikealta ratkaisulta. Sitten oli aika tankata. Päätin myös tänään käyttää hyväksi viereisen ravintolan tarjoilua. Tänään oli lounaslistalla riistakäristystä. Ei poroa tällä kertaa, mutta riittävän lähellä. Ruoka oli herkullista ja sitä oli paljon. Kun sain pyykit kuivumaan, oli kello jo yllättävän paljon. Olin pohtinut päiväretkeä Saanalle, mutta nyt näytti siltä, etten tällä kertaa sinne ehtisi. Kelikin oli toisaalta todella kylmä ja tuulinen. Kyllä tässä ehtisi vielä kävelemään ihan riittävästi tulevina päivinä. Jäin mökkiini kuuntelemaan musiikkia ja odottamaan saunavuoron alkamista. Päätin iskeä heti, kun vuoro alkaisi. Tänään tuli saunottua melkein kaksi ja puoli tuntia. Oli todella mukavaa jutella taas pitkästä aikaa muiden ihmisten kanssa ja ottaa muutama olunen. Viimeistään nyt oli olo kunnolla rentoutunut. Mökille päästyäni olin niin väsynyt, että menin saman tien nukkumaan. Vapaapäivä Yhteensä: 468 km Päivä 32 Kilpisjärvi–Tsahkaljärvi Tänään oli luvassa melko tylsä päivä. Liikkeelle en voinut vieläkään lähteä, koska uudet saappaat olivat perillä Kilpisjärvellä vasta illemmalla. Kelikin oli pilvinen ja sateinen, joten vietin aamupäivän sisällä musiikkia kuunnellen ja etapin reittiä suunnitellen. Tässä vaiheessa oli selvää, että kulkisin kalottireittiä Haltille päin vain muutaman kilometrin, kunnes kääntyisin suoraan itään kohti Termisjärveä ja Käsivarren itärajaa. Alun perin olin pohtinut myös vaihtoehtoa kulkea ensin Käsivarren pohjoisosaan ja Norjan Reisadaleniin, minkä jälkeen olisin pudottautunut sieltä rajan tuntumassa etelää kohti. Tuo vaihtoehto olisi tuonut mukanaan yli 50 lisäkilometriä tälle etapille. Varsinkin nyt, kun olin lähdössä matkaan uusilla kengillä, oli pakko valita lyhyempi reitti. Yhden jälkeen kävin tiputtamassa mökin avaimen retkeilykeskukseen ja hyppäsin Rovaniemen bussiin. Parissa minuutissa olin säästynyt yli tunnin kävelyltä kaupalle. Ensin kävin viemässä postiin Turkuun lähtevän paketin, sitten marssin kauppaan ostamaan vähän leipää ja meetvurstia parille ensimmäiselle vaelluspäivälle. Kenkien saapumiseen oli aikaa vielä usempi tunti. Olin aamulla päättänyt, että tämän illan leiripaikka olisi Tsahkaljärven rannalla parin kilometrin päässä kilpisjärventiestä. Päätin lähteä sinne jo nyt ja kipittää sitten illemmalla ilman kantamuksia takaisin tielle. Tihkusateessa kävelin ylös järvelle, jonka rannalta löytyi paljon "vähän käytettyjä" telttapaikkoja. Valitsin niistä parhaan ja pystytin teltan. Lounaan jälkeen heitin rinkan telttaan sisään ja lähdin kävelemaan takaisin tielle. Bussi tuli ajallaan ja kuski ojensi minulle uunituoreet saappaat. Juteltiin kuskin kanssa hetki, kunnes jatkoimme omille teillemme. Olin todella tyytyväinen, että kaikki oli jälleen valmista seuraavalle etapille, ja että ainakin periaatteessa olin päässyt liikkeelle. Kahden ensimmäisen päivän aikana olin tosin edennyt vain sen pari kilometriä. Silti, minulla oli nyt uudet saappaat, rinkka täynnä ruokaa ja kroppa täynnä energiaa. Vaikka tämä yö menisikin vielä kivenheiton päässä ihmisasutuksesta, vuorokauden päästä olisin jo syvällä erämaassa. Päivämatka: 2 km Yhteensä: 470 km Päivä 33 Tsahkaljärvi–Termisjärvi Takana jäätävä yö Tsahkaljärvellä. Vettä tuli yöllä kuin aisaa ja kylmä tuuli riepotteli telttaa. Kaikki sade ei tällä kertaa pysynyt teltan ulkopuolella. Sisään telttaan vettä tuli niin teltan saumoista kuin liepeiden altakin. Mukana olevalla tiskirätillä pyyhin teltan sisäpintaa ja makuupussin pintaa muutaman kerran tunnissa, useamman tunnin ajan. Jossain vaiheessa aamuyöstä sade laantui ja sain onneksi hieman nukuttua. Herättyäni puin vaatteet päälle ja nousin ulos teltasta. Ulkona huomasin, että Saana sekä naapuritunturit olivat yön aikana saaneet huipuilleen kevyen lumipeitteen. Ei siis ihme, että oli ollut kohtalaisen viileä yö. Olin jättänyt ohjeiden vastaisesti teltan saumat tiivistämättä ennen reissuun lähtöä ja nyt se sitten kostautui. Mitään hätää tässä ei vielä ollut, mutta päätin silti käydä nopeasti kylillä katsomassa, josko sieltä löytyisi tivistysainetta teltan saumoihin. Toiveet korkealla marssin sisään retkelyosastolle, mutta tällä kertaa ei natsannut. Join kaupalla kahvit ja päätin tilata saumojentiivistysaineen seuraavan täydennyspaketin mukana Palojärvelle. Seuraavat 150 km oli pakko selvitä näillä. Palasin takaisin teltalle syömään aamiaista. Kun sain rinkan pakattua, oli kello jo yli puolenpäivän. Pilvet olivat aamupäivän aikana suurimmaksi osaksi väistyneet ja aurinkokin alkoi vähän lämmitää. Tälle etapille varatuista 12 päivästä kaksi oli tuhlattu. Nyt oli aika aloittaa tositoimet. Jatkoin Haltin reittiä pitkin idän suuntaan. Tuuli oli todella kova ja viileä, joten laitoin pipon päähän. Oltiinhan sitä jo/vasta heinäkuun puolivälissä eli kesä oli käytännössä vasta alkamassa/ jo ohi (valitse jompi kumpi). Pari vanhempaa kalastajaa istui polun varrella nuotiolla kahvia keittelemässä. Vaihdoin heidän kanssaan muutaman sanan ja jatkoin taas matkaa. Pienen matkan päästä ylitin Tsahkaljärveen laskevan joen. Tässä kohtaa oli heitettävä hyvästit Kalottireitin hyville merkinnöille ja vaivattomuudelle, joista olin saanut nauttia reilusti toistakymmentä päivää. Tarkoitukseni oli jatkaa nyt itään Termisjärvelle. Sieltä matka jatkuisi edelleen itään Poroenolle, mistä kääntyisin etelään. Ihmisiä en tällä etapilla varmasti montaa tapaisi. Polku jatkui Termisjärven suuntaan, mutta katosi pian näkyvistä. Pitkästä aikaa joutui vähän suunnistamaan. Maasto oli kohtalaisen helppoa, joten kompassisuunnalla jatkoin matkaa. Edessä olevien tuntureiden huiput tulivat pian näkyviin ja niiden avulla suunnistus olikin jo todella helppoa. Reitti oli yön sateen jäljiltä osittain melko märkä ja osa puroista näytti suorastaan tulvivan, mutta uudet saappaat jalassa matka jatkui kuivin jaloin. Saappat tuntuivat mukavilta jalassa, mutta vähän jännitti silti, miten näin pitkästä reissusta selvittäisiin. Pysähdyin hetkeksi taukoilemaan ja lähettämään viimeiset sosiaalisen median viestit tältä päivältä – ja mahdollisesti koko etapilta. Suuria odotuksia matkapuhelinverkon kattavuudesta ei tällä pätkällä ollut. Somettelun jälkeen suljin kännykän ja jatkoin patikointia kohti Termisjärveä. Jossain vaiheessa pääsin taas polulle ja lopulta oikein mönkijäuralle. Matkanteko oli kohtuullisen vauhdikasta ja Termisjärven autiotupakin tuli näkyviin. En viitsinyt enää tässä vaiheessa pysähtyä lounaalle vaan jatkoin matkaa. 