Tänään on 19.10.2018 20:17 ja nimipäiviään viettävät: Uljas ja Viking. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Juha K kirjat:

Elina Loisa: Rajantakaiset (Tammi 2016)

Julkaistu: · Päivitetty:

Elina Loisan romaani Rajantakaiset oli todella positiivinen yllätys. Kiitokset siis ex-avopuolisolle, joka minut teoksen pariin vinkkasi. Ilman häntä en olisi sitä välttämättä löytänyt. Ensiksi on sanottava, että Rajantakaiset -romaanilla on harvinaisen onnistunut nimi. Yhtä aikaa salaperäinen ja uteliaisuuden herättävä ja toisaalta hyvin täsmällisesti kirjan teemat tiivistävä. Ei turhia lupauksia tai toteen käymättömiä mielikuvia vaan teoksen ydin tiivistettynä yhteen sanaan. Romaanissa tärkeää siis ovat erilaiset rajat ja niiden ylittäminen: Raja kuoleman ja elämän välillä. Rajaa syntymän ja elämän välillä. Valtioiden rajat, joiden ylitys voi pahimmillaan jakaa elämän kahtia aikaan ”siellä toisella puolella” ja ”nyt täällä”. Niin on käynyt kirjan päähenkilön Salomen isoäidille Hildalle, joka jatkosodan aikana on joutunut pakenemaan Karjalasta ja synnyttämään lapsensa evakkojunassa. Romaani alkaa, kun Salome saa kuulla Hildan kuolemasta. Hilda on kasvattanut Salomen kuin oman tyttärensä, ja nyt Salome suree kuin olisi menettänyt ainoan vanhempansa. Toki Salomella on äitikin, Hildan tytär. Mutta hän on ollut aina omistautuneempi työlleen kuin perheelleen. Karjalan evakkona Hilda on kertonut Salomelle etiäisistä ja muista yliluonnollisista kokemuksista. Vaikka tyttärentyttären maailmankuvaan sellaiset eivät kuulu, hän alkaa Hildan kuollessa toivoa jonkinlaista viestiä, edes pientä merkkiä siitä, ettei isoäiti ole häipynyt noin vain. Loisa kuvaa taitavasti ja samaistuttavasti uskonnottoman nykyihmisen surua ja hämmennystä kuoleman edessä. Kukapa ei jäisi kaipaamaan jonkinlaista viimeistä viestiä tai keskustelumahdollisuutta kuoleman järkyttävän lopullisuuden äärellä? Salome ei myönnä uskovansa mihinkään mutta odottaa silti – jos edes lintu lentäisi ikkunaan tai taulu tippuisi seinältä. Hänen surussaan vastakkain kamppailevat moderni maailmankuva ja tarve löytää merkitys kuoleman käsittämättömyydelle ja tyhjyydelle. Sitten Salome saakin kaipaamansa viestin. Karjalan Liiton lehti, jota hän on aikaisemmin avustanut, pyytää häntä tekemään lehtijutun isovanhemmista ja lapsenlapsista ja henkisen perinnön siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Sähköposti on saapunut samoihin aikoihin kuin Hilda on vetänyt viimeisen henkäyksensä vanhainkodissa. Salome ei voi olla varma, onko kyse yliluonnollisesta ilmiöstä vai silkasta sattumasta, mutta tarttuu haasteeseen. Salomen kokemus läheisen kuolemasta ja tarpeesta löytää yhteys rajan taakse saa vastineensa hänen puolisonsa Leon tarinassa. Siinä missä Salome pohtii suhdettaan isoäitiinsä ja ottaa selvää tämän elämästä käymällä läpi Hildan tavaroita ja tekemällä tutkimustyötä, Leo hapuilee tuonpuoleista paljon erikoisemmin keinoin. Pariskunta on ollut yhdessä iät ajat, ja heillä on kaksi pientä lasta, mutta jälkimmäisen syntymän paikkeilla jotain on tapahtunut, ja Leo on alkanut vieraantua perheestään. Nyt hän on eristäytynyt omakotitalon kellariin pelaamaan World of Warcraftia, eikä Salome ole nähnyt häntä viikkoihin. Kellarissa Leo on kuin hautakammiossa, jossa hän yrittää kiihkeästi ylittää rajan tämän maailman ja virtuaalisen välillä selvitäkseen omasta traumastaan. Leon pyrkimys sulautua nettipeliin toistaa vanhaa myyttiä miehestä, joka lähtee Tuonelaan noutamaan kuollutta rakastettuaan. Se on yksi kirjan vaikuttavimmista kuvioista. Kuoleman rinnalla kulkee myös syntymä, ja sitä kautta sukupolvien ketju. Rajantakaiset -romaanin tärkeä kysymys onkin, mitä siirretään eteenpäin seuraavalle sukupolvelle? Toistavatko lapset tietoisesti tai tiedostamatta vanhempiensa ongelmia niin kuin Salome, joka on äitinsä ja isoäitinsä tavoin ajautumassa tahtomattaan yksinhuoltajaksi? Osaako omalle lapselleen antaa sen, mistä on itse jäänyt vaille? Salomen äiti, Hildan evakkojunassa syntynyt tytär, ei ole saanut omassa lapsuudessaan sitä, mitä olisi tarvinnut ja on toistanut kokemansa laiminlyönnin Salomeen. Salome kuitenkin taistelee sukunsa perintöä vastaan pitämällä huolta pienistä lapsistaan ja turvautumalla tarvittaessa ystäviensä apuun. Vaikka kellariin jumittuneesta Leosta ei ole vanhemmaksi, Salome ei suostu jäämään yksin tai tinkimään lastensa hyvinvoinnista. Romaanin loppupuolella kuvattu synnytys laittoi minut miettimään, miten usein kirjojen ja elokuvien synnytyskuvauksissa korostuu kipu, kauhu ja synnyttäjän avuttomuus. Loisan teoksessa synnyttäjä näyttäytyy vahvana ja aktiivisena henkilönä ja synnytys sen fyysisestä rankkuudesta huolimatta myös mystisenä ja kauniina kokemuksena. Vastaavalle olisi kirjallisuudessa ja miksei mediassa noin yleensäkin varmasti enemmänkin tilausta. Loisan Rajantakaiset tuntuu minusta tärkeältä kirjalta, eikä vain siksi, että monien ikäisteni tavoin olen kokenut isovanhempieni kuoleman. Romaani on tärkeä, koska se käy poikkeuksellisen rohkeasti ja oivaltavasti käsiksi kysymyksiin syntymästä, kuolemasta ja siitä hauraasta ja arvoituksellisesta ajasta olemattomuuden ja olemassaolon välillä, jota kutsutaan elämäksi. Vaikka kysymykset ovat suuret, Loisa onnistuu pitämään kunnianhimoisen pakettinsa kasassa. Romaani tuntuu eheältä ja harkitulta kokonaisuudelta, eikä sitä ole teemojen painavuudesta huolimatta lainkaan raskasta lukea. Päinvastoin se vetää hyvin eteenpäin ja on täynnä oivaltavaa ja keventävää huumoria. Taisin nauraa ääneen, kun Salomen paras ystävä Samuli kommentoi Salomelle: Jos mä nyt sanon ihan suoraan, niin te ootte kyllä aika omituinen pariskunta. Te kommunikoitte sujuvasti kuolleiden kanssa, mutta ette saa sanottua mitään talon eri kerrosten välillä. Mä en aina ole ihan varma, onko teillä nää painotukset ihan oikeessa balanssissa. Kaiken kaikkiaan Loisan Rajantakaiset oli hieno kirja ja todella positiivinen lukukokemus. Tapa, jolla henkilöhahmot ja juoni nivoutuvat kirjan teemoihin, kertovat Loisan tarkasta sommitteluntajusta. Kerronta on vetävää, ja teos jättää paljon ajattelemisen aihetta. Ylimääräisenä plussana haluan mainita vielä sen, miten romaanissa kuvataan heteronaisen ja -miehen ystävyyttä vailla sen kummempaa problematiikkaa tai seksuaalisia jännitteitä. Ollaanhan tässä jo 2010-luvulla ja niin edes päin, mutta joidenkin kliseiden haastaminen on yhä tervetullutta.

Avainsanat: valvoa tilaus tietoinen teos teema taulu tarve tarina tapa taistella sähköposti syntyä syntymä synnytys synnyttäjä suru sukupolvi seuraava samuli salaperäinen romaani raskas rajan raja päähenkilö pyytää puoliso positiivinen pienistä perintö pariskunta paras ottaa onko omituinen odottaa nimi nauraa moderni mitä mies merkki merkitys menettää media mainita maailmankuva löytää lupaus lukukokemus lukea lintu liitto leon leo lehti lapsi lasta laittaa kysymys kuvata kuulla kuolema kokemus kirja kirjallisuus kipu ketju kellari varma vanhemmat vanhempi valtio tässä tytär turhia toivoa äiti ystävä ystävyys yrittää yllätys ylittää yksin yhteys world voi viesti vetää keino kaunis kauhu kassa karjala jättää juoni jonkinlainen jolla jatkosota jakaa isoäiti ilmiö ikkuna häntä hän hyvinvointi huumori hilda hieno henkinen ex elämä elokuva apu antaa aika


blogivirta.fi