14 kilometrin ja hieman alle viiden tunnin patikoinnin jälkeen saavuin Termisjärven autiotuvalle. Tupa oli tyhjillään ja melko viileä, joten heti alkajaisiksi poltin pienen pesällisen puita. Päivän urakka oli ollut kohtalaisen helppo, mutta nälkä oli silti kova. Samalla, kun ateria hautui kattilassa, laitoin märkiä varusteita kuivumaan. Tupa oli aika saastaisessa kunnossa, joten siivoilin sitä hieman. Tuvalle tullessani tuuli oli vielä kova, mutta iltaan mennessä se oli laantunut. Päätin vielä pestä päivän pyykit, kun en muutakaan tekemistä keksinyt. Lopulta olin sen verran väsynyt, että menin laverille maate. Lueskelin vielä jonkin aikaa, kunnes uni tuli. Päivämatka: 14 km Yhteensä: 484 km Päivä 34 Termisjärvi–Tenomuotka Yön aikana kolme kalastajaa saapui tuvalle. Olin hölmönä jättänyt tavarani vähän miten sattuu, joten nousin ylös ja keräsin kamani yhteen paikkaan. Loppuyö meni huonosti nukkuen ja heräillen. Kuuden aikaan nousin ylös ja keitin aamupuuron. Koitin olla hissukseen, etteivät muut heräisi. Seitsemän jälkeen pakkasin rinkkani ja vaihdoin muutaman sanan metelöintiini heränneen kalamiehen kanssa. Puoli kahdeksalta astuin ulos tuvasta aurinkoiseen aamuun. Pieni tuulenvire kasvoilla starttasin kohti itää. Hetken aikaa jaloissa tuntui eilinen pätkä ja uudet kengät, mutta kymmenessä minuutissa jalkapohjat olivat vetreät ja valmiina uuteen päivään. Kuljin Termisjärven rantaa pitkin kohti auringonnousua. Termispahdan jylhät rinteet järven toisella puolen toivat hieman haikeutta mieleen. Tähän päivään oikeastaan päättyisi tämän vaelluksen ns. suurtunturiosuus. Toki pienempiä tuntureita oli vielä luvassa, ihan reilustikin. Maasto oli kuitenkin muuttumassa ja yli tuhannen metrin mäet olivat jäämässä taakse. Tarkoitus oli tänään kävellä niin lähelle Tenomuotkan autiotupaa kuin mahdollista. Kilpisjärvellä tarkistamani sääennusteen mukaan sateita oli luvassa useammalle päivälle ja siksi päätin pitää autiotuvat lähellä. Teltassa kuivattelu kun on melko ikävää puuhaa. Nyt sain kuitenkin vielä nauttia auringonpaisteesta. Polku oli helppokulkuinen ja maiseman muuttuminen jopa virkistävää. Maailma alkoi taas muuttua harmaasta vihreäksi. Kuutisen kilometriä sain nauttia helposta etenemisestä, kunnes oli jälleen aika jättää polut ja siirytä tiettömille taipaleille. Pienen soisen pätkän ja lyhyen kivikkonousun jälkeen helpotti taas hetkeksi. Tiheimpiä varvikoita väistellen jatkoin kohti Kaitsajokea. Joen ylitys ei onnistunut saappaat jalassa. Tai ehkä sellainenkin kohta olisi voinut löytyä, mutta saappaiden poisottaminen ei ollut kovinkaan suuri vaiva. Ylityksen jälkeen jäin istuskelemaan kivelle ja valmistin itselleni "herkullisen" nuudelikeiton. Takana oli kymmenisen kilometriä ja taivaalle oli alkanut keräänytä jo reilusti pilviä. Kauempana etelässä ja lännessä Termisjärvellä näytti jo tulevan kunnollisia sadekuuroja. Lähdin kävelemään sadetta pakoon. Tasaista ja sopivan pehmeää maastoa oli todella mukava kävellä. Vaikka kuinka lujaa kävelin, sadepilvet olivat silti nopeampia. Sadekuurot lähestyivät uhkaavasti ja lopulta pysähyin, vedin laavukankaan kireäksi ja ryömin alle. Kun sade alkoi, minä lueskelin kirjaa, söin suklaata ja kuuntelin sateen ropinaa. Matka jatkui harmaissa merkeissä kohti itää. Hieman ennen Cohkkaborrin pikku nyppylää oli aika juhlistaa virallista puolimatkan krouvia. Täynnä oli siis kiitettävät 500 kilometriä. Tällä kertaa onnittelujoukko ei ollut päätähuimaava eikä kännykkäverkkoakaan yltänyt näin syvälle erämaahan, joten seremoniat jäivät kovin vaisuiksi. Omassa mielessäni Kilpisjärvelle saapuminen oli ollut se puolenvälin saavutus. Palkinnoksi tähän astisesta työstä soin silti itselleni kymmenen minuutin tauon, jonka jälkeen matka jatkui taas. Jatkoin edelleen melko suoraan kohti itää ja Tenomuotkan auotiotupaa. Kävelin Njárgavárrin läpi ja sitten Reittijärveen laskevan Avzzasjohkan yli. Hetken aikaa kuljin Raittijärveltä pohjoiseen kulkevia polkuja pitkin, kunnes jatkoin taas poluttomaan tunturiin. Mittarissa oli tälle päivälle jo 25 kilometriä ja jalkapohjat alkoivat olla jo aika tulessa. Päätin silti jatkaa vielä matkaa ja olin jo oikeastaan varma siitä, että kävelisin tänään autiotuvalle asti. Tuntureilla pystytin vielä toistamiseen laavukankaan suojaksi, kun kova sadekuuro näytti tulevan ylle. Kovin sade ei tullut aivan päälle, mutta tauko teki silti hyvää. Tankkasin leipää ja tietysti myös suklaata. Otin myös saappaat pois jalasta ja hieroin vähän koville joutuneita jalkapohjia. Puolen tunnin tauon jälkeen matka jatkui jälleen. Suuntasin Buollánvárrin ja Lovttogielas-tuntureiden välistä kohti Poroenoa ja autiotupaa. Ilta-aurinko paistoi hienosti Käsivarren erämaassa. Olin aivan loppu, kun kuljeskelin Karravaaran pohjoisrinteillä. Poroeno näkyi jo eikä autiotuvalle ollut enää kuin kilometri. Toisaalta takana oli jo se reilut 35 kilometriä eli ei mikään ihme, että voimat olivat vähän huvenneet. Vähän ennen iltakymmentä saavuin tuvalle. Takana oli 37 kilometriä ja aikaa olin saanut kulumaan reilut 14 tuntia. Aivan typerän pitkä päivämatka, mutta toisaalta sen ansiosta huomenna olisi vapaapäivä. Tuvan eteinen oli ikäväkseni aivan täynnä hyttysiä. Myös tuvassa riitti ötököitä, mutta muutaman minuutin jälkeen ötökät oli hoidettu ja sain istuskella rauhassa pöydän ääressä. Väsyneenä valmistin itselleni vielä päivällisen ja sytytin tulet kamiinaan. Ruokailun jälkeen meninkin sitten suoraan nukkumaan. Päivämatka: 37 km Yhteensä: 521 km Päivä 35 Tenomuotka Heräilin aamulla kahdeksan aikaan ja edessä oli ansaittu vapaapäivä. Nousin ylös ja ja heti lattialle astuessani meinasin kuolla jalkapohjista tulleeseen kipuun. Otin pari varovaista askelta lisää ja hiljalleen jalat vetreytyivät. Kun jalat oli saatu kuntoon, kävin laittamassa tulet kamiinaan ja kahviveden kiehumaan. Tämän aamun aamukahvin sain nauttia täysin rauhassa hiljalleen lämpiävässä tuvassa syvällä erämaassa. Kävin aamupalan jälkeen hieman ulkoilemassa ja verryttelemässä jalkojani. Jalkapohjat eivät selkeästi olleet vielä tottuneet uusiin saappaisiin. Eipä toisaalta ihme. Miksi ihmeessä piti kävellä tuollainen jäätävä päivämatka heti toisena saapaspäivänä? Huomenna aamulla olisi vuorossa Poroenon ylitys. Olin tutkinut kotona netissä mahdollisia ylityspaikkoja ja tullut siihen tulokseen, että minun olisi järkevintä ylittää joki jostain tuvan paikkeilta. Tenomuotkan kohdalla Poroeno on todella leveä ja matala, joten en uskonut ylittämisen tuottavan ongelmia. Löysin hyvän lähtöpaikan ja päätinkin hypätä huomenna niiltä kohdin veteen ja kahlata sitten sieltä, mistä parhaalta tuntuisi. Tutkimusretken jälkeen palasin tupaan lounastamaan. Ruuan jälkeen koitin kiivetä katolle fiksaamaan voimistuneessa tuulessa kolisevaa savupiippua, mutta en kovasta yrityksestä huolimatta keksinyt turvallista reittiä ylös. Täällä kun onnistuisi putoamaan katolta ja katkaisemaan jalkansa, niin aika hankalaksi voisi loppuelämä mennä. Apu ei olisi mitenkään lähellä. Tuvan vieraskirjassa oli viesti kahdelta melojalta, jotka olivat kaatuneet joessa ja menettäneet suurimman osan ruuasta. Viestissä luki, että he olivat jatkamassa jalkaisin joenvartta etelään. Heillä oli mukanaan enää vain vähän ruokaa ja toinen heistä oli lisäksi sairastunut. Viestin lopussa he pyysivät apua. Viesti oli päivätty edelliselle vuodelle, joten minusta ei olisi enää apua. Pahaa teki miettiä kavereiden tilannetta. Toivottavasti he olivat törmänneet ihmisiin jo ennen yli 70 kilometrin päässä olevaa Markkinan kylää. Loppupäivä menikin oikeastaan kokonaan tuvassa leväten ja tankaten. Jaloissa tuntui ikävältä joka kerta, kun hetken levon jälkeen nousin taas jaloilleni. Toivottavasti huomenna jalkapohjat olisivat jo vetreämmät. Iltaa viettäessäni olo oli jopa hieman yksinäinen. Melojien viesti sai miettimään kuinka syvällä erämaassa nyt olinkaan. Todennäköisyys sille, että tuvalle eksyisi joku toinen vealtaja, oli aika pieni. Nostatin fiilistä kuuntelemalla vähän musiikkia, syömällä suklaata ja juomalla ainoan Kilpisjärveltä mukaan ottamani Lapparin. Laiskan päivän jälkeen uni ei meinannut tulla millään. Onneksi huomenna pääsisin taas liikkeelle. Vapaapäivä Yhteensä: 521 km Päivä 36 Tenomuotka–Munnikurkkio Nousin ylös hieman ennen kello kahdeksaa. Jalkapohjat olivat edelleen todella jumissa, mutta ehkä tämänpäiväinen kävely toisi hieman helpotusta. Ehkä ei. Joka tapauksessa nyt oli aika valmistautua päivän urakkaan kunnon aamupalalla. Vähän ennen kymmentä suljin autiotuvan oven ja suuntasin Poroenon rantaan. Sitten ei muuta kuin kengät kaulalle, housut reppuun ja jokeen kahlaamaan. En ollut ottanut tällä reissulla mukaan mitään ylityksiin sopivia kenkiä, joten laitoin lenkkarit jalkaan. Aiemmat ylitykset olin oikeastaan poikkeuksetta mennyt avojaloin. Norjan ja Ruotsin puolella joet olivat täynnä pyöreää ja sileää kiveä, mikä tuntui suorastaan mukavalta jalkapohjaa vasten. Viimeisin ylitykseni eiliseltä oli kuitenkin ollut sen verran hankala, että päätin nyt käyttää kenkiä. Olihan tämä joki moninkertaisesti leveämpikin. Joen ylitys oli lopulta melko helppoa. Mitään riskejä en halunnut ottaa, joten kuljin aivan hissukseen. Alussa ja lopussa oli hieman syvempää, mutta homma sujui ongelmitta. Reilu puoli tuntia siinä tuhraantui kolmensadan metrin matkaan. Vastarannalla, aivan Norjan rajalla heitin taas saappaat jalkaan ja jatkoin joen suuntaisesti kulkevaa polkua pitkin etelään. Pilvisessä säässä oli mukava kulkea, kun ei ollut liian kuuma. Sadekaan ei näyttänyt todennäköiseltä. Muutenkin eilisen luppopäivän jälkeen oli mahtavaa olla taas liikkeellä. Maasto oli helppokulkuista polkua, joka välillä leveni mönkijäuraksi. Poroaidan kohdalla laskin rinkan selästä ja lähdin käymään parin sadan metrin päässä joella katsomassa Pirunporttia. Erityisen hyvää kuvauspaikkaa en löytänyt, mutta olihan koski aika hieno. Muutenkin jokimaisema oli mukavaa katseltavaa. Lounastauon pidin siinä yhden maissa. Lounaan ajaksi oli ensimmäistä kertaa pystytettävä teltta. Ei sateen suojaksi vaan hyttysiä vastaan. Ötököitä oli ilmestynyt jostain aivan järkyttävä määrä. Teltan suojissa sen sijaan oli mukava makoilla, eikä pystyttämiseen mennyt kuitenkaan kuin se viitisen minuuttia. Ehdottomasti vaivan arvoinen. Matka jatkui edelleen polkua pitkin muutaman sadan metrin päässä joesta. Kuulin takanani kolinaa, minkä ensin ajattelin ihmisen aiheuttamaksi. Aika pian tajusin kuitenkin, että kyseessä oli kello kaulassa kulkeva poro. Pian koko perhe näkyi takanani polulla. Porot olivat kulkemassa samaan suuntaan ja niillä vaikutti olevan kovempi kiire, joten päästin perheen edelleni. Kilometrin päässä hiekkaisella harjulla porot olivat levähtämässä ja minä siirryin jälleen johtoon. Selkeää kisailun meininkiä hommassa oli, kun porot hetken päästä jälleen painelivat ohi. Tämän jälkeen en niitä enää tavoittanut. Hyvän päivämatkan kuljettuani näkyi edessä pienen mäen päällä masto. Kokeilin heti, josko kännykkä löytäisi verkon, mutta eihän se tietystikään onnistunut. Masto oli Munnikurkkion entisellä rajavartioasemalla Poroenosta Lätäsenoksi muuttuneen joen vastarannalla, eikä ollut tietenkään normaalissa siviilikäytössä (eikä ehkä enää edes viranomaiskäytössä). Lähellä Munnikurkkiota polku katosi ja edessä oli pieni soinen alue. Kävin ensin tutkimassa, oliko karttaan merkityssä paikassa venettä, jolla olisin voinut käydä joen toisella puolella katselemassa entistä Rajavartioasemaa. Venettä ei kuitenkaan löytynyt, joten matka jatkui suon yli ja taas takaisin joen rantaan. Pilvinen sää muuttui illalla puolipilviseksi ja aurinko alkoi lämmittää ihan kunnolla. Löysin joen rannalta loistavan telttapaikan, joten lopetin päivän vaelluksen siihen. Harmittavaisesti hyttysiä oli jälleen aivan tajuttomasti, mutta sille nyt ei mitään mahtanut. Hyttysmyrkky piti onneksi suurimman osan erossa. Auringon paisteessa oli mukava levähtää ja laittaa ruokaa. Jokunen hyttynen laskeutui vapaaehtoisesti ruokaani, mutta muuten ulkona oli mukava istuskella kosken kohistessa parin kymmenen metrin päässä. Eiliseen verrattuna olo oli selkeästi parempi. Ehkä se voi olla niinkin pienestä kiinni kuin aurinkoisesta säästä tai esimerkiksi hyvästä telttapaikasta. Ruuan valmistuessa ripustin Poroenon ylityksessä "hieman" kostuneet lenkkarit kuivumaan ja kävin joella pesulla. Sitten siirryin sisätiloihin eli telttaan ruokailemaan. Aurinko oli lämmittänyt teltan mukavan lämpöiseksi. Lueskelin illalla kirjaa kosken kuohuessa ja hyttysten inistessä taustalla. Lisäksi tutkiskelin tulevien päivien reittiä Palojärvelle. Maasto oli muuttumassa huomattavasti soisemmaksi ja siksi pitikin hiukan enemmän miettiä, mitä reittiä kulkeminen olisi helpointa. Norjan rajaa pitkin kulkeva poroaita oli todennäköisesti helpoin vaihtoehto ainakin Puusasvaaralle asti. Aidan vieressä kun kulkee lähes varmasti jonkinlainen polku. Suurpiirteisen suunnittelun jälkeen päivä oli pulkassa. Päivämatka: 16 km Yhteensä: 537 km Päivä 37 Munnikurkkio–Nierivaara Heräsin aikaisin aamulla aurinkoiseen keliin. Kävin rannassa pesulla ja nautiskelin maisemista. Hyttysiäkin tuntui olevan selkeästi vähemmän liikkeellä. Tänne voisi hyvin tulla joskus kiireettömämmälläkin aikataululla vaikka kalastelemaan. Oma virveli oli nyt viidettä vaelluspäivää mukana ilman ainuttakaan heittoa. Eikä tänäänkään varmaan jaksaisi kalastella. Tällaisella reissulla, kun ruuan määrä on tarkkaan laskettu ja sitä on monta kiloa repussa, ei välttämättä tee mieli kalastaa. Mitä enemmän kalaa syöt reissussa, sitä enemmän jää ruokaa kannettavaksi rinkkaan. Nostin rinkan selkään jo ennen aamu yhdeksää ja otin suunnan kohti Norjan rajaa. Soista maastoa oli edessä runsaasti, joten oma reittini kulkisi seuraavat päivät rajalla kulkevan poroaidan läheisyydessä. Poroaidalle päästyäni olo tavallaan helpottui, kun suunnistamisen kanssa ei tarvinnut enää stressata. Nyt edessä olevalta reitiltä oli aivan mahdotonta eksyä. Toisaalta aika ankealtahan tuo edessä oleva suora näytti. Edessä näkyi jo myös ensimmäinen kunnollinen suo. Alkumatka antoi hyvän kuvan siitä, mitä seuraavina päivinä olisi luvassa. Jo ensimmäisen suon ylitys oli haastavaa. Tällä kertaa homma onnistui kuivin jaloin, eikä tarvinut lähteä kiertämään. Vaelluskengillä olisin kyllä joutunut kiertämään kauempaa. Matka jatkui Okkivaaran yli. Okkivaaran ja Nierivaaran välinen maasto oli todella surkeaa kulkea. Suot olivat märkiä ja kumisaappaan varsi ei meinannut aina riittää. Poroaidan viressä ei ollut läheskään aina pitkospuita, vaikka itse olin jostain syystä vähän niin olettanut. Hyttysiä riitti ja takanani synkät pilvet lähestyivät minua hitaasti, mutta varmasti. Kaiken lisäksi Munnikurkkiolla täyttämäni vesivarat alkoivat ehtyä, enkä uskonut löytäväni hyvää vesipaikkaa vielä vähään aikaan. Tosinaan soiden yli pääsi helpommin, mutta välillä suon kansi "hyllyi" niin pahasti, että tuntui kuin olisi kävelleyt ilmapatjalla järven päällä. Itse en ole soilla juurikaan liikkunut, joten en ollut aivan varma, olisiko tällaisessa tilanteessa suon läpi mahdollista pulahtaa. Yleensä, jos tilanne vaikutti vähänkään epävarmalta, lähdin kiertämään suon ympäri. Seuraavaksi vastaan tuli suo, joka oli niin upottava, että se oli pakko kiertää. Kömmin poroaidan ali Norjan puolelle ja lähdin kiertoreitille. Jännittävyyttä lisäsi se, että olin nyt kartan ulkopuolella, tuntemattomassa maastossa. Kovinkaan dramaattinen tilanne ei silti ollut, koska kävin maksimissaan vain noin kilometrin päässä poroaidasta ja se oli oikeastaan jatkuvasti näköetäisyydellä. Kun suo oli lähes kokonaan kierretty, oikaisin vielä kompassisuunnalla pienen metsikön läpi takaisin aidalle. Sadetta ei ollut vieläkään tullut taivaalta, mutta edelleen tilanne näytti uhkaavalta. Vaihdoin suon kierron jälkeen taas Suomen puolelle, koska aidan vieressä oli helppokulkuinen mönkijäura. Pian edessä oli jälleen kuitenkin suo ja mönkijäura katosi kuin tuhka tuuleen. Tämäkin suo upotti ihan kunnolla, mutta pääsin kuin pääsinkin yli kuivin jaloin. Osittain suon läpi kiemurteli kuivempia mättäitä, joita pitkin pääsi "helposti" kulkemaan. Lisäksi mättäiltä löytyi muutama kymmenen hillaa. Enemmänkin olisi löytynyt, mutta olin melko poikki enkä viitsinyt alkaa rinkka selässä kauheasti kumartelemaan. Tauko olisi tietysti tehnyt hyvää, mutta olin niin varma sateen tulosta, että halusin päästä mahdollisimman pian päivän telttapaikalle. Ennen Nierivaaraa oli "aivan yllättäen" vielä ylitettävä pari suota ja Haukilompolosta Norjan puolelle laskeva pieni joki. Saappaan varsi riitti juuri ja juuri joen ylitykseen. Joen vesi näytti juomakelpoiselta, joten päätin lopettaa päivän urakoinnin tähän. Lisäksi näytti siltä, että seuraavat juomavedet saisin todennäköisesti vasta reilun kymmenen kilometrin päästä. Maasto oli aika märkää, joten jouduin kävelemään vielä kilometrin verran ylös Nierivaaran rinnettä. Pystytin teltan kuivalle paikalle melko lähelle poroaitaa. Ei mikään unelmapaikka, mutta sai kelvata. Vedin teltan päälle vielä laavukankaan, koska en ollut edelleenkään varma teltan vedenpitävyydestä. Kilpisjärven tilannetta en halunnut kokea enää uudelleen. Päivä oli ollut tosi raskas, vaikka olin ollut liikkeellä ihan tavalliset kahdeksan tuntia. Siksi meninkin oikeastaan saman tien telttaan sisään ja aloin keitellä ruokaa. Hyttysiä oli ollut tänään ilmassa todella paljon, joten olin jättänyt lounastauon kokonaan väliin. Nälkä oli aivan älyttömän kova ja jälkkäriksi tulikin ahmittua kokonainen suklaalevy. Ruokailun jälkeen saapui ylle lähes koko päivän minua jahdannut sade. Tällä kertaa minä selviydyin kisasta voittajana ja sain nautiskella sateen ropinasta lämpimässä makuupussissa. Lueskelin kirjaa vielä reilun tunnin verran ja tulipa sitä kuunneltua muutama biisikin. Uni tuli illalla leikiten. Päivämatka: 19 km Yhteensä: 556 km Päivä 38 Nierivaara–Puusasvaara Aikainen nukahtaminen "kostautui" aikaisella heräämisellä. Tänä aamuna heräsin siinä viiden maissa. Toisaalta mitäpä merkitystä sillä oli, kunhan oli nukkunut hyvin. Tai edes kohtalaisesti. Ensimmäiset tunnit olin nukkunut kuin tukki, mutta muutama viimeinen tunti kuluikin sitten enemmän tai vähemmän valveilla. Aamutoimien jälkeen purin leirin, pakkasin rinkan ja lähdin vielä täyttämään vesipullot kilometrin päässä joella. Edessä oli jälleen poroaidalla kulkeva, hieman eilistä vähemmän soinen etappi ilman juomatäydennystä. Niin että oikein hauskaa matkaa vaan minulle. Kello 7.25 lähdin kapuamaan ylös kohti Nierivaaran huippua. Alkumatkasta oli vielä hieman märkää, mutta pian maasto muuttui kuivemmaksi. Ylämäestä huolimatta kulkeminen oli mukavaa, kun ei tarvinnut enää tarpoa suossa. Keli oli pilvinen, mutta poutainen. Lämmintä oli vaellukseen sopivat kymmenisen astetta. Nierivaaran huipulta oli hienot näkymät joka suuntaan. Soita, metsiä ja matalia vaaroja silmän kantamattomiin asti. Tänään minun oli tarkoitus kävellä Puusasvaaran autiotuvalle, minne matkaa olisi reilut 15 kilometriä. Vaellus sujui hyvän kelin ja kohtuullisen helpon maaston takia nopeasti. Myös tuleva tupailta sai vauhtia jalkoihin. Eikä sitä tiedä, vaikka törmäisin tuvalla muihin vaeltajiin. Seura tulisi kyllä tarpeeseen. Olihan viimeisestä minkäänlaisesta ihmiskontaktista kulunut nyt jo yli neljä vuorokautta. Vaarojen laella vaellus sujui hienosti. Katsellessani alas olin tyytyväinen, että olin valinnut poroaidan lähellä kulkevan reitin sen sijaan, että olisin kulkenut Lätäsenon vartta. Alhaalla suosokkelot vaikuttivat täysin läpipääsemättömiltä. Kymmenisen kilometriä sain kävellä helppoja maastoja, kunnes olin jälleen laskeutunut alas vaaroilta ja edessä oli ensimmäinen suo. Ensimmäinen ylitys oli helppo, mutta juuri ennen Puusasvaaraa edessä oli kilometrin pituinen suotaipale. Homma näytti aivan toivottomalta. Poroaita koukkasi suon kohdalla Norjan puolelle, mutta reitti näytti todella upottavalta eikä pitkoksia ollut. Päätin itse lähteä koittamaan hieman lännempää, koska siellä suo vaikutti kuivemmalta ja lisäksi siellä kiemurteli siellä täällä kuivia kumpareita. Jonkun matkaa edettyäni löysin suolta vanhat lahonneet pitkoksen jäänteet. Puut olivat todella huonossa kunnossa ja osa niistä oli uponnut suohon kokonaan, mutta arvelin silti valinneeni oikean reitin. Uskoin, että täältä löytyisi reitti suon toiselle puolelle Kiertelin suolla kuivia kohtia pitkin ristiin rastiin. Välillä kuljin kuivilla kumpareilla, välillä lahonneilla pitkospuilla ja välillä olin saappaan varsia myöten suossa. Hetken päästä vastassa oli kolme metriä leveä joki. Oliko edessä uintireissu? Olisiko sittenkin pitänyt mennä poroaitaa pitkin? Kiertelin joen rantaa pitkin ja sieltä täältä löytyi pitkospuun taikka mahdollisesti sillan kappaleita. Lopulta löysin kohdan, jossa silta oli todennäköisesti aikanaan ollut. Hieman pinnan alapuolella oli suuri tukki, joka vaikutti tukevalta. Sitä pitkin ei ollut kuitenkaan mitään mahdollisuutta ylittää jokea, koska tukki oli kallellaan ja aivan jäätävän liukas. Siksi kävin etsimässä aiemmin joessa näkyneen pitkospuun kappaleen ja rakensin itselleni sillan. Lankku oli liukas kuin mikä, mutta yli selvittiin silti kommelluksitta. Minusta tuntuu, että kuvassa "silta" näyttää paljon huterammalta kuin mitä se oikeasti oli. Toisaalta voi myös olla, että muistan väärin ja se oli juuri niin hutera kuin miltä se kuvassa näyttää. Joen ylityksen jälkeen seikkailin suolla vielä jonkin aikaa ja pysähdyin pari kertaa poimimaan muutaman hillan nälkääni. Sitten homma oli ohi. Suon ylitykseen oli mennyt melkein kaksi tuntia aikaa ja jalat alkoivat olla aivan loppu. Nälkäkin oli kova. Matkaa autiotuvalle oli enää nelisen kilometriä, joten jatkoin patikoimista. Märkää maastoa jatkui vielä jonkin aikaa suon jälkeenkin, kunnes aloin nousta ylös Puusasvaaran rinnettä. Maisemat taaksepäin suolle olivat hienot, mutta vähän ihmetytti, miten olin selvinnyt suon yli kuivin jaloin. Sen verran hankalakulkuiselta tuo näin kaukaa katsottuna näytti. Jatkoin rinnettä ylöspäin ja käännyin hieman viistosti lounaan suuntaan. Tarkoitukseni ei ollut päästä vaaran huipulle, vaan saada autiotupa näkyviin, jotta voisin suunnistaa suoraan tuvalle. Tuvan punainen katto tulikin pian näkyviin ja minä lähdin jatkamaan alas kohti tupaa. Kello oli aika tarkkaan kaksi päivällä, kun saavuin Puusasvaaran autiotuvalle. Fiilis oli mahtava, mutta väsynyt. Nyt oli kunnolla aikaa levähtää, rauhoittua ja tankata huomista varten. Ihan alkajaisiksi kävin ulkona tekemässä vähän puita ja sytytin tupaan pienet tulet. Pikkuhiljaa lämpö hiippaili tupaan. Koska nälkä oli kova, päätin tehdä päivälliseksi tarkoitetun ruuan jo nyt ja jättää nuudelikeiton iltaa varten. Ensin oli kuitenkin saatava vettä ruuanlaittoa varten, joten lähdin parin sadan metrin päähän Puusasjoelle. Vettä oli hankala päästä hakemaan, koska maasto joen lähellä oli märkää ja upottavaa, mutta onnistuihan se lopulta. Vesi ei ollut aivan kirkasta, mutta arvelin sen olevan ainakin keitettynä juomakelpoista. Palasin täyden ämpärin kanssa tuvalle. Jälkeenpäin sain tietää, että tuvan lähellä pitäisi olla myös lähde. Minun kartaani sitä ei oltu ikävä kyllä merkitty, mutta mitäpä tuosta. Ruuan jälkeen lähdin ulos pesemään pyykkiä ja peseytymään myös itse. Uimaan en viitsinyt mennä, sen verran hankalaa pajukkoa joen rannassa oli. Jätin pyykin pesuvatiin muhimaaan ja lähdin itse takaisin sisään kahville. Kahvia nautiskellessani luin tuvan vieraskirjaa ja tajusin, että todennäköisyydet toisen ihmisen tapaamiseen tällä tuvalla olivat äärimmäisen pienet. Autiotupa vaikutti olevan lähinnä talvikäytössä ja vieraskirjamerkintöjä aikaisemmilta kesiltä oli vain kourallinen. Tämäkin ilta kuluisi siis yksin omien ajatusten kanssa. Onneksi mukana oli luettavaa ja kuunneltavaa. Pari tuntia oli kulunut lounaasta, kun taas oli jo nälkä. Päätin käydä vielä nopeasti huuhletemassa pyykit ennen ruokailua. Ripustin pyykit tuvan kattoon kuivumaan ja aloin keittää nuudeleita. Ruoka maistui jälleen hyvin ja lisäksi oli aivan pakko syödä pieni annos suklaata, vaikka olin eilen syönyt kahden päivän annoksen. Ehkä huomenna olisin ilman. Tai viimeistään sitten, kun sulkaata ei enää olisi. Lämpimässä tuvassa oli mukava loikoilla ja viettää iltaa. Jälleen kerran ilta kului lueskellen ja seuraavan päivän reittejä tutkiskellen. Ja jälleen kerran soin itselleni myös muutaman kappaleen musiikkia. Eiköhän se akku vielä jonkin aikaa kestäisi. Nyt oli perjantai-ilta ja viimeksi olin jutellut toisen ihmisen kanssa maanantaiaamuna. Kännykkäyhteyden olin saanut viimeksi sunnuntaina. Vähän alkoi ehkä jo päässä viirata tämä yksinolo. Tiesin kuitenkin, etten todennäköisesti tapaisi ketään ennen etapin päätepistettä Palojärveä. Tästäkin huolimatta olin kohtalaisen hyvällä tuulella ja menin nukkumaan leppoisin mielin. Päivämatka: 16 km Yhteensä: 572 km Päivä 39 Puusasvaara–Stuorrahanoaivi Heräilin siinä seitsemän aikaan melko viileästä tuvasta ja kävinkin heti alkajaisiksi tekemässä tulet kamiinaan. Olin ajatellut, että tupaan voisi tulla suurikin määrä hyttysiä yön aikana, mutta ihan rauhassa sain onneksi olla. Kun tupa oli vähän lämmennyt, keittelin itselleni puurot ja kahvit. Minkäänlaista kiirettä polulle ei ollut. Aamupalan jälkeen kävin tekemässä polttopuita seuraaville käviöille. Hetken aikaa tuvassa laiskoteltuani huomasin olevani jälleen nälkäinen. Päätin syödä vielä lounaan tuvassa ja lähteä vasta sen jälkeen jatkamaan matkaa. Ruokailun, pakkaamisen ja siivouksen jälkeen kello oli jo puoli yksi. Painoin oven perässäni kiinni ja lähdin polkua pitkin ylös Puusasvaaralle. Keli oli lämpimämpi kuin eilen ja aurinkokin pilkisti aina silloin tällöin pilvien välistä. Pariin päivään ei aurinko ollut juuri näyttäytynyt, joten nyt oli nautittava joka hetkestä. Hikihän siinä tuli ylöspäin kiivetessä, mutta mitäpä siitä. Hieman ennen Puusasvaaran huippua lähdin pois polulta oikaisemaan kohti poroaitaa. Viimeiset kolme päivää olin tullut rajaa pitkin etelään päin ja tänään matka jatkuisi itään edelleen Suomen ja Norjan rajalla kulkevaa poroaitaa seuraillen. Olin nyt paikassa, jossa suomineidon käsivarsi taittuu "olkapääksi" tai "kyynärtaipeeksi", kumpi se sitten onkaan. Luvassa oli hieman edellisiä päiviä mäkisempää maastoa, mikä ei oikeastaan haitannut. Ylhäällä maisemat olivat hienot eivätkä hyttyset häirinneet niin pahasti. Ja tietysti vastassa oli myös muutama Tarvantovaaran erämaa-alueen kiintiösuo. Koko reissun pahimmat suot olivat kuitenkin jo takanapäin, joten vain pari pikku suota oli jäljellä – ei sole poka mikhän! Pienet suopätkät olivat kuitenkin yllättävän märkiä eikä ylitys kuivin jaloin ollutkaan aivan läpihuutojuttu. Näistäkin kuitenkin selvittiin ja löytyipä suolta taas muutama hilla pikkunälkään. Seuraavaksi jätin suot taakseni ja lähdin kiipeämään ylös Urtivaaralle. Vaaran huipulla tuuli melko kovaa, mutta löysin itselleni suojaisan pienen taukopaikan. Söin nopeasti pari näkkäriä ja suklaapatukan. Sitten vuorossa oli jälleen kerran laskeutuminen alas vaaralta. Ja sitten nousu ylös Skierreoaiville. Ja sitten taas alas. Ja seuraavaksi ylös Pitsivaaralle. Kiipeilyä helpotti pilvistynyt ja hieman viilentynyt keli. Silti jaloissa alkoi tuntua aika raskaalta, olihan takana jo reilut 15 kilometriä kohtalaisen mäkistä maastoa. Päätin alkaa katsella itselleni leiripaikkaa. Juomavesi oli lopussa, joten leiripaikan valinta pitäisi tehdä sen ensisijaisesti juomaveden läheisyyden perusteella. Virtaavaa vettä en uskonut löytäväni vielä pitkään aikaan, joten tänään joutuisin tyytymään järviveteen. Eiköhän siitä vähintään keittämällä tulisi aivan juomakelpoista. Edessäni oli vielä yksi puoli kilometriä pitkä suo Härkäjärven pohjoispuolella. Ylitys meni helpommin kuin olisin voinut kauempaa katsoessani kuvitella. Suo oli täysin kuiva, joten pääsin patikoimaan suoraan keskeltä läpi. Leiripaikkaa suo ei silti tarjonnut ja pikkuhiljaa alkoi olla kiire. Etelästä minua kohti oli tulossa todella synkännäköisiä pilviä ja sadetta oli aivan varmasti luvassa. Pilvet vyöryivät päälle, joten nyt oli löydettävä leiripaikka mahdollisimman nopeasti. Ei huvittanut yhtään jäädä sateeseen kastelemaan vaatteita. Kello oli jo seitsemän ja takana pari kymmentä kilometriä taivallusta, joten johan se oli aikakin pysähtyä. Kuin ihmeen kaupalla Stuorrahanoaivin pohjoispuolen kivikossa kävellessäni huomasin unelmapaikan Norjan puolella pienen järven rannalla. Laskin rinkan alas, kiipesin poroaidan yli ja kävin tarkistamassa paikan. Järven vesi oli täysin kirkasta ja mahtavia telttapaikkoja oli joka puolella. Lähdin nopeasti hakemaan rinkkaa sadan metrin päästä ja tulin takaisin järvelle. Vaikka nälkä oli jo todella kova, oli ensin saatava suojaa lähestyvältä sateelta. Päätin jälleen virittää laavukankaan varuiksi teltan päälle. Laavukangasta laittaessani ensimmäiset pisarat alkoivat tipahdella taivaalta. Edessä vaikutti olevan melko kova kuuro, joten kun kangas oli kiristetty, menin suoraan telttaan sadetta pitämään. Kun kuuro oli ohi ja taivaalta tuli enää pientä tihkua, lähdin hakemaan vettä ruuanlaittoa varten. Otin järvestä pullollisen vettä ja tarkistin taivasta vasten veden puhtauden. Näin tuli tehtyä varsinkin järviveden kanssa, mutta silloin tällöin myös virtaavan veden kanssa. Yllätyksekseni vesi ei ollutkaan puhdasta. Se oli täynnä kirkkaan värisiä, noin millin halkaisijaltaan olevia solumaisia "olioita". Hetken aikaa mietin, mitä hittoa sitä nyt tekisi. Päätin olla käyttämättä vettä. Koska en tiennyt yhtään, mistä oli kyse, en halunnut käyttää sitä edes keitettynä. On mahdollista, ettei vedessä ollut mitään vaarallista ja että pelkäsin siis aivan turhaan. En silti halunnut ottaa minkäänlaista vatsataudin riskiä varsinkaan nyt, kun olin yksin matkassa ja reilusti kännykkäverkon ulottumattomissa. Tämä tarkoitti sitä, että minun oli joko lähdettävä etsimään vettä lähialueilta, mikä ei näyttänyt erityisen houkuttelevalta. Todennäköisesti se tarkoittaisi vähintään tunnin reissua eikä mitään takeita puhtaamman veden löytymiselle ollut. Toinen vaihtoehto oli purkaa leiri ja jatkaa matkaa, mutta kartan perusteella seuraava "varma" vesipaikka oli vasta Salvasjärvellä yli 15 kilometrin päässä ja jalkani olivat jo aivan puhki. Siispä valitsin kolmannen vaihtoehdon. Päätin rauhoittua, syödä hieman näkkäriä ja suklaata, ja mennä jo nyt nukkumaan. Tiesin, ettei tässä vielä mitään hätää ollut ja että selviäisin aivan hyvin ilman vettä vielä pitkään. Aamulla lähtisin aikaisin liikkeelle ja kävelisin Salvasjärven autiotuvalle. Sieltä viimeistään löytäisin juomakelpoista vettä. Päivämatka: 20 km Yhteensä: 592 km Päivä 40 Stuorrahanoaivi–Salvasjärvi Heräilin yön aikana muutamaan otteeseen sateen ropistessa laavukankaaseen. Hieman ennen aamukuutta nousin ylös ja söin viimeiset näkkileivän palaset sekä kupillisen kuivaa muromysliä. Jano tietysti vaivasi, mutta olin edelleen aivan hyvissä voimissa. Lepo oli tehnyt hyvää. Kuivahkon aamupalan jälkeen pakkasin kamat kasaan ja lähdin kävelemään kohti Salvasjärven autiotupaa. Sää oli puolipilvinen ja aurinko lämmitti mukavasti muuten melko kylmässä kelissä. Muutaman kilometrin käveltyäni lähdin kaakon suuntaan kohti Tuolvanenää ja karttaan merkittyä polkua. Valtakunnan rajalla edessä olisi ollut muutama suo, jotka halusin välttää. Tämä polku koukkaisi hieman kauempaa etelästä, mutta johtaisi suoraan autiotuvalle. Rinnettä noustessani muutama kymmenen poroa tuijotti tiiviisti tekemisiäni. Pääsin parin kymmenen metrin päähän, ennen kuin lähtivät pinkomaan karkuun. Kolmisen tuntia käveltyäni tajusin, etten ollut pitänyt tänään vielä yhtään taukoa. Mietin hetken pitäisikö vähän levähtää, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Halusin päästä tuvalle ja juomaan mahdollisimman nopeasti. Jalat tuntuivat kantavan vielä oikein hyvin. Ehkä uupumus oli enemmänkin henkistä. Matkan varrella ollut taittunut koivu tuntui kuvaavan fiilistä aika hyvin. Salvasjärven eteläpuolella oleva poromiesten pikkukylä tuli pian näkyviin. Matkaa autiotuvalle oli vielä noin viisi kilometriä. Sadepilviä oli kerääntynyt taivaalle ja vettä näkyi tulevan siellä täällä aika reilustikin. Lisäsin vauhtia. Sade alkoi puolen päivän aikaan noin kilometri ennen tupaa. Vettä tuli koko ajan enemmän, mutta olin jo niin lähellä tupaa, ettei sillä ollut enää merkitystä. Lopulta tupa tuli näkyviin ja pääsin sisälle suojaan sateelta. Laskin rinkan eteiseen, nappasin mukaan vesiämpärin ja lähdin hakemaan heti alkajaisiksi vettä järvestä. Vedessä liikkui pieniä mustia pisteitä, joiden arvelin olevan hyttysen toukkia tai jotain vastaavia. "Ötökät" laskeutuivat suurimmaksi osaksi ämpärin pohjalle, joten sain otettua pinnalta melko kirkasta vettä kattilaan. Päätin silti keittää veden ihan varmuuden vuoksi. Laitoin ruuan hautumaan, minkä jälkeen väsäsin pienet tulet kamiinaan. Hetken päästä tupa oli lämmin ja minulla oli edessäni kunnon annnos lämmintä ruokaa ja höyryävä kupillinen teetä. Niissä ei kovinkaan kauan aikaa tuhraantunut ja keitinkin heti perään itselleni kupillisen kahvia ja loppukattilallisen teetä. Olo oli raukea ja pistin hetkeksi laverille pitkäkseni. Reilun tunnin torkkujen jälkeen heräsin. Hörppäsin kattilaan jäähtyneen teen yhdellä huikalla. Kello oli vasta kolme, joten nyt oli jälleen aikaa levätä. Ulkona sade oli lakannut. Nyt oli hyvä hetki käydä kunnon pesulla järvessä. Viielän kylvyn jälkeen oli mukavaa palata sisään lämpimään tupaan. Puhtaita vaatteita ei oikeastaan enää ollut, joten kävin pesemässä itselleni vaatteet huomista varten. Tämä oli Kilpisjärveltä alkaneen etapin kymmenes päivä (ensimmäinen päivä tosin oli se vapaapäivä Kilpparilla). Se tarkoitti sitä, että aikaa tälle etapille oli varattu aikaa vielä kaksi päivää. Etapin päätepisteeseen oli matkaa enää parikymmentä kilometriä eli yhden päivämatkan verran. Se tarkoitti sitä, että tiedossa oli jälleen vapaapäivä. Koska tänään oli hyvin aikaa levähtää ja kerätä voimia, jatkaisin huomenna Palojärvelle ja viettäisin vapaapäiväni siellä. Päätös oli helppo tehdä, koska suklaa oli lopussa. Sulkaan loppumista suurempi syy oli ehkä kuitenkin se, että halusin nyt todella päästä jo ihmisten ilmoille. Kohta oli kulunut viikko siitä, kun olin viimeksi edes nähnyt toisen ihmisen. Itsekseen höpöttäminen ei enää tuntunut riittävän. Loppupäivä kului syöden, juoden, makoillen, lueskellen ja musiikkia kuunnellen. Musiikin kuunteleminen toi parhaiten helpotusta yksinäisyyteen ja nyt ei tarvinnut välittää akun kulumisesta, koska huomenna sen saisi taas ladattua. Ennen nukkumaanmenoa pistin vielä uudet tulet kamiinaan. Lämpimässä tuvassa oli mukava nukahtaa. Päivämatka: 17 km Yhteensä: 609 km Päivä 41 Salvasjärvi–Palojärvi Eilen tuli taas mentyä todella aikaisin nukkumaan. Niinpä nousin ylös jo heti kuuden jälkeen. Tänään oli edessä parin kymmenen kilometrin matka Palojärvelle. Koska halusin olla ajoissa paikalla, oli päästävä liikkeelle normaalista tupa-aamusta poiketen ajoissa. Aamupalan, kahvin, pakkaamisen ja siivoamisen jälkeen kello oli 9.40. Kilpisjärveltä startanneen etapin viimeinen rykäisy alkoi tästä. Lähdin aluksi samaa polkua etelän suuntaan, mistä olin tullutkin ja käännyin sitten itään päin vievälle mönkijäuralle. Reitin ensimmäiset kilometrit olivat enimmäkseen nousua. Keli oli melko viileä, koska tuuli puhalsi kunnolla puuttomassa erämaassa. Pari sadekuuroakin sain niskaani alkumatkasta. Mönkijäura nousi pikkuhiljaa kohti Roavvoaivin huippua Norjan puolella. Valtakunta vaihtui ja minä jatkoin matkaa. Polku kiersi pienen kierroksen Norjan puolella, mutta lähti lopulta kaartamaan kohti rajaa. Muutaman kilometrin päässä edessä näkyi tie ja siellä täällä vilahti auto. Nyt oltiin todella lähellä sivistystä. Hieman sen jälkeen, kun olin vaihtanut jälleen Suomen puolelle, pysähdyin lounastauolle. Tuuli puhalsi kylmästi, mutta lämmin ruoka piti kropan lämpimänä. Pilviä oli jälleen kerääntynyt runsaasti taivaalle ja sadetta saattaisi olla illemmalla taas luvassa. Hieman kahden jälkeen saavuin tielle. Neljännen etapin maasto-osuus oli nyt ohi ja edessä vielä parin tunnin maantiepatikka. Olihan se tylsää kuin mikä kulkea suoraa tietä kilometritolkulla. Piristystä toivat parin sadan metrin välein vastaan tulleet pienet mainoskyltit, jotka vihjasivat edessäpäin olevasta ravintolasta. Eniten odotin jälleen mahdollista saunakeikkaa. Vajaan parin tunnin taivalluksen jälkeen saavuin Galdotievan leirintäalueelle, missä aioin viettää ainakin seuraavan yön. Täältä pitäisi löytyä myös seuraavan etapin täydennyspaketti. Kun olin varmistanut, että täydennyspaketti oli saapunut perille, kyselin yöpymisvaihtoehtoja. Päätin ottaa täksi yöksi itselleni telttapaikan ja huomiselle vapaapäivälle pienen ja edullisen mökin. Ennen saunavuoroa ostin kaupan puolelta vielä pari olutta ja makkarapaketin. Loistava ilta luvassa siis. Juuri ennen saunavuoron alkamista pilvet väistyivät auringon tieltä ja keli suorastaan lämpeni. Tunnin saunomisen jälkeen siirryin järven rantaan laavulle, missä olikin jo kunnon tulet. Minä liityin seuraan odottamaan hiillosta ja jutustelemaan mukavia. Hetken päästä aloin paistaa itselleni herkkupäivällistä eli paria makkaraa. Aurinko paistoi nyt pilvettömältä taivaalta, mutta vähitellen alkoi silti ilta viiletä. Melkein pari tuntia sain kulutettua aikaa laavulla, kunnes oli aika kömpiä telttaan. Teltta oli mukavan lämmin, kun aurinko vielä paistoi suoraan kohti. Tajusin nyt olevani aivan älyttömän väsynyt – niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämä oli ollut ehdottomasti rankin etappi tähän mennessä. Vaikka päivämatkat olivat olleet yhtä 37 kilometrin pätkää lukuunottamatta kohtuullisia, tunsin silti olleeni lähes joka päivä todella uupunut. Uusissa saappaissa kulkeminen soisessa, pehmeässä maastossa oli verottanut voimia oikein kunnolla. Lisäksi poroaidan vieressä kulkeminen oli ollut aika tylsää hommaa eikä sääkään ollut aivan suosinut. Ehkä eniten oli silti raastanut se, ettei muita ihmisiä näkynyt missään kokonaiseen viikkoon. Jostain syystä se oli ollut tällä kertaa vaikeaa, vaikka usein nautinkin yksin vaeltamisesta. Onneksi edessä oli vapaapäivä ihmisten ilmoilla. Jäljellä olevilla etapeilla oli myös paljon suuremmat todennäköisyydet törmätä muihin vaeltajiin, joten fiilis alkoi ehdottomasti kääntyä parempaan päin. Päivämatka: 21 km Yhteensä 630 km Päivä 42 Palojärvi Heräsin kuumasta teltasta ja nousin nopeasti ulos. Jotain maagista oli tapahtunut, sillä ulkona oli suorastaan lämmin heti aamusta. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila alkoi olla jossain 20 asteen hujakoilla. Kävin leirintäalueen asukkaille varatussa keittiössä tekemässä aamiaisen ja tulin sitten takaisin pakkaamaan tavaroita muuttoa varten. Sain avaimet mökkiin siinä puolen päivän maissa. Neljälle hengelle tarkoitetussa mökissä oli tilaa temmeltää. Kävin hakemassa respasta täydennyslaatikon ja kaivoin sisältä silikonituubin teltan saumojen tiivistystä varten. Sitten teltta pystyyn mökin eteen ja kiertämään läpi teltan kaikki saumat. Päivän mittaan keli oli muuttunut helteiseksi ja tämä taisi olla reissun ensimmäinen päivä, kun ulkona sai olla ilman paitaa. Telttaa fiksatessa tuli suorastaan hiki. Sattui kyllä todella hyvä keli tätä varten, koska vesisateessa homma olisi ollut täysin mahdotonta. Kaiken lisäksi internet ilmoitti, että aurinkoa ja lämpöä oli luvassa vielä useammalle päivälle. Iltapäivällä kävin ravintolan puolella syömässä porokebabin. Aivan taivaallista. Ruuan jälkeen oli vuorossa tiukka setti mökin terassilla, kun valvoin tarkasti teltan saumojen kuivumista. Äärimmäisen rentouttavan päivän kruunasi jälleen sauna muutaman saunaoluen kera. Tänään olin saanut levätä oikeastaan koko päivän ja puitteet olivat olleet täydelliset. Siltikään minua ei harmittanut yhtään, että huomenna kaikki tämä luksus pitäisi jättää taakse. Viimeisen etapin ongelmatkin olivat historiaa. Minä halusin takaisin erämaahan. Vapaapäivä Yhteensä: 630 km

Avainsanat: katto kattila katsella kasvo kartta kappale kansi kangas kamiina kalottireitti kalamies kala kaivaa kahvi kahville kahdeksan kaakko jää jättää järvi jännittää jälkiruoka jälkeenkin jälki juttu jutella juoma juoda juhlistaa jonkinlainen jolla joki join jokiu jatkaa jalka jaksaa itä iskeä internet ilta ilmoittaa ilma ikävä ihminen ihme hätä hän hyttynen hypätä huippu housut homma hoitaa historia hilla hiki hieno hetki herkullinen henkinen helppo heitin heinäkuu harmaa halti haastava fyysinen fiilis etsiä etelä eteinen etappi esimerkki erämaa energia bussi avaimet avain auto autiotupa aurinko ateria aste apua apu annos alku alue alkaisi ali akku ajatus aika aamu aamupäivä aamupala aamukahvi aamiainen omille olut olo olin ohje odotus odottaa näyttää näyttänyt nälkä näkymä nuudeli nuotio nukkua nukkunut nukahtaa nousu kirja kilpisjärvi kilon kilometri kesä kerätä keräsin kenkä kengät kello keli keittää keittiö kaula koski korkealla kokonainen koko kokea koivu norja netti neljä nauttia mökki märkä muuttua muutto muutama muut musta musiikki mukava mitä minä minuutti milli miettiä mieli metsä metri meininkiä media matkasta matka marssi makuupussi maksimi makkara maistua maisema mahtava maasto maailma löytyä lännessä lämpö lämpötila lämmin lämpimämpi lämmittää lähteä läheisyys lähde lumipeite luksus luja luettavaa lukea lounastauko lounas louna lopettaa liukas liikkua leveä lepo lenkkari leiripaikka leiri leipä lankku laittaa käyttää käydä kävisi kävely kävellä kännykkä kylä kylmä kuvitella kuva kuuro kuunnella kuuma kuski kuolla kulunut kulkea kuiva kruunata kroppa kova kourallinen kotona pari palata palanen pakata paketti paitaa paiste paistaa painaa perhe pehmeä puhdas posti poro polku ottaa onni pohjoispuoli pohjoinen pohja pitää pipo pinna pilvi pieni pienempi pestä perjantai päivä pyykit pyykki pysyä puu purkaa puoliväli puolimatka puoli ristiin riski rinne rinkka reppu reitti reissu ravintola raskas ranta punainen puita rajan raja pöytä päätös päästä päähän päivämatka päivällinen rovaniemi tarjoilu taivas sää syö syödä syy syvä suuri suunnitella suunnistus suora suomi suoja suo suklaa sosiaalinen soitin sisätila silta silmä sileä siivous seuraava seura seti selvitä sauna tunti tullessani tuli tuleva tuhka tuhat sateinen sade saavutus saapua saappaat saada ruoka ruotsi ruokailu toukokuu tilata tilanne tiivis tietää tie terassi teltta tee teen tauko tarkoitus tarkoittaa vapaapäivä vapaaehtoinen valtakunta valmistaa valmistautua valmis valita valinta vaiva vaikuttaa vaihtoehto vaihe vaellus vaate vaatteet vaarallinen uusi urakka uni ulkopuolella uimaan törmätä tässä tänne työstä tupa tuuli turku tunturi tuntua tuntea yritys ympäri ylle ylittää yksinäinen yksin väsynyt värisiä välittää vuorokausi vuoro voima voi viimeinen viileä viikko viettää viesti vesi verkko vetää varsi varma varattu


blogivirta.fi